Heippa
On sellainen olo, että johonkin on pakko päästä päätän purkamaan, kun kenellekään tutulle ei oikein uskalla.
En ole plussannut. Testin teen viikonloppuna tai alkuviikosta, jollei menkkoja kuulu, mutta mulla on niin hämmentävä olo, eikä koskaan eläissäni ole ollut näin vahvasti tunnetta, että olisin raskaana. Elämässäni on ollut tänä vuonna enemmän kuin tarpeeksi kaikkea raskasta, joten voi olla, että muuten vaan päässä napsuu, mutta se selvinnee tässä seuraavan viikon sisällä.
Mun historiani on sellainen, että olin aiemmin parisuhteessa naisen kanssa. Olimme yhdessä liki 8 vuotta ja erosimme hänen tahdostaan. Suhteemme aikana yritimme hankkia lasta miesparin kanssa. Olen käynyt useamman vuoden lapsettomuushoidoissa, kolmella varhaisella keskenmenolla tai hormonaalisella raskaudella höystettynä. Mulla on PCO ja olin aika reippaasti ylipainoinen lapsettomuushoitojen aikaan.
Tänä kesänä olen pudottanut 30 kiloa ja vaikka paljon kaikkea vastoinkäymistä onkin, niin olen myös tutustunut yhteen kivaan ihmiseen. Mieheen tällä kertaa. Olen itse 30-vuotias ja hän on (ikäisekseen hyvin kypsä) 24-vuotias. Hän on sanonut, että hän ei ole valmis vielä hankkimaan perhettä.
Minulla on ajatukset niin sekaisin ja haluaisin vain kääntää kalenteria viikolla eteenpäin, jotta tietäisin jo, että mitä ihmettä tapahtuu. Jos olen raskaana, tiedän milloin lapsi on saanut alkunsa, kun ehkäisy jäi sen yhden kerran pois. Ihmettelin muutama päivä sitten, että miten mulla voi olla aivan koko ajan nälkä ja miksi suussa maistuu kuin olisi imeskellyt rautanauloja. Olen myös ollut aivan totaalisen uupunut. Rinnat ovat olleet ihan kamalan arat ja eilen illalla oikein säikähdin, kun nännit olivat suuremmat kuin koskaan ennen.
Minulla on epäsäännölliset kuukautiset, mutta kierto pyörii yleensä siinä 28-38 vuorokauden välimaastossa. Oletan menkkojen saapuvan viikonlopun tai alkuviikon aikana viimeistään. Isoja stressinaiheita on niin paljon, että saattavat kyllä myöhästyä niidenkin takia.
Minulle lapsi olisi enemmän kuin toivottu (vaikkakin ajankohta onkin huono). Toisaalta taas en halua vaatia lapsen isältä jotakin sellaista, mihin hän ei ole valmis. Tiedän kuitenkin sisimmässäni sen, että jos mun maailmassani kävisi niin suuri onni, että oikeasti odottaisin, niin tuskinpa mikään mua saisi siitä onnesta irti päästämään. Onhan se kuitenkin mun elämäni suurin haave ollut aina. Oma lapsi.
En tiedä jaksoiko kukaan lukea sekavaa tekstiäni näin pitkälle, mutta minua ainakin helpotti, kun pääsin vähän ajatuksiani kirjoittamaan ylös. Näin totaalisen väsyneenä ei vaan tahdo tulla kovin loogista tekstiä. Toivoisin myös, että jos täällä joku tuttu sattuu tunnistamaan minut, niin ethän paljasta minua kenellekään. En todellakaan ole valmis siihen, että kaverit tietäisivät edes näistä oireista, vaikkei mitään raskauttakaan ole ainakaan vielä edes todettu.
On sellainen olo, että johonkin on pakko päästä päätän purkamaan, kun kenellekään tutulle ei oikein uskalla.
