Mies ja raskaus

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja syysmami
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
syysmami, minä en taida olla hyvä kommentoimaan, kun en itse kuulu luterilaiseen kirkkoon (olen kyllä kristitty ja kuulun ns. vapaisiin suuntiin, minua ei siis kastettu lapsena vaan päätin itse mennä kasteelle 14-vuotiaana). Ehkä voin silti jotain sanoa "ulkopuolisena". Kurjaa, että teillä on erimielisyyksiä tästä aiheesta :( Ehkä olisi hyvä, jos voisitte keskustella asian läpi miehesi kanssa... voi tietysti olla, että hän ei enää sano mitään, jos aihe ei tule mieleen jostain, mutta toisaalta ei varmaan ole hyvä, jos joudut olemaan epävarmuudessa. Minusta on kyllä ihan hyvä pohtia näitä asioita... ehkä voit viestittää miehellesi, että arvostat hänenkin ajatuksiaan. Mutta samalla toisit omaa toivomustasi siitä, että jos hän haluaa erota, niin tekisi sen vasta myöhemmin. Ja jos se ehkä on miehellesi epäselvää, niin selittäisit vielä, mitä tai kuinka paljon tämä asia merkitsee sinulle. Ilmeisesti teillä ei ole kuitenkaan tulossa suurempaa kiistaa siitä, kastetaanko lapset (mikä lienee pääasia, koska sellaiset voivat kuulemma joskus olla isoja ja vaikeita riitoja :( Siis silloin jos molemmilla vanhemmilla ja mahd. suvuillakin on vahva vakaumus jompaan kumpaan suuntaan). Kuulosti siltä, että miehelläsi ei kuitenkaan ole mitään kamalan vahvaa vakaumusta kirkkoa vastaan, vaan näkee sen ennemminkin turhana... minusta on kyllä ihan oikeinkin miettiä, onko järkevää kuulua uskontoon, jos ei usko sen opetuksiin. Toisaalta jos kyse oli vaan rahasta, niin ehkä asia voi vielä odottaa...ei kai se kirkollisvero nyt niin suuri ole? No, oli miten oli, tärkeintä minun mielestä on se, että olisitte ainakin yksimielisiä siitä, että kastetaanko lapsi/lapset. Se pitää kuitenkin melkein päättää ennen ensimmäistä lasta, koska ei varmaan ole hyvä tehdä eri lailla eri sisarusten kohdalla. Jos miehesi pitää sitäkin turhana, niin ehkä siitäkin on hyvä jutella...mutta kuulostaa siltä että asia on sinulle sen verran suurempi, että tuskin miehesi lähtee vaatimaan, että lasta ei kastettaisi. No, tulipahan spekuloitua :) Tsemppiä asian käsittelyyn!

Ehkä jos vielä hiukan uskallan valottaa omaa näkemystäni: Lasten kastamisesta tai kastamatta jättämisestä on hyvä vanhempien olla samaa mieltä, mutta ei sekään mikään maailmanloppu ole, jos ollaan eri mieltä. Uskon Jumalaan ja olen aivan varma, että hän ei vauvaa tuomitse sen perusteella, mitä vanhemmat päättävät. Eli kaikki pienet lapset pääsevät taivaaseen, jos kuolevat. Aikanaan lapsi joutuu joka tapauksessa tekemään omat päätöksensä, mihin uskoo ja mihin ei. Me ei siis kuuluta kirkkoon, eikä lastakaan kasteta pienenä. Omassa seurakunnassamme tai ehkäpä kotona/mummolassa pidetään kuitenkin "siunaustilaisuus", jossa vauvan puolesta rukoillaan ja sen nimi julkistetaan.

Sitten omasta miehestä:
Meillä voisi mies olla ehkä enemmänkin mukana tässä vanhemmuuteen valmistautumisessa. Hän on kyllä jonkinverran mukana ja olemme pystyneet juttelemaan ihan ok, esim. hankinnoista ja kämpän järjestelystä. Ja hän on tulossa tänään perheryhmään mukaan, vaikka on flunssassa (kun se on minulle tärkeää). Itsenäisesti hän ei vaan oikein ole tuntunut hankkivan tietoa, tms. Ei ole juuri yhtään lukenut noita vauvaoppaita tai muuta. Ja vaikka olemme jutelleet järjestelyistä, niin olen vähän huolestunut, kuinka paljon hän jaksaa tehdä mitään. Mutta olen ajatellut, että kannattaa antaa hänelle aikaa... Ehkä asia alkaa kiinnostaa sitä enemmän, mitä ajankohtaisemmaksi se tulee.

