Punis
Puuhakas puhuja
Meillä oli viimeksi ultrat mukana, päätypuolellahan sitä yleensä taitaa penkki olla ettei tarvitse ihan näköalapaikalla istua. Tosin viime kerralla ei käyty ar-ultrassa, mutta synnytyksen jälkeen se taitaa olla ihan piis of keik. Mutta ihan omien tuntemusten mukaan, ystävällä esim mies oli ar mukana, mutta jäi lopulta odottamaan käytävään ja toisen mies arpoi loppuun asti synnytystä, mutta puolipakotettuna korvasta vetämällä lopulta näki lapsensa syntymän. 
Huomenna olis eka neuvola, mies haluaa tulla myös sinne mukaan, vaikkei siellä sikäli mitään niin tärkeää hänelle olekaan. Ihanaa että haluaa osallistua ja on niin kiinnostunut. 
Näinhän se vähän on
Sillä mitattuna olisi ollut 7+0-7+1,mutta näkee sitten mihin se virallisesti muuttuu kun on nt-ultra. Mutta ihanaa ja jännää 
