Oireita

Täällä päivät menee haukotellessa, kohta ratkeaa varmaan suu.. Silti illalla nukahdan kyllä hetkessä, mutta herään yöllä ja sen jälkeen uni on enää katkonaista aamuun saakka.. Tätä on ollut kohta viikon..
+päätä on särkenyt myös päivittäin melkein viikon
 
Muokattu viimeksi:
Täällä iski sitten kunnon flunssa päälle :( kuumetta, kurkkukipua, lihaskipua ja nuhaa. Oliwin voinut tämän kyllä jättää väliin. Onko muut joutuneet sairastamaan alkuraskauden aikana? Panadolia olen nyt ottanut, että kuume pysyy aisoissa...
 
mulla ei ole nyt tässä raskaudessa ollut flunssaa pientä tukkoisuutta lukuunottamatta. edellisessä taisin sairastaa 2-3 flunssaa. mulla on alkanut lonkat kipeytyä joka yö eli joudun vaihtelee asentoa monta kertaa yössä. oon jo jonkun aikaa nukkunut kyljellään, kun mahallaan ei enää pysty ja selällään ahdistaa. eilen oli myös eka pitemmästä istumisesta tuleva selkäsärky, joka helpotti heti, kun lähdin ulos toimistosta ja kävelin n. kilometrin. päänsärkyä on melkein joka aamu, mut koitan aina hoitaa sen ensin jotenkin muuten kuin lääkkeillä. tänään pääsen onneksi afrotanssitunnille, joten uskoisin, että selkäkivut alkaa helpottaa :)
 
En tiedä nuolasenko nyt ennen kun tipahtaa, mut toissapäivästä lähtien on paha olo alkanu hellittää. Voi kun tää nyt olis totta.
Viime raskaudessa ei kyllä ollut näin pahaa oloo ja muistan kun ajattelin sillon et miks sitä kutsutaan aamupahoinvoinniks kun mulla alko paha olo aina vasta iltapäivällä. Nyt mulla on paha olo heti aamusta ja sit se aaltoilee edes takasin ympäri päivän ja kiihtyy iltaa kohden. Sit illalla on kuitenkin pakko yrittää tukee ittensä niin täyteen ruokaa kun vaan mahdollista, koska muuten on aamulla ihan hirvee nälkä ja siis myös paha olo on vielä pahempi.
Mut jos tää nyt hellittäis niin se olis kyllä i-ha-naa!
 
Mulla alkoi eilen ihan mahdoton alaselkäkipu. Mulla on toki selän kanssa aina välillä ollut ongelmia, eli tää nyt voi olla ihan sitäkin, mut mietin vain et voiko johtua raskaudesta jo tässä vaiheessa. Voisin ottaa kaikki muut oireet takas ja luopua tästä kivusta vaikka heti..
 
Mulla kanssa alkoi eilen särkeä alaselkä oikealta puolelta. En kanssa tajua voiko se nyt vielä tässä vaiheessa raskaudesta johtua? Mulla on kanssa ollut alaselän kanssa ongelmia aiemmin, ja tosi kovalla työllä oon saanut viimesen vuoden aikana sen suunnilleen kuntoon. Oonkin jo etukäteen stresannut, miten se kestää raskauden, joten en tiedä voisko tää olla kotain psyykkistä? Että kuvittelen vaan...pitää varmaan koittaa varovasti vaikka vähän venytellä, jos se helpottas. Mulla oli alkuviikosta niskat jumissa, joten jos se vaikka heijastelis vaan tuolta ylempää...
 
Täällä myös selkä kipua, ja alaselästä kuuluu välillä rusahtelua ja tuntuukin, mutta se ei tee kipeää onneksi. Mulla on kipu tuntunut lähinnä keski selässä mikä on outoa, luulisi että alaselässä tuntuisi.....pahoinvointi on onneksi jo loppunut, nälkä tulee edelleen parin tunnin välein. Rinnat on edelleen kipeät, mutta sekin hiukan jo helpottanut....