En ole plussannut. Testin teen viikonloppuna tai alkuviikosta, jollei menkkoja kuulu, mutta mulla on niin hämmentävä olo, eikä koskaan eläissäni ole ollut näin vahvasti tunnetta, että olisin raskaana. Elämässäni on ollut tänä vuonna enemmän kuin tarpeeksi kaikkea raskasta, joten voi olla, että muuten vaan päässä napsuu, mutta se selvinnee tässä seuraavan viikon sisällä.
Mun historiani on sellainen, että olin aiemmin parisuhteessa naisen kanssa. Olimme yhdessä liki 8 vuotta ja erosimme hänen tahdostaan. Suhteemme aikana yritimme hankkia lasta miesparin kanssa. Olen käynyt useamman vuoden lapsettomuushoidoissa, kolmella varhaisella keskenmenolla tai hormonaalisella raskaudella höystettynä. Mulla on PCO ja olin aika reippaasti ylipainoinen lapsettomuushoitojen aikaan.
Tänä kesänä olen pudottanut 30 kiloa ja vaikka paljon kaikkea vastoinkäymistä onkin, niin olen myös tutustunut yhteen kivaan ihmiseen. Mieheen tällä kertaa. Olen itse 30-vuotias ja hän on (ikäisekseen hyvin kypsä) 24-vuotias. Hän on sanonut, että hän ei ole valmis vielä hankkimaan perhettä.
Minulla on ajatukset niin sekaisin ja haluaisin vain kääntää kalenteria viikolla eteenpäin, jotta tietäisin jo, että mitä ihmettä tapahtuu. Jos olen raskaana, tiedän milloin lapsi on saanut alkunsa, kun ehkäisy jäi sen yhden kerran pois. Ihmettelin muutama päivä sitten, että miten mulla voi olla aivan koko ajan nälkä ja miksi suussa maistuu kuin olisi imeskellyt rautanauloja. Olen myös ollut aivan totaalisen uupunut. Rinnat ovat olleet ihan kamalan arat ja eilen illalla oikein säikähdin, kun nännit olivat suuremmat kuin koskaan ennen.
Minulla on epäsäännölliset kuukautiset, mutta kierto pyörii yleensä siinä 28-38 vuorokauden välimaastossa. Oletan menkkojen saapuvan viikonlopun tai alkuviikon aikana viimeistään. Isoja stressinaiheita on niin paljon, että saattavat kyllä myöhästyä niidenkin takia.
Minulle lapsi olisi enemmän kuin toivottu (vaikkakin ajankohta onkin huono). Toisaalta taas en halua vaatia lapsen isältä jotakin sellaista, mihin hän ei ole valmis. Tiedän kuitenkin sisimmässäni sen, että jos mun maailmassani kävisi niin suuri onni, että oikeasti odottaisin, niin tuskinpa mikään mua saisi siitä onnesta irti päästämään. Onhan se kuitenkin mun elämäni suurin haave ollut aina. Oma lapsi.
En tiedä jaksoiko kukaan lukea sekavaa tekstiäni näin pitkälle, mutta minua ainakin helpotti, kun pääsin vähän ajatuksiani kirjoittamaan ylös. Näin totaalisen väsyneenä ei vaan tahdo tulla kovin loogista tekstiä. Toivoisin myös, että jos täällä joku tuttu sattuu tunnistamaan minut, niin ethän paljasta minua kenellekään. En todellakaan ole valmis siihen, että kaverit tietäisivät edes näistä oireista, vaikkei mitään raskauttakaan ole ainakaan vielä edes todettu.
Muokattu viimeksi:
Itku lentää ja mieliala vaihtuu on nii hemmetin herkälä tuulella ja vituttaa kaikki. Käsityöt mikä on mun lempi harrastus ni nyt tekis mieli polttaa kaikki langat roviolla eikä tehä yhtään mitään. Turhauttavaa. 
Vaikka eihän oireetkaan mitään takaa, vähän vaan ehkä helpottaa piinaa.