Neuvola

Täällä on eka neuvola vko 8-10, sitten lääkärineuvola vko14-15, ja toinen terkkarinla vasta rv 22-24. Kuulostaa tosi vähältä :O Ennen raskauden puoliväliä siis vaan kaksi neuvolakäyntiä, joista toinen lääkäri.
 
Onko kelleen käynyt niin että maha olisi ollut tosi kipeä kun neuvolassa on kohtua tunnusteltu mahan päältä? Se tuntui siltä kun ennen raskautta, jos gyne on munasarjat tai kohdun tunnustellut, epämiellyttävää mutta sen hetken sitä kestää. Autossa alkoi tuntua kovaa painetta mahassa ja töihin parkkipaikalta oli jo vaikea kävellä. Loppupäivästä sitten kovenevaa kramppia vasemmalla alhaalla mahassa niinkuin oikein pahaa kuukautiskipua ja ekan kerran olen pelännyt keskenmenoa tässä raskaudessa. En ole kertonut vielä töissä kenellekään raskaudesta mutta työkaverikin oli huolissaan, en kuulemma näytä siltä että olen kunnossa. Istuminen oli vaikein asento. Lähdin tunnin aiemmin töistä kun ei enää pystynyt ajattelemaan kuin kipua. Nyt illalla on helpottanut jo mutta edelleenkään ei mahaa kärsi koskea, mies saanut huutia siitä kun tykkää taputella ja oon aivan puhki. Mitä tämä mahtoi olla? Kohdun kasvukivut on olleet vähän samanlaisia, mutta ei volyymi ole tällainen ollut. Ei kai nyt vielä supistaakaan voi? Rv 14+1
Voiskohan olla esimerkiksi virtsatietulehdus? Kannattaa ottaa neuvolaan yhteyttä ja kertoa noista oireista. Mulla on ollut paljon kipuja ja lopulta lähdin oikeanpuoleisen alavatsakivun vuoksi umpisuolentulehdusepäilyn kanssa lääkäriin. Tulehdusarvot oli koholla, ja vasta toista kertaa koetta otettaessa löytyi virtsatulehdus. Kamydiakin testattiin, vaikka mulla ei mitään realistista mahdollisuutta siihen ollut ja tulos oli nega, mutta se usein aiheuttaa alapääkipuja, niin tällaisilla oireilla yleensä halitaan testata se.

Alakautta tehty ultra sattui tosi paljon, kun kohtu oli niin arka. Mulla on kyllä normaalistikin kipuja ja arka kohtu tunnustellessa, ja epäilty endometrioosia, mutta toivon että virtsatietulehdukseen kirjoitetulla antibiootilla nyt lähtisi pahimmat kivut. :)
 
Neuvolassa pissanäyte oli puhdas, muuten olisin miettinyt sitä itsekin. Lisäksi on menkkatyyppistä vihlontaa emättimessä. Pitää soitella huomenna.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä on eka neuvola vko 8-10, sitten lääkärineuvola vko14-15, ja toinen terkkarinla vasta rv 22-24. Kuulostaa tosi vähältä :O Ennen raskauden puoliväliä siis vaan kaksi neuvolakäyntiä, joista toinen lääkäri.

Täällä ihan samaa ihmettelin! Samalla kaavalla mennään... Ei tosiaan ole kovin montaa käyntiä nykyään... :eek:
 
Täällä on eka neuvola vko 8-10, sitten lääkärineuvola vko14-15, ja toinen terkkarinla vasta rv 22-24. Kuulostaa tosi vähältä :O Ennen raskauden puoliväliä siis vaan kaksi neuvolakäyntiä, joista toinen lääkäri.

Täällä eka neuvola kanssa siinä 8-10 kieppeillä, seuraava neuvola aika laitettu 7.3. Jollo itellä viikkoja 16+1 sillo.
Ja sano neuvolasta että lääkärineuvola on vasta rv 20 jälkeen. Jossei mitään ihmeitä oo..
 