Mies kyllä huolehtii minusta ihan hyvin, mistä olen tyytyväinen. Hän ymmärtää, että en jaksa tehdä niin paljoa kotitöitä. Tekee niitä sitten jonkin verran, vaikka ei meillä täällä mitenkään erityisen siistiä kyllä ole. Hän on myös ollut tukena oikein kivasti. Kun olen pariin otteeseen pelännyt keskenmenoa, niin ei ole siitä huolestunut läheskään niin paljon. Ja hän halailee ym. aika paljon. Vaikka hän viettää melkein kaiken vapaa-aikansa koneella, niin minusta silti tuntuu, että saan myös huomiota tarpeeksi. Vaikka ei minun mahaa kyllä todellakaan rasvaile :) Hartioita hän kyllä on hieronut normaalia enemmän.

Yksi asia vähän "huolestuttaa", se ettei meillä harrasteta enää seksiä... Allkuraskaudessa pari kertaa, teki kipeää. Sitten keskiraskauden puolella tuli pieni jakso, kun tuli useampia kertoja peräkkäin ja ei ollut enää niitä alkuraskauden ongelmia, mutta sitten se taas jäi. Minusta tuntuu, että se ei tällä hetkellä häiritse kumpaakaan meistä (normaalisti mä oon ollut se, joka haluaa useammin). Olen vaan vähän huolestunut, että pitäisikö sitä kuitenkin nyt harrastaa, kun se "vielä" olisi mahdollista. Toisaalta nyt pari viikkoa on ollut myös esteenä mun hiivatulehdus, jota oon koittanut hoitaa pois. Toivon, että se meni nyt ohi. Jos vaikka sitten taas jossain vaiheessa muisteltais, että miten ne hommat taas hoidetaankaan.... :)
 
Kiitos aktiiviset naiset vastauksista!

Tässä päivän aikana tuntuu että olen jo hieman rauhoittunut asian suhteen ja tullut siihen tulokseen että tekeepä mies minkä päätöksen tahansa, ei se vaikuta meidän arkeen oikeastaan millään tavalla. Toki itse kastetilaisuutta suunniteltaessa koen hieman "häpeällisenä" sanoa papille, ettei isä kuulu kirkkoon ja tulevaisuudessa on ikävää, ettei hänestä voi tulla kummia jne. Toivon, että hän nyt kuitenkin vielä miettisi minunkin tunteitani (kuten minäkin hänen) ja vaikka siirtäisi kirkosta eroamista joskus myöhemmäksi.. Katsotaan kuinka käy!

Vaikka niin mieli tekisi vain purnatakin, on hän toisaalta ollut aivan super ihanakin. Yksi ilta iltavuorosta palattuani hän luki sängyssä Vauvan hoito-opasta ja päivitteli kuinka hankalaa vauvan hoito voi oikeasti olla. Myös uusimman Vauva-lehden se taisi ainakin selailla lävitse ja ylihuomenna olevan neuvolan koti-tehtävätkin teki aivan oma-aloitteisesti. Siitä olen iloinen, että olimme aika yksimielisiä asioissa, joita kysyttiin neuvolan voimavaroja mittaavassa lomakkeessa, jossa kysyttiin mm. parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyviä asioita. Ja lohdutuksen sananen sinulle elenna; meidänkin seksielämä ei ole enää niin aktiivista kuin ennen raskautta. Jos kerran viikossa viitsii niin jes, kaksi kertaa on jo luksusta ;) Tämä on kylläkin ihan sanaton ja yksimielinen sopimus, läheisyyttä on kyllä muuten ja paljonkin, mutta itse asia ei ole enää niin tärkeä kuin aikaisemmin. Mutta tyytyväisiä olemme näinkin.
 
