Neuvola- ja ultrajuttuja

Mulla on viikkoja kiertynyt jo 11+3 ja ensimmäistä ultraa odottelen joka on 1.6. Vähä jännittää kyllä, mutta tähän mennessä oon päässyt niin helpolla raskaudessa että en ole kertaakaan edes aamupahoinvointia tuntenut :D ihan helpottavaa ultrassa nähdä että sielä elää joku kun muuten tuntunut pelottavankin normaalilta
 
Mä varasin kans nyt varhaisultran kahden viikon päähän 4.6. Viikkoja silloin vasta 6+3, mutta lähden seuraavana aamuna lomamatkalle ja toivon kovasti että saisin lähteä sinne sen tiedon kanssa, että masussa sykkii pikkuinen sydän. Kyselin neuvolasta mahdollisuutta kunnalliseen varhaisultraan, kun tämä raskaus alkoi suoraan keskenmenon perään, mutta ei onnistu. No yksityiselle sitten, toivon vaan kovasti, että jotain jo näkyy kun viikkoja kuitenkin noin vähän.
Ensimmäinen neuvola on vasta 23.6, yli kuukauden päästä! Viikkoja silloin jo 9+1! Olisin halunnut mennä jo aikaisemin, mutta ei kuulemma ole tarvetta :scratch
Meillä mies ei ole ollut mukana kuin ultrissa (paitsi varhaistultrissa ei), kerran taisi viimeksi käydä neuvolassa kun sattui kesäloman aikana. Muuten on päiväsaikaan töissä, eikä muutenkaan kumpikaan meistä kokenut että hänestä olisi siellä mitään hyötyä tai että neuvolalla olisi hänelle jotain annettavaa.
 
Meillä mies on tullu melkee joka kerta mukaa molemmissa raskauksissa. Ja varmaa tulee nyt (ihan omasta halustaan).
 
Testarossa, Mulle sanoi th tänään neuvolassa että eka käynti yritetään ajoittaa yleensä viikolle 8 mutta minulla kun töiden puolesta toiveena mahdollisimman myöhäinen iltapäiväaika ja hänellä toive että ennen juhannusta niin ainoa sopiva aika löytyi 10.6. eli mulla taitaa olla silloin vasta 6+ jotain. Eli aika pitkälti noi määräytyy varmaan vapaiden aikojen mukaan 6-10 viikoille.
 
Tänään kävin ekassa neuvolassa :) 6+4 viikkoja, mutta sykettä ei vielä kuulunut (täällä ei kunnalla ole ultralaitteita)... :sad001

17.6 uusi neuvola ja viimeisellä viikolla kesäkuuta on np-ultra, jahka tulee kutsu :) toivottavasti seuraavalla neuvola kerralla kuuluu syke ♡ Niin ja verikokeet on 10.6 :)
 
Täällä tuli aika ekaan ultraan joka ois 26.6 :) hmm ja viikkojasillo 14+0..

Muoks: laskuvirhe ja viikkoja sillo 13+0 :p
 
Muokattu viimeksi:
Mä kävin viime tiistaina (19.5) varhaisutrassa yksityisellä. Sydän löi vahvasti ja vastasi silloin viikkoja 6+5. Itse olin laskenut 32 kierrolla että olisi pitänyt olla 7+2 silloin, mutta en ole tästä huolissani. Sain plussakin todella myöhään Kp 33 näytti testit vielä negaa. Seuraavan kerran testasin kp 36 ja se oli plussa.

Eka neuvola on ens viikon tiistaina. Mies ei taida tulla mukaan, koska hänen pitäis kertoo töissä poissaolon syy. Tulee mukaan sitten myöhempiin. :) Ja tuolla utrassa oli jo mukana.
 
Tiita_ onpas sulla eka ultra myöhäisillä viikoilla! :eek: meillä ultrataan onneksi ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Mulla eka neuvola 10.6. Silloin menossa rv8+6.. jännittää hulluna! Meillä "riskinä" tai mahdollisuutena on saada tuplat!
 
Tiita_ mulle sanottiin esikoisen aikana että 13+6 olis se viimeinen aika kun nt-ultra voidaan tehdä :eek: siihen kerkesin just, eikä sillon kuulema niin tarkasti saatu sitä turvotusta mitattua..

Mua harmittaa kun en edellisen raskauden aikana kerennyt neuvolaan.. :sad001 kun se sitten meni kesken niin ajattelin ettei olisi tarvetta käydä lääkärissä toteamassa keskenmenoa, eivätkä neuvolasta erikseen sitä sanoneet kun aikaa peruin.. Nyt kun menin neuvolaan kun varmistettiin ultralla viikot, niin sainkin kuulla ettei sitä keskenmenoa voida merkitä ylös, että jos tämäkin raskaus menee kesken niin joudutaan vielä kaksi keskenmenoa kokemaan ennen kuin päästään etsimään syitä keskenmenoille. Huoh.. Noh, täytyy toivoa että tällä kertaa menee kaikki hyvin.
 
Anni: pitää varmaan soittaa neuvolaan ja kysyä asiasta :/ ja pien peukkuka et pysyy kyydissä loppuun asti :)
 
Huih, nyt pelottaa hulluna! Soitin neuvolaan ja kysyin mikä neuvoksi kun vattaan koskee kaiken aikaa tosi lujaa, iltaa kohti pahenee niin että pitää ihan itkua tihrustaa.. Sanoi että kuulostaa vähän siltä että olis kohdunulkoinen mut tarkistetaan asia heti tänään.. :sad001
 
Ssiu: tsemppiä ja toivottavasti ei oo ulkonen et saisit oman nyytin tammikuus kainaloon :)
 
Ssiu: toivottavasti kaikki hyvin!

Eka neuvola varattu 17.6 (jolloin viikkoja 8+5). Puhelimessa sanoi etteivät tutki vielä silloin eli niillä ei varmaan oo ultralaitteita.

Mies oli sitä mieltä, että tulee ultriin mukaan, muttei välttämättä muulloin... Saa nähdä muuttuuko mieli vielä.
 
Voi ssiu, toivotaan ettei oo kohdunulkoinen vaan että pikkunen olis oikealla paikalla! Tsemppiä! :Heartred
 
Kiitos tsempeistä :) pikku tyyppi löytyi kohdusta, mutta niin sieltä löytyi paljon vertakin.. lääkäri meinas että saattaa vuotaa pois niin että tuo pienen mukanaan, tai sit se vaan häviää ajan kuluessa. Täytyy koittaa pysyä positiivisella mielellä, onneksi on tuo ens viikolla vuoden täyttävä napero pitämässä mamman virkeänä.. :) :)
 
Takaisin
Top