Oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vaiana
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oletteko käyneet sivustolla:
http://lopujo.fi/
Tänään vietetään kansainvälistä hyperemeesipäivää, toivottavasti säilytään pahimmilta pahoinvoinneilta.
Tuolla sivuilla on näköjään kattava tietopaketti. Ja muistakaa te ihanat naiset juoda paljon näillä helteillä...
 
Mä jäin tänään omalla ilmoituksella (saa olla yhden päivän), mutta pomo käski soitella työterveyteen, kun täytyisi jutella muutenkin runsaista sairaspoissaoloista. Meillä siis tammikuussa aloitti poika päiväkodissa ja ollaan tosiaan saatu sieltä ihan jokainen mahdollinen tauti, joten sairaspäiviä on kertynyt :sad001 nyt sellainen olo etten kehtaa tämän pahoinvoinnin vuoksi olla pois..Huoh.

Itsellä oli esikoisen aikaan tosi nihkeää, enkä meinannut saada saikkua..kun en ollut vielä tiputus kunnossa! Jäänyt tästä kammo edes mennä koittamaan hakea sairaslomaa tähän vaivaan..
 
Muistan sen ajan kun meidän lapset aloitti päiväkodissa. Ihan hävetti ilmoittaa töihin jatkuvasti että taas on lapsi kipeä, mutta minkäs teet. Pakkohan niiden on työterveydessä uskoa jos sanoo että vointi on huono vaikkei tiputusta vielä tarvitsisikaan. Tai sitten töissä pitää olla mahdollisuus levätä jos siltä tuntuu.
 
Mä jäin tänään omalla ilmoituksella (saa olla yhden päivän), mutta pomo käski soitella työterveyteen, kun täytyisi jutella muutenkin runsaista sairaspoissaoloista. Meillä siis tammikuussa aloitti poika päiväkodissa ja ollaan tosiaan saatu sieltä ihan jokainen mahdollinen tauti, joten sairaspäiviä on kertynyt :sad001 nyt sellainen olo etten kehtaa tämän pahoinvoinnin vuoksi olla pois..Huoh.

Itsellä oli esikoisen aikaan tosi nihkeää, enkä meinannut saada saikkua..kun en ollut vielä tiputus kunnossa! Jäänyt tästä kammo edes mennä koittamaan hakea sairaslomaa tähän vaivaan..

Joo, ei ymmärrä itsekkään kuinka nololta tuntuu hakea saikkua ja se ilmoitus siitä pomolle. Itse nyt flunssan/pahoinvoinnin takia pari päivää saikulla.. :(
 
Meillä onneksi ymmärretään ja annetaan levähtää ja saa tehä lyhempää päivää. Mulla ainaki niin kokonaisvaltaista se paha olo että ei välillä voi kuvitella edes postin hakemista saati täyttä työpäivää
 
Esikoisesta voin niin pahoin etten pystynyt olemaan töissä. En sentään joutunut tiputukseen, mutta lähes kaikki tuli rv7-16 ylös.
 
Oireena myös se, että herään joka aamu nenä tukossa (en kärsi mistään allergiasta), kurkku superkuivana ja nälissäni, vaikka olisin syönyt iltapalaksi mitä. Ja tämä herätys tapahtuu klo 3-4 maissa ja sen jälkeen hankala saada enää unta. :D
 
Mä jäin tänään omalla ilmoituksella (saa olla yhden päivän), mutta pomo käski soitella työterveyteen, kun täytyisi jutella muutenkin runsaista sairaspoissaoloista. Meillä siis tammikuussa aloitti poika päiväkodissa ja ollaan tosiaan saatu sieltä ihan jokainen mahdollinen tauti, joten sairaspäiviä on kertynyt :sad001 nyt sellainen olo etten kehtaa tämän pahoinvoinnin vuoksi olla pois..Huoh.