Elenna ja syysmami: meilläkin on tuo seksielämä hiljentynyt. Olisin itse useammin innokas, mutta mies ei jostain syystä olekaan! Olen ihan suoraa kysynyt, jotta mikäs nyt on tullut, vaan ei tuo ole osannut mitään selvää syytä sanoa. Noh, onpahan tässä kahdeksan vuoden yhdessäolon aikaan ennenkin ollut vähän kuivempia kausia, joten en ole suinkaan huolestunut. Eiköhän ne halut sieltä jossain vaiheessa taas tule mieleen :)
 
Mitä mieheen ja tähän raskauteen tulee, niin kyllä huomaan eron sitten viime kertaan. :D Viimeksi mies oli just tuollainen ihanan kiinnostunut ja huomaavainen kuin melkein kaikkien edellä kirjoittaneidenkin. Nyt tokan raskauden kohdalla tuntuu siltä että kumpikaan meistä ei ole kunnolla ehtinyt edes ajattelemaan tulevaa vauvaa, kun ollaan vilistetty ykkösen perässä ja muissa kiireissämme. Ihan olen tällä kertaa saanut kauppakassit itse kantaa. ;) tai no, on masua muutaman kerran kuitenkin taputeltu ja ihmetelty. Mutta kyllä eron silti huomaa. Ehkä se liittyy siihen, että kun olen jo kerran saattanut terveen lapsen maaimaan, niin toka kerta ei sitten enää olekaan mikään juttu. Iines, jos tämä tilanne "pahenee" raskaus raskaudelta, niin meillä ei mies varmaan neljännen kohdalla enää edes kävisi ratasostoksilla tai autokaupoillakaan.

Kasteasiasta: Kaste järjestyy tosiaan kyllä, vaikka vain toinen vanhemmista kuuluisi kirkkoon.. ja nykyään se on jo aika tyypillistä perheissä (että vaan toinen kuuluu). Toisaalta, voihan olla että se eroaminen oli vaan sellainen ohjelman nostama "heitto", mikä sitten lopulta ei olekaan sun miehellesi niin merkityksellinen. Hyvin toit Syysmami esiin, miten tunteisiin käyviä ja jollain tavoin tärkeitä kuitenkin nämä perinne- ja uskontojutut on. Jos ei usko, on vaikea ruksata kohtaa että lapsi hätäkastettaisiin ja jos perinne on yhä tärkeä, on vaikea ajatella ettei se toteutuisikaan. Omantunnon asioista on kuitenkin kyse, joten aika vaikea on kenenkään niistä tinkiä. Varmaan tärkeintä on, niinkuin muutkin sanoi, että teillä jutellaan asiasta.

Toisaalta musta on ehkä vähän hassua mennä kirkossa naimisiin tai hakea kirkollista siunausta liitolle vaan perinteen takia. Kasteen ymmärrän jotenkin paremmin, koska siinä pikkuiselle haetaan turvaa, josta ei itse pystytä tietämään mitään. Mutta nämä on nyt vaan mun hapuilevia ajatuksiani , tai oikeammin ehkä vaan "tuntemuksia", ja toivon ettei kukaan tulistu kun kirjoitin tuntemukseni tähän ääneen. Herkkä aihe, kuten sanottu.
 
Ihana ku täällä on näin paljon "otettu kantaa" ja neuvottu.. Kyllä se tekee paljon kun kuulee monta mielipidettä ja neuvoa, vaikka kaikki ovatki erilaisia. :)

Me ei olla mieheni kanssa keskustelultu kastamisesta, mutta epäilisin että meillä pappi kastaa.. Molemmat kuulumme kirkkoon. Itse en ole miettinytkään koskaan että eroaisin kirkosta, vaikka en uskovainen olekkaan. Ja tottakai naimisiin haluan kirkossa jos joskus kositahan.. ;)
 
Ihana kun ootte näin aktiivisia! :)

Palasin taas eilen tähän kirkosta eroamis-aiheeseen ja mies totesi että älä nyt enää, en minä tähän palaan ole siitä eroamassa eli ehkä se tosiaan oli Viiman toteama "heitto" josta hormonimyrskyissäni vetäisin omat johtopäätökseni.. Muutenkin mies eilen totesi että taitaa sinulla nuo hormonit hyrrätä kun iltavuorosta päästyäni aloin tyhjentää astianpesukonetta ja volisin samalla kuin palosireeni. Tänä aamuna se oli jättänyt ihanan viestin pöydälle jossa toivotteli hyvää työpäivää ja kertoi kovasti rakastavansa minua..

