Millaisia raskausoireita sinulla on?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyt 6+0 rinnat ollu kipeet ja turvoksissa parisen viikkoo, vatsan turvotus on niin kova että näytän siltä ku mentäis jo reippaasti toisella kolmanneksella, väsymys ihan lamauttava ja pahoinvoinnitki alkanu nyt:hungover: ainaki tuntee että jotain tapahtuu
 
Ehkä mä en tästä vuodosta olisi ihan näin maani myynyt, ellei sitten olisi nämä vatsakivut kanssa läsnä. Nyt kyllä näyttäisi loppuneen vuoto ainakin toistaiseksi. Miten sulla Cara* kävi, kun huomasit vuodon? Missä vaiheessa olit, tutkittiinko jotenkin vai seurattiinko vaan? Mähän olisin siis nyt tosi alussa (4+3), enkä ole edes soittanut neuvolaan vielä.
Oli just ennen ekaa neuvolaa ja menin sinne silti. Syke löytyi ja myöhemmin selvisi, että vuoto johtui istukasta, joka oli just kohdunsuun kohdalla. Ihan alussa on kuulemma vuodot tosi yleisiä. Tai sit voi olla myös valekuukautiset. Niitä terkka epäili myös.
 
Kuunteliko ne sulta sykkeen neuvolassa? Miten pitkällä olit silloin, kun siellä kävit? Meidän neuvolassa sanoivat, että eivät edes kokeile kuunnella sykettä ensimmäisellä käynnillä.

Mietin, meniskö tämä biokemiallisen raskauden piikkiin näin aikaisessa vaiheessa (nyt menkat vasta 3 päivää myöhässä), tosin olen ymmärtänyt että biokemiallisessa testit haalenis päivä päivältä eikä vahvistuisi. Kellään tästä kokemusta?

Tosi sekopäinen olo, kun on jo luovuttanut tämän suhteen ja silti toivoo, että kyse ei olisikaan keskenmenosta! Oon lueskellut tässä pitkin päivää alkuraskauden vuodosta ja kyse voi mahdollisesti olla ainakin keskenmenosta, uhkaavasta keskenmenosta, istukasta kohdunsuun kohdalla tai sitten valekuukautisista. Tosin luulisi ehkä, että ne valekuukautiset tulisi silloin, kuin kuukautisetkin normaalisti tulisi eikä kolme päivää myöhemmin? Mun kierto on ollut aina tosi säännöllinen, mitä nyt edellisen keskenmenon jälkeen vaihteli 26-28 päivän välillä, muuten ollut prikulleen se 28 päivää.

Ei ole nyt vuotoa tullut enempää, kuin mitä silloin aamulla paperiin pyyhkäistessä. Siteenkin laitoin varuiksi, mutta se pysyi puhtaana paria pientä tiplua lukuunottamatta. Myöskään alavatsa ei ollut samalla lailla kipeä, kuin eilen illalla ja aamulla.

Eipä tässä voi kun odotella että mitä tapahtuu. Soitan maanantaina neuvolaan että mitäs nyt sitten, seuraanko vaan tilannetta kotona vai mitähän tämmöisissä tilanteissa yleensä tapahtuu?
 
En mä muistanu et tää pahaolo on näi kamalaa:hungover: :depressed: Toivottavasti ei kestä enään kauaan:meh:
Joo en minäkään muistanut! Nyt onneksi jopa muutamia päiviä välissä ettei ole tullut oksennusta, mutt jos suussa ei ole mitään on kokoajan paha olo :wtf: uusimpana oireena on ilmestynyt närästys :banghead: kävin lapsen kanssa neuvolassa ja kyseli kuulumisia, sanoinkin etten muistanut että tämä alku on näin hauskaa :depressed:
 
Juu mulla kans närästystä mikä nostaa oksennuksen kurkkuun:yuck:
 
Kuunteliko ne sulta sykkeen neuvolassa? Miten pitkällä olit silloin, kun siellä kävit? Meidän neuvolassa sanoivat, että eivät edes kokeile kuunnella sykettä ensimmäisellä käynnillä.

Mietin, meniskö tämä biokemiallisen raskauden piikkiin näin aikaisessa vaiheessa (nyt menkat vasta 3 päivää myöhässä), tosin olen ymmärtänyt että biokemiallisessa testit haalenis päivä päivältä eikä vahvistuisi. Kellään tästä kokemusta?

Tosi sekopäinen olo, kun on jo luovuttanut tämän suhteen ja silti toivoo, että kyse ei olisikaan keskenmenosta! Oon lueskellut tässä pitkin päivää alkuraskauden vuodosta ja kyse voi mahdollisesti olla ainakin keskenmenosta, uhkaavasta keskenmenosta, istukasta kohdunsuun kohdalla tai sitten valekuukautisista. Tosin luulisi ehkä, että ne valekuukautiset tulisi silloin, kuin kuukautisetkin normaalisti tulisi eikä kolme päivää myöhemmin? Mun kierto on ollut aina tosi säännöllinen, mitä nyt edellisen keskenmenon jälkeen vaihteli 26-28 päivän välillä, muuten ollut prikulleen se 28 päivää.

Ei ole nyt vuotoa tullut enempää, kuin mitä silloin aamulla paperiin pyyhkäistessä. Siteenkin laitoin varuiksi, mutta se pysyi puhtaana paria pientä tiplua lukuunottamatta. Myöskään alavatsa ei ollut samalla lailla kipeä, kuin eilen illalla ja aamulla.

