Parisuhde

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vimpa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä muistan vielä sen tunteen, kun tein testin ja laitoin miehelle viestiä kädet täristen, että voi ny hele, samantien pamahti testiin kaks viivaa. Se tuntuu niin kaukaiselle. Muistan elävästi myös sen, kun mentiin Brunon vastaanotolle ja neidin kasvot tuli ruudulle. Ja miten ylpeä mies oli silmin nähden sen jälkeen. Kohta se pieni tyttö on täällä. Viikot alkaa käymään kohta vähiin.

Mä olen jo monen lapsen äiti, mutta toisalta jännä seurata vierestä miehen kasvamista isäksi. Mies on sikäli samanlainen kun minä olin nuorempana, että olin kokenut ensimmäisen lapsen äiti. Olin niin paljon hoitanut lapsia ja vauvoja.

Tämä lähentää meitä paljon. Ei tuo ikinä unohda pitää mua sylissä ja lähellä illalla. Nyt, kun oman herätysvalon johto on korjattu, niin on joka ilta rakasteltu auringonlaskussa. Valossa on siis auringonlaskutoiminto.
 
Onpa ihana lukea teidän suhteistanne.

Itse kipuilen sitä, että hellyydenosoitukset miehen osalta ovat harvassa. Ehkä kerran viikossa saatan saada häneltä omatoimisesti halauksia ja silityksiä, ja sen jälkeen monta päivää vasta pahalta tuntuukin kun olo on niinkuin olisin vain tiellä. Hän ei tee aloitetta seksiin, joten ilman saisin olla jos en itse olisi aktiivinen ja mietin monesti olenko jotenkin epäviehättävä. Aamupusun antaa jos muistaa, iltaisin hyvänyöntoivotuksia ei välillä tule takaisin enkä aina jaksa kinuta hyvänyönsuukkoakaan. Välillä saadaan puhuttua asioista ja tuntuu, että ehkä viesti meni perille...mutta sitten kaikki luisuun samaan vanhnaan malliin. En saa lohdutusta itkun yllättäessä, mies vain seisoo vieressä hölmistyneenä ja jatkaa taas puuhiansa. Välillä on omat voimat lopussa, en jaksaisi yksin kannatella sitä läheisyyttä ja hellyyttä. En saa kuulla olevani rakas tai kaunis tms. kivaa, en saa vastakaikua sanoilleni vaikka kerron rakastavani (ja sitten mietin, että olenko toiselle edes tärkeä). Mies on peräti yhen kerran koskenut vatsaani koko raskausaikana. Tää raskausaika onkin suurimmaksi osaksi ollut yhtä itkua, kun tunnen olevani niin yksin ja turvaton tämän kaiken keskellä. Vaikka mies selittääkin olevansa huono tämmösissä. Vaikka miestä rakastankin paljon, niin välillä jopa kaduttaa koko homma. Itselläni oli mielikuva onnellisesta perhe-elämästä, mukavasta parisuhteesta ja yhdessä tekemisestä, tulevaisuudesta. Niin oli miehelläkin ennen raskautta, nyt hän ei ole enää varma haluaako edes naimisiin eikä halua ajatella tulevaisuutta päivää pidemmälle.

Onneksi sain tänään soitettua ajan neuvolapsykologille, pääsen sinne jo huomenna (ja tietenkin pääsi itku siitäkin kun vain tiedän että pääsen ammatti-ihmiselle oloani purkamaan). Välillä vaan tuntuu, että pää hajoaa. Ja toisaalta taas mietin, että vaadinko liikaa mieheltä. Että pitäisikö tyytyä siihen, että hänen rakkauttaan on se kun ylipäätään saan olla hänen kanssaan saman katon alla.
 
