Käväsimpä minäkin ny jo ihan toisen kerran neuvolassa. Meinasin unohtaa koko pissanäyteen annon, muistin sen vasta ku paikalle menin

no onneks sain pienen lirin tiristettyä. Kaikki siis ok. Sydänäänet kuulu jollakin tavalla hetken, mutta mahassa oli niin kovat bileet ettei natiainen paikallaan malttanu kauaa olla.
Täytin hätäseen jonkun kyselykaavakkeen parisuhteesta, mutta siinä ei ollu ku joku viis kysymystä. Tyyliin millanen on sinun parisuhde, onko mies lyöny tai käyttäytyny halveksivasti, onko lyöny lapsia, onko lapset nähny miehen käyttäytyvän väkivaltaisesti jne. Tuokin lomake kuulema on uudistumassa, joten se varmaan vaihtuu siihen täällä aiemmin mainittuun 5-sivuseen urtsintalappuun
Kuuntelin taas spekulointia uudistusten vaikutuksista ja kaikkea muuta todella paljon mun raskauteen liittyvää...

Uusissa suosituksissa on kuulema myös kotikäynti ensisynnyttäjille rvlla 30. Varmaan tosi helppo järjestää ku yleensä sitä ollaan silloin vielä töissä. No joo, sitten ku vihdoin sain suunvuoron kysyin, koska meillä on lääkäri. Se on rv28, neuvolassa käyn kolmannen kerran rv24 ja ennen sitä on rakenneultra. Viisastuin myös sen verran, että venytetään taas vähän käytäntöä enkä mene uudelleen sokerirasitukseen jos vauva ei ala vaikuttaa suurelta eikä tule muita oireita. Nappastaan jokunen sokeriarvo neuvolakäynnillä. Tämä oli minusta ihan viisas ratkaisu.