Matkustaminen vauvan kanssa

Valitsin matkustustavaksi oman auton. Haluan viedä joululahjoja sinne ja tuoda sieltä meidän joululahjat tänne :wink junaan en ois saanu roudattua yksin eikä yhteen matkalaukkuunkaan sovi. Lisäksi nyt on mahdollisuus ottaa koira mukaan reissulle :) Huomenna ois lähtö heti neuvolan jälkeen, pitääkin laittaa handsfree lataukseen ni voin matkalla häiriköidä ihmisiä - juttelukaveriksi meikäläiselle :P

Anoppi ja äitini molemmat ehdottivat että laittaisin vauvan etupenkille matkustamaan (airbag offille) mutta se taitaa olla turvallisempi pitää siellä takana. Meikkipeilin ajattelin viritellä takapenkin niskatukeen kiinni että näen sit tytön naaman jos katsoo taustapeiliin :) vähän jänskättää lähteä tytön kanssa kaksin..!
 
Aikamoinen etappi on SeEnsimmäisellä on edessä. Muutaman kerran oon itekin tuon 500km ajanut lasten kanssa yksin. Eiköhän se hyvin mee, kunhan muistaa turhan kiireen jättää kotiin.
 
Me reissataan myös pk-seutu-Oulu -väliä, kun muutettiin pohjoiseen ennen vauvojen syntymää, eli mielenkiintoista lukea teidän kokemuksia aiheesta SeEnsimmäinen ja ReginaVeritas!

Olen toistaiseksi tehnyt vauvojen ja esikoisen kanssa yksin yhden edestakaisen junareissun (voin ihan lämpimästi suositella niitä VR:n perhehyttejä) ja nyt tehtiin sama matka autolla koko perheen voimin. Reissut ovat menneet hyvin, mutta ainakin lyhyen perilläolon matkoille tietä on niin paljon taitettavaksi, että ensi kerralla yritetään varmaan lentämistä, vaikka siinä on varmasti säätönsä kahden vauvan ja yhden kaksivuotiaan kanssa.

Ehkä joku tämän jo sanoikin, mutta millaiset henkilöpaperit Norwegian vaatii lapsilta, riittääkö kela-kortti?


Veikkaan (mutta en lupaa), että Kela-kortti riittää kotimaan sisällä.
 
Aikamoinen etappi on SeEnsimmäisellä on edessä. Muutaman kerran oon itekin tuon 500km ajanut lasten kanssa yksin. Eiköhän se hyvin mee, kunhan muistaa turhan kiireen jättää kotiin.

Juurikin näin. Heti kun päästään lumirajalle asti loppuu meikäläisen ohittelu, yksinäänkin oon arka ohittelemaan lumikeleillä (ohituskaistat nelostiellä on aina ihan hirveessä kunnossa) ni nyt tytön kans unohdetaan koko homma. 80km/h siis körötellään..:shy:
 
Mitähän tolle tytölle laittais päälle autoon ettei tulis kuuma mutta että taukopaikalla ei tulis kylmä.. :D
 
Meillä on olleet ainakin niin kuumakalleja, että toppavaatteet on ihan liikaa autossa. Joku fleece- tai villa-asu on riittäny. Sitte vaikka joku viltti varalle mukaan. Ulkona kun ei taukopaikallakaan kuitenkaan kauaa olla.
 
Just oli jossain iltapäivälehdessä juttu, että turvallisuuden vuoksi ei pitäisikään lasta laittaa talvivaatteissa kaukaloon tai istuimeen. Vöitä ei saa tarpeeksi tiukalle paksujen kerrosten läpi. Meillä on ollut milloin mitenkin, mutta täytyy varmaan alkaa käyttää vain kaukalopussia. Se on kätevä, kun voi avata sitten kun auto on lämmennyt ja ipana voi vapaammin huitoa käsillään.
 
Meidän tyttö autoili just parin tunnin matkat suuntaansa, sisävaatteiden lisäksi oli päällä äitiyspakkauksen villahaalari, villasukat ja ohut pipo. Lisäks viltti kaukalon päälle autoon mennessä/poistuessa (ja hetken autossakin ennen kuin lämpeni kunnolla). Hyvin tarkeni ja nukkui melkein koko matkat. :)

Toppavaatteita ei tosiaan missään nimessä vöiden alle! Ei ole turvallista - myöskään aikuisille.
 
Juu, meilläkin tuo kaukalopussi tällä vauvalla käytössä, ja on kyllä niin kätevä!
 
SeEnsimmäinen, meillä oli samalle reissulle vauvoille ohuet fleecehaalarit ja pipot ja niiden alla kevyet sisävaatteet.

