Nyt on sitten polikäynti takana...
Gatusa: Kiitos. :) Onpa sulla taas ollut menoa ja meininkiä siellä. Toivottavasti ehdit välillä lepäilläkin.
Marikki: Kiitos. :) Ehkä munkin pitäisi kokeilla tuota ympäristön tyhjentämistä... Jospa se auttaisi vähentämään stressiäkin. Ja ehkä sitä voisi muutaman euronkin saada, kun laittaisi itselle ylimääräistä tavaraa myyntiin... Toivottavasti teillä rennompi meininki tois plussan.
Mä taisin joskus lupailla kertoa niitä dieetissä lihaa korvaavia ruokia. Mulla kuuluu annokseen 100 grammaa kalaa/kanaa/lihaa (rasvaa max 10 %), niin sen voi korvata esim. 140 grammalla tofua (rasvaa n. 3 g), 60 grammalla juustoa (esim. Polar 5%), 180 grammalla rahkaa, 250 grammalla valkuaista, 130 grammalla raejuustoa tai 100 grammalla fetajuustoa (3%). Mä aina välillä käytän noita vaihtoehtoja, kun en aina halua lihaakaan syödä. Kyllä tää dieaattaminen välillä rassaa, mutta tänäänkin lääkärin sanat taas toi lisää potkua tähän puurtamiseen. :)
heppura: Toivottavasti masuasukki pysyy matkassa loppuun asti.
Eetuha: Ihanalta näyttää ja tosiaan edullisesti oot kaikki saanut hankittua. Vähän tulee itellä tippa linssiin kyllä... Voi kun itelläkin olis vielä joskus syytä sisustaa vauvaa varten... Mulla on jo jemmassa jonkin verran pieniä vaatteita (Vaikka jotkut kyllä väittää sen tuovan huonoa onnea...) vaikka niille ei välttämättä koskaan tuu tarvetta. Niitä vaan on aika ihanaa hipelöidä ja haaveilla. Ja voihan niitä sitten antaa lahjaksikin.
Tähtönen: Hienoa, että siellä saatiin inssi tehtyä. Nyt hirmuisesti tsemppiä ja plussatuulia.
ON: Polireissu täällä siis takana ja nyt on kyllä jotenkin varsin ristiriitaiset fiilikset...
Ekaksi lääkäri totesi, että mähän oon selvästi pudottanut painoa enemmänkin, kun olisi heidän rajansa takia tarvinnut ja hehkutti sille hoitajallekin mun laihtumista. Mulle se useamman kerran totesi, että ei heillä kovin moni potilaista pysty samaan. :) Tuli kyllä hyvä mieli, varsinkin kun tämä oli se sama lääkäri joka viimeksi oli aika... Noh... Voisiko sanoa, että jopa tyly, mua kohtaan. Ei se halunnut edes punnita mua siellä polilla, koska mä oon kuulemma niin selvästi pienempi, että se uskoi mun, kun kerroin tämän hetkisen painoni.
Syy, miksi oon niin pyörällä päästäni, on se, että meillä alkaa eka IVF-hoito lyhyellä kaavalla jo lokakuussa.
Toisaalta olo on ihan, että "Jes! Vihdoin!" ja toisaalta hirvittää. Ja nyt pitäisi keksiä niihin lääkkeisiinkin rahaa jostain. Onneksi on sentään olemassa käyttöluotto, jos muuten ei saada rahoja haalittua kasaan. Ainakin se puregon (jolla mun munikset yritetään saada kasvamaan) maksaa ihan kivasti.
Mulla on nyt tarkoitus terojen avulla saada vuoto alkamaan parin viikon kuluttua ja sitten taas uudestaan jo lokakuun alussa eli siihen tulee väliin vain noin viikon mittainen kierto, mutta niin täytyy kuulemma nyt tehdä, että mun kierto saada sellaiseen kohtaan, että alustavasti punktiota suunnitellaan lokakuun lopulle. Puregon-pistokset aloitan kp 2 (luultavasti siis lokakuun alussa) ja samoihin aikoihin pitää varata eka seurantaultra. Viisi päivää pistän pelkkää puregonia ja sitten alan pistämään myös orgalutrania, että munikset ei karkaisi itsekseen. Niitä lääkityksiä mahdollisesti fiksataan sitten seurantaultrassa, mutta sen näkee sitten. Toiseen seurantaultraan pitää luultavasti mennä jo muutama päivä ekan ultrauksen jälkeen ja silloin sitten varmistuu punktiopäivä. Mä kuuntelin aika kauhuissani lääkäriä, kun se kertoi siitä punktiosta, mutta pakkohan siitäkin on sitten vaan selvitä. Tiedossa on kuitenkin kunnon kipulääkitys suoraan suoneen ja itse toimenpidettä varten kevyt nukutus. Kuulemma saikkua saa sen punktiopäivän lisäksi pari seuraavaa päivää. Tuoresiirto pyritään tekemään pari päivää punktion jälkeen.
Itellä on sellainen olo, että vähän liikaa tuli tietoa enkä varmasti sisäistänyt kaikkea, mutta mun mies ilmeisesti ottaa tän kaiken rauhallisemmin, koska kun se hoitaja kysyi, että ollaanko me ihan pyörällä päästämme tästä kaikesta, niin mies vastasi hänelle kieltävästi.
Me oltiin ajateltu, ettei tää kaikki lähtis näin vauhdikkaasti etenemään ja kai se näkyi naamastakin, koska se lääkäri kysyi, että eihän tämä nyt tule meille liian äkkiä. Mun mies ei ole hirveästi näistä asioista mulle puhunut vaikka olen kysellytkin, mutta tuolla polilla se oli tosi rauhallinen ja valmis etenemään hoidoissa. Autolla mä kysyin, että onko se oikeasti sitä mieltä mitä se siellä polillakin sanoi ja se totesi vain, että kyllä hän on valmis. Mullehan tämä tulee olemaan fyysisesti rankempaa. Pakko myöntää, että oon tosi onnellinen, että se on tuota mieltä eikä halua jarrutella vaikka mä oonkin näin sekaisin tästä kaikesta. :)
Nyt pitää molempien vaan muistaa käydä syyskuun lopulla verikokeissa, että toi IVF-hoito voidaan meille tehdä. Ja miehen pitäis yrittää ainakin vähentää tupakointia. Sen simppanäyte oli hyvä, mutta kuulemma ne tupakan myrkyt kuitenkin heikentää mahdollisuuksia.
Pahoittelut, että tästä tuli tällainen sekavahko teksti, mutta juuri tuolla tavalla ajatukset tällä hetkellä pyörii mun päässäni...
Ehkä tämä tästä vähän selkenee, kunhan saan jonkin aikaa sulatella tätä kaikkea. Hitsi... Mä tiedän, että mun pitäisi yrittää pitää jalat maassa jne., mutta mä en voi sille ajatukselle mitään, että JOS jo tällä ekalla kerralla tärppäisi, niin mä siis raskautuisin vielä tämän vuoden puolella.
Tai siis silloin siitä raskaudesta ehkä uskaltaisi jopa kertoakin vielä tämän vuoden puolella... Mutta niin kuin se lääkärikin sanoi, niin noin 1/3 raskautuu ekasta IVF:stä eli 2/3 ei.
Ei auta kuin toivoa parasta...