Maatuskalle halaus. Hyvä että sait ajan pian neuvolapsykologille.
Minun tarkoitus ei ole nyt pelotella ja maalata piruja seinille, mutta kokemulsesta kerron ja toivon todella että sun mies saa lukkonsa auki ja antaa sulle huomiota, hellyyttä ja saa sut tuntemaan arvokkaaksi, ihanaksi ja rakkaaksi.
Minun exä ei osoittanut mitään koskettamalla. Ihmettelenkin välillä että miten meillä edes on lapset. Asiat vaan paheni raskausaikana ja kun lapset syntyi. Minäkin itkin monet itkut yksin. En ikinä, ikinä saanut lohdutusta. Lopulta kylmenin itsekin. En enää edes kaivannut kosketusta tai hyväksyntää. Koin etten riitä mitenkään. Keskityin vain lapsiin ja kodin ylläpitoon.
Myöhemmin, eron jälkeen olen miettinyt että kai mies oli sellaisen tylyn tyylin kotoaan oppinut. Ei meillä edes puhuttu ikinä mistään mitään. Kuinka kaipasinkaan samanhenkistä juttuseuraa. Ja taas mietin miten edes päädyttiin yhteen. Noh, kantapään kautta oppia...
Mun on sitten myöhemmin ollut vaikea halata ketään. Saati ottaa vastaan kosketus, hellyys, kehuvat sanat. Menin ihan lukkoon alussa kun nykyinen mies osoitti mitään tunteita mitenkään. Hänen myötä olen oppinut/yhä opettelen... kuinka kaipasinkaan "edellisessä elämässä" että mies koskettaa vauvamahaa. Ja nyt kun minulla sellainen maha ja mies on, olen joutunut opettelemaan, sallimaan, nauttimaan siitä.

Sinussa ei ole mitään vikaa. On normaalia kaivata läheisyyttä. Toivottavasti saatte tilanteeseen apua. Voisiko mieskin tulla jossain vaiheessa juttelemaan neuvolaan tai johonkin?
 
Meillä ei myöskään liikoja mies osoita hellyyttä.. tai osoittaa se omalla tavallaan kaiketi.. mutta joku ulkopuolinen jos kuulisi meidän arkikeskusteluja niin varmaan kehottaisi eroamaan :D mutta on se silti paras mies ja täydellinen mulle, en itsekkään aina sanojani säästele vaikka rakastan sitä yli kaiken ja muistan kertoa sen myös joskus sanomalla että rakastan. Miehen suusta olen kuullut sanat rakastan siua ehkä kaksi kertaa meidän 3 vuoden suhteen aikana. Silti tiedän että kyllä se rakastaa <3
 
Miehet...ja naiset...
Kaksi ihan täysin erilaista ihmistä.
Ajattelee eri tavalla, tuntee eri tavalla ja käyttäytyykin eri tavalla.
Kukahan minun miehenikin ihan oikeesti on?
Mikä ja millainen?
Tunnenko häntä edes vielä kunnolla, vaikka yhteisiä vuosia onkin jo jokunen kertyny?
Vai luulenko vain tuntevani?
Ja pyydän häneltä ehkä asioita aivan väärällä tavalla?
Etenkin silloin, kun minä niin kovasti haluan ja tarvitsen...
Unohdanko silloin, että se toinenkin on vain ihminen? Ja alan joskus ihan vaatimaan...
Mitä ja miten hän mahtaa kaikesta ajatella ja tuntea?
Entä ajatella ja tuntea minusta?
Miten saisin hänet huomaamaan minut?
Ja koskettamaan minua?
Etenkin silloin, kun sitä eniten tarvitsen.
Onko hän sokea? Vai miksi hän ei huomaa eikä ymmärrä?
Rakastaakohan hän minua oikeesti vielä?
Vai onko kaikesta tullut vain tapa?
Ehkä minäkin olen muuttunut vuosien varrella?
Osaisinko ajatella asioita mieheni näkökulmasta?
Mitä hän haluaisi?
Mistä hän pitäisi?
Ehkä voisin yrittää "iskeä" hänet uudelleen ja piristää meidän parisuhdetta?
Vaikka ollaankin jo melkein naimisissa.
Mutta mitä väliä sillä olisi?
Ja miten sen tekisin?
Lakkaanko kynteni punaisiksi ja laitan avokauluksisen paidan päälle, niin kuin hän varmaan toivoisi?
Ja mitä vielä?
Ajattelenkohan minä oikeesti paljonkaan mieheni todellisia haluja ja tarpeita?
Etenkin juuri niitä "pieniä asioita", joita itsekin toivon ja pyydän. Erilaisia vain...
Vai toiminko niin kuin toimin, koska olen nainen?
Ja äiti...ja asiat vaan muka täytyy mennä näin??
Vai täytyykö?
Vedänkö minä jotain roolia?
Ja yritänkö pakottaa muutkin omiin rooleihinsa, koska "käsikirjoituksessa" sanotaan niin?
Ja koen siksi pettymyksiä?
Kukahan minäkin oikeesti olen??
Ja millainen??
Entä millainen minä haluaisin olla?

