Neuvolakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Eleanora
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Neuvolassa käyty. Kovin oli virallista (terkkari + harjoittelija). Ei siellä mitään onniteltu eikä paljon muutenkaan kyselty tai juteltu ylimääräisiä, ne perusasiat vaan. Aikaa meni reilusti alle tunti. Onneksi ei mies ollut töistä pois tuon takia. (Esitietolomakkeen täytimme yhdessä jo kotona, eli sairaudet, päihteiden käytön jne.) Saihan sieltä uusia esitteitä ja papereita, mutta uutta tietoa ei juuri ollut, olen kaiken jo ottanut itse selville. :) Ja otettiin pissat, verenpaine ja hemoglobiini.

Sydänääniä ei näin varhaisessa vaiheessa kuunnella, kun niillä on sen verran vanhat ja huonot laitteet. Np-ultrasta ei tietoa vielä, Naistenklinikalta sitten soittavat kun soittavat.... Ja halusivat noudattaa kuukautisista laskettuja raskausviikkoja, varhaisultra on niiden mielestä kai sen verran epämääräinen. Seuraavassa ultrassa sitten vasta tarkentuu. Että en tiedä nyt sitten, olisinko 7+5 vai 8+3.

Mutta ei se mittään! Hyvillä mielin ollaan! :)
 
Mullakin oli keskiviikkona eka neuvola. Eipä siellä ihmeitä tapahtunut, tai siis tiesinkin jo aika pitkälti mitä tuleman pitää, Mies oli mukana, ja kuulemma haluaa olla jatkossakin mukana kaikessa, mikä on aika hellyttäävää. Mikäpä minä olen häntä kieltämäänkään, kun toinen kerran tahtoo osallistua.

Minulla raskausviikot on nyt oman arvioni mukaan n. 6+jotain, mutta terkkarin oli pakko merkitä systeemiin kuukautisten alkamispäivän perusteella 9+0. Eli pääsen sitten ultraan vissiin vähän etuajassa. Outo systeemi, kun tiedän itse 100% varmasti, ettei raskaus noin pitkällä ole. Mutta naistenklinikalta kutsua siis odotellaan lähiviikoille...Mahdankohan päästä uusintaan sitten, kun ekalla kerralla kuitenkin todetaan että en ole niin pitkällä että niskaturvotusta voisi mittailla?
 
Täällä eka neuvola takana :) oli kiva täti ja höpötettiin vaikka mitä. Mittasi verenpaineen, hemoklobiinin, painon ja site lopuksi pyysin että eikö voitas kokeilla kuunnella sydänääniä, ku viikkoja on jo 9, niin kuunneltiin sitten, vaikka se sano että heidän laitteet "toimii" vasta rv10 eteenpäin :D mut niimpähän sieltä kuului pikkuiset sydänäänet emoticon oli aivan ihanaa!! ja olin yhtä hymyä vaan koko loppupäivän! se täti sanoi, että ku oon niin hoikka, niin kuuluu sit herkemmin. Seuraava käynti on ensviikolla verikokeissa ja pissanäyte ja sit 25.9. np-ultra ja sit lääkäri 3.10. Voi että ku jaksais oottaa tota ultraa, mut pääasia että sain kuulla että siellä masussa tosiaan joku elää <3 <3 <3

Hemoklobiini oli mulla alarajalla, mut ei vielä hätää, pitää nyt vaan koittaa syödä lihaa tms. mistä sais rautaa (yöks) helpommin sanottu ku tehty! ainiin, ja onneks ei nyt tarvii mennä kuulema sokerirasitustesteihin, ku ei oo tarvetta, jes!!
 

Tänää kävin neuvolassa. Ensi viikon tiistaina np ultra. sillon viikkoja 11+2. 

Neuvolassa selvis että hemoglobiini on 99 :( Että rautaa syömään vaan..

 
Eilen soitin neuvolaan, ja mä olin koko aika pelännyt soittaa silel ku pelkäsin mitä se sanoo mtu ih yllätyin ku se onnitteli mua :D sainki ajan heti seuraavalle päivälle eli täks päiväks 13.45 jihuu :) 
 
Me kävimme tänään ensimmäistä kertaa neuvolassa. Tuttu, ihana terveydenhoitaja, oli mukava mennä :) Miehelle tehtiin ihan kunnon terveystarkastus, mikä oli tosi kiva! Lisäksi mies sai samalla jäykkäkouristusrokotteen, kun on tainnut saada edellisen armeijassa... La aikaistui neuvolalaskureilla 1 päivällä, on nyt 3.4 ja niinpä tänään olisi 10+0. Yritettiin kuunnella myös sydänääniä. Minulla on taaksepäin kallellaan oleva kohtu, ja eipä sieltä itse ääniä saatu kuuluviin. Mutta kolmesti alkoi dopplerin sykelukema näyttämään todennäköisesti alkion sykettä, kun oli 155-180. Mutta oli ihanaa, että edes yritettiin :) 

Miten Eevillä meni neuvolassa?
 
