Neuvola

mymmeli35

Vauhtiin päässyt keskustelija
Kesämammat 2018
Onko moni jo ollut neuvolaan yhteydessä? Millä viikoilla on ensimmäinen käynti?
 
Voin vielä itse jatkaa, kun äsken juuri sinne soittelin. Ensimmäinen käynti on 23.10, silloin pitäisi olla viikkoja 8+3.
 
Mä olen soitellut jo myös. Lokakuun toiseksi vikalla viikolla on meilläkin eka neuvolakäynti ja siitä viikon päästä ultra. :)
 
Mää soittelen perjantaina neuvolaan kun huomenna siellä ei ole ollenkaan soittoaikaa. Ultra-aikaa varasin tosiaan tänään gynpolille (17.10). Meillä ei ole neuvolassa ultraa ollenkaan, ainoastaan se doppleri.
 
Meilläkään ei neuvolassa ultrata. Sanoi että ensimmäisellä käynnillä saan lähetteen np-ultraan jorviin, joka on sitten viikolla 12. Mutta menen nyt 16.10 sinne varhaisultraan yksityiselle.
 
Muokattu viimeksi:
Mie soitin tänään neuvolaan. Kylläpä jännitti ensikertalaista soitella! Kuulostin varmaan aivan hämmentyneeltä enkä tajunnut kysellä mitään. :facepalm: Neuvolantäti oli tosi mukavan kuuloinen, mutta ei oikein kertonutkaan mitään erityistä. Sanoi vain, että aika on silloin ja silloin ja nähdään :)

Heti puhelun jälkeen tuli tietysti mieleen liuta kysymyksiä: Miten mun nyt sitten pitäisi valmistautua ekaan käyntiin? Saankohan kotiin joitain lappuja täytettäväksi? Kaikki jäi vielä vähän kysymysmerkiksi, ja ihan omaa pöljyyttäni. :D Mutta tärkeintä tietysti on, että aika on varattu. Yllätyin siitäkin, että se on niin aikaisin: jo 17.10.! Neuvolan laskujen mukaan mulla on silloin 6+6, mutta luulen, että oikeasti vasta 6+2... Eikö tuo ole vähän epätavallisen aikaisin? Kiva tietysti mennä, eipä siinä. :woot:
 
Mulla on neuvola jo ens viikolla, 6+0, tosi tosi aikaisin! Johtui heidän ja mun aikatauluista, muuten ois menny tosi pitkälle. Mut ihan hyvä näin :) Kivaa mennä jo alle viikon päästä! :happy:
 
Mulla neuvola ihan lokakuun lopussa, silloin laskureiden mukaan olisi 9+4. Eli joko teillä muilla on neuvola tosi aikaisin tai mulla tosi myöhään :hilarious:
 
Mulla ensimmäinen neuvola rv 9. Neuvolan sivuilla näytti jotain ravinto- ja elämäntapalomakkeita olevan, pitääköhän niitä täytellä sinne etukäteen? :)
 
Mullakin eka neuvola tulee 9 viikolle.
Qwerty: taitaa joka neuvolassa olla omat käytännöt monissa asioissa. Meitä ohjeistettiin täyttämään netistä löytyvä esitietolomake valmiiksi.
Ei kai siitä haittaakaan ole niitä täytellä ja ottaa mukaan :)
 
Meitäkin pyydettiin tulostamaan netistä lomakkeet ja täyttämään valmiiksi. Siellä oleva esitietolomake toimii samalla lähetteenä ultraan. Lisäksi pitää täyttää päihdekysely ja ruoankäyttökysely valmiiksi. Mutta joka paikassa varmaankin omat käytännöt :)
 
Mulle tuli postia tänään neuvolasta, oli lomakkeet siinä mitkä pitää täyttää. Kivaa katella miehen kanssa tänään läpi neuvolalappuja :Heartred
 
Onko kenelläkään ollut kontaktia naistenpoliklinikalle ennen raskauden alkamista ja oletteko tällöin ite ottaneet yhteyttä neuvolaan? Meillä oli hoidot naistenpolilla ja niiden myötä plussattiin. Varhaisultra aika varattiin niin että silloin on 7+2. Tätä ketjua lukiessani jäin pohtimaan pitäisikö ite ottaa jo nyt yhteyttä neuvolaan vai kannattaako se tehdä parin viikon päästä tuon varhaisultran jälkeen? :S
 
Ehkä kannattaisi varata aika myös sinne neuvolaan? En ole kyllä ollut naistenpolin asiakkaana, mutta ensimmäisen neuvolan halusivat viikolle 8-9 että ehtii lähete labroihin ja nt-ultraan ajoissa. Voisihan sinne neuvolaan soittaa ja kysyä miten haluavat? Ajat ovat välillä kortilla, niin varmistuisi ainakin neuvola sopivalle viikolle :)
 
Meillä ei näkynyt neuvolan sivuilla olevan mitään lomakkeita. Josko mullekin tulee kotiin täytettäväksi niitä... Tulispa oikein pian! :)
 
Tänään varattu aika neuvolaan. Aika on jo 19.10.
Oli kyl kiva kun soitin terkalle, joka meillä on ollu nyt yli kaks vuotta, niin kun kerroin et nyt ois positiivinen testi tehty. Terkka sanoi että ihanaa tätä puhelua hän onkin jo odottanut, tammikuussa kun oli se kkm.
 
Takaisin
Top