Minulla on ekan neuvolan jälkeen yksi neuvola käynti ja sitten lääkärineuvola ennen raskauden puoli väliä.
Mutta siis minulla on tuo toinen neuvolakäynti ajoitettu siten että sokerirasituksen tulokset on tulleet, eli jos niissä on jotain niin sitä varten tuo käynti on otettu. Tuskin siellä muuta kuin kysellään kuulumiset ja kirjataan paino, verenpaine, hemogl. ja sydänäänet kuunnellaan.
Muistan että ekassa raskaudessa mulla oli käyntejä yhteensä joku 15 mutta sitten seuraavassa vain 7-8 laughing6laughing7
Ja saman pituiset raskaudet, että kai se on niin jos ei mitään poikkeavaa ole niin kylmästi vaan aatellaan että kaikki hyvin, seuranta minimiin :dontknow
 
Meillä kävi niin, että tulee paikkakunnan vaihto parin kuukauden päästä... Neuvolakin siis vaihtuu. Kuinkahan ajoissa sinne uuteen neuvolaan pitää olla yhteydessä? Sinänsä harmi, että täällä on ollut tosi kiva hoitaja. Onko kokemuksia neuvolanvaihdosta kesken kaiken? Muutetaan vielä eri kaupunkiin...
 
On kokemusta, mä soitin heti kun tiesin muuttopäivän. Multa kyseltiin ne kriittisimmät tiedot, kuten LA mutta muutoin sanoivat saavansa tiedot entisen neuvolan välityksellä, ja itse aikoivat soittaa eli minulle ei jäänyt mitään tehtävää siinä mielessä, ja sain ekan ajan uuteen neuvolaan samantien :rolleyes:
 
Ai juu sori, eli siis tänää tuli 15+0 :happy:

Meen vähän teitä edempänä kun LA muuttu ultrassa, mutta ainakin saatte vertailu tietoa jos joku kaipaa :happy:
 
Oi, ootkin hurjan pitkällä jo! Juu, mietin tuota kohdun paikkaa :)
 
Normisti se kai oos joku n. 8 cm navan alla tässä kohtaa mutta lääkäri sano että jollain nousee nopeempaa. Toivottavasti ei enteille mitään megamahaa niin pystyis loppuraskaudessa vielä liikkuunkin joten kuten :happy:
 
Neuvolassa pissanäyte oli puhdas, muuten olisin miettinyt sitä itsekin. Lisäksi on menkkatyyppistä vihlontaa emättimessä. Pitää soitella huomenna.
Mullakin oli neuvolan virtsanäyte ja kipujen vuoksi otettu näyte puhdas, mutta ultraaja laittoi vielä laajempiin testeihin joissa piti viedä labraan kaksi virtsanäytettä, toinen keskivirtsasta ilman alapesua (aiemmat oli alkuvirtsasta pesulla) ja siitä vasta löytyi tulehdus. Kannattaa kyllä tutkia huolella.
 
Eilen myös lääkärineuvolassa käyty. Kohdunsuu kiinni ja kaikki siellä kunnossa. Ultrasi myös ja kaikki hyvin. Sanoi liikkeiden tuntuvan jo pian kun potkii suoraan napaan ja istukka takaseinässä. Tänään sitten ensimmäiset kuplimiset alamasulla tuntuneet :)Tälle raskaudelle ei sitten enää tulekaan lääkärineuvolaa jos ei tule mitään ongelmia. Loppuraskaudesta äitipolille synnytystapa-arvioon :) Tänään Rv15:Heartpink
 
Meillä on huomenna toinen neuvolakäynti, käsittääkseni se ei ole lääkärineuvola kuitenkaan. Tietääkö kukaan mitä siellä tehdään? Ois ihanaa kuunnella sydänäänet! Nyt kun oireet on loppunut hiipii taas olo, että onko siellä elämää lainkaan. Tänään 15+0.
 
Kyllä noilla viikoilla jo sydänääniä kuunnellaan :) Sitten ne perus verenpaineet, pissat ym.. Käynnin sisältö varmasti vaihtelee neuvolakohtaisesti että mitä asioita milläkin käynnillä käydään läpi.
 
Takaisin
Top