Pelot

Kiitos tsempeistä starling kyllähän sitä itsekin pientä toivoa vielä piti yllä vaan pari tuntia sitten alkoi tyhjentyminen. Tavallaan huojentunutkin että tapahtui spontaanisti ja tällä kertaa oli kaapissa riittävän tehokkaita särkylääkkeitäkin. Älkää ymmärtäkö väärin, onhan tämä ihan sieltä ja syvältä mutta jotenkin koko ajan ollut olo ettei ole sitä tunnetta että olisin raskaana vaikka testiin tulikin 3+ tulos parisen viikkoa sitten. Eli tavallaan en ole ainakaan yllättynyt:think005 Mutta jospa se 3. lapsukainen myöhemmin syliin asti tulisi.:happy:
 
Tämä on ehkä vähän hullua näin aikaisessa vaiheessa, mutta minua pelottaa synnytys jo nyt. Pyörryn helposti jos nään verta niin pelottaa että menen tajuttomaksi synnytyksessä. Keisarinleikkaus taas ajatuksena tuntuu vielä epäluonnollisemmalta ja kammottavammalta kuin alateitse synnyttäminen...
 
Ite en ainakaan nähny lainkaan verta ennen kuin esikoinen syntyi :) Synnytyksen jälkeen toki mutta siinä oli sitten se vauva ihmeteltävänä jo :Heartred Neuvolassa kannattaa rohkeasti kertoa peloistaan yms nii he osaavat varmasti auttaa.
 
Minäkään en verta nähnyt ennenkuin vasta suihkuun mennessäni synnytyksen jälkeen. Ei sinne alapäähän onneksi itse näe ja kätilö vaihtaa aluset ennen ku kerkee ite mitään näkemään :)

Miul oli niin onnistunu synnytys et oisin voinu jo seuraavana päivänä aynnyttää uudelleen. Kätilö kertoi mitä tapahtuu ja kun kerroin että ponnistusten välissä ponnistamisen tunne jää päälle enkä saa rentouduttua, ni sain sit pudendaalipuudutteet jotka vei sen paineentunteen pois. Sit sain keskittyy vaan ihan oikeella hetkellä ponnisteluun. Rohkeasti kannattaa jutella synnärihenkilöstön kanssa ja erityisesti hoitavan kätilön kanssa kaikista peloista. Ite en juuri ajatellu synnytystä koko raskausaikana, se tuli sit ku tuli ja meni omalla painollaan. Olin yllättynyt miten luontevasti kaikkeen osas suhtautuu ja kroppa tuntu tietävän mitä tekee. Ihan ihmeellistä. Ootan innolla synnytystä jos tää toinen pysyy matkassa mukana
 
Kiitokset tsemppauksesta popcorn ja pinkkis. Kiva kuulla synnytyskokemuksista kun itellähän ei niitä vielä oo ja varmaan osittain senkin takia pelottaa. Ehkä tosiaan tärkeintä on että avaa suunsa joka pelosta eikä jää niitä yksin hautomaan.
 
Synnytyspelkoisen kannattaa kaikin mahdollisin tavoin välttää netistä ja muualta synnytyskertomusten lukemista ja kuulemista. Oma synnytykseni oli kuitenkin itelleni niin positiivinen ja jopa miellyttävä kokemus, että mielelläni oon siitä kertonut parille kaverille jotka jännittivät tulevaa. Jälkikäteen kiittelivät kun kuulivat kaikin puolin niin positiivisen jutun :)
 
Esikoisen (olin 19v) kohdalla en itse halunnut lukea netistä synnytys kokemuksia, sillä tiesin että ovat varmasti väritettyjä. Lähdin synnytyksen käynnistykseen ilman suurempaa pelkoa, koska en tiennyt mitä pitäisi pelätä. Kerroin itselleni, että vauva tulee ulos tavalla tai toisella, eikä se jää sisälle. Sairaalassa on myös osaava henkilökunta. En miettinyt valmiiksi mitä puudutteita ottaisin jne, annoin kätilön päättää ne puolestani, koska hänellä on kokemusta ja kyllä hän tietää. Synnytyksen käynnistys ja synnytys kesti pitkään (lukuunottamatta ponnistusta) mutta kaiken kaikkiaan sen jälkeen samalla vuoteella synnyttäneenä ajattelin, että voisin synnyttää heti uudestaan. Samantien. Kokoon parsiminen oli tuskallista.