Eipä tässä voi kun odotella että mitä tapahtuu. Soitan maanantaina neuvolaan että mitäs nyt sitten, seuraanko vaan tilannetta kotona vai mitähän tämmöisissä tilanteissa yleensä tapahtuu?
Joo, kuunteli. En muista enää paljonko viikkoja silloin oli kasassa. Oli kokenut vanhempi terkka. Vaikka ihan käynnin alussa sanoin, et nyt taitaa olla turha käynti ja vuotoa on ollut, niin sanoi heti että on yleistä ja harvoin vaarallista. Aloitti neuvolakortin täytön, tutki hemoglobiinin, painot, pituudet yms käytiin läpi ja juteltiin yleisiä raskaudesta ja mun terveydestä. Lopuksi sit sanoi, et haluaa kokeilla löytääkö sykkeen ja löytyihän se. Ei siis kuulunut vielä, mut näkyi sen laitteen kanssa. Oli ihan järjetön helpotus!

Myöhemmin nt-ultrassa sanottiin, että istukka on siinä ihan kohdunsuun vieressä ja ollut todennäköisesti syynä vuodolle. Ultrassa silloin vielä varoiteltiin, että istukka varmaan vielä nousee ylemmäs ja voi aiheuttaa uutta vuotoa.

Toivon tosissaan, että sulla olisi sama juttu! :Heartred
 
Kävin juuri vessassa ja tuli veristä vuotoa olen ihan paniikissa ja peloissaa, taasko meni kesken...
 
Mulla on raskausoireena elohiiri silmässä lähes jatkuvana. Todella ärsyttävää. Yhdellä kaverilla oli aikanaan myös. Ja hiukset rasvoittuu tosi nopeasti.
 
Muokattu viimeksi:
Noista vuodoista, niin toivotaan, että kaikilla ois vaan jotain höpöhöpövuotoa ja raskaus jatkuisi edelleen. Vissiin yleisiä ne vuodot. Lääkärissä kantsii käydä jos mahdollista?
 
Ajattelin huomenna soittaa ensin neuvolaan mitä pitäisi tehdä kun ei oikeestaan mitään kipuja ole niin en näe järkeväksi lähteä päivystykseen turhaa. Tiistaina olisi muutenkin neuvolassa ollut aika. Ei tässä oikein auta kun toivoa parasta ja pelätä pahinta :(
 
Ajattelin huomenna soittaa ensin neuvolaan mitä pitäisi tehdä kun ei oikeestaan mitään kipuja ole niin en näe järkeväksi lähteä päivystykseen turhaa. Tiistaina olisi muutenkin neuvolassa ollut aika. Ei tässä oikein auta kun toivoa parasta ja pelätä pahinta :sad001

Minäkään en nähnyt järkevänä lähteä tätä asiaa päivystykseen selvittämään, kun ei oo kovia kipuja ja eipä ne sitä keskenmenoa pystyisi mitenkään estämään. Soittelen huomenna aamulla neuvolaan.

Toivotaan parasta Mini2, kiitos Cara* infosta ja tsempeistä! :Heartpink
 
Mini2, itsellä oli alussa juuri noilla viikoilla ensin ruskeaa ja sitten ihan kirkkaanpunaista vuotoa. Kerkesin jo itse ajatella että empä olekaan raskaana/meni kesken, ja raskaus kuitenkin normaalisti jatkui. Hirmuisesti tsemppiä että olisikin vaan kiinnittymisvuotoa, se säikäyttää mutta on normaalia.
 
Itse oon ajatellut että kovin on oireetonta, mutta löydän täältä monta oiretta jotka pätevät itseenikin; väsymys, flunssa, vihlaisut vatsassa ja selässä... Nyt vasta kuitenkin 5+1, pysyyköhän yhtä pienin oirein koko matkan vai onko odotettavissa vielä koviakin oireita..
 
Mä olin eiliseen asti ihan super energinen. Mut tänään sit iski kyllä jäätävä väsymys. Ja sen huomaa, että ateriaväli pitää olla tosi tasainen, muuten tulee huono olo.
 
Mini2, itsellä oli alussa juuri noilla viikoilla ensin ruskeaa ja sitten ihan kirkkaanpunaista vuotoa. Kerkesin jo itse ajatella että empä olekaan raskaana/meni kesken, ja raskaus kuitenkin normaalisti jatkui. Hirmuisesti tsemppiä että olisikin vaan kiinnittymisvuotoa, se säikäyttää mutta on normaalia.
Minulla oli pientä limaveri vuotoa kun tein plussan, nyt tosiaan 7+6 ja eilen alko pieni vuoto, siteesee ei ole tullut mutta pyyhkiessä tulee. Laskin että jos en olis raskaana eilen olisi alkanut menkat. Toivottavasti olisi vain siihen liittyvää. Esikoisen aikaan ei tullut tipan tippaa koskaan. Muuten raskausoireita riittää vaikka muille jakaisi
 
Siis pahoinvointi vaan jatkuu, oon lähestulkoon sängyssä, sohvalla tai oksentamassa. Eilen kävin I love me-messuilla, oli raskas reissu. Jos oon kuvitelut, että aiemmin oon ollut väsynyt, niin nyt väsyttää ainakin triplaten. Neuvolassa eivät sanoneet 24/7 oksentamiseen oikein mitään, enkä oo vaa'alla käynyt nyt, niin en tiedä onko paino tippunut. :smiley-ashamed004
 
Hyperemeesi vai mikä olikaan nimeltään toi jatkuva oksentelu. Aika pian kroppa kuivuu ja tippaan sairaalaan...
 
Mä olin eiliseen asti ihan super energinen. Mut tänään sit iski kyllä jäätävä väsymys. Ja sen huomaa, että ateriaväli pitää olla tosi tasainen, muuten tulee huono olo.
Yhdyn tähän ruokarytmiin täysin! Lauantaina lyhyt päivä töissä (= ei ruokkista) ja ihan törkeen huono olo kun pääsi kotiin.
 
Takaisin
Top