Oireet

Anteeksi avautuminen, mutta tää olo on vaan niin kamala.

Mua oksettaa ja etoo 247. Väsyttää ihan vitusti ja tämä aivosumu on järkyttävää. Tuntuu, etten kykene mihinkään. Töissäki olen zombiena.

Olin viime viikolla just saikulla, koska ei vaan kykene, mutta en kehtaa joka viikko olla. Nyttenkin töissä ja ravannut 3 kertaa vessassa oksentamassa 😮‍💨
Voi että, tsemppiä ihan älyttömän paljon!! 👏👏
Toivotaan, että kohta jo alkaisi helpottaa ja ihan oikeasti vaan haet lisää saikkua ettei tarvi tommosissa oloissa kärvistellä töissä. Tsemppiä tsemppiä tsemppiä! 👏
 
Anteeksi avautuminen, mutta tää olo on vaan niin kamala.

Mua oksettaa ja etoo 247. Väsyttää ihan vitusti ja tämä aivosumu on järkyttävää. Tuntuu, etten kykene mihinkään. Töissäki olen zombiena.

Olin viime viikolla just saikulla, koska ei vaan kykene, mutta en kehtaa joka viikko olla. Nyttenkin töissä ja ravannut 3 kertaa vessassa oksentamassa 😮‍💨
Voi ei, kuulostaa kyllä ikävältä. Tsemppiä! Toivotaan, että sulla olo helpottuu tai olisi edes oireettomampia päiviä seassa!

Itselläni alkoi eilen pahoinvointi, mutta se on ainakin toistaiseksi vielä lievää. Toivon että myös pysyy lievänä.
 
En kyllä voi sanoa näin 3+6 tunnistavani erityisesti oireita, ehkä ollut vähän nälkäisempi fiilis ja alaselkä tuntuu välillä polttelevan, mutta on siis kauheat domsit päällä muutenkin. Sit kaikkee sellaista kuulostelemalla kuulosteltua😅 tulisipa jotain niin tuntuisi vähän todellisemmalta, mutta pahoinvoinnin voisin kyllä skipata😅 saas nähdä kun oon tosi herkkä esim matkapahoinvoinnille
 
Eilen 4.50-20 peräkkäisiä migreenikohtauksia oksenteluineen, perus pahoinvointia ja lievä nuhakuume. Kyhjöttelin suihkussa pitkin päivää, muuhun kuin koomaan ei ollut rahkeita. Ei tainnut mikään ruoka jäädä sisään.

Tämä aamu valkeni yhä nuhaisena ja pää hellänä, vaan missä perusoireet? Rintavarustus on hiukan hellänä, mutta ei ellotusta tms. Eilen jo kirjoitin, että varhaisultra ylihuomenna, mutta oikeasti siis vasta pe. Tulee hyvään saumaan, jos eilinen inferno olikin oire vaikka keskenmenosta.
 
Mulla yleensä aamusta parempi olo, aamupuuro uppoo hyvin, ei pahoinvointia ja positiivinen fiilis. Sitten iltapäivää kohden alkaa etova olo ja sitten illasta onkin jo aika paha olo ja on vaikea löytää mitään syötävää, ja väsymys on jo aikamoinen siinä kasin paikkeilla, et pitäis päästä nukkumaan😅
 
Mä oon (entinen) kaurapuuron suurkuluttaja, mutta nyt pariin viikkoon en oo pystynyt edes kaurapuuropurkkia päin katsomaan 😀harmittaa, kun se sopii niin hyvin mun mahalle ja nyt ”joudun” vetelemään jotai höttöpaahtoleipää, kun se on ainut mitä aamusin saan alas 🫣😂
 
Mulla taas paahtoleivän haju on etonut kun lapset niitä syö täällä pitkin iltaa 😅 normisti siis tykkään kyllä paahtoleivästä mutta se taas on jotenkin tökkinyt. Hassua miten niin omat mieltymykset muuttuu raskaudessa🙈
 
Tänään piitkästä aikaa lähes normaali olo, jos ei pientä etomista laske mukaan! Ihanaa 😍 pitää nauttia, kun ei tiedä kauan tätä iloa kestää 😀
Mulla kans helpottanut, mutta sit toki heti tulee se huoli… 😅
 
Täällä tuntuu, että väsymys vähän helpottamaan päin, mutta sitten tuntuu et sais syödä koko ajan ettei ällötä..
Myös vatsan toiminta hyvin erikoista, välillä ei toimi ollenkaan ja sitten taas vähän liikaakin..
Ja turvotusta on. Tuntuu et oon jo nyt lihonut joku 5kg ku on niin turvonnut olo, että tämmöistä täälä. 😅
 
Päänsärky, tätä ollut nyt jo jonkin aikaa mut tänään jo silleen että piti ottaa panadol ja mennä lepäämään
 
Täällä päästy aika helpolla tähän saakka. Koitan olla miettimättä tarkoittaako se jotain, niin paljoa kuin se nyt on mahdollista 😅 Isoimmat oireet on vatsalla tuntuva kohdun turvotus, nipistelyt ja repäisykivut. Välillä jomottelee selkään, ja oon lisännyt liikunnan määrää. Edellisessä raskaudessa oli ongelmia viimeisellä kolmanneksella selkäkipujen kans 😬 mun kehoparka kuitenkin ollut raskaana tai imettänyt nyt 4v putkeen.

Onneksi ei ole väsymystä, oon lomalla yksin noiden 1v ja 3v kanssa, ei olis äitille armoa, jos väsyttäis 😱 muistelen et esikoisen aikaan olin aivan järkyttävän väsynyt ekan kolmanneksen, edellisessä raskaudessa taas juoksin esikoisen perässä niin ei väsyttänyt ☕

Mulla muutenkin oli kevyemmät oireet toisessa raskaudessa, jännä nähdä mihin tämä kehittyy!
 
Mulla ei ole siis kahdessa aiemmassa loppuun menneessä raskaudessa ollut oikeastaan pahoinvointia ollenkaan mutta nyt se on kyllä rantautunut mullekki 🤢 ei siis oksennus lennä mutta kokoajan etoo; ois edes että olis olo vaikka joku pätkä päivästä mutta ei ku koko päivä 😣
 
Takaisin
Top