Hmmmm....
Kaikkea sitä ja tuleekin mietittyä, kun ei saa nukuttua...
Hormoonit?? o_O
 
Muokattu viimeksi:
ellami, kiitos aiemmasta halauksesta ja kertomuksestasi.
Kyllä se hieman helpotti, että sai ulkopuolisen näkökulmaa asioihin. Psykologi myös antoi uutta ajateltavaa, että ehkä miehelläkin on jotain pelkoja ja stressiä mistä ei vain pukahda mitään.
Toivoi, että mies tulisi ensi kerralla tapaamiseen mukaan. Itse toivon, että hän saisi miehen ymmärtämään ainakin sen että nämä mielialanvaihtelut, joita mies on ilmeisesti pelästynyt aika lailla, kuuluu raskauteen. Ja muutenkin käynti vähän avartaisi asioita.

Toki tänään aamulla tapahtui kyllä aikamoinen ihme, joka sai kirjaimellisesti sydämeni muljahtamaan ihmetyksestä pariin otteeseen. Mies omatoimisesti ryhtyi silittelemään minua (!!!), kun vielä makoilimme sängyssä. Kerroin myöhemmin vielä miehelle, että se oli tosi mukavaa. Ja eilenkin olimme yhdessä katsomassa pesäpalloa ja hän oikein kädestä pitäen auttoi minut alas katsomosta. En tiedä toivunko tästä positiivisesta tyrmistyksestä ollenkaan... Ihan epäuskoinen olo.:wideyed: :hilarious:
 
Mies nolasi mut eilen.Tapasi mun siskon ensimmäistä kertaa ja tavattiin siis pubissa,kun siskolla oli siellä yks tapahtuma. Alku meni hyvin, mutta illan kuluessa humaltui liikaa. mm.kaatoi tuopin ja oli selkeästi päihtynyt.mus hävetti ja nyt harmittaa tosi paljon minkälaisen kuvan sisko sai miehestäni.Kotona on todella rakastava ja avulias ja meillä menee muuten hyvin. Ja tämän olisin halunnut näyttää siskolleni,mutta jotenkin sitten humaltui liikaa ja illasta tuli mun mielestä aika farssi
 
Hmm. Ymmärrän kyllä harmistuksesi. Toivottavasti siskollasi on sen verran huumoria, että pystyisitte ottamaan uusinnan tapaamisen suhteen jossain muualla kuin baarissa. Ja hän ymmärtäisi että miehesi oli humalassa eikä normaalisti tuollainen kuin oli.
Oletteko saaneet keskustelua miehen kanssa miltä sinusta tilanne tuntui?
 
Voih. Ja nii mä taas mieleni pahoitin.. :(
Petipuuhat. Haluaisin tykätä mut miks en tykkää?! Se on kahden ihmisen välinen mut mikä siitä tekee nii kamalaa? Kaveri vinkkas et pääsee harjottaa ko.toimintaa muutaman vk:n päästä ku näkee miehensä.. jotain tuli siitä sit oman rakkaan kans puhetta ni mies totes et meiän petipuuhien jarruna on ainoastaan minä. Tottahan tuo on. Hän ois valmis vaik koko ajan mut mä en vaa käsitä et miksen mä halua.. tekee nii pahaa toisen puolesta.. itkuha multa ihan pääs,tää on mulle nii saakutin vaikee asia.. :(
 
Maatuska83 sanoi:
Hmm. Ymmärrän kyllä harmistuksesi. Toivottavasti siskollasi on sen verran huumoria, että pystyisitte ottamaan uusinnan tapaamisen suhteen jossain muualla kuin baarissa. Ja hän ymmärtäisi että miehesi oli humalassa eikä normaalisti tuollainen kuin oli.
Oletteko saaneet keskustelua miehen kanssa miltä sinusta tilanne tuntui?
Click to expand...
Toivotaan,että ensimmäinen mielikuva saadaan vielä muutettua Saatiin onneksi keskusteltua ja myönsi itsekin,että tuli otettua liikaa. Meillä on kyllä siitä hyvä suhde,että kaikesta pystytään rakentavasti keskustelemaan
 
nempsu87 sanoi:
Voih. Ja nii mä taas mieleni pahoitin.. :(
Petipuuhat. Haluaisin tykätä mut miks en tykkää?! Se on kahden ihmisen välinen mut mikä siitä tekee nii kamalaa? Kaveri vinkkas et pääsee harjottaa ko.toimintaa muutaman vk:n päästä ku näkee miehensä.. jotain tuli siitä sit oman rakkaan kans puhetta ni mies totes et meiän petipuuhien jarruna on ainoastaan minä. Tottahan tuo on. Hän ois valmis vaik koko ajan mut mä en vaa käsitä et miksen mä halua.. tekee nii pahaa toisen puolesta.. itkuha multa ihan pääs,tää on mulle nii saakutin vaikee asia.. :(
Click to expand...

