Oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kirppu^
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä odotetaan neljättä. Olen aina raskauden aikana ollut "elämäni kunnossa ". Hyvä vointinen ja suht pirteä.
Nyt alamaha arka ja hieman turvonnut. Tissit kipeät. Siis sellasta normaalia..
En malta odottaa että pääsen kertomaan uutiset.. odotellaan sydänäänet..
 
Mulla iskenyt järkyttävä alaselkäkipu, sattuu nousta sängystä ja istuma-asennosta. Onko muilla vastaavaa??
 
Memili, ikävä tilanne. Jos oot valmis kertomaan, niin kerro ihmeessä, kyllä luulisi raskauden vaikuttavan työvuoroihin, jos on yhtään joustava esimies. Eikä se kuitenkaan saisi vaikuttaa työsuhteen jatkumiseen millään lailla, vaan saman arvoisessa asemassa me raskaana olevatkin ollaan (Olisipa se oikeasti aina näin) En siis vuorotyöstä niinkään tiedä, kun ite teen päivätyötä. Mutta tääkin ajoittain tosi kiireistä ja oon vasta vuoden alusta aloittanut. Villi veikkaus, että jos kerron esimiehelle nyt niin ainakaan vakinaiseksi ei mun työsuhdetta määräaikaisuuden jälkeen muuteta. Jos muutettaisi muutenkaan, kun taitaa tietää jo että meillä lapsonen toiveissa =D hieman hankalanhan se voi olla lähteä mahdollisia töitä etsimään kesällä, jos työsuhde päättyy. En usko, että hirveän moni valitsee masu pystyssä olevaa ellei sitten ole joku lyhyempi määräaikaisuus. Tai onhan niitäkin tarinoita toki, mutta kyllä sitä väkisin kuvittelee, että se vaikuttaa päätökseen ja varmasti usein vaikuttaakin, vaikka ei saisi.
 
Monwoc, säteileekö kipu jalkoihin? Mulla iskias vaivaa nyt ja viime raskaudessa..

Ja voi tätä ällötystä ja väsyä. On kyl aikamoista oloa ollu nyt kolmatta päivää. Tänää pahin olo kyl. Semmonen olo ku olis jatkuvasti keinuvassa laivassa ja merisairas olo.

Ja palelee.
 
Ihan järkyttävä väsymys vaikka nukkuu hyvät yöunet :/ ei ole kivaa kun pitää touhuta 1v neidin kanssa. Iltaisinkin jo 8lta valmis sängyyn. Miten sitä oikein jaksaa jos tää väsymys pahenee. Pitääpi alaa sitten nukkuu neidinkaa päiväunia, yleensä olen lenkkeillyt neidin päiväunet. Etova olo jatkuu, eikä tee mieli ruoka. Tänään koko päivän ollut alamahassa pistävä kipu, mikä hieman huoletuttaa. Onko kellään muulla alamahassa kipua, jomottelua?
Rv 3+6 (oviksesta laskettu)
 
Noh. Josko sitten olen sairaslomalla seuraavien yövuorojen ajan :/ kun ei neuvotteluista huolimatta käy etten tekisi. Pomoni oli hieman närkästynyt kun olin työterveydessä käynyt puhumassa työssä jaksamisesta. Työterveyteen kerroin kyllä jo raskaudesta. Ajattelin odottaa alkuraskauden ultraan (huhtikuun puolivälissä) ja kerron sitten. Siitä tosin on enää pari viikkoa kun koeaika päättyy mutta eihän se tosiaan raskaus saa olla mikään syy työsuhteen päättämiseen!
Luin pitkät pätkät työehtosopimusta ja lakeja ja asetuksia työhön, työturvallisuuteen yms liittyen tänään. Saa nähdä mikä show tästä tulee. Toivottavasti ei mitään ikävää.
Onneksi työterveyshoitaja ja lääkäri on tosi asiallisia ja päteviä.

Onko muilla huolia työn suhteen?
Tai jaksamisen?
Mulla on pojilla 1v ja 6 pv ikäeroa. Olihan se aika raskasta olla raskaana ja hoitaa vauvaa. Päikkäreitä nukuin aina kun vauva nukkui vaikka ärsytti kun kotityötkin oli hoidettavana. Nyt on kuopus jo 6v. Ja nykyinen mies tekee niitä kotihommia
 
En ny tiiä mistä johtuu mutta mulla taas vihloo välillä iha tuolla munasarjan kohdalla oikealla puolen. Voisiko se olla iha alkuraskauden oire?? Muuten voin hyvin ja ei haittaa ainakaa viä mitenkään työn tekoa töissä.olen siivooja joka on raskasta puuhaa kun mattoja kantaa jne.
 
Monwoc, säteileekö kipu jalkoihin? Mulla iskias vaivaa nyt ja viime raskaudessa..

Ja voi tätä ällötystä ja väsyä. On kyl aikamoista oloa ollu nyt kolmatta päivää. Tänää pahin olo kyl. Semmonen olo ku olis jatkuvasti keinuvassa laivassa ja merisairas olo.

Ja palelee.
Mulla meinas edellisessä raskaudessa alkaa issias vaivat viikolta 12 eteenpäin kulin säännöllisesti osteopaatilla ja auttoi vaiva pysyi poissa...suosittelen testaamaan vaikka maksaahan se mut kaikkea ei voi/ kannata rahassa mitata..
 