Vielä noista perinteistä sen verran että vaikka mies ei tosiaan mikään uskovainen olekaan niin olemme joutuneet kuitenkin keskustelemaan jo mm. kastemekosta. Itse haluan että vauva kastetaan sukumme kastemekossa, jossa on minun ja siskoni lisäksi kastettu kaikki iso- ja pikkuserkkuni, mieheni taas haluaisi lapsen kastettavan samassa kastemekossa missä hänet ja hänen sisaruksensa on kastettu. Noh, tiedänpähän että kun tästä seuraavan kerran taas keskustellaan niin vedän sitten tämän ethän sinä edes välitä kirkollisista menoista-kortin mistä nyt on niin väännetty ;) Eli jotain hyvää tässäkin kinassa!
 
Syysmami, hyvä homma että asia on nyt selvempi eikä sinun tarvitse käyttää energiaa asian suurempaan miettimiseen!
Me ei olla juuri puhuttu ristiäistä täällä, mutta koska kumpikin kirkkoon kuulutaan niin eiköhän ihan perinteisesti pappi paikalle kutsuta..
 
Syysmami hyvä että asia selvisi :)

Me puhuttiin eilen illalla miehen kanssa kummi-asiasta ja ihme kyllä olimme samoilla linjoilla asian suhteen :D Eli kun ei kumpikaan kuuluta kirkkoon niin ei periaatteessa kummejakaan lapselle virallisesti tulisi, mutta me nähdään kumpikin asia enemmänkin niin että nää kummit on lapselle sellainen tuki ja turva, joten päädyimme että pyydämme kummeja vaikkei samassa merkityksessä kuin kirkossa :)
Korjatkaa nyt jos olen väärässä niin kyllähän kummi voi olla lapselle vaikkei kuulu kirkkoon, muttei kuitenkaan sylikummi (?). En tiedä mitenkä asia oikein menee kun olen veljen tytölle sylikummi (silloin kuuluin vielä kirkkoon) ja hänen toinen kumminsa ei kuulu kirkkoon niin onkohan se nyt niin ettei tytöllä ole sylikummia? hmm..
 
Kiitos kommenteista sänkypuuhiin, syysmami ja Menna. Meillä on viime kerrasta näköjään kuukausi. Ehkei se nyt olekaan niin kamalan pitkä aika, vaikka tulee tästä varmaan pisin tauko mitä meillä on ollut. Mies on lähdössä just reissuunkin. Minunkin pitäisi varmaan ottaa asia puheeksi miehen kanssa, selviäisi mitä hän miettii vai onko unohtanut koko jutun :D Ja voisin varoittaa, että sitten ei ainakaan heti synnytyksen jälkeen oo tiedossa mitään.
 
Menna, syysmami ja elenna: jos yhtään lohduttaa, olemme mieheni kanssa eläneet pelikiellossa 13 viikkoa. Haluja olisi kyllä ollut kummallakin, mutta niin kauan kun on vuotoa, riski on liian suuri. Monta kertaa on käynyt puolin ja toisin mielessä, että jos ihan hellästi ja vähän vaan, mutta kun ajattelee, että hetken nautinto voi viedä lapsen hengen, ei tyhmyksiin yksinkertaisesti pysty ryhtymään. Nyt alkaa näyttää siltä, että tällä viikolla on viimeinkin luvassa seksiä. Wish me luck!
 
Viima: Henk.koht. sanoinkin jo omassa puheenvuorossani, että voi olla tekopyhää meidän pitää optio avioliiton siunaukselle kirkossa. Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että perinteet tässä hääasiassa liittyvät varmasti "pikkutytön unelmahäihin". Eli ainakin minä edelleen, kirkkoon kuulumattomana, näen unelmahääni tapahtuvan perinteisesti kauniissa kirkossa. Saas nähdä mitkä ajatukset on sitten kun/jos tilanne on ajankohtainen... Mitä tahansa muut asiasta ajattelevatkaan :) Ja ajatukseni ristiäisissä on myöskin täysin päinvastainen. Haluamme antaa lapselle mahdollisuuden myöhemmin itse päättää haluaako kuulua johonkin uskonnolliseen ryhmään ja mihin. :)

Ilpis: Samaa olen miettinyt, olen siskonpojalle sylikummi. Mitenhän käy esim kun hän pääsee ripille ja sylikummin pitäisi tulla siihen eteen kummilastensa kanssa ehtoolliselle yms. Ehkä voin tulla pojan tueksi kuitenkin vaikken ehtoollista otakaan...
 
