Kuurankukkasia
Näppärä viestien naputtelija
No nyt on sitten sekin koettu, että olen onnistunut saamaan VÄÄRÄN positiivisen tuloksen. Eli oikeasti koettu sekin, että haamuviiva VOI olla väärä tulos. Eli en luottaisi niihin kyllä yhtään. Eilen postasinkin tänne haamuviivan jonka sain tässä kierrossa, Preck Chekin testillä eilen. Mutta poistin sen, kun en voinut uskoa tulokseen itsekään. Tänään oli muista asioista lääkärikäynti ja pyysin samalla hcg arvon mittausta, kun muita erikoisia oireita ollut. Niin sehän oli alle 2. Ihan tässä jos ei kuukautisia kuulu muutamaan viikkoon, ja vatsaoireet jatkuu, saan ajan ultraääneen. Tosin terveyskeskuslääkäriin.
Täällä siis esikoisensa ”kypsällä” iällä itsellisenä saanut curling-äiti 
joka hieman pohdiskelee toista (mihin just ja just ikä ja pakkasalkio voisi riittää). Onko teillä mahtavat puolisot ja tukiverkot vai alkaako arki vaan luonnistua kokemuksella useiden pienten kanssa? Ja siis vilpittömästi ihailulla ja tiedonjanolla tätä kyselen.
Mutta elämästä ei koskaan tiedä. Niin kiitollinen tästä yhdestäkin.
Mulla oli hillitön vauvakuume jo nuorena. Onnistuin sitten toteuttamaan niitä vauvakuumehaaveitani ensimmäisen mieheni kanssa, saimme kaksi yhteistä lasta. Valitettavasti avioliitto oli tuhoon tuomittu ja jäin sitten kahden lapsen yksinhuoltajaksi, toinen lapsista vielä erityislapsi erittäin vaikealla tavalla. Kävin töissä ja opiskelin. Ei ollut helppoa. Silloin koin suorittavani vanhemmuutta, selvisin päivä kerrallaan. Tein töitä ja opiskelin. Tapasin sitten nykyisen mieheni ja kolmas lapseni olikin täysin odottamaton yllätys kuten aiemmin kerroin. (Olin nimittäin aiemmin saanut lapsettomuuteen hoitoa eikä lääkäri ollut mitään puhunut, että PCO oireyhtymä voisi helpottaa tai poistua.) Otimme lapsen vastaan kuitenkin hämmentyneinä, sillä abortti ei ole koskaan ollut minulle vaihtoehto. Siitä menikin sitten useampi vuosi että annoin näille iltatähdille mahdollisuuden syntyä. Huomasin, että alkoi tulla iän puolesta jo kiire jos halusin saada sen ison perheen josta olin jo pienenä haaveillut. Ja miten pää on kestänyt, no ei varmaan aina niin hyvin.
Mutta eihän elämän tarvitsekaan olla täydellistä eikä helppoa. Riittää, että on olemassa ja meillä on toisemme. 
Ison perheen äitinä täytyy joustaa omalta mukavuusalueeltaan ja tinkiä asioista, ei mene asiat aina kuin armeijassa. Täytyy sietää sotkua, meteliä ja lasten riitelyä. Ja omia pettymyksiään, kun aina ei organisoiti ja priorisointi sujukaan kuten oli suunnitellut. Lasten täytyy oppia sietämään myös pettymyksiä ja tulemaan toimeen toistensa kanssa, Se on haastavaa, mutta niin se vain on. Suurimmaksi osaksi heistä on iloa ja seuraa toisilleen. Vanhimmat lapset kyläilevät ja ovat pienille tärkeitä. Jos olisin jäänyt loppuelämäkseni yksin, kaksi vanhinta lasta olisi riittänyt minulle jaksamiseni kannalta. Nykyinen mies on auttanut paljon. Muita tukiverkostoja ei ole, toki lasken jo päiväkodin sellaiseksi 
