Neuvola- ja ultrakuulumiset

Eka käynti oli tänään ja kaikki arvot kohdillaan. Laskettu aika muuttui kanssa, koska neuvolassa lasketaan 28 päivän kierrolla (itselläni 30) joten uusi LA on 24.5.

10.11. olis sitten eka NLA Lääkäri :D
Ja pitäis miettiä, että mennäänkö siihen kromosomipoikkeavuusseulontaan (onpas sanahirvö). Toisaalta miks menis? Ei kuitenkaan olla mitenkään "riskiryhmässä", ja tuloshan kertoo vaan sen, että onko riski johonkin poikkeamaan. Hmmmmm no rakenneultraan mennä kyllä vaikka sekin vapaaehtoinen on.
 
Voisin kanssa päivittää itteni tänne listalle,
ultrassa on tullu rampattua nyt sitten rv 5+, rv 7+, rv 8+ ja huomenna taas rv11+0.
Ekalla kerralla ei luonnollisestikkaan löydetty kaikua, vaan ainoastaan merkit raskaudesta, rv7+ tämä tarkastettiin ja silloin sykkeetkin löytyi.
Rv8+ kävin tutkittavana toistuvien tiputtelujen takia ja kohdunsuulta löytyi hematooma (verenpurkauma) mikä sieltä tiputteli, pikkunen voi hyvin ja sydän löi, kasvanutkin oli. Ite sain suoraan 10pv saikkua, ainoa sallittu tehtävä oli levätä.
Tiputtelut on nyt loppuneet ton käynnin jälkeen, huomenna katsotaan kuitenkin hematooman tilannetta.

Keskiviikkona kävin neuvolassa, sama neuvola kun kolmessa aiemmassakin.
Täti totes että mulla on takana kaksi synnytystä, tämähän on mun kuudes raskaus, koska kolmatta synnytystä ei kuulemma "voi oikein synnytykseksi laskea" ja tästä mä todella aion viimeistään ens kerralla metelin nostaa, nimittäin mä OLEN synnyttänyt kolme kertaa, kolmas lapsi vain oli kuollut.
(olin siis 7kk raskaana).

Ja asiastahan voi tietenkin huomenna sairaalallakin kysyä, mutta kyllä, tämä asia vaivaa ja pahasti pääkopassa kun oma lapsi ammatti-ihmisen puolesta kielletään [:(] [:@]

Neuvolassa siis muutoin asiat kunnossa, painoa tullut, mutta lopetin juuri tupakanpoltonkin niin sekin tekee äkkiä mulle nää kilot, kun herkut maistuu [8|]
Sykkeet löytyi pienen etsinnän jälkeen ja kotonakin ne jo kuuluu dopplerilla

Anteeks pitkä kirjotus, kiva jos joku jakso lukea [:)]
 
np-ultrassa eilen käyty ja kaikki hyvin :) toukka 45mm "pitkä" (pää-perämitta) ja vastas viikkoja niinku kuuluuki :) lisäks terve vauva näillä näkymin tulossa. down tilastot pienet :)) nyt saa keskittyä odottamiseen vaan tyytyväisenä <3
 
Huh huh [:)]

Kädet tärisee ja naama on kuin Naantalin aurinko kesä kuumalla :)

Ensimmäinen ultra on takana ja saatiin ihana nippu todistusaineistoa pienokaisesta! Sydän löi voimakkaasti ja jopa pientä aamujumppaa harrastettiin "hyppimällä". Ihan uskomaton tunne nähdä omin silmin liikkuva Möykky, joka on tähän mennessä ollut vain haave muiden joukossa! Itkuhan siinä pääsi molemmilla ja miehellä ihan pyörrytti [:)] Tuumasi jälkeenpäin, että nyt sen vasta oikeesti tajusi, että lapsi on tulossa. Niskaturvostusta ei näkynyt, mutta halusin vielä sen verikokeen vahvistamaan tuloksen, vastauksen pitäisi tulla viikon kuluttua. Raajat oli kaikki paikallaan, sydän sykki vahvana sekä vatsa ja virtsarakko olivat oikein mallikkaat. Kasvojen profiili näkyi Laskettu aika aikaistui kahdella päivällä eli ultran perusteella olen tällä hetkellä 12+0 ja LA on 29.4. eli menin sitten huhtikuun puolelle! Mutta jos tulen äitiini ja siskooni niin vaavi tulee pari viikkoa myöhässä!

