Neuvolat, ultrat ym.

Meillä oli viimeksi ultrat mukana, päätypuolellahan sitä yleensä taitaa penkki olla ettei tarvitse ihan näköalapaikalla istua. Tosin viime kerralla ei käyty ar-ultrassa, mutta synnytyksen jälkeen se taitaa olla ihan piis of keik. Mutta ihan omien tuntemusten mukaan, ystävällä esim mies oli ar mukana, mutta jäi lopulta odottamaan käytävään ja toisen mies arpoi loppuun asti synnytystä, mutta puolipakotettuna korvasta vetämällä lopulta näki lapsensa syntymän. :p
 
Mies ei ollut esikoisen aikaan, eikä nytkään ar-ultrassa mukana, mutta esikoisen aikaan oli nt- ja rakenneultrissa sekä kaikissa muissa ylimääräisissä ultrissa mukana. Niin myös tämänkin kohdalla mies tulee mukaan kaikkiin muihin ultriin (paitsi nyt toi ar-ultra).
Me ei tiedetty miten nt-ultra tehdään, joten ei osattu etukäteen stressata asiasta, mutta siinä tilanteessa kun se sitten tuli eteen, niin ihan pikkuisen hämmennyimme, mutta eipä siinä sitten joutanut sitä miettimään, kun oli paljon tärkeempääkin katseltavaa!! :)
 
Muokattu viimeksi:
Mulla ei ollut koskaan mies mukana sisätutkimuksissa, mut eipä tuo olis töiden puolesta päässytkään.. Synnytyksessä oli toki matkassa ja näki kaiken, enemmän ku ite voi nähdä :grin
 
Muokattu viimeksi:
Mustakin tuntui ennen oudolta mutta nyt viimeistään esikoisen syntymän jälkeen ei oo milläkään väliä, kaikki on koettu :D
Kaikkiin tulee mukaan mihin vaan pääsee.
 
Meillä mies aikoo tulla ar-ultraan niin saadaan yhdessä heti iloita tai sitten pettyä kun kauan odotettu ensimmäinen raskaus kyseessä. En osaa pitää omalla kohdalla mitenkään outona sitä vaikka sisäkautta tutkitaankin, ehkä kun ollaan molemmat terveydenhuoltoalalla niin kaikkea on mieskin nähnyt :D ymmärrän kyllä hyvin myös sen että pitäisi jotenkin kiusallisena etenkin esikoisen kohdalla, kun ei ole synnytysmuistoja takana.
 
Siis onhan kai teidänkin miehet tietoisia, miltä teidän tavara näyttää? Ei kai siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä tai hävettävää. Onhan ne nyt sinne vehkeensäkin lykänny ja ehkä naamansakin, joten mä en ymmärrä, mitä kamalaa tuossa alapään kautta tehtävässä ultrassa on. Ja sitä paitsi, mies varmaan istuu vieressä eikä siellä peräpäässä, eikä sinne kattella tarvi, jos ei halua.
 
Meillä mies on ollut molemmissa ar-ultrissa mukana, ei tullut mieleenkään ettei olisi ollut. Yhdessä kuitenkin lapset saatu alulle, ja yhtä lailla häntä kiinnosti että onko masussa elämää. En kokenut sitä tilannetta millään tavalla kiusalliseksi, kyllähän tuo on nähnyt meikäläisen haarat aika monta kertaa ja tosiaan sitä näyttöä sieltä pääpuolelta katsoi, ei tarvi mennä sinne pelipaikoille kyttäämään. :hilarious: Huomenna olis eka neuvola, mies haluaa tulla myös sinne mukaan, vaikkei siellä sikäli mitään niin tärkeää hänelle olekaan. Ihanaa että haluaa osallistua ja on niin kiinnostunut. :Heartred
 
Siis onhan kai teidänkin miehet tietoisia, miltä teidän tavara näyttää? Ei kai siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä tai hävettävää. Onhan ne nyt sinne vehkeensäkin lykänny ja ehkä naamansakin, joten mä en ymmärrä, mitä kamalaa tuossa alapään kautta tehtävässä ultrassa on. Ja sitä paitsi, mies varmaan istuu vieressä eikä siellä peräpäässä, eikä sinne kattella tarvi, jos ei halua.

:joyful: Näinhän se vähän on :hilarious:.
 
