Mitä jos vaan vihaa olla raskaana?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja corolla
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Siis miten ihmeessä voit aatella että ois omaa syytäs..?? Joo sen ymmärrän jos oisit tyyliin jättäny mieheltä salaa pillerit syömättä vaikka tiesit ettei mies halua lapsia, mutta tässä ny tuskin on kyse mistään sellasesta, joten en kertakaikkiaan voi käsittää et miten pystyt ajatteleen tolleen.. o_O
 
Niin joo, en taas oikeen tiiä et miten asian ymmärsin.. :rolleyes: Mutta siis jos sä olet ihan selkeellä suomenkielellä sille kertonu sun fiiikset ja toiveet niin silloin se vika ei kyllä ole sussa vaan ukkos pääkopassa! Siinä tapauksessa se on joko tyhmä tai sit se ei vaan halua ymmärtää eli toisinsanoen sitä ei kiinnosta. Mutta jollet sä ole suoraan näitä asioita sille ilmassu, niin nyt olis jo korkee aika sit ilmasta...

Älkää hyvät naiset antako niitten ukkojen polkee teitä tolleen!
 
Koitahan nyt jaksaa! Toivotaan parasta et se vauva oliski sen verran kettu et tekis sille isälle kepposet! :wink Ja muutenkin kun se pikkunen syntyy niin josko se käytös sit muuttus ukolla!

Missäs se Cranberry luuraa?? Onkohan siel jotain alkanu tapahtuun ku ei oo kuulunu..
 
Kauhee ku me ollaan malttamattomia, toiset kun ne viihtyis niin hyvin siel mahassa.. :p Saas nähä kuin itelle käy kun yks kokemus jo on et menee kaks viikkoo yli ni nyt todellakin toivois et tää haluis tulla aiemmin, mut silleen sopivasti kuiteski.. :rolleyes: Hitto meinasin tos revetä liitoksistani kun likkakaverin kaa jotain puhuttiin varpajaisista ja ukko sit naureskeli et ootte te niin hauskoja kun 3kuukautta ennen jo suunnittelette varpajaisia, niin olin silleen et hei stop,stop siihen paikkaan, siis mitä??!! Kirmasin kattoon kalenterista, niin kyllä, lauantaina tulee tasan 3kk laskettuun aikaan!!!!! JIPPIIII!!!!! :grin
 
Tuntuu kyl ihan mahottoman raskaalta ajatukselta että kaiken tän päälle pitäs pelätä et parisuhde kaatuis.. Meillä on kyl ollu vaikeeta tän raskauden aikana, mut ollaan aina pystytty jotenki puhumaan, vaikka se menee meilläkin niin että mä itken ja se ihmettelee:eek: Joko se ei vaan ymmärrä tai sitten mä oon hormoneista niin sekasin ettei mua voi ymmärtää.
 
mä oon kyllä näitä lukiessa entistä onnellisempi siitä,että oon tuon miehen löytäny.meistä se oon minä jota miehen pitää patistella puhumaan jne :p mies kyllä jaksaa kuunnella ja ymmärtää mua ihan niin pitkälle kun vaan.musta on ihana tietää et voin puhua sille ihan mistä vaan ja tulen ymmärretyks ja se tukee mua ihan joka asiassa.mulle se on tosi tärkeetä,kun vasta opettelen tällasta (aiemmasta suhteesta tiettyjä traumoja jääny).mä voin luottaa siihen ihan satarossaa,et se on mun rinnalla.jotenkin kaikemmaailman tyhmät synnytykseen ym liittyvät pelotkin on pienentyny,kun oon niistä pystyny puhumaan ja saanut sen käsityksen,että miestä ei hetkauta mikään,niin ehkä sitten ei muakaan niin paljo :) me ollaan aika yksikkö,enkä vois kuvitellakaan että mies polkis mun toiveita huitelemalla ympäri kyliä musta välittämättä tms.onni on aikuinen mies?kai sitäkin on nää vuodet opettanu.ollaan siis jo reippaasti kolmenympin paremmalla puolella molemmat,ja nähty ja koettu tahoillamme kaikenlaista tätä ennen,että kyllä se varmaan näkyy. :)
 
Mulla heittää nuo mielialat taas semmosta vuoristorataa, että voi helvetti menee hermot. Kiihdyn nollasta sataan taas alle sekunnin. Nooh, olihan tossa nyt muutama viikko jo aika seesteistä :grin ehti ukkeli jo kehuun, niin nyt voi taas näyttää pahemman puolensa :grin

Aloin meidän vierashuonetta muuttaan vavvanhuoneeks ja voi helvetti siitä meinaa tulla mitään. Siis kun ajatus oli, että vierashuoneen kaapit tyhjätään varastoon -> tuodaan varastosta sitterit ym. vauvanhuoneeseen ja siirrän likan huoneesta vauvan vaatteet vavvan huoneeseen ja siivoon likan kaapit, niin helvetti päivän hommaan on menny jo viikko. Vituttaa tämmönen saamattomuus, kun yleensä oon tosi tehokas. Nyt vaan masentaa joka ikinen tavara ja vaate, mitä pitää siirtää. Tana. Verhotkin pitäis ommella. Ei perkele, ens vuonna? Fok-it :thefinger
 
Itse olen tullut siihen tulokseen ettei miehet vaan yksinkertaisesti pääse mukaan tähän "odotus tilaan". Ei vaikka asioita rautalangasta vääntäs ja tunteitaan tulkkaisi loputtomiin. Se on ehkä vaan sukupuoli eroja. Toisaalta ymmärrän mut toisaalta se on hyvinkin raskasta joskus! Ehkä ne ajattelee niin et kun on pois jaloista niin ei tule turhia konflikteja. Tai jos ne menee kavereiden kans niinku ennenkin niin eivät he tee mitään väärää, koska eihän heidän elämässään toistaiseksi mikään ole muuttunut.

