Juuri eilen selitin omalle äidilleni kuinka onnelinen saan olla miehestäni, kun hän on niin hyvin tukena vaikka olemmekin nuoria ja raskaus yllätti meidät molemmat todenteolla minun käyttäessä pillereitä. Ja kun on monen nuoren äidin kuullut valittavan kun miehet ei tunnu perustavan koko raskaudesta.
Aluksi kyllä järkytyimme molemmat ja pelkäsin että jään yksin asian kanssa tai mieheni haluaisi aborttia sillä emme olleet seurustelleet kuin muutaman kuukauden ja joskus olimme vitsailleet lapsista mutta mieheni teki selväksi silloin ettei todellisuudessa halua lapsia ainakaan kymmeneen vuoteen.
Yllätyin positiiviseti kuinka hyvin mieheni lopulta suhtautui asiaan kun alku järkytys oli ohi :D Ja kun kerroin peloistani hänen suhtautumiseen ja miksi en pystynyt vain heti raskaustestin jälkeen kertomaan asiasta mieheni kertoi ettei hän kuulu "kusipäihin" jotka lähtee pois. Eikä abortti ollut käynyt mielessäkään kerta pienokainen oli nähnyt paljon vaivaa pillereiden "ohitukseen" niin ilmeisesti kuulemma halusi ihan tosissaan luoksemme :)
Asian kertomisessa muille ei oikeastaan meillä ollut ongelmia, mieheni kertoi samana iltana omille vanhemmilleen ja veljelleen ja läheisimmille kavereille :) itse kerroin muutaman päivän kuluttua sillä minulla oli aika nukutuksessa tehtäviin tutkimuksiin ja ne sitten peruttiin niin oli pakko kertoa vanhemmille syy kauan odotettujen tutkimusten perumisesta.
Koko raskauden ajan mieheni on kysellyt vointiani ja toivonut pahoinvoinnin helpottavan että jaksaisin olla pirteä oma itseni :) Neuvola käynneillekin hän on tullut jos on töistä saanut vapaata ja ultrissa oli molemmissa mukana katsomassa pikkuista ja ihan omasta tahdosta on kulkenut mukana :) Aina on kysynyt mitä neuvolassa tehtiin ja sanottiin jos ei ole itse päässyt mukaan :)
Välillä tuntuu että pittää muistutta ettei raskus ole sairaus kun ei saa kauppakasseja kantaa ja jos kiikun johonkin penkille niin ei irrota hetkeksikkään katsetta ettei vain satu mitään, ja aina on muistuttamassa että pitää muistaa olla varovainen :)
Mahan silittelyäkin hän harrastaa aika useasti ja suloisinta minusta on kun hän koputtaa vatsaani ja kysy miten siellä menee ja laittaa korvan vatsaani vasten ja toteaa hymyillen että hyvin oli asiat :)
Ja sekin pitää mainita että pystymme puhumaan asioista. Mieheni sanoi minulle ykspäivä että minun pitää muistaa lapsen synnyttyä olla kärsivällinen kun hänellä ei ole mitään kokemusta vauvoista ja hän on aina pelännyt niitä kun ne on niin pieniä ja hauraita mutta silti kova äänisiä :)
Onneksi on ihana mies jonka kanssa jutella pieneen ihmeeseen liittyen
kun kaverit ei jaksa kuunnella, toisaalta se on ymmärrettävää kun ne ei vielä perhettä suunnittele.
Anteeksi tuli aika pitkä teksti, oli niin mukava kerranki kehua omaa miestä eikä aina vain muistaa niitä huonoja asioita :)