Hyvin se reissu menee! Meillä oli myös koirat ja kaikki kolme lasta kyydissä (aikuisia siis kaksi, en olisi ehkä koko jengin kanssa yksin lähtenyt), lapset jaksoivat matkan melkein paremmin kuin aikuiset :)
 
Meilläki on kaukalopussi joka on tosi kuumakin jopa, siispä autoillessa aina auki ja uloskaan ei ole tarvinut kuin kypärämyssyn ja tumput.. Muutoin suosittelen vauva sisävaatteissa kaukaloon ja vilttiä, huopaa yms päälle ja talvivaatteet mukaan jos tarvii muualle mennä ni pukee sit
 
Päädyin ohkasiin sisävaatteisiin ja fleecehaalariin :) kypärälakki oli puoli matkaa pipon kanssa, sen jälkeen ohkanen pipo pelkästään. Tumput ja villasukat.. Hyvin meni matka kaikkineen, rokotukset saatiin tänä aamuna ja mahdollisesti niistä johtui kiukku loppumatkasta, suppoa peppuun perillä ja johan helpotti oloa.

Täällä on hitoksee kylymä!! -16!! :scared007
Kotona oli plussaa pari astetta..
 
Paluumatkalla sain pysähtyä useampaan otteeseen ja matka oli muutenkin raskaampi. Oonhan ollu "yh-äiti" viikon :hilarious: viimeiset 50-60km vauva matkusti etupenkillä kun viskasi tutin suusta menemään koko ajan ja sitä seurasi kilarit:bored: yllättävän hyvin meni reissu mutta enää en pienen vauvan kanssa lähde pitkälle ajomatkalle kahdestaan :shy::grin nyt haluaisin vaan kaatua sänkyyn ja nukkua mutta ei, pitäis laittaa huomiset joulujutut valmiiksi ja aamupv vauvan kanssa kaksin kunnes ukko pääsee töistä ja tulipaloaikataululla joulun viettoon:wtf: mitä ihmettä ne sekoili radiossa kun puhuivat ihanasta joulusta kun saa rauhoittua joulun viettoon ja olla vaan..:shifty:
 
Me ajettiin syyskuussa ristiäisten jälkeen n. 460km suuntaansa anoppilaan kun vietiin mummo kotiinsa. Matka meni yhdellä pysähdyksellä, samoin kotimatka takas. Poika nukkui silloin lähes koko automatkan ajan, tauolla syötettiin ja vaihdettiin vaippa yms. Nyt joulun alla päätettiin, että anoppi saa luvan matkustaa tänne meille junalla kun muuten meillä menisi taas koko joulu autossa mummolasta toiseen ajellessa.

On todellakin huomattu tässä vuosien saatossa ettei sitä joulurauhaa ole olemassakaan.... :D :/
 
Jei. Minä oon nyt saanu osittain aianki miehen pään kääntymään ja lämmiteltyä sitä ajatukselle että lähdetään ens kesänä reissuun, ehkä kreikkaan. :) alkuun se oli sitä mieltä että sitten vasta kun siitä jää muistoja. Totesin että kökötetäänkö me kotona neljä vuotta. Kerkeehän se muistoja saamaan myöhemmiltä reissuilta.
Vauvaahan meilöä si silloin tosin enää ole vaan sellanen 10kk ikäinen touhuneiti... Mutta olis kiva kuulla kokemuksia ja mielipiteitä mitä ottaa huomioon...
 
Myö lähetää kanssa varmaanki ens kesänä, koska miks kökkii kotona ku lapsen kans voi kans matkustaa.. Kyl se lapsiki kerkee sit muistoja kerryttää :)..
Miun ystävä reissaa melko paljon ja kävi sillo ku lapsi oli reilu puol vuotias ekan kerran.. Kuulemma jotkuu kevyet rattaat on hyvät ni ne on helppo ottaa mukaan. Uv puku varmaan hyvä (meil on jo kaapis vuoden ikäselle, sai halvalla sportsdirectistä).. Joku helppo vaatetus koneeseen ku niskapaskoja on kuulemma kiva vaihtaa siellä vessassa :D .. Ja riippuen mitä syö ni tarviiko ottaa jotain semmosta.. ulkomailla kaikki tykkää lapsista ni saa hyvää palveluu :wink .. kreikassa mie olin mein äitin kanssa alle 3 vuotiaani ni joku kirkon mies yritti ostaa miut :D pidä lasta silmällä :wink
 
Onko kukaan ollut vielä tukholman risteilyllä lapsen kans? Mitä siel kantsis ottaa huomioon? Siljalla lähdetään parin viikon päästä.
 
Laivalla en ole muuta miettiny ku et mis nukkus ja kelakortti vissii riittää että muuta ei Tukholmaan kai tarvii, muualle pitäs olla passi.. Kannattaa tarkistaa kumminki..
 
Hytit/käytävät on suht ahtaat, joten pienemmät matkarattaat ja/tai kantoliina tai-reppu voi olla tarpeen. Infosta voi matkan alkaessa pyytää vauvalle pienen matkasängyn tarvittaessa.
Tukholmaan jos meette, niin linja-autoilla (muistaakseni myös metrolla) pääsee rattaiden kanssa ilmaiseksi.
Rennolla asenteella vaan liikkeelle :D
 
Takaisin
Top