Siellä se vonkale uiskenteli! Nukku ensiksi mutta sitten heräsi vilkuttelemaan. Näytti vähän merihevoselta ku jaloilla ponnisteli :D Koko vastasti jo 13+1, eli muutettiin taas laskettua aikaa 29.6. Mieluusti pysyisin silti tässä heinäkuun ryhmässä kun tänne tunnen kotiutuneeni.. Turvotus oli 2.4, eli vähän reilu muttei silti hälyttävän rajalla, verikoetuloksia odotellessa :)
Nyt on käyty ultrassa. Kaikki oli hyvin ja sain kuulla sykkeen ♡ Oli päiväunilla ni jouduttiin herätellä sitä. Aloin vaa nauraa ku tuntu ultra laite hassulta mahan päällä kun oli ensimmäinen kerta :) oon niin onnellinen et kyynelki tuli ♡
Tässä meidän pikkuinen! Laskettu aika pysyi samana eli 4.7 ja viikkoja siis 12+3 Siellä se pikkuinen meille heilutteli kovasti, jonka jälkeen simahti eikä meinattu saada sitä niskapoimu-mittausta mitattua mutta lopulta pikkuinen kuitenki sen verran heräili et saatii mitattua ja kaikki on ok meidän pikkuseillä. Mitat oli jotai 1.3 joka on ihan normaali :) Nyt on enemmän todellisempi fiilis että siellä masussa joku oikeasti on :) Vaikka onhan tää jo kolmas raskaus, silti kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Tosin tuleehan edellisen lapsen syntymästä ensi kuussa jo kolme vuotta! :) Rakenneultraanki saatiin jo aika ja se on 23.2 :)
Mies sanoi muuten illalla että harmi kun ei tajunnut kuvata kännykällä videokuvaa ultrauksesta ja sanoi että rakenneultra sitten kuvataan.. taisi sekin ruveta tajuamaan että kyllä meille taas vauva on tulossa. Musta oli tosi ihana ajatus tuo videokuvaaminen ja tosiaan pitää rakenneultra kuvata! Vinkkinä muillekkin!
Mulla heitti vatsan sekasin just ennen h hetkeä:D ehdin kuitenkin ennen oman nimen kutsumista. Miehelle sanoin et saa luvan kuvata kännykällä kun ultrataan, suosittelen koska taustalla kuuluu mitä kätilö kertoo! ja onpas sitä murua kiva katsella! kätilö oli kyllä varsin erikoinen vaikka hoitikin hommansa hyvin, mutta esim kun kysyin sykkeistä että paljonko on niin sanoi ettei tämän tutkimuksen tarkoitus ole niitä seurata! suora vastaus mutta.. noh.. mutta kaikki siis kunnossa! turvotusta 1.3 joten hyvää joulua meille
ainiin, unohdin mainita että mies kysyi kätilöltä kotidopplerin käytöstä, sanoi ettei sellaista tule käyttää jos on kuumetta!! samoin sanoi ettei ultrata sairaalassa jos tuleva äiti kuumeinen? ja liittyy siis tuohon kohdun hetkelliseen lämmönnousuun ultratessa. Enpä ollut tietoinen eikä neuvolassakaan mitään siitä sanottu..
Meidän pikku tyypillä on kaikki hyvin ♡ niskaturvitus oli 1mm ja vastasi 12+3.. oikein ihanasti jumppasi ja pullisteli mahaansa :') Nyt voin vihdoin hengähtää ja ruveta nauttimaan raskaudesta
Ihanaa, kun on niin pajon hyviä uutisia! Meillä vielä viikko pitää odotella, aagh.
Miten kauan niissä verikokeiden tuloksissa muuten menee, jos niitä otetaan? Mietin tässä vaan, että jos niitä tarvii ottaa lisääntyneen riskin takia, niin koskahan pääsisi kertomaan läheisille?
Miulle ei ainakkaan kerrota ennenku neuvolassa seuraavan kerran ellei oo mittää ilmotettavvaa. Muussa tappauksessa tullee ilmeisesti ilmotus postissa kun on ultraki ollu.
Mulle tuli esikoisesta kirje kotiin, missä kerrottiin tulokset. Oulussa lähetetään tieto kaikille seuloissa käyneille, tuloksesta huolimatta. Labrassa piti käydä ennen nt-ultraa ja sitten kai vertailevat verikokeen tuloksia ja niskaturvotusta ja siitä laskevat riskiluvut.
Ja siis oisko menny 2 viikkoa ultrasta, että kirje tuli kotiin, yllättävän kauan siis. Olin esikoisesta jo ehtinyt unohtaa koko verikokeen kun niskaturvotus oli normaali.