Oireet

Täällä alkanut puskea näppyä naamaan ja rintaan. Samaan aikaan iho on kuiva, kuin korppu.Äsken meinas laatta lentää kaupassa, kun haisi lihapullat. Kampaajalla meinasi taju lähteä, kun oli niin kirkkaat valot ja muiden aineiden hajut.
 
Niin tosi outoa, että eri ohjeita annetaan. No mut taas toisaalta jos on pahat oireet niin tuntuu hullulta, että pitäis olla kivuissa tai kutinoissa :(
 
mulla oli hiiva vk 9.. apteekista sano että emätinvoidetta voin käyttää mutta asetinta ei.. varmistin neuvola tädiltäkin ja asia oli ok. mulla sellanen kuva että hoitamaton hiiva vois olla loppujelopuks vahingokski?? en oo varma
 
Mulla kasvojen iho todella hyvässä kunnossa, mutta rintakehä puskee näppylää. Väsymys on edelleen totaalisen järkyttävää, tuntien päikkäreiden jälkeenkin olo on tosi uupunut.
 
Olen käyttänyt jo kaksi hiivakuuria, neuvolassa sanottiin että saa käyttää, kunhan ei käytä asetinta. En ole huolissani, koska Canesten on todettu turvalliseksi. Lääkärissä juttelen sitten jatkosta jos tulehdukset ei rauhoitu. Ei tulehdusta kannata jättää hoitamattakaan.
 
Viime yö meni sitten oksentaessa. Kolme kertaa yöllä ja nyt vielä aamulla uudestaan. Yöllä oli pakko juoda mehua, että saisi edes jotain oksennettua. Kamala olo. Ja nyt on kai ne pahimmat viikot edessä. jos tätä nyt jatkuu seuraavat pari viikkoa, niin ei hyvää päivää. Tänään on onneksi etätyöpäivä, mutta huomenna pitäisi tosiaan lähteä kouluille tekemään sitä kyselytutkimusta. Ensin kaksi tuntia autossa, sitten monta tuntia paikan päällä ja sitten taas pari tuntia autossa, että pääsee takaisin. Jo pelkkä autossa istuminen ajatuksena kuvottaa. Voin tietysti sanoa, että olen mahataudissa, mutta kun noita hommia pitäisi ehkä ensi viikollakin tehdä, niin minkäs tekosyyn sitten keksin, jos on yhtä hirveä olo? :sick006 no, vähän sentään lohduttaa, että tälle huonolle ololle on hyvä syy...
 
Ite oksentanut viikolta...6 (?) lähtien joka päivä ja joinain aamusta iltaan. PAITSI TÄNÄÄN!!! Vähän meinas aamulla yökkäilyttää, mut luinkohan täältä jonkun mehukeittovinkin ja sitä sit join vähäsen, ni en tiie, et helpottiko sillä. Poikkeuksena myös, etten oo tänään nukkunut päiväunia. Väsyttää kyl ihan hulluna.
 
Täällä on pahoinvointi helpottanu melkein kokonaan. Illalla saattaa jonkunlainen etova olo tulla vaan. Muina oireina rinnat turvonneet/arat, välillä kylmä ja välillä liian kuuma, alavatsaa nippailee välillä.. Tässä nyt ainakin joitain. Ekassa neuvolassakin käyty ja tammikuun ultraan pitäis malttaa odotella (nyt viikko 8+4).
Onko täällä muilla/ootteko kuullu joltain, et olis raskauden aikana ilmestynyt enemmän sydämen lisälyöntejä? Mulla tuli joskus aiemminkin välillä, mutta nyt vähän useammin. :o Häijyä, tuntuu kun kurkkuun pomppais sydän. Sit tulee inhottava olo, kun säikähdän sitä aina. :s
 
Mun mielestä mulla oli viime raskaudessa tota sydämen hakkausta ja on kyl nytkin välillä. Se on vissiin aika normaalia, kun on keholla enemmän verta käsiteltävänään tms. En nyt muista tarkkaa määritelmää.