Kyllä tuo Wow ihan järkeenkäyvältä kuulostaa. Voi kumpa Suomessakin olisi koristeellisia kauniita vanhoja raatihuoneita, joissa voisi siviilivihkimisen saada linnamaisissa olosuhteissa. Niinhän on melkein kaikkialla keskieuroopassa, Onhan se kyllä kurja mielikuva, että muuten niin esteettisen juhlan lainmukaan merkityksellisin osa täytyy pitää jossain virastotalossa. Ja on myös mielestäni ymmärrettävää ettette halua "päättää lapsen puolesta" uskontoasiaa. Mäkin olen ajatellut etten halua päättää asiaa lasteni puolesta, mutta koen asian nurinkurisesti toisinpäin.. siis että suomalaisessa kulttuurissa päättäisin sen puolesta tekemällä toisin (Suomessa kun vieläkin 75 prosenttia kastetaan). En tiedä onko tässä ajatusketjussani tosin mitään tolkkua. Lapsi saa sitten ripari-ikäisenä itse päättää meneekö riparille ja haluaako kuulua kirkkoon vai ei.

Ilpis, kummiasia menee siten että nk. virallisia kummeja (jotka merkitään rekisteriin ja lapsen tietoihin) voi olla vaan kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvat kastetut ja konfirmoidut seurakunnan jäsenet (luterilaiset, ortodoksit, katolilaiset, anglikaanit jne.). Se johtuu siitä että kummi sana on kristillinen sana ja tarkoittaa ihmistä joka ohjaa juuri seurakuntaan otettua uutta kristittyä (perinne on jo melkein 2000 vuotta vanha). Kummiutta ei kuitenkaan voi menettää, vaikka kirkosta eroaakin, joten olet kyllä lapsen tiedoissa kummi vaikka et enää kirkkoon kuulukkaan. Kuitenkin nykyäänhän kummin tehtävät on aikatavalla muuttuneet, joten monet vanhemmat pyytävät myös muita tärkeitä aikuisia lapsen elämään "kummeiksi". Aika monet mun tutuista kutsuu näitä kirkkoon kuulumattomia "haltijakummeiksi tai kummituksiksi" mikä on mun mielestä ihan sööttiä. Mullakin on muutama kummilapsi, mutta en kyllä erityisesti ole niiden kristillisestä kasvatuksesta huolehtinut (tosin tosi pieniäkin ne vielä on), vaan olen yrittänyt olla muuten läheinen aikuinen. Voisin kuitenkin kuvitella myös meneväni niiden kanssa joskus vaikka seurakunnan järjestämään konserttiin tai lastentapahtumaan, jos niiden vahnemmat niin toivoisivat.

Syysmami! Ottakaa molempien mekot käyttöön. Vaikka siten että toinen on päällä ja toinen esillä/koristeena kastepöydällä ja sitten kun/jos! seuraava lapsi tulee, niin teette toisinpäin eli se mikä oli pöydällä on sitten päällä ja se mikä oli päällä on sitten pöydällä. Mun kummitytön kasteella oli niin vanha ja hauras sukumekko, että sitä ei enää uskallettu pukea lapsen päälle, vaan lapsella oli toinen kastemekko ja sitten siunauksen ajaksi sukumekko vaan aseteltiin siihen masun päälle.
 
Mun mies on eronnut kirkosta, itse vielä kuulun vaikka olenkin melkoisen ateistinen. Mietittiin häitä pitkään, ja päätettiin lopulta, ettei pidetä kirkossa. Olisi tuntunut väärältä vannoa tärkein asiamme, rakkaus toisiamme kohtaan, sellaisen nimissä, johon kumpikaan ei oikeastaan usko. Monissä häissä, joissa olimme ennen omiamme, kirkossa puhe kääntyi jumalan ja Jeesuksen rakkauteen ja pappi tuntui alleviivaavan, että rakkaus on myös valtavaa kärsimystä, joka pitää silti kestää kun on jumalan edessä luvattu. Meistä se tuntui väärältä, halusimme aluksikin itsekkäästi, että meidän keskinäinen rakkaus on pääosassa, ja olemme molemmat sitä mieltä, ettei missään tapauksessa kaikkien liittojen tule kaikesta huolimatta kestää (esim. väkivalta, alkoholismi jne.). Niinpä kirjoitimme vihkikaavan ja lupaukset itse, ja hyvä ystäväni vihki meidät meren rannalla. Sisällytimme kaavaan myös sen perinteisen kysymysosan, jotta saimme vastata "tahdon" läheistemme edessä. Muutama lähisukulainen ei aluksi ilahtunut papittomuudesta, mutta häissä sitten kehuivat kauneimmiksi ja tunteikkaimmiksi häiksi, missä ovat olleet.

