Joo tossa mun kertomus, vähän naurattaa näin jälkikäteen vaikka oli tosi ahdistava ja huono kokemus. Pahinta ehkä oli se, kun mulle ei kerrottu missään vaiheessa mitään, enkä koko 12h aikana minkä vietin käyrässä tiennyt mikä on vialla. Ja itsessään se, että jouduin lähes koko synnytyksen ajan makaamaan paikallaan. Tosta puuttuu aika paljon kohtia, kun oon kirjoittanut ton vuorokausi vauvan syntymän jälkeen, enkä ollut vielä saanut synnytyksen kulkua luettavaksi ja muisti oli hämäränä! XD
--------
Jospa mäkin nyt kertoisin omani, kun vauva nukkuu.
Eli perjantai-lauantai yönä kello kolme alkoi tulla erittäin kivuliaita supistuksia noin 10min välein. Aika nopeeta kipu alko olee semmosta että tarvitsi lämpöpussia.. siinä sitten puoli yhdeksään mennessä supistuksia tuli 4min-8min välein ja aiemmin auttanut suihku vain pahensi kipuja.. tässä välissä olin tyhjentynyt täysin kaksi kertaa.
Siitä sitten lähdettiin sairaalan ja supistusten kivut helpottivat hieman.. kätilöopiskelija valmisteli mut ja olin vain sormelle auki. Saatiin perhekammari minne mentiin odottelemaan ja sain kipupiikin, jotta saisin rentouduttua. Puoli kolmelta alettiin ottamaan käyrää uuden kätilön kanssa, silloin aiemmin kestämättömät supistukset lähes loppuivat täysin siksi aikaa ja kätilö aiko häätää meidät kotia.. mutta vauvan sydänäänet putosivat ja sain syönti/juonti kiellon, jonkun pillerin ja olin käyrässä kuuteen asti tietämättä mitä tapahtuu. Siinä vaiheessa supistukset oli tullut takaisin ja kipu oli sietämätöntä ja mua ahdisti älyttömästi se kätilö, kun oli ärsyttävä alusta asti. Se tutki mut ja olin avautunu tai jtn, mutta kohdunkaulaa puol senttiä jäljellä. Itkin sielä vaan ahistuksissani ja tuskissani.
Sitte pääsin vetelemään ilokaasua mistä ei ollut mitään apua ja kokeilemaan ammetta..
Kello 23 olin ollut käyrässä melkein 9h ja kipu oli tappavaa, supistuksia oli mahdoton ottaa jatkuvasti samassa asennossa.
Lääkäri antoi vihdoin luvan antaa mulle kipupiikin joka oli ihana pelastus pahimpiin kipuihin. Pääsin vihdoin eroon käyrästä.
Sain nukutuksi pieniä hetkiä, kunnes ehkä 1-2 aikaan aloin oksentamaan kivusta.. siinä taas itkin hidasta avautumistani ja tuskaa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin avautunut 2cm tai kahdelle sormelle tai jtn. Sain epidulaarin ja siitä lähtien kaikki oli hyvin.
Noin neljältä soitin kelloa ja sain lisää lääkettä. 4.30-4.45 soitin kelloa ja ilmoitin että kauhea kakkahätä tahon vessaan. Kätilö sanoi tutkivansa mut ja ilmoitti että ei se ole kakkahätä, vauva syntyy nyt, pää ja hiukset tuntui alhaalla. Mies nukkui säkkituoliassa lattialla ja meni aika paniikkiin tajutessaan mitä tapahtuu (kuten mäkin). Kätilö laitto kaiken valmiiksi ja mä vannoin edelleen että mulla tulee oikeesti kakka pakko päästä vessaan.. :D sanoin sitä varmaan koko ponnistusvaiheen, kakka ei kyllä tullut..
Siinä ponnistellessa mä en tajunnut mitään mitä tapahtuu. Yhtäkkiä sisään lappasi kauheasti porukkaa ja kätilöitä oli parhaillaan kuusi. Se mun "pää"kätilö vaan sano että sen on ehkä pakko tehä episiotomia. Ne otti imukupin ja ponnistelin vauvan ulos. (Poika syntyi 5.11, ponnistusvaiheen kesto 21min). Kätilö taputteli vauvaa kauan ennen kun sai sen huutamaan ja ne vei vauvan pois. Kätilö kerto että vauvan sydänäänet putosivat ja siksi heitä tuli niin monta.. vauvalla oli syntyessä napanuora kaulan ympärillä ja hän oli kakannut lapsiveteen ja niellyt sitä.
Mulle tultiin näyttämään vauvaa ihan minuutin ajan ennen kun hänet vietiin lämpökaappiin..
En muista paljoa mitä mulle sanottiin koska olin niin paniikissa. Kaikki vaan onnitteli ja mulla oli vaan niin epätodellinen olo enkä uskonut olevani äiti, ei paljoa siltä tuntunut.
Sain vasta varmaan 10min synnytyksen jälkeen tietää että mulle tehtiin eppari. Mies tuli mun paikkauksen aikana näyttämään mulle kuvia vauvasta.
HETKI siitä vauva tuotiin tissille
onneksi kaikki hyvin vaikka pelästyttikin..
vaikkakin tiedän kyllä kolmannen haluavan, mutta vasta muutaman vuoden päästä! Onhan se prinsessa vielä saatava tänne.. 
