Millaisia raskausoireita sinulla on?

Eilen oli jo sellainen päivä, että oireita oli hyvin vähän ja tänään tuntuu romahtaneen lämmöt. Palelun sijaan on kuuma. Huolettaa. 😔 Onko kellään muulla palelu aaltoillut tai loppunut?

Myös kesän raskaudessa oli oireita tosi vähän, mutta se nyt ei päättynytkään hyvin. Miksi pitää olla näin musertavaa tämä epävarmuus.
Mulla ainakin palelu on vähentynyt ihan alun jälkeen, ihan alussa kun sai olla 3 kerrosta vaatteita päällä kotona :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: nyt sitä tulee vaan ihan välillä ei ees joka päivä. Sama muutenkin et oireetki vaihtelee päivittäin, eilen ei esimerkiksi juuri ollenkaan ollut huono olo vaikka sitäkin on aiemmin ollut melkeinpä joka päivä. Mutta en itse silti siitä vielä huolestu, oireet vaihtelee! Niin kauan ku ei oo kipuja tai vuotoja niin yritän luottaa raskauden jatkumiseen.
 
Kiitos tosi hyvä kuulla, tämä huojensi jo paljon ❤️
 
Mulla alkoi pahoinvointi eilen, koko ajan etoo ja on vaikee olla. Oksentaa ei onneksi ole tarvinnut, mutta en ole muutenkaan eläissään kovin monta kertaa oksentanut. Syöminen on ihan pakkopullaa. Tiputteluvuoto on jatkunut. Tosin huomasin, että sitä tulee vain kun käyn ulkona, kotona ei. Tissit välillä kipeet, nännit enemmän.
 
Oireille peukku! Vaikka ei niiden puuttuminenkaan mitään pahaa kerro, mutta onhan se "kivan" konkreettinen merkki kuitenkin. ✨️ Mulla kans ällötys mutta ei vielä oksennusta, ja en jotenkin näe että herkästi edes oksentaisin, kun normaalistikin se on mulle tosi harvinaista ja on ns. korkea oksennuskynnys. Mutta eipä tässä tiedä mihin tää vielä kehittyy. 🤔
Enää viikko varhaisultraan! 🌈 Eikö sullakin ollut keskiviikkona?
 
Joo niimpä. Joo, mulla kans keskiviikkona! :red-heart:
 
Täällä väsymys kovenee ja etoo edelleen. Mä käyn katsomassa hcg-arvot nyt viikon päästä, että on nousussa, kun eilen kävin myös labroissa. Neuvolasta teki lähetteet kun oli niin kovat vatsakivut aluksi. 😬 Jospa se toisi mielenrauhan ultraan asti. 🙏
 
Mullakin ollut tänään etova olo. Olin jo varma, että miehen vatsatauti tarttui muhun, mutta ehkä ei sentään. Ruoka ei maistu, vaikka nälkä olisi. Kaapissa on vaikka mitä, mutta kaikki etoo. Mun tekee mieli vaan kaikkea epäterveellistä niinkuin sipsejä ja hampurilaista 🤦🏼‍♀️ Ja jotenkin kaikki vähän tulinen tekisi nyt kauppansa. Kaikki missä on jalapenoja 😅
 
Joo ei oo ruokahalua ei.. 🤢
Mä olen tänään juonut kahvin, syönyt aaupalaks pari leipää juustolla ja kinkulla, lounaaks mandariinin ja nyt taas pari paahtoleipää+pari keitettyä munaa ja hieman vadelmia :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Ei ole hirveästi nälkä, kun närästää ja on tää olo. Mut jos ei syö mitään, niin siitäkin tulee paha olo! :rolleyes:
 
Heippa, uskallanpa nyt epätodellisessa tilassani minäkin kirjottaa tänne kun plussasin toissapäivänä ja tänään viikot 4+0 eli uskottava kai se on että nelikymppisenä voi ekasta yrityksestä tärpätä… 🤭

Mutta siis niihin oireisiin, aavistin jo ennen plussaa olevani raskaana koska järkyttävä palelu, tissien turvotus ja nenän kuivuminen. Maanantaina alkoi melko riipivät vihlaisut alavatsassa, mitään vuotoa ei onneks ole tullut ja voi taivas tätä turvotusta 🙈 uusimpana vitsauksena VTI joka on kyllä tylsin oire tähän mennessä. Vielä ei onneksi yökötä, mutta roskikset ja muut epämiellyttävöt hajut tuntuu tavallista voimakkaammilta. Kaikki rintaliivit tuntuu ahdistavilta ja tuntuu että jo ennestään rintavana ihmisenä olen yksi kävelevä tissi! 😂