Itse olen menettää tajuntani esimerkiksi verikokeissa vaikken näkisikään verta tai piikkiä. Sormeen jos saan pienenkin haavan niin sen tietää, että ainakin seuraavat puolituntia menee huonossa olossa maaten.

Sanon vielä sen, että piikkikammon takia välttelen epiduraalia viimeiseen asti. Lopulta kivut oli niin suuria, eikä muut auttaneet niin rohkenin ottaa sen. Se auttoi. Sen jälkeen olin kivuton ja nukuin jopa hetken ennen ponnistusta.

Naiset hei, älkää jääkö pelon kanssa yksin. Osaavaa henkilökuntaa varmasti löytyy neuvolan kautta, he ovat siellä juuri teitä varten.
 
Mulla on ehkä vähän erikoista, en nimittäin synnytystä pelkää mutta pahoinvointia kyllä ja tosi paljon. Siksi tää alkuraskaus on mulle sellaista todella stressaavaa aikaa koska ahdistun ja stressaan valmiiksi jos saan pahoinvointia. Puhuin tästä lääkärinkin kanssa ja otti mua onneksi ihan tosissaan. Mulla on koko elämäni ollut pahasti ongelmia pahoinvoinnin kanssa (tulee pelkästään joskus kun katson telkkua) ja on tullut vuosien aikana se sietokyky vain täyteen.
 
Itsellä on yksi lapsi ja nyt toinen tulossa. Esikoista odottaessa jo hyvin alussa oli tosi voimakasta pahoinvointia ja nyt ei mitään. Siksi tässä pelottaa että onkohan kaikki kunnossa. Onko kellään muulla ollu näin erilaisia oireet eri raskauksissa?

Rv7+2
 
Täällä on toisinpäin: esikoista odottaessa ei pahoinvointia lainkaan missään vaiheessa ja nyt tässä raskaudessa etova olo jatkuvasti :p

Rv 7+0
 
Mutta ompa jotenki rauhottavaa kuulla että toi voi olla ihan normaalia että eri raskauksissa erilaiset oireet. :) Tsemppiä pahoinvoinnin kans kaikille jotka siitä kärsii, muistan ekasta että se oli ihan kauheeta ku joka aamu oksensin ja huono olo kesti aina koko päivän ja mitään ei haluttanu syyä.
 
Pelottaa, että pahoinvointi ei lopu. Sattuipa niinkin, että juuri ennen raskaaksi tuloa diagnosoin loppuunpalamisen merkkejä ja tää on kyllä aikamoinen yhdistelmä kun on uupunut muutekin ja sitten voi vielä pahoin ja huimaa. Olen vielä vähän aikaa sitten ollut aktiivinen jokapaikanhöylä, mutta nyt olen suurimman osan päivästä sohvalla. Bussissa ja ihmisten ilmoilla ahdistaa. Pelottaa, että ensi vuoden puolelle sovittu laulukeikka pitää perua jos en pysty esiintymään.

@Mansikkasuukko n tapainen suhtautuminen pahoinvointiin syömishäiriöhistorian takia. Sairastin nuoruudessa anoreksiaa ja vasta viimeisten kahden vuoden aikana olen oppinut sallimaan itselleni ruoaksi mitä vain. Nyt tämä ruokarajoitteituneisuus pahoinvoinnin takia ja se että pahoinvointi väistyy hieman syömällä, nostaa pintaan syömishäiriöaikojen skisman syömisestä. En ajattele enää (taas) lähes mitään muuta kuin ruokaa ja syön tiheästi, vaikka juuri ennen raskaustietoa päätin sääliä hampaita jättämällä turhan napostelun. Hankala selittää, mutta luulen että minulla on normaalia pienempi toleranssi pahoinvointia kohtaan. Vaikka kukapa tykkää voida huonosti? Jos jotain iloa asiasta on, niin ehkä pahoinvointi on merkki raskauden kestävyydestä. Sillä kyllähän se keskenmenokin pelottaa hieman.
 