Mies ei nyt neuvolaan huomenna pääse kun jää lasten kanssa. Siis olisi niille ehkä jonkun hoitajan saanut, mutta ei tarvi sitten selitellä. Ja uskon, että jos kaikki ei oo ok niin pääsee mies kurvaamaan paikalle suht. Nopeasti. Ja se laite niin huono, että eipä siellä nyt näy kun et jotain on ja syke jos on. Toki varmasti miehelle tärkeää myös, mutta uskon että tässä vaiheessa riittää tieto että mikä vatsassa tilanne. Miehelle varmasti lähtee viestiä heti kun ultrattu kun muuten siellä kestää kauan.
Nt-ultraan ja rakenneultraan tulee ehdottomasti mukaan, jos sinne saakka päästään. Nt-ultran aikakin sitten muutellaan sen mukaan, että molemmat päästään.
 
Mut jouduttiin ultraan sisäkautta esikoisen nt. Eipä siinä tullu mitään ihmeellisiä ajateltua. Kauhea hinku vaan päästä näkee että millanen asukki siellä mahassa oli.

En kyl mieheltäkään tajunnu kysyä että mitä mieltä se mun "alastomuudesta" oli. Ja synnytyksessä pysy visusti sängyn pää puolella ja keskitty minuun enemmän kuin tulevaan vauvaan.
 
Mulla ei ollut koskaan mies mukana sisätutkimuksissa, mut eipä tuo olis töiden puolesta päässytkään.. Synnytyksessä oli toki matkassa ja näki kaiken, enemmän ku ite voi nähdä :grin Nyt tulee ar-ultraan mukaan koska se on ilta-aika ja se tehdään Merioulun neuvolassa mahan päältä niin taaperokin lähtee matkaan, saa nähä mitä siitä tulee :grin

Mieki ajattelin varailla tuonne Merioulun neuvolaan ar-ultraa. :) Mille raskausviikolle varasit ajan? Mietin sitä, että mihin viikolle uskaltaa aikaisintaan varata, että sieltä varmimmin jotakin näkyy ja kuuluu.
 
Mulla ei ollut koskaan mies mukana sisätutkimuksissa, mut eipä tuo olis töiden puolesta päässytkään.. Synnytyksessä oli toki matkassa ja näki kaiken, enemmän ku ite voi nähdä :grin Nyt tulee ar-ultraan mukaan koska se on ilta-aika ja se tehdään Merioulun neuvolassa mahan päältä niin taaperokin lähtee matkaan, saa nähä mitä siitä tulee :grin

Milloin teillä ar-ultra? Saiko tuonne Meriouluun ajan nopeasti?
Ite kans eilen katoin, että siellä olis kohtuuhintanen se ultra. Kuumottelee edelleen kun loppu ne oireet. Mies on sitä mieltä, että mun pitäis olla maltillisempi ja että selviää aikanaan onko siellä ketään vai ei. Mutta ei ne nuo miehet taida ymmärtää tätä kaikkea mitä nainen päässään käy läpi..
 
Mulla ylihuomenna neuvola, jee! Odotan vaan sitä kun päästään (toivottavasti) kuuntelemaan sydänääniä!

Ja meidän neuvolatäti on todella pätevä ja ihana sellainen. :) Hän muutenkin tuntee hyvin meidän perheen kun on kahdessa edellisessäkin raskaudessa ollut mukana sekä tietysti synnytyksen jälkeen seurannut lasten kasvua.
 
Mua harmittaa kun mulla on uus neuvolatäti... enkä nyt ees tiedä voiko sanoa täti kun kyseinen henkilö on mua itseäni varmasti nuorempi :hilarious: muutenkin kaikki on menny uusiin puihin tuolla neuvolassa että saas nähdä mitä siitäkin tulee. ois kyl ihana ylläri jos siel vilkaistaisiinkin ultralla :p
 
Tänään soittelin neuvolaan ja sain ajan jo tämän viikon perjantaiksi!
Vaihtoehtoisesti olisi ollut 7.5., mutta en malttanut odottaa sinne asti. Nyt aloin kuitenkin miettimään, että 7.5. olisi 8+1, joten olisikohan mahdollista saada silloin enemmän tietoa, (kuten sydänääniä tai pikaista ultrausta) kuin nyt perjantaina (6+5)? En taida siltikään malttaa... :joyful:
 
Hah, huomenna neuvolaan, mutta se on esikoisen 3v nla. En oo siis edes soittanut neuvolaan vielä, vaan ajattelin huomenna varata ajan kun nähdään naamastusten.
Pitäis muistaa innostua esikoisen nlakäynnistäkin, mutta kun ajattelen koko ajan vatsassa olevaa katkarapua. Toivon että saisin sellaisen ajan että th uskaltaisi etsiä sydänääniä.
 
Takaisin
Top