Merihevonen: joo kirjtotelinki tonne syyskuun turnioihin :P kävin sielä neuvolassa eilen, laskettu aika siirtyi päivää aikasemmaks x) en tiedä vielä koska ultra on ku lähettävät postilla kutsun, tänään siis viikkoja 7+3 eli saadaa vielä ootella varmaa se 5 viikkoa , ei sielä juuri kummempaa jaeltii lippu lappua ja kyslei vointia. :)
 
Eka neuvola takana. Mukavan oloinen neuvolan"täti". Sain ajan ensi viikon keskiviikkona utraan, että voidaan varmistaa missä mennään. Kierto kun on ollut mitä sattuu. Jeee, nyt lukemaan lippusia ja lappusia :)
 
No niin 6+5 tänään ja aamulla oli neuvola. Aivan ihanan oloinen neuvola täti oli Helsingin laakson neuvolassa. Mittasi verenpaineen ja täytti paperit ja neuvolakortin.

Itkuhan se tuli siellä kun pelottaa ihan kauheasti tunnin päästä oleva ultra....minulla kun on keväinen kokemus siitä ettei sikiö ollut tarpeeksi iso ja sydän lakkasi sykkimästä viikolla 8 :(

Toivon, että tänään kirjoitan tänne vielä ilouutisia ja pääsisin jo huokaisemaan vähän ja nauttimaan tästä odotuksesta..
 
Helmi2012, mä olen myös Laakson neuvolassa ja mun neuvolatäti oli aivan järkyttävä ja haluan vaihtaa sen. Mikäs se sun neuvolatädin nimi on, jospa yrittäisin saada vaihtaa siihen :)

Tsemppiä ultraan!
 
Voi elämä että voi tulla onnellinen olo!! :) Koko päivän olen itkua tihertänyt neuvolassa ja töissä kun ei mitään oireita j avarma olo ettei siellä löydy syketä eikä sikiöö:
MUTTA
siellä se veijari vaan mötkötti oikean kokoisena ja sydän sykkivänä <3

Nyt lopetan pelkäämisen ja nautin. Mukavaa viikonloppua kaikille:))

Anni Nuorttila on sen hoitajan nimi, tosi sympaattisen oloinen oli
 
Helmi Ihanaa, että kaikki oli hyvin ultrassa. Mulla ei myöskään ole oireita ja olen pelännyt, onko kaikki ok. Rohkaisevaa :)
 
Heippa kaikille! Tänään kävin ensimmäisessä neuvolassa. Olihan tätä päivää odotettu, ja yllättävän pian se tulikin.

Neuvolatäti oli todella ihana ja positiivinen tyyppi, pelkäsin kohtaavani jonkun vanhanaikaisen martan jolla olisi jos jonkinlaista kritisoitavaa liittyen taustaani...josta siis sen verran että noin 8v sitten mulla on ollut jonkunlainen päihdeongelma. Onneksi täti oli todellakin järkevä "tässä päivässä" elävä ihminen, ei paheksuvia katseita eikä epäluuloja (joihin todellakin välillä mitä erilaisimpien lääkäreiden kanssa törmää). Mitään uutta en juurikaan käynnillä oppinut, käytiin läpi taustatietoja ja tämän hetkistä elämäntilannetta. Koko käynnin ajan kärvistelin todella huonon olon kanssa, ja näytin varmasti kaikkea muuta kuin hehkeältä, odottavalta naiselta  Se jäi vähän harmittamaan, että taustastani johtuen nyt pitää selvittää onko mun käytävä jollain (erityis?)poliklinikalla. En tiedä edes että mitä tekemässä; keskustelemassa, antamassa päihdeseula vai mitä. Päihdeseula tuntuu lähes naurettavalta ajatukselta ottaen huomioon jo vuosia kestäneen (lähes raittiin, tupakkaa lukuunottamatta) elämäntapani. Tosi inhottavaa että menneisyys seuraa perässä vielä vuosien jälkeen, varsinkin kun silloin reilu 8v sitten olin vielä ihan teini, joka teki vain älyttömän huonoja päätöksiä. Haluaisin vaan nauttia tästä hetkestä ja tästä raskaudesta ilman että joudun selittelemään mitä joskus on tullut mokailtua. Siinä mielessä käynnistä jäi vähän harmittava fiilis. Nyt odottelen tietoa joudunko johonkin toiseen paikkaan vielä näitä selvittelemään.

Menneisyys on kummitus. Ehkä siitä joskus pääsee eroon. Mites muilla, onko ollut neuvoloita?
 
