Me varmaan osallistutaan seuloihin, lähinnä mielenrauhan vuoksi, että tietää sitten, ettei mitään hätää ole. Johtuu varmaan siitä, että meille on esikko tulossa, mutta mä en pysty kuvittelemaan, että keskeyttäisin mistään muusta kuin ehkä kattjuskan mainitsemasta syystä. Jos tietäisin, että lapsi joutuu kärsimään ja elää vain hetken, suostuisin ehkä ns. armokeskeytykseen, mutta jos seulasta paljastuisikin jotain "vikaa", mutta kaikella todennäköisyydellä sekä minä että lapsi selvittäisiin synnytyksestä hengissä, me otettaisiin mitä on tullakseen.
Sinänsä hassua, että ennen raskautta sanoin aina, että kehitysvammaisen lapsen saaminen olisi pahin painajaiseni. Vaikka rakastaisin lasta, olisin silti katkera siitä, että vuosien akateeminen opiskelu ja uratoiveet vaihtuisivat omaishoitajan vähemmän hohdokkaaseen hommaan. Jotenkin nuo ajatukset ovat kuitenkin tässä raskauden aikana karisseet. Nyt toivon vain saavani pikkuisen hengissä syliin.