Meidän 5 lasta ovat olleet oikeastaan täysin pullolapsia. Ja kukaan ei ole ylipainoinen. Esikoinen jopa saisi saada jopa painoa hurjasti luittensa ympärille (tosin, hän on ihan samanlainen kuin minä pienempänä..), toka on hieman pyöreämpi, mutta ei kuitenkaan ylipainoinen. Kolmas sopusuhtainan ja neljäs taas tikku, laiheliini. Ja kuopus on poika, eikä todellakaan ylimääräistä, vaikka vartalo onkin erilaisempi kuin siskoillaan. Ja mitä sairasteluun tulee, eivät ole sairastelleet pahemmin. Mitä nyt normaalit flunssat/kuumeet olleet. Vatsatautiepidemia ollut joskus, kiitos ison perheen XD. Kuopus kyllä sairasteli vauvana jonkin verran alle puoli vuotiaana, rs-virus+bronkioliitti samaan aikaan.. Mutta sen jälkeen onkin ollut terveenä
.
Esikoista, toista yritin imettää.. Kolmas ja neljäs rintaleikkauksen jälkeen = imettämättä. Viidennen kohdalla ihmettelin, kun jo ennen synnytystä alkoi paita kastumaan öisin.. Eli tiehyeet olivat yhdistyneet jonkin verran.. Ja poika oli kyllä nii-in tissitakiainen (isäänsä tullut XD ).. Mutta mie luovutin, kun ei ollut kantovälinettä, että olisin voinut toista pitää rinnalla koko ajan.. 2-2.5kk:tta imetin.
Tämän kohdalla ajattelin pitää tissillä, vaikka koko ajan, mutta kantoväline pitää hankkia, mikä on vain helppo laittaa päälle.
Eli ei pidä siis tuokaan kaikkien kohdalla paikkaansa, että hyi hyi, kun annat pullosta korviketta, joten seurauksena sinulla on ylipainoinen ja sairasteleva lapsi.