Oireista

Lisään vielä, että mulla oli keskeytynyt keskenmeno.
 
Paljon tsemppiä, rondine. Epävarmuus on tosiaankin raastavaa! Itse näissä fiiliksissäni tein vielä yhden digitestin, koska olen ajatellut, että oireiden vaihtelu kertoisi hormoonien vähäisyydestä. Testi antoi tulokseksi kuitenkin 3+ (eli rv 5+ ja tänään minulla 6+0), joten ainakin hormoonia on "oikea" määrä. Mitäänhän tuo ei kerro alkion tilasta tietenkään, mutta en ehkä noita oireita jaksa enää sitten niin paljon stressata...
 
Heh, Tökkönen, ollaan me kyllä yhenlaisia :D ! Mäki tein eilen illalla uudestaan cb:n testin ja näytti 3+ eli ainakin raskaushormonin määrä on noussut kun viime viikon alussa näytti 2-3 :).

Tänään töissä pomo tuli kysymään kuntokuurin edistymisestä ja tsemppaamaan. En vaan voinu enää valehdella vaan kerroin tismalleen missä mennään...

Niin ja noihin km liittyen, en halua ketään pelotella, mutta mullahan kävi niin että vasta 12 vk ultrassa huomattiin ettei pieni ollut kasvanut enää 9+ jotain jälkeen. Eli oli lakannut olemasta samaan aikaan kun oireet loppu ja varhaisultrassa kaikki oli tuolloin luonnollisesti hyvin. Elämäni kamalin päivä.

Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Muokattu viimeksi:
Heh, Möttönen :D Toi sun kertomasi tilanne on se mun pahin pelkoni. Olen tosi pahoillani että olet joutunut kokemaan sellaista :sad001 Peukut pystyssä meille kaikille!
 
Täällä ollut ihan oireeton vieläkin 6+3, mutta nyt iski jumalaton lonkkakipu! Eilisestä saakka vihlonu toiseen lonkkaan kun kävelee, joko mulla alkaa paikat löystymään ja tekemään tilaa?? :eek: Vai onkohan tää jotakin muuta ja ohimenevää.. Esikoinen vuoden eli ei mikään kauhean pitkä väli raskauksille..
 
Tökkönen, Möttönen ja rondine.. valtavasti tsemppiä!!! Kuulostaa niin tutulta teidän ajatukset.. Ei ole helppoa aikaa tämä epävarmuudessa eläminen.. :sad001
Möttönen, kamala kokemus sulla takana. Miks pitääkin olla keksitty keskeytyneet keskenmenot.. Itse kyllä viimeksi osasin odottaa ettei kaikki ole kunnossa, oli vain sellainen tunne, mutta on se silti kauhea isku kun ei löydykään sydänääniä.. Toivotaan, että meillä kaikilla menisi nyt hyvin, eikä joutuisi pettymään.. Minä olen jo miettinyt, että jos tämäkin on kkm, niin en tiedä olenko heti valmis uuteen yritykseen.. Tuntuu nyt että olisi turhan raskasta.
 
Kiitos valtavasti kaikille tuesta ja lohduttavista viesteistä. Ja minäkin olen pahoillani möttösen menetyksestä, voin tosiaankin kuvitella miten rankkaa se on ollut, niin rikki kuin itsekin olen ollut jo epäilyistä.

Nyt en taas tiedä ollenkaan mitä ajatella. Eilen minulle tuli päivän aikana ällötystä aina, kun mietin ruokaa. Tänään aamulla ei ensin tuntunut mitään ja ehdin jo ajatella, että olin varmasti kuvitellut kaiken, mutta sitten aamiaista syödessä alkoi oksettaa. Vessan lattialla istuessani suunnilleen tuuletin onnellisena. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan tuulettavani tällaista asiaa. :D

Vielä viisi yötä ultraan. Tulen varmaan hermoraunioksi tätä vauhtia,sellaista vuoristorataa on nyt ollut...
 
Onko kellään muulla oireena ripuli? Mulla ei oo maha toiminu normaalisti n. 3 viikkoon, kaikki tulee ulos ripulina...

Ennen tätä tuli ihan "normaalikakkoja" o_O Ruokavalio ei oo muuttunut eli ei voi olla siitäkään...