Taisin jopa tuntea vauvan liikkeitä, hyvin kevyt kosketus kylläkin vielä....muutaman kerran on sellainen kevyt kosketus tuntunut! :)
 
Onko teillä muilla ollut ongelmia verenpaineen kanssa? Varsinkin syömisen jälkeen mua huimaa ja on huono olo. Raskausviikkoja nyt 11. Paha olo on onneksi vähentynyt Postafen - lääkityksellä
 
Minuu on huimannut jo viikon ajan.. Välillä enemmän välillä vähemmän.. :) täällä alkaa olemaan lähes normaali olo, pahoinvointi pysynyt kokonaan poissa, mutta näläntunne on edelleen voimakas ja koko ajan pitää olla lähellä jotain pientä ettei liikaa käy heikottamaan.. Kuu-ukko tais tuossa aiemmin viedä yöunet, mutta nyt jo alkaa uni taas tulemaan.. Kotidoppleria on käytetty uurasti, on se niin ihana ääni <3
 
Puuh.
Mä oon aivan mahdottoman turvonnu ja etenkin iltaisin maha on ihan törkeen kokoinen. Housut ei mene vyötäröstä mitenkään päin kiinni ja tissitkin on alkaneet ahistaa paitoja.
Nyt on ollu viikon verran päänsärkyjä, aina iltaisin alkaa semmoinen mukava kallon kiristys :/ ja uusimpana oireena kipeät lonkat yöllä. Tuli palavasti mieleen lapsuuden kasvukivut, joista pitkänä likkana kärsin todella paljon ja usein. Mulla on vielä hirmu kapea lantio ja kireät lonkat, että siinä on sitten melko lailla venymistä.... En ole vielä pahemmin synnytystä ajatellut, mutta kyllä se on joskus käynyt mielessä, että noinkohan se olis mulla kuitenkin mahaviillon paikka.
  • :schoked025
 
Onks miulla kohtalotovereita?!!:anyone

Viikko sitten heräsin yöllä siihen, että kauhea pissahätä. Menin vessaan ja mitään ei tullut vaikka kuinka yritin tiristää. Pissahätä yltyi ja yltyi ja välillä lorahti pari tippaa pönttöön. Kuusi tuntia kärvistelin tuskissani ja sitten lähdin päivystykseen, alkoi olla jo niin tukala olo ettei mitenkään päin ollut hyvä olla. Päivystyksessä otettiin sitten sisälle ja otettiin verikokeita ym. Ja pissa ei vaan lähtenyt tulemaan. Loppujen lopuks katetrointi ja melkein litran kannullinenhan sieltä tuli :eek:

Missään arvoissa ei ollut mitään tulehdusta tai mitään muutakaan ja päästivät kotiin pissaohjeiden kanssa. Vauvaa ei huomioitu juuri lainkaan eikä koko raskaudesta puhuttu juuri mitään. Lopullinen diagnoosi oli äkillinen virtsaumpi.

Viikko meni oikein hyvin ja kusi lorisi ihan normaalisti. Kunnes iski taas toissa yönä hanat kiinni...nyt ei ollut niin tuskaista kun tiesi mistä oli kyse ja sainkin nukuttua vaikka pissahätä olikin. Aamulla kokeilin uudestaan pissaamista ja homma toimi taas normaalisti. Ja seuraavana yönä taas sama homma....

Soittelin sitten aamusella ympäriinsä että mitähän tässä oikein nyt pitäis tehdä ja neuvolasta sanottiin että alkuraskaudessa voi olla että kohtu painaa välillä virtsarakkoa aiheuttaen näitä vaivoja..neuvolantäti konsultoi lääkäriä ja sain reseptillä lääkkeitä jotka rentouttavat virtsarakkoa jos moinen taas yöllä tulee.

Kyllä on tuskanen vaiva ja riesa! Voi morjesta jos sain tästä vaivan loppuajaks o_Oo_O

Ja tällä hetkellä porskutellaan viikolla 12+6...
 
Suksi82, jep täällä vähän saman tyyppistä oiretta, kutra ei vielä onndksi noin rajuna....kamala pissa hätä ja sitten ei saa tulemaan kuin muutaman pisaran! Mutta jonkun ajan päästä taas ihan normaalissgk toimii!
 
Mulla on myös tota, että nukahdan tosi äkkiä illalla, mutta jossain vaiheessa herään yöllä, jonka jälkeen en enää pysty nukkumaan kunnolla :/ raskasta työpäivinä. Yövuoroja en enää pysty tekemään vaikka olen vasta viikolla 10. Tulin tosi huono vointiseksi ja verenpaineet nousi ja siis oksensin ihan koko yön.. saikulla nyt. Muutenkin tuntuu, että on koko ajan krapula kun vointi on niin huono. Liikunta, mikä ennen oli henkireikä on ihan totaalisesti jäänyt, ja muutenki aina täytyy miettiä mihin voi lähteä, jos kuitenkin tulee oksu joten aina pakko olla vessa lähellä :D ihan kaameeta!
 