En ole tänne vielä mitään uskaltanu aiemmin kirjottaa koska mitä vaan voi vielä sattua, joten sormet ristissä ja Salamatkustaja kyydissä - toivottavasti syyskuun loppupuolelle asti. 🤞

Edit: unohdin siis tyystin jatkuvan pissahädän joka alkoi jo ennen VTI:n alkamista. Seurapiirirakkoni, johon saatoin luottaa hyvinkin vaikka 6 tunnin lentomatkan aikana, ei ole enää sitä vaan jatkuva vessassa ravaaminen on uusi normaali 😅
 
Muokattu viimeksi:
Ettooooo🤢 Aamiaisella en kerta kaikkiaan saanu mitään muuta alas kuin mehua vähän. Yritin jotain selittää veljelle, että: "Toivottavasti ei oo migreeni tulossa, ku näin huono olo". En tiä menikö läpi:Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Tänään mulla kans eka pahan olon aamu. Samanlaisena alkoi esikoisen raskaudessa about näillä päivillä. Eli kun nousee ylös aamulla, alkaa kuvottaa eikä maistu aamupala. Nyt meni onneksi ohi puolen tunnin makoilulla, kuten yleensä esikoisen aikaankin.

Äsken tuli myös nälkä (aamupalasta 2 tuntia) ja kun en syönyt, niin vähän taas paha olo seistessä. Istuessa helpottaa.
 
Etoo kyllä, mutta edelleen aika miedosti, ja vaan välillä. Ruokakin maistuu hyvin, ruokahalu tuntuu itse asiassa parantuneen! Voiko tämä pahoinvointiosasto vaan mennä näin, vai vieläkö se todellinen laattausleiri voi sieltä hyökätä..? Viikonloppuna pitäis tulla 8+0 täyteen.
 
Mulla sama, vain pientä etovaa oloa välillä ja ruoka maistuu! Itellä on 7+1
 
Pahoinvointi jatkunut mutta ei ole onneksi yökkimisestä mennyt nyt enää pidemmälle. Lisänä myös pahoinvoinnin kanssa käsikkäin kulkeva närästys josta en normaalisti juuri ikinä kärsi 😅
Sykkeet on myös korkeammat normaalista ja nyt parina päivänä illalla jalkoja turvottanut! Oliko joku muu täällä kertonut samaa vai olenko lukenut jostain muualta.. ärsyttävä vaiva kyllä, täytyy koittaa muistaa juoda tarpeeksi ainakin.
 
Mulla on edelleen tosi vähäiset oireet. Ainut että nälkä on herkemmin ja rinnat vähä kipeet. Ei minkäänlaista etomista tai pahoinvointia. Tänään neuvolassa ei kuitenkaan ollut terveydenhoitaja huolissaan kun oireet voi olla hyvinkin erilaisia.
 
Ei oireiden puuttumisesta kannata olla huolissaan. Mulla ainakin on tosi lievät oireet. Nyt vähän enemmän kuin esikoisen kanssa. Oksentanut en ole koskaan. Ei ole ollut edes lähellä. Muutaman huonovointisuus kohtauksen muistan viime raskaudesta ja rintoja kiristi hetken. Nyt vähän samaa, mutta tämä etova olo tuntuu pysyvän pidempään kaverina. Viimeksi ei todellakaan kestänyt koko päivää vaan tuli lyhyesti silloin tällöin.

Nyt huomasin muuten taas yhden "oireen" mikä oli myös viimeksi. Ihokarvat kasvavat hitaammin. Eipä tartte sheivata niin usein 😅
 
Mun pahoinvointi on lientynyt, mutta ruokahaluttomuutta on. Ja jos ehtii tulla liian nälkä, niin alkaa myös etoa.
Töissä huomaan, että pitkään seisominen aiheuttaa yhtäkkiä pientä selkäkipua. Mikä on vähän huonompi juttu, kun töissä vaan täytyy olla paljon jaloillaan.
 
Te kellä on aiempia lapsia: onko oireet erilaisia suhteessa muihin raskauksiin? Ja onko oireilu vaikuttanut sukupuoleen aiemmin? 🥰
 
Takaisin
Top