Mami1986: Täällä myös yksi jolla taustalla samaa... Paitsi että mulla on paljon vähemmän aikaa siitä kun lopetin, enkä voi pistää teini-iän piikkiin. Silti, pääasia on se että nyt olen kuivilla eikä mieleen tulisi ikinä käyttää päihteitä enää, ei kun pikkuinen on masussa eikä sitten äitinäkään. Tiedän vallan liiankin hyvin mitä tarkoitat ennakkoluuloilla ja jännitin ihan samaa niin Neuvolan tädin kuin lääkärin kanssa varhaisultrassa mutta ihania ovat olleet kaikin tavoin. Polilla joudun käymään, mutta olen asian kanssa ihan ok... Anything for my Baby! <3
 
Heippa!
Täälläki ollaan ekassa neukussa käyty viime keskiviikkona (12.9).. Sydänääniä ei alettu ees vielä kuunteleen, viikkoja oli vaan reilu 8, joten ei ois kuuluneet kuitenkaan. Lippuja ja lappuja sain ja PALJON. :D 19.9 verikokeisiin ja np-ultra ois 3.10, viikkoja sillon 11+3.

Neuvolan kalenterin mukaan mulla ois laskettu aika 20.4 vaikka omien laskujen ja näiden nettilaskureiden mukaan ois 21.4, ei paha heitto, kun yhden päivän, mutta kuitenkin varmistuuhan se sit ultrassa (: Toivottavasti siellä on sitte kaikki hyvin, eikä niskaturvotusta olisi yli 3mm.. :)
 
Ainii, mäkin kävin ekassa neuvolassa ja en onneks saanu niin paljon lappuja ja lippuja  kun ekasta :D Kävin sairaalassa eilen verikokeissa sitä nt ultraa varten ja 3.9 ois se sitten :) ja seuraava neuvola on kun oon viikolla 16 eli joskus loka marraskuussa muistaaksein :) Mut onhan tossa esikoisen neuvolat välis et siellä aina nähää :)
 
Mulla tuli tässä va tänää jotenki mielee mun ekasta raskaudesta toka neuvolalääkäri käynti miten törkeä akka se oli.. ekalla käynnillä se keksimällä keksi miks mun pitää mennä sokerirasituksene vaikka neuvola nimenomaa sano et mnu ei täydy mennä koska en oo riskiryhmässä. No sinne sit jouduttii ja sokerit oli kunnossa.. Noh tokalla kerrala kyselin voiko antaa vauvan paino arviota niin ei suostunut antamaan ja sanoi tylysti "kysy sairaalasta" kävin ultrassa ku epäilivät että vauva on väärinpäin nii kysyin samalla eikä sieläkän suostuneet mitään koko arviota antamaan. Nuevolassa sit antoivat ilman kysymistä jollai viikolla 38.. Tokalla neuvolalääkäri käynnillä kysyin myös silt akalta että msitä tiiän ku vauva on laskeutunut nii se akka tokas mulle vaa "nii i, mistäpäs sen tietää" ei muuta! menin seuraavaa neuvolaa ja neuvola sano mulle "vauva onki laskeutunut jo tosi hyvin" kerroin sille neuvolalle millanen se läkäri on se sanoki siihe jtn siihe sävyy et ei itsekkään pidä kyseisest henkilöstä, ei nyt noin sanonut mut jtn siihen tyyliin ja kuullut ennenki tollast palauteta. Neuvola oli tosi ihana edellises neuvolassa, mutta lääkäri iha kauhee akka! toivottavasti mun nykyisessä neuvolassa ei enään tollasta lääkäriä tarvii kohdata
 
Nyt sitä uskaltautuu pikkuhiljaa tänne itsekin kommentoimaan.. Eka neuvola oli tuossa 10.9 ja tänään ollaan sitten 10+2. Alustava laskettu aika 12.4.2013.

Meillä ainakin erittäin ihana neuvolantäti Turussa ja otti hyvin miehen huomioon neuvolakäynnillä. Meidän neuvolakäynti kesti yli puoltoista tuntia kun puhuttiin niin paljon kaikesta porukalla. Ja kun on molemmille ensimmäinen raskaus. Ja sokerirasituskokeeseen mut laitetaan väkisin vaikka ei mitään riskejä, mutta kuulemma kaikki tietyn iän ylittyneet menevät sokerirasituskokeeseen.. Yleisempää varttuneemmalla iällä se raskausiän diabetes, vaikka ei tässä itse vielä mikään vanha mielestään ole.

21.9 on sitten np-seulonta.. Sitä jännittäessä... Onneksi raskausoireita on kuvottamisen merkeissä koko ajan, sillä välillä iskee pelko että onko siellä mitään tapahtumassa kun ei vielä ole ultrattu missään taikka yritetty kuunnella sydänääniä.. Kohta ollaan siis viisaampia kuinka kulkee ja muuttuuko laskettu aika.
 
Tillinvarsi: Joo siis ne laittaa muistaakseni yli 25 vuotiaat niihi sokerirasituksiin, mä olin 20 kus e tunki mtu bmi ei ollut yli 25:n eikä muutenkaan ollut mtiän syytä laittaa, enuvolakis naoe t ei tarvitse mennä jos ei tule mtn eikä tullutkaan mut mnu neuvolalääkäri oli nini idiootti akka :( Onneks mul no uus terveyskeskus joten ei ole ainakaan sama lääkäri :P
 
Takaisin
Top