Eilen tuli vaaleanpunaista tuhrua paperiin illalla. Pelästyin niin että itkin hysteerisesti koko illan. Toivottavasti ei ala tulemaan enempää :sad001 huoli on suuri. Voi olla että pelästyin turhasta. Ainakin toivon näin. Varhaisultra vasta ensiviikolla.

oon ruokkinu pelkoa lukemalla keskustelu palstoja...ei ois pitänyt:sorry:
 
Pinkiepie sanoi:
Itsellä on yksi lapsi ja nyt toinen tulossa. Esikoista odottaessa jo hyvin alussa oli tosi voimakasta pahoinvointia ja nyt ei mitään. Siksi tässä pelottaa että onkohan kaikki kunnossa. Onko kellään muulla ollu näin erilaisia oireet eri raskauksissa?

Rv7+2
Click to expand...

Pinkiepie Toi sun tekstisi on kuin minun kirjoittamani. Minulla oli myös ensimmäisessä raskaudessa hyvin voimakkaita oireita kuten hirveä pahoinvointi. Kesällä oli tuulimunaraskaus, jossa puolestaan ei ollut pahoinvointia eikä muitakaan voimakkaita oireita. Nyt taas uusi yritys 5+5 ja oireet taas hyvin lieviä. Vaikka tiedän, että raskaudet voivat olla hyvin erilaisia, ei tässä oikein osaa keskittyä muuhun kuin varhaisultran odotteluun. Kuinka suuri väli raskauksissasi on? Mietin usein, että mitä vaikutuksia omalla lyhyellä välillä voi olla (esikoinen 11 kk). Kunpa kaikki olisi tällä kertaa hyvin!
 
Sama täällä!

Toinen tulossa, esikoinen täyttää vuoden, parin viikon päästä! Nyt on 6+1, tässä vaiheessa esikoisesta oli jo kunnon pahoinvointi päällä. Nyt ei kauheesti oireita oo o_O Alussa oli rinnat hellänä, nyt ei enää. Kieltämättä pelko hiipii mieleen.
 
Ihan jäätävä paniikki et onko kaikki kunnossa. Ei van osaa ottaa rennosti kun kaks edellistä menny kesken. Ar-ultra on ma toisaalta lyhyt aika toisaalta kauheen kauan sinne.
 
laulajainen: aika samoja asioita pyöritän itse mielessä. Itse olen kärsinyt syömishäiriöstä yli 15 vuotta enemmän ja vähemmän ja vasta viimeiset kaksi vuotta olen ollut jokseenkin terve ja viimeinen vuosi on ollut sellainen, että olen jopa pitänyt itsestäni ja en ole miettinyt laihduttamista.
Itse pelkään jotain kommentteja nousevasta painosta (ja ihan sitä painonnousua) ja pelottaa, että huomaamatta ajaudun taas ajatusten kanssa "väärään" suuntaan.

Nyt on pelkona jatkuvasti se, että vuoto alkaa ja se ei siinä. Välillä selkä on samalla tavalla kipeä kuin menkkojen alussa :sad001
Ja jos ei ala, niin jos kehitys vain lakkaa. Tai että on tuulimuna. Tai väärässä paikassa ja repeää munatorvi ja munasarja pitää poistaa.

Synnytyksen ajattelemista yritän aika aktiivisesti vältellä. Epiduraalin ajatteleminenkin oksettaa.

..ai mietinkö vähän liikaa? Voi kyllä... :confused:
 
Mulla on koko päivän ollu vähän omituinen olo vatsassa ja vähän muutenki. Ja nyt illalla tuli tunne et ehkä mä en taidakkaan oikeesti olla raskaana. Siis että onki tuulimuna tjs. En tiiä miks tuli tämmönen tunne. Ja aika usein nää mun tuntemukset osuu oikeeseen ees jollainlailla..
Nyt on vasta 5+1, muistaakseni, joten vielä menee pari viikkoo ennen ku saa varmistuksen.
 
marinellahi83, mulla iski viime viikon alussa semmonen: ei sielä taida olla mitään fiilis ja tuntuu etten oo päässyt ajatuksesta vieläkään eroon. Toivon että se on joku pään tapa valmistautua huonompiin uutisiin tj. Jotenkin asia tuntuu eri asialta kuin pelolta, enemmänkin vain toteamus tai fiilis vaan. On se kumma..

7+4
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top