Kunnon repäsyjä alkanut tuntua alavatsassa, ihan kivuliastakin välillä. Tais olla niin viimeksikin. Nyt tietty huolettaa, ettei suht tuore sektioarpi lähe mitenkään oireilee. Onneks on se ultra ens viikon pe. Siel osaavat varmaan asiaan jotain jo sanoa, itehän sen ovat leikanneet :)
 
Mulla on noita sydämen lyöntejä ja hengästyn tosi helposti, jos teen jotain enemmän fyysistä. On tosi vetämätön olo välillä ton takia ja nyt kun muistelen, niin esikoisestakin oli näin alussa. Sillon en vaan tainnut tajuta sitä mistä johtuu, koska sain raskaudesta tietää niin myöhään. Muutenkin tuntuu, että nyt kaikki raskausoireet tulleet aikaisemmin tai rajumpina. Onkohan hormoonit viä jotenkin ylikierroksilla edellisestä lapsesta? :eek:
 
Mammamaria: Mulla 5,5 v. vanha sektioarpi ja samoja tuntemuksia on kyllä,välillä oikeen säikähtää näitä kipuloita! alkuraskauden ultrassa katsoivat että arpi on siisti kohdun puolelta, mutta riski on kuulemma toiseen sektioon olemassa jos arpi alkaa venyilemään liiaksi.
 
ÄLLÖVAROITUS!!!!!

Siis tää valkovuoto :eek: Ihan järkkyä kun koko ajan tulee sellasta paksua kellertävää vuotoa. Pöksyt koko ajan märkinä (eikä silleen hyvällä tavalla:wink). Jos olis loppuraskaus niin väittäisin tän olevan limatulppa! Vessassa kun käy, niin jojo tuntuu vaan roikkuvan tuolla o_O
 
mamabel, mulla varmaan saattaa tullakin toisestakin sektio. Viimeks siis pysähty synnytys kolmen päivän supistelujen ja tippojen jäljiltä. Siihen en enää lähe. :) Ei kyl haittais vaikken enää koskaan tuntis supistuksia ;D
 
Minäkin hengästyn tosi helposti ja pienistäkin "rääkeistä" tuntuu jalat menevän voimattomiksi. Tänäänkin prismassa tein ylimääräsen mutkan ku muisti petti ja menin tottumuksesta parkkihalliin vaikka auto oli yläparkissa. Siinä sitten kehannu kääntyä liukuportaita takas ylös niin kävelinpä portaat ja autolle ku pääsin ni piti hetkinen tasailla hengitystä, kun tuntu että olis vetäny kunnon spurtin.
Minulla on nyt parina päivänä menny maha sekaisin lounaan jälkeen. Tosi ihana olla töissä sitten ku mahassa kiertää..
 
Mä sanoin jo neuvolassakin että synnytys kieltämättä mietityttää kun tosiaan meni viimeksi hätäsektion kautta, sydänäänten loputtua. Normaalisti tiet aukeni 5cm mut oli se aika pelottavaa :( joten en tiedä olisinko myös nyt suunnitellun sektion kannalla..aika näyttää :)
 
Mullakin ollut tuota voimattomuutta jaloissa.. eilinen työpäivä tuntui melkoiselta suoritukselta ja illalla oli alaselkäkin aivan jumissa..
 
Muakin hengästyttää todella helposti. Ei tarvii paljoa tehdä sen eteen. :D Mulla nuo lisälyönnit on nimenomaan niitä semmosia, et ihankun kurkussa tuntuis ne. :s
 
Joo toi valkovuoto on täälläkin, mut niin oli viimeksikin, niin osasin jo odottaa. Mulla se oli viimeks lopussa jo ihan semmosta ettei tiennyt onko se lapsivettä vai valkovuotoa ja sitä tuli paljon! Ei kivaa...
 
Omaa napaa mutta pakko saada jonnekin nyt purkaa mieltä.. kun mulla ei oo nyt viikkoon ollut mitään. Ei siis mitään oireita. Kaikki loppui kuin seinään. Ja yhtä kauan on ollut tunne että jokin on nyt vialla tai että se oli sitten siinä. Turvotus on tiessään, olo on jopa kiinteä ja vatsa suorastaan litteä (ruokavaliossa ei muutoksia). Ei väsytä eikä viluta enää ollenkaan, mieliala on tasainen. Tissit ovat normaalin löllöt ja selvästi pienentyneet parin viikon takaisesta, eivätkä ole enää pinkeät ja kovat.. kahvinhimo on kuin ennen, ei tule mitään oloa etteikö pystyisi juomaan. Olo on kaikinpuolin normaali ja jotenkin vain tuntuu siltä etten olisi raskaana enää. Ja viikkoja siis vasta 7+3.

Viikon päästä on eka neuvola, aion kertoa tuntemukseni. Vaisto huikkii että nyt on tuulimuna tai keskeytynyt keskenmeno. Voihan tietty olla että kroppa on tottunut jo raskaushormoneihin, mulla on tosi "tehokas" kroppa ja on aina toipunut kaikesta nopeasti. Mutta myös intuitio on tavannut olla vahva.. en vain saa päähäni enää ajatusta että kaikki olisi hyvin. Aargh! Eipä auta kuin ootella..
 
Takaisin
Top