Virallinen vihkitoimitus meillä oli viikkoa ennen häitä maistraatissa. Kutsuimme sinne vain muutaman ystävän. Korvausta vastaanhan maistraatin virallisen vihkimisen saa myös muualle kuin maistraattiin, mutta meille oli tärkeää se itse laatimamme kaava, jota virallinen vihkijä ei olisi lukenut. Suomi on täynnä upeita paikkoja ja rakennuksia, jotka saa hääkäyttöön.

Pidin kierrätyshenkisistä kesähäistämme blogiakin, jos jotakuta kiinnostaa :).
 
Ilpis, tosiaan sylikummius ei liity mitenkään varsinaiseen kummiuteen. Virallisia kummeja, oli sylikummi tai ei, on vain kristillisiin kirkkokuntiin kastetut ja konfirmoidut, niinkuin Viima jo sanoikin. Mutta monet tosiaan pyytävät muuten läheisiä aikuisia lapsille "kummeiksi".

Tuo kastemekko on kyllä tosiaan kans yks asia... Anoppi on jo monta vuotta sitten sanonut, että heillä on sitten tallessa se kastemekko, jossa mieheni ja hänen isänsä on kastettu. Jo silloin kun olin vähän allerginen koko aiheesta keskustelemiselle, etenkin hänen kanssaan. Nyt hän uutisen kuultuaan uudelleen kertoi, että se on tallessa. Minun suvullani taas on kastemekko, jossa on kastettu minä ja kaikki sisarukseni ja myös kaikki neljä sisarusteni lasta ja tähän mekkoon on kirjailtu jokaisen nimi ja syntymäpäivä. Itse haluaisin mieluusti käyttää tietysti sitä mekkoa. Äh.
 
Heh! Kyllä nuo miehet sitten tuovat mukanaan ongelmia :)

Meillä ei kaste ole onglema, sillä molemmat tiedämme, että lapsesta ei tule kristittyä. ISO ongelma on nimi. Molemmat haluavat oman kulttuurinsa nimen. Sukunimi on miehen ja toiset nimet ovat jo valmiina, mutta se ainoa nimi, joka meidän itse pitää oikeasti keksiä ja valita tuottaa ihan kamalaa vääntöä. Minä olen suosikkini valinnut sekä pojalle että tytölle ja niin jäärä että en anna perksi. On muuten niin nätit nimetkin, että ei mitään rajaa. Mies taas haluaa jotain aivan muuta! No onneksi minä osaan suomea paremmin ja voin sitten vaikka täyttää kaavakkeet, kun lapsi on syntynyt :D

syysmami Kyllä se miehen kiristäminen ja kaikki valttikorttien esiin vetäminen on niin hyvä tapa opetella sitä vanhemmuutta! Eikö?
 
Minun sukuni kastemekossa on myös kaikkien lasten nimet kirjailtuna; tytöt punaisella ja pojat sinisellä. Olisi ihana nähdä oman lapsen nimi kirjailtuna oman nimen viereen :)

mä77: No joo, ehkä kommenttini oli taas hieman retuperäinen, mut yritinkin tarkoittaa sitä että jos itse kastetilaisuus ei sen varsinaisessa merkityksessään merkkaa miehelle mitään niin silloin kai on sama minkälaisissa vetimissä lapsi kastetaan :D Luulen, että miehelle kastajaisissa tärkein on se nimen antaminen, ei niinkään esim. lapsen siunaaminen. Ja veikkaanpa, että suurin osa meistä naisista käyttää joskus tätä pientä vedätys- tai kiristystaktiikkaa, eivätkä miehet edes tajua että niitä huiputetaan ;) Loppupeleissä minä uskon kuitenkin että on kivempi jos asioista voidaan sopia riitelemättä/huijaamatta niin on molemmat osapuolet tyytyväisiä ilman huonoa omaa tuntoa :)
 
Mitä sitä huijaamaan, kunhan vain olen jäärä! Tämä taitaa olla minun motto :)

(Tai: Sovitaan vaan kunhan sovitaan mun tavalla.)
 
