Ääh... Viimeksi mä päätin, että yritän vähän aktiivisemmin käydä täällä kirjoittelemassa, mutta te ootte olleet niin aktiivisia, että mä oon taas ihan pyörryksissä tästä tekstin määrästä.
Dellalle ensinnäkin lämpimät onnittelut näin "hieman" myöhässä.
Albylle onnittelut plussasta.
Tähtönen: Pahoittelut ettei vielä tärpännyt. Tsemppiä jatkoon.
Mirmeli: Onpas sulla ollut hurjan kuuloinen vatsatauti. Meillä töissä tällä hetkellä epäillään yhdellä virusperäistä aivokalvontulehdusta...
Kiva, jos sellainen lähtee leviämään... Ja sä saisit kyllä nyt saada sen luomuplussan tästä kierrosta.
Marikki: Pahoittelut, että nyt ei tärpännyt, mutta toivottavasti sitä plussaa pukkais teille pian... Saisit tulla mullekin opettaa vähän tiukempaa taloudenpitoa... Mulla on ihan kohtuullinen palkka, mutta mies on työtön ja meillä aika reippaasti lainaa, koska just ehdittiin hankkia oma talo, kun mies sitten irtisanottiin. Mä oon aika höveli rahan käyttäjä...
Mä ehkä vähän yritän "hoitaa" tätä mun tyhjän sylin -ongelmaa haalimalla tavaraa ympärilleni. Typerää joo, mutta mä saan siitä hetkeksi helpotusta. Toivottavasti musta ei sentään mitään himohamstraajaa tuu... Miehen mielestä varmaan oon kyllä nyt jo sellainen... Ja tuo sun ystävän kohtalo... Kyyneleet nousee silmiin. Just jotain tollasta mä pelkään kovasti, jos tässä nyt ikinä edes tärppää... Tuollaisia asioita, jos sortuu liikaa pohtimaan, niin melkein toivois, että mieluummin ei koskaan tärppäiskään... Mä en varmaan ikinä kykene suhtautumaan neutraalisti siihen, kun selviää jonkun olevan raskaana tai saaneen vauvan... Mun tunteet menee aina solmuun. Eihän sitä onnea halua muilta ottaa pois, mutta miksi itse ei saa kokea sitä? Joskus mä kestän niitä uutia hieman paremmin ja joskus en yhtään... Kovasti paranemista pikkumiehelle!
Tulipa tästä nyt pitkä ja sekava kommentti...
Myy: Kyllä mä sain soitettua sinne polille ja ihan turhaan jännäsin sitä soittamista. :) Tai nyt mä sit jännään sitä tulevaa poliaikaa...
Ensi keskiviikkona mennään yhdessä juttelemaan. Tuli kyllä tosi hyvä fiilis siitä puhelusta, kun se hoitaja oikein innostui, kun kerroin mun laihtumisesta.
Toivottavasti ootte ovista hyödyntäneet oikein urakalla ja nyt tärppäis. Ja toivottavasti sulla on oikein ihana ja rentouttava loma.
Gatusa: Ihania ultrakuulumisia.
Toivottavasti saat lepäiltyäkin ja apua mieheltäs, että on sitten pikkuisen saapuessa kaikki tarvittava valmiina.
Eetuha: Toivottavasti sun jalka pian paranee etkä kaatuilis enempää. Onneksi pikkuisella on kuitenkin kaikki hyvin.
Sissi: Kyllä tässä kaiken keskellä on tosiaan tärkeää muistaa huolehtia myös itsestään ja elääkin välillä. Tsemppiä oviksen hyödyntämiseen.
Mä oon seurannut sitä Iholla-sarjaa. Kiinnostaa kuulla juuri sen lapsettomuudesta kärsivän miehen mietteitä. Ehkä vähän ymmärtäis sit tota omaa miestäkin paremmin... Välillä sen Yrjänän (jos oikein nimen muistan) jutut saa kyyneleen silmiin. Mutta se sen koiruus saa mut kyllä välillä nauramaan ääneenkin.
Heppura: Onnea, onnea! Ja hirmuisesti vauvaliimaa.
(Mä kirjoitin tähän ensin jotain ihan muuta, mutta sitten huomasin, että sähän ootkin plussannut.
)
frankie: Hyvä, että sokeriarvot onkin ihan ok. Mä kanssa taistelen painoni kanssa... Oon kyllä saanut sitä nyt ihan reippaasti pois, mutta on mulla normaalipainoon vielä matkaa. Ja noi uni ja stressi... Vuorokaudessa vaan on useimmiten liian vähän tunteja ja mun elämä on täynnä stressiä... Minkäs teet... Toisaalta kyllä ne vieläkin huonommin nukkuvat ja enemmän stressaavatkin raskautuu.
Tsemppiä!
Nyt oon kahlannut kaikki viestit läpi ja toivottavasti muistanut kommentoida kaikille mitä pitikin... (Tuskin muistin...
) Ihan yleisesti vielä tsemppaukset kaikille. Ketään en tarkoituksella jätä huomiotta, jos niin sattui käymään, mutta tätä tekstiä vaan on niin hirmuisesti ja tästäkin tuli tällainen novelli...
Mä en edes jaksa tarkistaa tuliko kirjoitettua ihan lööperiä...
ON: Kyllä se täti vaan päätti täällä taas vierailla. Nyt se on jo poistunut ja kp taitaa olla nyt 10.
Sain sitten soitettua sinne polille ja ensi keskiviikkona mennään miehen kanssa yhdessä keskustelemaan meidän hoitojen jatkosta. Se oli niin hyvä, kun se hoitaja varovasti kysyi, että mikä tilanne mulla on painoni kanssa ja pääsin hänelle kertomaan, että painan lähes kymmenen kiloa vähemmän kuin mitä se polin asettama raja on, niin se hoitaja suorastaan riemastui. Kyseli kaikenlaista ja tuntui olevan kovin innoissaan mun puolesta. Se tuntui kyllä tosi kivalta. Se mahdollisesti edessä oleva IVF hirvittää kyllä, mutta ehkä eniten siksi, että en siitä oikein vielä mitään tiedä... Ehkä keskiviikkona ollaan sitten taas vähän viisaampia. Täälläpäin ei pitäisi olla mitään kamalia jonoja. Itse hoidot tehdään Tampereella ja meillä on sinne jonkin verran matkaa, mutta ei se mikään este ole. Ite vähän mietityttää, että pitäisikö sitä hoitojen aloittamista lykätä vielä vuodenvaihteen yli, mutta katsotaan nyt mitä siellä polilla ollaan mieltä. Ei tässä enää nuoremmiksi tulla ja mun mies on vielä kuusi vuotta mua vanhempi ja se tuskin haluaisi olla ns. vanha isä...