Kuntani ostaa ultran ulkoistettuna yksityiseltä, pääsin siis Medisonarille joka on tosi arvostettu paikka Turussa. Ja sen kyllä huomasi palvelusta! Ihanan rauhallinen ja ystävällinen nainen selitti koko ajan mitä näkyy. Ja huolehti sivussa että mies ei putoa tuolilta pyörrytyksen takia [:D] Ihan ododtan seuraavaa käyntikertaa joka on joulukuun toisella viikolla!

Ja nyt pitäisi sitten "keskittyä" työntekoon...!
 
Iik laittakaa kuvia tänne pienistä jooko? [:)]
Mulla olis np vasta ens viikon torstaina, ei malttais odottaa <3 Nyt oon kahdesti kuunnellu kotona dopplerilla sydänäänet niin ei jännitä onneks siinä mielessä enää ultraan meno että onko siellä ketään. Äsken kuuntelin juuri ääniä, kova jumpsutus siellä mahassa kyllä käy [:D] Onnea kaikille iloisista ultrauutisista!

Minttura: Oli kyllä tökerösti sanottu tosiaan terkkarilta [>:] Hyvä että tiputtelu on nyt loppunut, toivotaan että hematoomakin olis hävinnyt [:)]
 
 Minttura: Kyllä minäkin metelin nostaisin! Ihan samanlainen synnytyshän se on ollut.. Törkeetä. [&:]
 
Eka ultra täälläkin takanapäin [:)] Kävin yksityisellä varhaisultrassa kun ei jaksettu odotetella tuota kunnallista ultraa joka on vasta kuukauden päästä..Ja kannatti! Ultrassa löytyi ihana pieni "otus" jonka sydän on alkanut sykkimään. Helpottavaa tietää, et kaikki tähän mennessä o.k (ei kohdunulkoista, tuulimunaraskautta jne..)..
Ollaan täällä niin fiiliksissä... [:D]

Ihanaa odotusta kaikille!
 
Heippa!

Meillä oli ensimmäinen ultra eilen! Ja oli kyllä yksi elämäni parhaista päivistä!! Ihan uskomatonta oli nähdä pikkuinen ihminen siellä vatsassa. Vähän yllätti se, että sehän oli ihan jo vauvan näköinenkin [:)] Vaikka olinhan mä lukenut, että miltä sen pitäisi tällä hetkellä näyttää, mutta ei sitä kuitenkaan oikein osannut kuvitella todeksi. Me ei oltu käyty missään varhaisultrassa, joten nyt vihdoin on sellainen olo, että kyllä sieltä meille vauva tulee!

Ultra oli siis se np-ultra, ja kaikki oli hyvin! Pikkuinen oli 49,5 mm pitkä ja vastasi viikkoja 11+5 eli neljä päivää pidemmällä kuin mitä neuvolassa oli laskettu. LA olisi tuon mukaisesti siis 30.4, mutta sitä aiempaa 4.5 laskettua aikaa ei muutettu, koska heitto jäi alle 5 pvää.

Mun mies oli mukana ja nähtiin tosiaan ensin ruudulla paikallaan makoileva sikiö, sitten kuultiin kuinka pieni sydän löi hurjasti! Sitten kun se hoitaja (tai kätilö tai kuka hän sitten olikaan) alkoi liikutella sitä ultralaitetta mun vatsan päällä painellen, niin pikkuinen heräsi ja nähtiin kun se oikoi itseään ja heilutteli käsiään <3 Silloin tuli kyllä kyyneleet!

Kuvia saatiin mukaan ja niitä nyt on vilkuiltu vähän väliä [:D] Nyt viikonloppuna kerrotaan uutiset meidän molempien vanhemmille. Niin ja muutenkin ajateltiin, että nyt voi jo muillekin alkaa kertoa, kun 12 viikkoa tulee täyteen ens keskiviikkona 20.10 (tai sen ultran perusteella periaatteessa jo huomenna)!
 
ÄÄÄH! En saa vaihdettua työvuoroa ekalle ultralle. Pakko soittaa ja vaihtaa aika. Olen tänään yrittänyt vaihtaa monien kanssa vuoroa, mutta ei vaan onnistu millään. Tämä on hoitoalan ja kolmivuorotyön tyhmintä hommaa. Olen nyt muutenkin vointini puolesta pääasiassa aamuvuoroissa ja tietenkin kaikki neuvolat ja muut pakkautuu aamuihin kanssa. MUURRR!!!