Meidän suhteemme on kehittynyt melko nopsaa tahtia: syyskuussa alettiin seurustella, joulukuussa muutettiin yhteen, ja samalla jätettiin pillerit pois (aikaisemmissa suhteissamme emme kumpikaan olleet saaneet lapsia yrityksistä huolimatta) ja kappas, tulimme HETI raskaaksi.... :D Vietämme siis ensimmäistä vuosipäiväämme samoihin aikoihin kun masuasukin laskettu aika on... :P Mutta emme ole katuneet hetkeäkään tätä pikaista toimintaa :) Mies on ollut aivan ihana, vaikkakin alkuraskauteni vaikea pahoinvointi ja TODELLA vaikeat mielialan vaihtelut koettelivat suhdetta.. Mies lukee innoissaan joka viikko isä-opasta ja kertoo mitä milloinkin tapahtuu.. :D Joka päivä hän vertailee masun kasvua ja silittelee, ja juttelee vauvalle.. Kyllähän vauvan tulo varmasti koettelee näinkin tuoretta suhdetta, mutta uskon, että kestämme sen :) <3
 
mjt87 Teillä on kyllä ollut nopea vauhti ;)

Me ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä yli 4 vuotta ja viime kesänä me mentiin naimisiin. Miehelläni on ollut leukemiaa teini iässä joten oli epävarmaa jos me edes pystytään saamaan vauvaa yhdessä.. Mutta marraskuussa päätettiin että nyt jätetään pillerit pois ja kokeillaan että tapahtuuko mitään.. Ja heti joulukuussa nappasi :) Joten tämä on meidän pikku "ihmevauva" <3

Täytyy sanoa että mun mies on kyllä pitänyt tosi hyvää huolta minusta. Silloin kun kerroin hänelle että meille tulee vauva niin hän alkoi itkeä koska oli niin onnellinen <3 Kyllä hänkin vois lukea vähän enemmän vauvanhoidosta ja semmoisesta mutta yleensä hän kommentoi sillä että "sinähän kuitenkin kerrot minulle mitä saa ja ei saa tehdä" :D

Seksielämämme ei ole yhtä aktiivinen kun ennen raskautta mutta meillä on suurinpiirtein 1(-2) kertaa viikossa, riippuen siitä miten väsynyt olen :) mutta olemme molemmat kuitenkin tyytyväisiä koska osoitamme hellyyttä toisillemme muilla tavoin, joten ei se haittaa jos ei harrasta sitä niin paljon ;)
 
Meillä oli eilen neuvola ja kappas, sieltähän tuli kotitehtäviä :) Mies oli nyt sitten eilen mukana ja on varmaan tulossa seuraavallekin kerralle. Kuunteluoppilaanahan hän vaan oli, mutta ei nyt hermostunut kuitenkaan. Uskon, että hänet saa niitä papereita täyttelemään. Se on todella kiva juttu, koska äkkiä katsottuna siellä oli ihan hyviä kysymyksiä vanhemmuuteen valmistautumisesta. Ainakin niitä asioita tulee sitten hiukkasen esiin. Nyt ei ole ollenkaan sellainen olo itsellä, että haluaisin jankata miehelle kaikkea, että "tiedäthän että sitten et varmaan pääse harrastamaan niin paljon" jne...

Minun mies ei ehkä ole niin aktiivisesti itse ottamassa selvää asioista jne, mutta on hän kuitenkin ihan kivasti mukana ja ehkä tosiaan "kasvamassa mukaan" koko ajan lisää. Ei pidä hoputtaakaan turhaan, kun prosessista kumminkin on kyse. Nytkin kun hän lähti hieman pidempään reissuun, niin hän sanoi "heippa rakas" ja "heippa toinen rakas" ja pussasi meitä molempia, siis minua ja mahaa <3 <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top