Mie säikähdin esikoisen raskauden kohdalla kun mulla tuli tunne etten halua koskea mieheeni pitkällä tikullakaan. Siis pusuttelutkin oli jo ihan liikaa. Pelkäsin että onko tämä nyt meidän suhteen loppu ja just kun ollaan perhettä perustamassa jne. Mutta niin vain se olo hävisi jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen. Eli laitoin omalla kohdallani hormonien piikkiin. Ja voi sitä helpotuksen tunnetta kun ekan kerran huomasin että oman miehen koskettaminen onkin tosi kivaa jälleen.
 
Saako kysyä Maarittti miten pitkään siinä meni synnytyksen jälkeen kun se tunne tuli? Täällä edelleen odotellaan sitä... Tosin kaikki halut katosivat vasta synnytyksen jälkeen, ei raskauden aikana, mutta tässä on kohta jo kaks vuotta mennyt ja ei oo kivaa :sad001 Sääliks käy miestä.
 
Mulla ei tää raskaus vaikuta juurikaan,en vaa oo ikinä oikei tykänny.. haluaisin kyllä mut ku ei :( eilisiltana tuli nii iso harmitus et menin miehen syliin itkemään..ja ku sain sanottuu et mikä harmittaa ni tuo vastas et ei oo mitää hätää,älä nyt mieti tommosia asioita ku on tärkeempiäkin kuten vauva. Läheisyyttä kaipaan,halit ja pusut on iha must. Ja oon huomannu et joka kerta ku mä kävelen miehen ohi mä silitän/kosketan häntä.
 
Olikos sulla nempsu aikaisemmasta suhteesta huono kokemus seksin saralla? Vai muistanko aivan väärin...? Jos oli, niin varmasti se vaikuttaa ajatteluusi seksistä edelleen?
 
IceQueen sanoi:
Saako kysyä Maarittti miten pitkään siinä meni synnytyksen jälkeen kun se tunne tuli? Täällä edelleen odotellaan sitä... Tosin kaikki halut katosivat vasta synnytyksen jälkeen, ei raskauden aikana, mutta tässä on kohta jo kaks vuotta mennyt ja ei oo kivaa :sad001 Sääliks käy miestä.
Click to expand...

En tarkalleen muista, mutta siis ihan nopeasti tuli tunne takaisin että haluaa miehen lähellä olla. Puhutaan varmaan viikoista. Tosin kummatkin miehen kanssa todettiin parin alkukuukauden aikana vauvan syntymän älkeen että vois kyllä touhailla ja halua löytyy, mutta oltiin niin kuoleman väsyneitä ettei kumpikaan jaksettu.

Ihan kunnolla kunnolla itselläni seksihalut palasivat kun itselläni kuukautiskierto käynnistyi jälleen esikoisen ollessa 1v1kk. Siis siinä sitä sitten oltiinkin kun oli vallan kyltymätön vaimo :D Ja heti seuraavasta kierrostahan sitten tätä uutta marraskuista alettiin odottelemaa.

Mutta kaikenkaikkiaan sanoisin itsekkin että on mennyt joo se reilu 2 vuotta vähän erinlailla makkarin puolella. Halut on seilannut niin ees sun taas riippuen missä kohdassa raskaus on mennyt tai onko miten synnytyksestä toipunut. Meillä auttoi kun puhuttiin ja todettiin että tilanne nyt tämä.
 
Belle sanoi:
Olikos sulla nempsu aikaisemmasta suhteesta huono kokemus seksin saralla? Vai muistanko aivan väärin...? Jos oli, niin varmasti se vaikuttaa ajatteluusi seksistä edelleen?
Click to expand...
Ihan oikein muistat. Ja sehän se on mikä vaikuttaa.. vaikka ei sais antaa vaikuttaa.. mut ku on kerran rikottu ni ei siitä nii vaa yli pääse.. :/
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top