Neuvola

Millä viikoilla teillä on sydänääniä kuunneltu? Meillä vasta vkolla 15 neuvolassa, sitä ennen on kyllä ultraääni. Jännä, kun viime raskaudessa kuunneltiin jo ekalla nlakäynnillä.
 
Vitsi mä oon kyl kade joilla neuvolas automaattisesti ultrataan :sad001 mäki oisin halunnu jo saada sitä ultran tuomaa konkretiaa.. Viel ei oo ees tullu np ultraa kutsua, niin en ees tiiä millon pääsen nyy..
 
Vielä viikko ensikäyntiin. NT-ultra yleensä yritetään lätkäistä mahdollisimman lähelle 12+0, joten sen perusteella voi laskea. Edellisessä raskaudessa ultrakutsu tipahti postilaatikkoon 10+5. Olin toki kerinnyt jo soittelemaan sen perään, kun ei kutsua kuulunut, ja vastaus oli, että ihan normaalisti olen käsittelyjonossa ja soitella kannattaa vasta sitten, jos kutsua ei ole tullut 11+0 mennessä.

Eli laskeskelen itselleni kutsun tulevan joulukuun alkupuolella, ja itse NT-ultra on sitten noin 11.12., joka olisi 12+1. Eli turha minunkaan vielä hötkyillä.
 
Perjantaina oli neuvola. Kaikki arvot oli kohdillaan ja sydänäänetkin löyty :) Ei siellä mitään ultraa ole, mutta oli kiva kuulla että on sikiö edes hengissä. Sen ruskean vuodon takia piti heittää housut pois ja raaputettiin kaiken maailman papa näytteet. Todennäkösesti ei ole mitään vakavaa.
 
Utelias täällä haluaa tietää millasia esitietolomakkeita ootte täytelleet? Omiani odottelen vielä ja on kiva tietää kuinka erilaiset käytännöt näissäkin on. :)
 
Onpa erikoista tosiaan, että joissakin neuvoloissa ultralaitteet. En ole omassa kaupungissakin sellaisesta kuullut eikä esikoisenkaan aikana tullut vastaan. Vai olisiko tämä jokin uusi käytäntö, joka ei vielä kaikkialle ehtinyt. Eka neuvolakäynti kesti yli tunnin ja olihan se enemmänkin sellaista tiedon keruuta minun terveydentilastani viranomaisille. Ei varsinaisesti itselle mitään uutta. Mutta hyvä, että järjestelmä olemassa ja että raskautta seurataan (vaikka tietoa alkiost ei tässä vaiheessa olekaan muuten kuin varhaisultran perusteella).
 
Utelias täällä haluaa tietää millasia esitietolomakkeita ootte täytelleet? Omiani odottelen vielä ja on kiva tietää kuinka erilaiset käytännöt näissäkin on. :)

Aika monisivuinen nippu se oli, kysyttiin kaikki omista ja miehen sairauksista, päihteiden käytöstä ja parisuhdehistoriasta lukien. Ja minusta ne samat asiat käytiin sitten uudestaan läpi neuvolassa, joka ainakin mulla kesti 1,5 tuntia! Toki hyvä, että ovat huolehtivaisia, mutta itselle tuli vähän sellainen olo, että aika tarkkoja ovat kun itse on saanut (onneksi!) huidella ilman julkista terveydenhuoltoa jo monia vuosia. En oo siis oikein tottunut moiseen.
 
No sieltähän ne munkin laput tuli; esitietolomake (yhteystiedot, perussairaudet, aiemmat raskaudet/synnytykset), päihdekysely ja jokin diabetesliiton ravitsemus”kysely”. Sinänsä mielenkintoinen tuo viimeinen kun esimerkiksi kysytään mitä juot janoosi ja vastausvaihtoehdoissa on laitettu samaan vesi ja light-limsa. :eek: Ei ne nyt sama asia ole, mutta diabeteksen kannalta ehkä tietysti.. Ja esimerkiksi salaatinkastikkeena majoneesi on tuossa kyselyssä parempi vaihtoehto kuin kermaviilipohjainen kastike. Mutta majoneesihan taas esimerkiksi nostaa kolesteroliarvoja verrattuna tuohon kermaviilipohjaiseen. Mutta sehän ei sitten ole enää diabetesliiton asia. Mielenkiintoista. Eivät oo ihan niin yksiselitteisiä kaikki asiat.
 
Meillä ei ollut mitään esitietokaavaketta. Jänniä nää erot eri paikkakunnilla.
 