"Kiva" lueskella ettei ole yksin oireiden kanssa... :) mä olen saanut seurakseni järkyttävän närästyksen. Ei auta kuin vain toivoa että rauhottuisi. Hankalaa kun syödä pitäis useammin ettei tule yökkäiltyä, mutta sitten närästää... Nytkin toista tuntia putkeen todella tukala olo. Huomenna aattelin gavisconeja käydä ostamassa, niistä oli hyötyä joskus aiemmin, kun ei-raskaana närästi.
 
Sooda sekotettuna veteen toimii myös erinomaisena närästysapuna :)
Nyt alko maha pömpöttään, oikein kunnolla turpos ja on pinkee. Nappeja täytyy pitää auki housuista. Pahoinvointi lähti, ainakin se pahin - toivottavasti ei palaakaan :D 7+6.
 
Mulla kanssa ollut hirveetä närästystä sen jälkeen kun on syönyt. Ja nyt on monet ruuat alkaneet kuvottaa niin ettei tee yhtään mieli. Vielä viime viikolla saatoin syödä mitä vaan oikein kaksin käsin.

Mulla on ollut aika pitkiä työpäiviä 9-11 h niin iltaisin on alavatsassa tuntunut kipua. Toivon ettei mitään vakavaa. Pitää sanoa pomolle jos nää pitkät päivät jatkuu, että en mielellään tee ainakaan montaa sellaista viikossa.
 
Närästys on kurjaa :sad001
ja usein se vielä pahenee raskauden edetessä, kun vauva kasvaa.
Mulla ei vielä ole ongelmia, mutta enköhän taas myöhemmässä vaiheessa nuku Renniet tyynyn alla.

Mulla raskainta nyt on etova olo ja heikotus.
en tiedä mikä rv nyt, mutta kai 9. viikko.
 
rv 7+joitakin päiviä. muutaman viikon ollut jäätävää väsymystä ja pahaa oloa. uutena myös matkapahoinvointi autossa! ja vuorotellen kylmä ja kuuma.
 
Täällä tänään 4+0 ja ihan kamala kuvotus aamuyöstä lähtien, ihan meinaa aamupala tulla ylös :/ en tajuu miten tää pahoinvointi voi alkaa nii ajoissa. En siis valittaa sen verran pitkään raskautumista odottin että otan mielellään raskausoireet vastaan, toivottavasti ei vaan pahenee liika pahoinvointi. Mulla on kanssa kuuma tai kylmä,iltaisin palelee kokoajan vaikka kuinka olis vaatetta. Alamahassa välillä kovaaki pistävä kipua mikä hieman säihkähtää. Ja sitten mulla on tosi hurjat mielialavaihtelut, iltaisin tulee kiukkua kun mies tulee kotiin ihan hassusta asioista, en tiiä onko väsymyksellä osaa syytä siihen,tänään yritän nukkuu päikkärit neidinkaa jossei sit illalla niin kiukuttaisi,ärsyttäisi.
 
Soodaa en olekaan närästykseen vielä kokeillut. Millaisella suhteella pitäisi sekoittaa veteen? Esim puoli teelusikkaa tmv?

Carola, mulla kanssa sama, autossa olemisesta tulee paha olo, ei väliä ajaako itse vai joku muu, sama lopputulos! :sad001
 
Mulla kauhia väsymys ja sitten huonoa oloa ja ei ruoka oikein maistu.
Kahdessa edellisessä odotuksessa oli kans tosi kovat pahoinvoinnit, esikoisen aikaan sain nukkua niin paljon että sen vielä kesti mutta toisen aikaan jouduin ihan tiputukseen kun mikään ei pysynyt sisällä..
Mutta nyt koitin näitä pahoinvointi rannekkeita ja tuntuu että auttavat ainakin vähäisen :)
 
Jäiset viinirypäleet tuntu helpottavan hiukan oloa esikoisen aikaan :grin Ja toki jääpalojen imeskely.. Nyt oireina ollu vaan kauhea kylmyys, väsymys ja jatkuva nälkä. Toivottavasti ei tuu tota pahoinvointia.
 
Hei leidit! Auttakaapa tulevaa äitiä pelon hetkellä! minun pitäisi olla nyt 4+6( jos pidempi kierto on kyseessä) ja ekan testin tein tuossa maanantaina ja oli haalea viiva, tiistaina sama juttu tänää aamusta ajattelin että kyllä sen pitäisi nyt olla tummempi mutta ei vieläkin haalea.. Ennen plussausta minulla oireina oli myös yökötystä, haju herkkyyttä ja rinnat arkana aika montakin päivää, mutta plussauksen jälkeen oireet katosi ainoat mitä nyt on näinä parina päivänä ollu on repäisy kivut ja tissit hieman kipeät vuotoa ei ole.. Mitä ihmettä tämä on? miksi viiva ei tummu? onko asukilla kaikki kunnossa? mihin oksetus hävisi? pelottaa että on mennyt kesken tai että tuulimuna kyseessä vai mitä tapahtuu? lääkärille pääsen vasta 1.4 niin jos täältä joltain löytyisi tietoa (oli mikä tahansa kyseessä) niin helpottaisi kummasti pääkoppaa.
 
Esikoisesta en saanu tummaa viivaa ollenkaan, edes rv 12 jälkeen. Jos haluat varmistua, niin tee digitesti josta näät viikot. Kaikki on varmasti hyvin! Oireet saattaa seilata ees taas.
 
Takaisin
Top