Itsekin kirjoitellut palstalle miehen "ajattelemattomuuksista" ja onneksi asiat puhuttuamme jälkeenpäin ollaan tultu siihen pisteeseen ettei toinen vaan ole ymmärtänyt mitä toinen kaipaa. Itse tiedän ja tunnen et mies pistää kyllä perheen töiden ja kaiken muun edellä, mutta joskus jos hän vaatii jotain itselleen niin pidän sitä helposti itsekkyytensä, koska itsellä ei ole mahdollisuutta toteuttaa sellaisia asioita juuri nyt. Esimerkkinä nyt jääkiekko finaaleissa pelaa suosikki joukkue ja minulla ns.viimehetket käsillä niin hän meinasi lähteä vielä "pelireissulle" :) Katsoin sillai...noh aika pahasti suoraan silmiin ja totesin "et mietippäs vielä" . Johan asia muuttui "harkitsee" ja jos tilanne sallii tyyppiseksi:)

Olen kyllä myös sitä mieltä (vaikka kuinka raivostuttavaa se olisikin) et jos mies sanoo kaiken olevan kunnossa niin se on vaan pakko uskoa. Tuntuu että itse naisena välillä väkisin väännän olotiloista ym. jutuista draaman kaarta. Syyllistyn itse näihin ja tunnistan ne vasta jälkikäteen.

Ensimmäistä odottaessa "heräsin" kun huomasin heittäytyneeni raivoissani selälleni sängylle itkien ja huutaen raivosta, et OHHOH! Mies katto ovensuusta hiljaa mun kohtausta. Se pisti kyl hiljaiseksi ja naurattamaankin et OMG minkälainen musta oli tullu. Ihan alko hävettääkkin, kun tajusi olevansa 3-vuotiaan tasolla:)
 
Mietin iteki nyt just viikonloppuna paljon tuota miehen näkökulmaa, kun meinas välillä jo epätoivo iskee, että ei sitä ees kiinnosta.... itellä ei oo ollu mitään hormonimyrskyjä (pieniä itkukohtauksia lukuunottamatta), mutta välillä hermostuu jos mies ei just sillä sekunnilla ole kiinnostunut raskaudesta kun mä haluaisin että se olis.
Esim. lapsimessuilla -> sinne piti lähteä katsomaan vauvajuttuja, ja suurimman osan ajasta mies etsi 5v pojalleen "tuliaisia" eikä jaksanut osoittaa mitään kiinnostunusta vauva-asioihin. Teki mieli vetää kunnon draamat siellä väen keskellä, että jos ei kiinnosta ni ois sit sanonu ennenku mitään mukulaa alettiin tekemäänkään :rolleyes: mutta sitten sitä yritti vaan muistuttaa itselleen, että ei se koe tätä asiaa niinkuin minä, kun ei SE ole raskaana, ja miehelle kaiken pitää olla tosi konkreettista ennenkuin ne osaa reagoida mihinkään. Ei se tarkota etteikö sitä kiinnostais, ei se vaa yksinkertasesti tajua. Eikä voikaan tajuta, se on mies eikä se voi olla raskaana. Yritetään kestää sinne vauvan syntymään, sitten on niille ukoillekin jotain konkreettista katseltavaa ja pideltävää :wink
 
Niin, voihan noita asioita pyöritellä kukin miten haluaa, ja tokihan jokainen päättää ite millaista käytöstä hyväksyy.. :) Ite en voi muuta kun olla tyytyväinen että mun ei tartte moisia asioita murehtia kun oma mies on tässä niin täysillä mukana kun vain pystyy, yrittää parhaansa ymmärtää ja tukee, ja vaikka sillä itellä pinnaa kiristäis niin ei silläkään verukkeella heittäydy mikskään ääliöks.. En tiiä mut ilmeisesti toi mun ukko sit on joku "yli-ihminen" koska se ainaskin on päässy tähän raskaussyysteemiin mukaan aivan loistavasti vaikkei sitä konkreettisesti ite pystykkään kokeen.. :rolleyes: Ja okei, me ollaan molemmat oltu kuutisen vuotta sitten samassa tilanteessa, mutta on tää meillekkin uutta siinä mielessä että nyt koetaan tää yhdessä ja ennen raskautta me oltiin aina joka toinen viikko kahestaan kun munkin tyttö oli isällään, niin kylhän sillon tuli railakasta elämää noina viikkoina vietettyä, reissuja yms. Ja mun raskauduttua mieskin ihan omasta tahdostaan lopetti tupakanpolton ja juomisen kuin seinään, vaikka olen sitä kehottanukki joissain työpaikankin pirskeissä käymään, niin ei kuulemma huvita... Et ei tässä oikeen muuta voi kun nostaa ukolle hattua ja tuntee ittensä todella tärkeeks.. :rolleyes:
 
Onhan tuokin mies oikeesti niin hyvä mies kuin toivoo vois, suurin osa näistä luuloista ja huolista on ihan mun omassa päässä, niinkuin nyt naisille tyypillistä on... joskus tulee oikein huono omatunto jos sille jostain kitisee, kun miettii miten paljon sekin on mun hyväksi tehnyt ja miten hyvää elämää meillä on. Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että minulla on tuntemistani pariskunnista paras mies :grin enhä mä muuten sen kanssa lisääntyiskään ;)
 
Takaisin
Top