Täällä saa vissiin tuulettaa? Toisaalta on melko eteerinen fiilis, mutta toisaalta vihaan kaikkea ja kaikkia.
Mä niin tiedän nää vihantunteet raskautta kohtaan. Mulla on menossa toka raskaus ja välillä en voi uskoa, että tein tämän toiste. Odottaakaan ei kuitenkaan voinut, kun kohta tulee 40 mittariin.
Mulla oli just ekassa raskaudessa noita kamalia invalidisoivia kipuja. Olin viimeiset kuukaudet käytännössä sohvan vanki, en voinut liikkua mihinkään yksin ja kotona pääsin tosiaan juuri ja juuri siltä pirun sohvalta vessaan. Myös synnytys meni (tietenkin) päin helvettiä ja nyt sitten kärsitään jonkinlaisista traumoista - pelkopoliaikaa odotellessa.
Mä tunnun edelleen kantavan jonkinlaistaa kaunaa ihmisille siitä ekasta raskausajasta, kun vaikutti, ettei kukaan ottanut niitä mun kipuja tosissaan. Mitä tahansa yritti sanoa, niin aina sai vastineeksi jonkun mairean "nauti nyt siitä raskaudesta ja nuku kun vielä voit". Nauti ja nuku?! Nauti ja nuku kun koko ajan on niin järkyttäviä kipuja, että mikään asento ei ole hyvä etkä ikinä saa nukuttua suurinpiirtein edes paria tuntia putkeen. Oli hyvin tavallista, että sain nukuttua vain tunnin tai pari ja sitten päivällä toiset pari päälle. Olihan sitä jo ihan sekaisin. Lääkärit sitten puhuvat vaan jostain "harjoitussupistuksista, jotka saattavat laittaa henkäisemään syvään". Prkl, mä itkin ja huusin lähes joka päivä niissä supistuksissa ja krampeissa, vaikka olen aina pitänyt kipukynnystäni suhteellisen korkeana.
Mua vituttaa edelleen aivan järkyttävästi, kun kuulen, että jotkut vielä viimeisillä raskausviikoilla liikkuvat vaivatta ja vetävät 12 tunnin yöunia. Mua vituttaa ihan hulluna, että muut ovat saaneet kokea helpomman oloisia synnytyksiä. Mua vituttaa, kun suurimmalla osalla tämä odotus tuntuu olevan vaan yhtä hattaraa ja höttöä, ihkuttelua ja lässytystä. Miksi mä en osaa olla samanlainen? Mua ei vähääkään kiinnosta vertailla sikiön painoa tai omaa sf-mittaa toisten kanssa - masukuvista nyt puhumattakaan. Onko sillä nyt vitunkaan vertaa väliä millainen maha jollain toisella on, kun ei niihin asioihin voi kauheasti vaikuttaa? Tai mitä järkeä on vertailla jotain sikiöiden tai lasten painoja, onko sitä jotenkin parempi äiti jos lapsi painaa enemmän kuin toisen vai mitä hiivattia? Mulle nuo vertailut tuovat vaan aina mieleen kilpailun.
Tässä raskaudessa olen toistaiseksi ottanut lapsen liikkeet paremmin kuin ekassa. Ekassa mua myös ällötti ne ja väistämättä mietin vaan Alien-elokuvaa. Myöhemmin ne potkut sitten alkoivatkin vaan sattua ja valvottaa. Mä en myöskään osannut pitää jotain mielikuvavauvaa tai muodostaa sidettä lapseen jo kohdussa niin kuin kai kiintymyssuhteen muodostamiselle olis ollut edullista. Mä pelkäsin, että sille lapselle tapahtuu jotain, en mä uskaltanut siihen sen ihmeempää sidettä luoda. Lisäksi kyllä vatsalle juttelu ja laulelu tuntui vaan typerältä.
Myös imetys ällötti etukäteen, mutta mun mieleni kyllä muuttui ja imetin lopulta lasta 1½-vuotiaaksi. Voisin imettää sitä edelleen, mutta mulla ei enää näin raskausaikana tule maitoa. Voi olla, että jatkan esikoisen imetystä, kun vauva tulee. Mulle on ihan sama mitä mieltä siitä ollaan, imetykset edut on kuitenkin aika kiistattomat. En mä osaa oman lapseni ruokkimista luonnottomana pitää. Toivon, että voin täysimettää tätä tokaakin muksua puolivuotiaaksi, vaikka toisaalta mua vähän ahdistaakin se, että mä olen sitten taas toivottoman kiinni lapsessa.
Ja vaikkei tämä nyt suoraan raskauteen liitykään, niin mua ahdistaa, kun joka paikassa tuntuu vaan törmäävän kotielämän hehkutukseen. Mä olen ollut nyt kotiäitinä (kirosana!) esikoisen kanssa kotona ja koko tämä kotona olo on ollut osaltaan vaikeinta mun elämässäni. Mulla ei ole töitä joihin palata ja pelkään, että tipun kelkasta enkä enää töitä saakaan. Mä kuitenkin kaipaan töitä ihan valtavasti, kaipaan ihmisiä ja älyllistä haastetta. Lapsen kanssa kotona oleminen on ainakin mulle ollut välillä tosi tylsää ja tosi tosi yksinäistä. Sitä on ikäänkuin kaiken ulkopuolella, ei osa oikein mitään. Mä en tunne mitään yhteenkuuluvuutta toisiin äiteihin tuolla hiekkalaatikon reunalla ja koen osan niistäkin kohtaamisista aika ahdistaviksi. Puuh. Sellaista tällä kertaa.
No ei muakaa toi paska keli haittaa. Menee kumminki nii pitkää sit synnytykse jälkee ennen ku pääsee nauttimaan kauniista kelistä :) Ja Pommiina just noinhan pitää aatellakki ! :) 
Sit sain nukuttua itte särkyjen takia vaan puolisen tuntia ennen ku se tuli himaa ja nukahin uudestaa viideltä ja sit heräsin tosiaa ysiltä.. Et mua väsyttää ja särkee ja oli pakko herättää toi lahna sit kans ku en ite jaksa 
Ja muutenkin ärsyttää kun tän piti olla meidän yhteinen kiva viikonloppu kun poika menee mummille yö kylään. Mitäs kivaa teet tollasen ukon kans joka on täysin jumissa