Itsellä oli esikoisen aikaan tosi nihkeää, enkä meinannut saada saikkua..kun en ollut vielä tiputus kunnossa! Jäänyt tästä kammo edes mennä koittamaan hakea sairaslomaa tähän vaivaan..

Mitä sanoit pomolle poissaolon syyksi? :)
 
Mä olen siis jo kertonut töissä raskaudesta :) he todistivat mun romahdusta helmikuussa, kun meni kesken, niin ovat tietoisia yrityksestä. Kertoisin myös, jos tämäkin päättyisi huonosti.
Eli ei siis tarvinnut kehitellä mitään valkoisia valheita, suoraan asiaan vaan :D
 
Okei, hyvä juttu! :) Mietin, että mitä olis hyvä sanoa pomolle, jos pitäiskin ottaa saikkua. En haluais kyllä ennen ultraa kertoa töissäkään. Outoo, että sun työnantaja haluaa silti keskustella sun poissaoloista, vaikka tietää todellisen syyn!
 
Joo, no meidän firmassa (iso yhtiö) on jokin tietty kiintiö sairaspäiville. Jos menee tietyn ajan sisään x määrä päiviä, niin täytyy pitää jokin ihmeen keskustelu aiheesta :D aivan mega turhaa..
Mutta kyllähän se vähän ahdistaa, kun tulee fiilis ettei saisi enää olla poissa.

Mä en kyllä tiedä mitä sanoisin :D esikoisetakin odottaessa jouduin kertomaan tosi aikaisin töissä, kun oksentelin menemään :hilarious:
 
Onko kellään ollut raskaus aikana virtsassa verta? Itsellä ihan colan väristä pissaa vaikka kuinka jois vettä yms. :( ei ainakaan virtsatietulehdusta ole testejen mukaan.
 
Hui, kuulostaa kyllä tosi tummalta jos colaa muistuttaa!
Ei tuu mieleen kuin nestehukka tai olikohan että maksasairaus voisi oireilla melkein tumman oluen värisenä virtsana.
Jos ei runsaasta juomisesta haalene, niin hakeutuisin ehkäpä lääkäriin tarkistukseen?
 
Jaahas..täällä tänään ekat etovat olot ollu :confused: sitten pahin oli töissä taukohuoneessa jossa on tosi kuuma ja huono ilma, haistoin lämpimän banaanin..pakko oli poistua paikalta:D
 
Mua alkanut myös kuvottaa esimerkiksi kun hengästyy tai ennen ruoka-aikaa vaikka syön yleensäkin melko säännöllisesti. Mitään ei tekisi mieli vaikka tietää että syöminen helpottaa. Jotain kun saa alas, niin sitten olo helpottuukin ja ruokahalu palaa.
 
Alaselkä ei tykännyt tänään autolla ajosta, jouduin siis ajamaan normaalia pidemmän matkan. Toivottavasti ei ala kiukutella enempää jatkossa! Myös pakokaasun haju tuntui kamalalta matkalla, ei yököttänyt mutta tuli ahistava olo :confused: Onneksi sitä ei kauaa tarvinnut haistella!
 
Hui, kuulostaa kyllä tosi tummalta jos colaa muistuttaa!
Ei tuu mieleen kuin nestehukka tai olikohan että maksasairaus voisi oireilla melkein tumman oluen värisenä virtsana.
Jos ei runsaasta juomisesta haalene, niin hakeutuisin ehkäpä lääkäriin tarkistukseen?

Asia on jo lääkärillä selvityksessä, sen takia ultrassakin kävin mut vikaa ei vielä löytynyt.. eka kerralla se vaaleni normaaliksi mutta nyt palasi takaisin. Antibiootti kuurin varmuuden vuoksi sain.. mut jos ei ala vaikuttaa pakko se lähtä lääkäriin uudestaan :(
 
Aa, aivan!
No hyvä että on jo selvitettävänä :) jospa se pian siitä!
 
Takaisin
Top