En kyllä valita, mieluummin tämä kuin esim. oksentelu :happy112
 
Laarapaara: minulla on. Oli poissa, kun muut oireet oli poissa, mutta nyt taas on palannut pahoinvoinnin kaverina. Googlasin aiheesta ja löysin tiedon, että ripuli tosiaan on raskausoire joillakin.
 
Laarapaara, täällä kans :D

Kaksi päivää ennen plussaa vatsa meni ihan sekaisin, kaikki tuli vetenä ulos. Ajattelin, että nyt ollaan syöty jotain pilaantunutta, mutta kellään muulla perheenjäsenellä ei ollut maha sekaisin. Sitten mies tokaisi: jospa oot raskaana? Noh, en tiiä mistä se sen ajatuksen repäs (kun ei nyt ole ihan perinteinen raskausoire), mutta seuraavana päivänä plussasin :D

Ja nyt on enemmän tai vähemmän maha ruikulilla, normaalin kerran päivässä sijaan saa juosta ainakin 3 kertaa päivässä! Noh, parempi tämä kuin hillitön ummetus.
Mutta siltikin vatsa välillä turpoaa ihan palloksi ja tuntuu kuin maha ois jo ihan hillitön.

Sori avautuminen, mutta tämmöstä täällä :D


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Mulla myös on maha kuralla! Aattelin jo et oon jotenki kummallinen, kun luulin että raskaana ollessa on umetusta, mutta itellä on ihan päinvastoin.Tosissaan nyt varmaan 4 viikko kun maha kuralla ja aattelin jo et pitäiskö alkaa huolestua, mutta ei nyt varmaan jos kerta niin monella muullakin on samaa :D

Pahoinvointi mulla onneksi loppu pari pari päivää sitten, sitä ei kestänyt kun vajaa pari viikkoa pahana, mutta energisen esikoisen kanssa se ja väsymys yhdessä ei ollut mikään kiva juttu. Nyt on väsymyskin aikalailla väistynyt ja alkaa olemaan taas aika normaali olo, mitä nyt hormoonit käy ihan ylikierroksilla :p

Tuntuu taas siltä kun kaikki oireet ois kadonnut, ainoot on oikeestaan kipeät rinnat ja tuo kuralla oleva maha. Ihan hyvä oikeestaan näin, kunhan joitain oireita on että voi uskoa todella olevansa raskaana edelleen.
 
Voi helekkari! Oon valittanu ja surkutellu kun ei ole just mitään oireita ja pelkään taas km, mut eilen se iski, että tämä itkuherkkyys ei oo kyllä mulle normaalia.
Lisäksi tissit tuntuu isommilta, ne on muutenkin melkoset lollot, niin hankala erottaa, mut jotenkin tuntuu ettei meinaa liiveihin mahtua! Jää niinku hyllymään siitä päältä, jos tiiät mitä tarkoitan :wink. Toosi kiva...

Että jos hemmetti vieköön tuolla ei olekaan elämää, niin en ala! :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Miltä teidän masut näyttää/tuntuu?

Mä luulen, että tämän toisen kohdalla maha alkaa aiemmin pömpöttämään, on meinaan aika turvotukset aina välillä. Tiukemmat housut ahistaa jo.

Lisäksi jo nyt on tosi epämiellyttävää maata selällään, painaa inhottavasti. Viime raskaudessa en huomannut että näin aikaisin olisi ahdistanut.
 
Koska vatsa voi alkaa kasvaa, jos on kyseessä toinen raskaus? Kokemuksia ? Tottakai yksilöllistä mut ois kiva kuulla kuinka teillä on ollut :) !
 