Reilut pari viikkoa jo kuvottava olo aamusta iltaan. Syömisellä kyllä pysyy jonkin verran kurissa, mutta tarkkaan saa valikoida mikä menee alas. Jotkut hajut myös aiheuttaa oksurefleksin välittömästi.

Ja väsymys on jotain käsittämätöntä. :sleep002
 
Väsymys todellakin on kaiken kaatavaa. Miten voikin ihmistä väsyttää näin paljon ja ihan koko ajan. Saatan nukkua 10 tuntia yöllä ja aamulla herätessä on silti väsynyt olo ja kylkeä kääntämällä nukahtaisin heti uudestaan. Pakko kait se kuitenkin jossain vaiheessa on nousta ylös, syömään ja pissalle. Ja sitten voi parin tunnin päästä mennä jo päikyille. Ens viikosta tulee ihan tappoviikko. Ilta, aamu, aamu, ilta, ilta.... huoh...

Mua vaivas esikoista odottaessa ihan järkky ummetus ja nytkin on jo havaittavissa samansuuntaista. Millä ihmeellä sen sais pidettyä kurissa/poissa kokonaan? Se tunne on ihan kamala, kun koko ajan on vessahätä, mutta mitään ei tule vaikka kuinka änkeis. Verisuonet vaan päästä katkeaa.

Vanha vihollinen, närästyskin, on alkanut nostamaan välillä päätään. Sen onneksi saa pidettyä aisoissa renniellä ja tarkkailemalla syömisiään.

Rinnat on aavistuksen arat iltaisin, mutta eipä juuri muuten. Välillä tuntuu myös satunnaisesti jotain pientä jomottelua kohdun seutuvilla, mutta todella vähäoireisesti on tämä alkuraskaus kyllä mennyt. Välillä hieman jännittää, että onko tuolla mahassa edes mitään elämää. Varhaisultrassa kaikki oli kuitenkin niin kuin pitikin olla, ja kun ei vuotoja ja kipuja ole ollut niin olo on ollut aika luottavainen. Maanantaina onneksi ultra...
 
Täällä nenä tuntuu jotenkin, kuivalle ja toisaalta tukkoiselle.. Tunkkaiselle..
 
tsemppiä Maikkie maanantain ultraan! samoja fiiliksiä on itselläki et onkohan tuolla ketään, vaikka tosiaan mullaki varhaisultrassa näkyi pikkuinen ja sykkivä sydän. mulla on kans ummetusta ja mahassa kiertää veemäisesti aina välillä. juuri mikään lämmin ruoka ei meinaa maistua, kokeilen kyl koko ajan uusia reseptejä ja vanhoja tuttuja kans. mulla ummetusta helpottaa runsaskuituiset leivät, puuro ja veden kittaaminen. voimakkaat mausteet ja sipulit on edelleen out närästyksen pelossa. ja tosiaan, nenä on mullaki tukossa lähes koko ajan.
 
Maikkie: mulla on aina ollut ummetusta ja nyt siis myös. Mulla auttaa tosi hyvin magnesium-tabletit, ei ole tarvinnu pöntöllä kärvistellä. Niissäkin on toisaalta eroja, magnesiumvalmisteissa siis .Mulla on sellasta helposti imeytyvää... Ja sit tosta pissan tulosta, mulla on ollu kans joku yö ihan virtsatietulehduksen oireita, mut puhdas näyte kuulema. Pitäis juoda enemmän kun näytteen mukaan olin kuiva. Vaikka itestä on tuntunut että on juonu ihan reippaasti :D
 
Mulla on kans ummetusta ollu ihan plussasta asti... Myös ilmavaivoja. Ärsyttäviä vaivoja kyllä molemmat. Ummetukseen kävin apteekista hakemassa Visiblin-jauhetta joka sekoitetaan ruokaan tai juomaan mutta en oo ku pari kertaa käyttänyt. Äiti neuvo syömään luumupilttiä niin se on kyllä auttanut :) ja lakritsa tieten ois hyvä mutta ku ei sitä kovin mahdotonta sais syödä ja siihen tulee himo :D
 
Takaisin
Top