Onpa erikoista tosiaan, että joissakin neuvoloissa ultralaitteet. En ole omassa kaupungissakin sellaisesta kuullut eikä esikoisenkaan aikana tullut vastaan. Vai olisiko tämä jokin uusi käytäntö, joka ei vielä kaikkialle ehtinyt. Eka neuvolakäynti kesti yli tunnin ja olihan se enemmänkin sellaista tiedon keruuta minun terveydentilastani viranomaisille. Ei varsinaisesti itselle mitään uutta. Mutta hyvä, että järjestelmä olemassa ja että raskautta seurataan (vaikka tietoa alkiost ei tässä vaiheessa olekaan muuten kuin varhaisultran perusteella).

Meillä ollut ultra neuvolassa jo monta monta vuotta. Jopa 14 vuotta sitten kun äitini odotti pikkuveljeäni. En tiedä vaikuttaako kun ollaan pienellä paikkakunnalla ja vasta liitytty osaksi suurempaa terveydenhuollon piiriä
 
Ensimmäinen neuvolakäynti ma 13.11. Tampereen Sarviksessa. Rv 9. Kesti tunnin, hoitaja kyseli parisuhteesta, päihteistä, yleisvoinnista jne. Kertoi neuvolasysteemistä, seulonnoista.. Katsoi pissanäytteen, B-hb, painon ja verenpaineen. Vapaavalintaisena oli häkämittaus. Koska vastailin kaikkiin kyselyihin uudessa sähköisessä Ipana-järjestelmässä, en täyttänyt mitään lomakkeita enkä ole myöskään saanut mitään esitteitä.
Tampere onkin ensimmäinen joka otti sähköisen neuvolakortin käyttöön, mikä on mahtava juttu.
Seuraavana olis verikokeet jonka jälkee ulta kuukauden päästä (ei neuvolassa) ja ensimmäinen lääkärikäynti.
 
alina meille myös tulossa käsittääkseni tuo sähköinen neuvolakortti, vaikka sainkin kotiin nuo lomakkeet. Itse kaipaisin vanhaa kunnon neuvolakorttia että olisi jotakin mitä hypistellä ja katsella sitten jälkeen päinkin. Esikoisen ajoiltakin on kortti tallessa ja sitä on tullut ajoittain katseltua. :)
 
Mites tuo sähköinen kortti toimii, jos joutuu yllättäen vaikka toisella puolella Suomea sairaalaan tai synnyttämään?
 
Mites tuo sähköinen kortti toimii, jos joutuu yllättäen vaikka toisella puolella Suomea sairaalaan tai synnyttämään?

Pitäisihän ne terveystiedot käsittääkseni muutenkin olla saatavilla sähköisessä järjestelmässä kaikkialla Suomessa.
 
Näkyykö toi sähköinen kortti sitten kannassa? Ei mulla ainakaan kannassa näy esim veriryhmää tai lääkeaine-allergioita. Aika vähän sieltä löytyy tietoa. Mulle ainakin aiemmissa raskauksissa neuvolantäti painottanut että aina pitäisi olla neuvolakortti mukana jos sattuu jotain. Toki siis minun asuinkunta ei ole ottanut käyttöön tuota sähköistä korttia.
 
Eihän siellä kannassa muutenkaan näy itselle kaikki tiedot mitä siellä on. Tarkempia vastauksia en muuten osaa vielä antaa, kun en itsekään tiedä muuta kuin sen että meidänkin kunnassa se taitaa olla jo käytössä. Uskoakseni on kuitenkin sellainen palvelu, jossa pääsee itsekin tarkasteleman tietoja. Harva tuota neuvolakorttia oikeasti kuitenkaan pitää mukanaan ennen kuin vasta loppuraskaudessa. Perhevalmennuksessa meillä sitä viimeksi kysyttiin ja viidestätoista ihmisesta minun lisäkseni yhdellä oli se aina laukussa.
 
Eka neuvola oli viime perjantaina rv9 eikä kuunneltu sydänääniä, ultrattu tai vastaavaa. Neuvola on ihan uusi että olin ajatellut etukäteen jos siellä ois jotain laitteita ollut.

Neuvola th varasi samalla jo seuraavat neuvola- ja lääkäriajat. Kävin kuitenkin katsomassa Omakannassa että sinne oli ilmestynyt joulukuun alkuun yks käynti naistenklinikalle, mahdollisesti voisi olla ultraääni mutta kirje ei ainakaan ole vielä saapunut kotiin asti.. :)
 
Ekassa neuvolassa käyty tänään. Ja koska mun verenpaineet oli pompannut kahdessa kuukaudessa mun pitää mennä viikon päästä lääkäriin. :sad001 Mut positiivista asiassa on se et ehkä ultrataan sillon. Näin sanoi neuvolan terveydenhoitaja. Painokin oli noussut vaikka en ymmärrä et miten se on mahdollista tällä vajavaisella ruokavaliolla...
 
Yhden kerran perustella lääkäriin? Voihan ne joskus olla koholla syystä tai toisesta..tollasia ne just on. Seurais edes hetken ennen ku alkaa lääkäriin passittaa ja lääkkeitä tyrkyttää...
 
Takaisin
Top