Mulla on ollut kamala turvotus alusta asti. Oon oottanu millon laskee mutta vielä on ainakin. Yksissäkään farkuissa ei mene nappi kiinni joten olen lähinnä juoksuhousuissa ja kollareissa ollut.. ei viitsi mammahousujakaan ostaa, jos meneekin kesken. Näytän siltä, että raskaus olisi pitkälläkin ja normaalisti olen ollut liian laiha. Täytyy siis yrittää vaatteilla peitellä. Jos on käynyt kavereita, olen ollut miehen huppari päällä ja valittanut kylmää :D Muutama on kysynyt olenko raskaana ja oon valehdellut että en. Koska en halua vielä kertoa, pelkästään sisko joka on myös ainoa työkaverini tietää.
Mulla on myös ressiä siitä, että kaveri pariskunta on yrittäny nyt yli kaks vuotta.. viimeks oltiin yhtä aikaa raskaana ja kummallekin tuli keskenmeno. Kaverille tämä oli todella rankka paikka, ei osannut yhtään sitä odottaa toisin kuin minä.. Pelkään jo valmiiksi heille kertomista. En tiedä olisivatko onnellisia meidän puolesta, vai katkeria.. Heidän kanssa ollaan paljon Puhuttu lapsettomuudesta ja saatu toisiltamme vertaistukea.. Toivoisin niin, että he saisivat myös lapsen jos me saadaan. Ei olisi pitänyt valehdella tästä raskaana olosta, kysymys vain tuli niin äkkiä, enkä ehtinyt miettimään miten voisin sen kertoa.. nyt on siis vieläkin vaikeampaa, pitää myös selittää miksi en aiemmin kertonut... :sad001 mietin tätä jatkuvasti, mutta katsotaan nyt mitä maanantain ultrassa näkyy.. jos kaikki ei ole hyvin, kerron heille heti ja jos on hyvin, koitan keksiä miten kertoisin. Haluan kumminkin että he tietävät ennen muita, salaaminen tuntuu pahalta.. :/
 
Riippuu paljon myös oman kropan palautumisesta. Sanotaan, että synnytyksestä kestää 3 vuotta ennen kuin paikat olisi takaisin omalla kohdallaan JOS on vaivautunut myös työstämään asioita itse.

Mulla kakkonen pullahti ihan selvästi näkyviin noin 10 viikon tienoilla, mikä oli ihan oletettavaa kun lapsilla ei ole ikäeroa kuin 1,5 vuotta. Nyt on kropassa enemmän läskiä kauttaaltaan, niin vaikka kuinka turvottaa, tuskin se maha vielä raskausvatsalta näyttää 10 viikolla. Noloa vaan hankkia joustovyötäröhousuja, kun syksyksi tarvitsisi uutta, vanhat puristaa hieman (ilman raskauttakin siis), muttei kovin motivoisi normihousuja nyt alkaa enää laittamaan...


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Turvotusta (ollut ovulaatiosta saakka..on muutenkin myös aina ennen menkkoja) Pakko pitää löysiä vaatteita töissä, kun tuntuu, että ihmiset muutenn heti tietäisivät mistä on kyse, enkä halua vielä kertoa. Olen ruumiinrakenteeltani hoikka ja nyt kun on tullut alkuturvotusta, tuntuu kuin olisin vähintään neljännellä kuulla raskaana. Toivottavasti turvotus helpottaa pian edes vähän.

Lisäksi nyt on kolmatta päivää peräkkäin jatkuva närästys -ei mikään yltiöpäinen, mutta sellainen, että esim. päikkäreiltä heräsin siihen. Ja vasta sekaisin. Muutamaa päivää ennen haamua alkoi lievät menkkakivut, joita ilmenee aina silloin tällöin. Päivittäin kuitenkin. Kipu on lievää ja tuntuu aika tarkalleen keskellä alavatsaa jomotteluna. Olen ymmärtänyt, että kuuluvat raskauteen, eivätkä ole siis millään tavalla merkki mistään vaarallisesta..? Etovaa oloa ei ole vielä tullut ja todella toivonkin, ettei tule. Tosin pahoin pelkään, että ovulaation aikaiset oksentelut ja vatsakivut enteilevät myös raskauspahoinvointia. Osaako kukaan sanoa tähän pitääkö paikkansa?
 
Muokattu viimeksi:
Eilen illalla oli menkkakipuja, muutamaan otteseen ja pakko myöntää, että pelotti käydä wc:ssä, kun olin varma, että kesken meni, mutta EI :) tänään 6+1
 
Itsellä raskauden ajan voinnit on loistavat! Ainoastaan rintojen arkuus häiritsee, samoin väsymys... vk 6+0-7+0 oli oksetusta mutta hävisivät sen jälkeen. Kyökkäyksiä tulee harvemmin.. nyt täällä tänään poksutaan 8+0!! La 6.4! Joka on sattumoisin mu äidin syntymäpäivä.. Alkaa pikkuhiljaa tuntuun et tää tulee pysyyn tuola masussa loppuun asti :) kauhea pelko ollut km:tä mutta eipä ainakaan oo tuntunut siltä. Aatellaan näin että niin kauan kun ei verta rupee tuleen niin masussa kaikki ok :) millä viikoil te muut jo meette? :)

Sent from my GT-P5220 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top