Pukkas sitten stressistä kunnon huuliherpeskin naamaan. On kaunista! [:@]
 
parin tunnin takkuamisen jälkeen vihdoinki kuva koneella pienestä muttta ei puhettakaa että jaksaisin vielä tänne alkaa sitä laittamaan muuta ku linkkinä :D


http://www.aijaa.com/v.php?i=6885266.jpg
 
Kävin tänään neuvolassa kuunteluttamassa sydänääniä kun viikko sitten ne ei vielä kuulunut. Pienen etsinnän jälkeen löytyi pieni tikittävä sydän [:)] voi ihanuus mikä helpotus valtasi mielen. Ensi viikon tiistaina 26. pv on np ultra, jos sit uskaltais ihan oikeasti nauttia tästä olotilasta.

Etova olo on lähes kadonnut. Tissit vielä aristaa ja uutena oireena häpyluun vihlonta.
 
Heippa!

Nyt käyty np-ultrassa.Siellä se pikkunen köllötteli.La aikastu viidellä päivällä eli se on 3.5.11 48,5mm pitkä ja turvotusta vaan 0,6mm.Eli kaikki hyvin...

Huomenna tulee 12 viikkoa täyteen.
 
Huh, mikä päivä!

Tänään heiluteltiin siipan kanssa peittoja ja sen jälkeen multa tuli suht. runsaasti verta.
Menin kyllä paniikkiin ja saatiin aika yksityiselle yleislääkärille, joka kirjoitti lähetteen TAYS:iin.
Tää yksityisen lääkäri oli melkein varma että kyseessä on alkanut keskenmeno sillä hänen mukaansa kohdunkaulaa ei enää ollut vaan se oli auennut ja sieltä kuulemma oli jotain tulossa ulos [:(]!

Monta tuntia meni siinä sitten surressa (jälleen) keskenmennyttä raskautta ennen kuin päästiin TAYS:n lääkärille.
Olin todellakin valmistautunut että kyseessä on jälleen keskenmeno.
Silmät punaisena suru vaihtui kuitenkin ilonkyyneliin kun pikkuinen potki menemään masussa ja kaikki oli hyvin!

Kylläpä oli kamala kokemus, onneks kuitenkin kaikki olikin hyvin [:D] ja näin ensimmäistä kertaa elämässä (ja isukki myös) vaavin heiluttelemassa jalkojaan ja käsiään. Tällä kertaa myös nähtiin sydämen syke, JEE.
Lääkärin mukaan nyt ois viikkoja kasassa 11+3 eli todennäköisesti laskettuaika aikaistuu hieman.

Huomenna ois pitänyt olla eka neuvolalääkäri, mut saas nähdä tartteeko mennä kun tänään tuli tuo sisäinen tutkimus tehtyä.

Ens viikolla on np-ultra 28.10. Sit pitäis olla riskiviikot ohi! Saattaa kyllä olla että hermoilen läpi raskauden.. kyllä se keskenmeno sellaiset arvet jätti.

Kaikille mukavia odotushetkiä!!
 
Meinasin sitten tuplana laittaa viestin.. pää on ihan sekaisin tuosta tämän päiväisestä!

Ai niin, mulla oli ja on edelleen tuntemuksia alavatsalla että ois kyllä ihan hyvin sopinut keskenmenoon.. Kaikesta verenvuodosta ei siis kannata säikkyä!
 
Viikko sitten käyty np-ultrassa ja tänään 12 vkoa täynnä, uskaltaiskohan jo huokaista helpotuksesta? :) Ultrassa köllötteli +++ arvoisesti liikkuva sikiö joka vastasi kokoa 11+5 (ultrapäivänä "ikä" 11+1). Pää-perä mitta 4,98 cm. Laskettua aikaa ei muutettu kuitenkaan vaan on edelleen 3.5. Paljon saatiin kuvia mukaan, mutta en osaa kyllä tänne niitä liittää :( On tää kyllä aika hienoa.
 
Ihanaa Tatjuska että pikkuisella kaikki hyvin. [:)]

Ja kiva kuulla, että niivalla oli myös hyviä ultrauutisia.

Onnittelut molemmille!
 
Tänään lääkärineuvola. Sykettä ei löytynyt.

Päivystyslähetteellä naistengynelle ja sama tuomio.

Nappi huuleen ja saikkua.

Parempia uutisia teille muille nyt ja jatkossa.
 
Voi poutis, täällä ollaan niin pahoillaan teidän puolesta!! [:(]
Paljon voimia ja jaksamista surun keskelle!
 
poutis: Pahoitteluni... itseä pelottaa hieman tuo sama, vaikka olen sykkeenkin jo nähnyt. Vanhat haavat ei vaan anna periksi ja pelot valtaa välillä mielen vaikka haluaisi uskoa hyvään. Voimia ja jaksamista sinne!
 
Takaisin
Top