Marraskuun muminat

Maarina: Ihana juttu että olet huomannut että päätös tuntuu oikealta. Varmasti pärjäät lapsen kanssa niin kuin tähänkin asti :)
Hurjasti voimia nyt tilanteeseen ja ihanaa uuden elämän alkua lapsen kanssa. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa :Heartred
 
Maarina.., feel you. Meillä IHAN sama, mies tällä hetkellä ollut pari kolme kuukautta kotona eikä tee yhtään mitään. Muutettiin vielä just omakotitaloon ja saan hoitaa kaiken yksin. O
Meillä ei ole autoa joten oon ehdottanut jos kävisi kortin ajamassa kun ei sitäkään ole ja nyt olis aikaa mutta ei huvita sekään. Oon miettinyt kauanko tätä jaksaa katsoa, vauvan takia yritän katsoa pidemmälle, ja koska mulla ei ole kunnollista tulonlähdettä koska ei ole työelämää mihin palata jnejne. Mies on kuin kaksivuotias, jos sanoo jostain niin vastauksen taso on tyyliin "mä teen vittu mitä mä haluan", kaikki tehdään muka huomenna jne. Vauvaa ei edes pidä sylissä kuin max 5min päivässä, eikä hoida muutenkaan.

Mua kiinnostaisi tietää missä vaiheessa päädyit siihen tulokseen että nyt riittää? Mua itseä ainakin kyllästyttää olla pettynyt ja vittuuntunut toisen lusmuiluun jatkuvasti, joka päivä. Tällä hetkellä siedän tilannetta kunhan pysyy toisessa kerroksessa pois mun silmistä, mut ei tällänen kyllä mun mielestä oo mitään rakkautta. Oon itse yh:n lapsi enkä haluaisi pojalle samaa..
 
Tai yang ja Maarina, olette kyllä voimakkaita ja rohkeita naisia, kun hoidatte kaiken käytännössä yksin, tsemppiä teille ja tehkää niin kuin sydän sanoo. Pitäkää itsestä ja vauvoista huolta
 
Eihän vaan miehillänne ole masennusta? Voisi yrittää saada keskustelua viritettyä siitä näkökulmasta, että "minusta tuntuu...", "minä pelkään..." ja "minä toivoisin/haluaisin... " syyllistämättä toista. Josko näin saisi keskusteluyhteyden avattua. Perhe-elämä on iso muutos myös miehille, he saattavat tuntea riittämättömyyden ja avuttomuuden tunteita, eivätkä ehkä siedä niitä vaan vetäytyvät. Tsemppiä ja voimia, itse osaatte tehdä parhaaksi näkemällänne tavalla.
 
Mietin myös sellaista että jos lapsi on vielä niin pieni ettei he osaa vastata lapsen tarpeisiin ja tuntevat itsensä epävarmaksi..varmastikin aika näyttää millaista se sitten on ku lapsi on vähän isompi, esim kävelevä ja hieman jo jutteleva. Kannattaa yrittää kuitenkin keskustella ja tuoda omat tuntemukset/näkemykset varovaisesti esille! Itsekään en kyllä jaksaisi ylipäätään katsella jos toinen vaan makailis sohvalla ja eikä tekis mitään. Tuntisin itseni yksinhuoltajaksi. Sanon aina reilusti, että nyt on meidän isin siivousvuoro :D Suursiivous on meillä nyt suunnitelmissa ja siihen osallistuu kaikki, lapsetkin. Mutta siis kannattaa tehdä ratkaisuja huolella ja niin että se on itselle ja lapselle hyväksi. ootte mahtavia jaksavia äitejä :) Tsemppiä teille!
Kukaan ei saisi jäädä yksin tässä maailmassa!
 
Tsemppiä Maarina ja Tai Yang! Vauvavuosi tuo isoja muutoksia elämään, ja tietysti toivoisi molempien vanhempien kasvavan yhdessä vastuuseen. Toivottavasti saatte keskustelu- ja käytännön apua oman jaksamisen tueksi lähipiiriltä tai sitten vaikka neuvolan kautta. Olette kyllä ihan superäitejä, pitäkää itsestänne huolta!
 
Emmalla on vissiin nuha mennyt korviin, rapsuttaa vasenta korvantausta (mitä ei ikinä aiemmin ole tehnyt) vähän väliä. Muuten ollut iloinen oma itsensä, paitsi ehkä hankalammin kyljelleen tissille nukahtanut. Pitänee seurata tilannetta, kuitenkin paluulento edessä maanantaina. Etten sentään aiheuta Emmalle tärykalvon puhkeamista kun menee pipinä koneeseen. :sad001 Onneksi kotimaan lennoilla on matalampi matkalentokorkeus kuin ulkomaan lennoilla, ja myös paineenvaihtelut pienemmät.
 
Kuukiurustakesään: Meilläkin on tänään ja eilen rapsuteltu et täytyy itsekin seurailla vähän tilannetta. Pylly punoittaa vähän kun on nyt kakkaa tehty reippaammalla tahdilla.
Tänään meillä lähdettiin konttaamaan sanomalehden perään :) Viikon päästä tulee puolivuotta täyteen. Missä se tuo aika menee :eek:
 
Maarinalle kovasti tsemppiä. On uskomattoman rohkeaa tehdä tuo lähtemispäätös. Tietyllä tavalla on aina helpompaa jäädä nykytilanteeseen, vaikka siinä ongelmia olisikin. Kuin hypätä tuntemattomaan, ja nyt vieläpä pienen vauvan kanssa. Mutta tuo on varmasti oikea päätös, kun olet noin pitkälle siinä jo päässyt!

Vauvan tulo suhteeseen ei kyllä helpota parisuhdetta, lähinnä vain tuo esiin ne heikkoudet, joita suhteessa mahdollisesti on näkyvänä tai vielä piilossa. Enkä tarkoita tässä sua Maarina vaan yleisesti! Olen aika monta kertaa kuullut sen lausahduksen, että pikkulapsivaiheessa ei saisi erota, vaan pitäisi sietää se muutama vuosi tietäen että jossakin kohtaa helpottaa. Tietyllä tavalla se varmaan onkin noin. Mutta kuten aina, tässäkään ei voi olla vain yhtä totuutta tai ohjenuoraa.
 
Me tehtiin pari vuotta takaperin mittava remontti kahdeksassa viikossa, mihin olisi pitänyt mennä lähemmäs 12 viikkoa. Joka päivä töiden jälkeen rempalle 6-8 tunniksi, kotiin nukkumaan ja sama rumba uudelleen seuraavana päivänä. Ajattelin että jos meidän parisuhde kestää tämän niin kyllä se lapsenkin kestää - helposti.
Ei siis olla eron partaalla mutta kyllä tämä vauvavuosi on rankempi parisuhteelle mitä olisin koskaan voinut kuvitella. Lapsen tulo muuttaa niin paljon, molemissa itsessään sekä parisuhteen dynamiikkaa ja hierarkiaa. Meillä ainakin tapellaan ihan hullun lailla, pienistäkin asioista. Väsymys, turhautuneisuus, ainainen rahapula ja se mitä kuuluu ja kellekkin on ainakin meillä top 5 listassa vaihtelevalla järjestyksellä.
Ihan hirveästi tsemppiä teille jotka mietitte eroamista tai olette päätöksen jo tehneet. On haastavaa edes kuvitella miten vaikea tilanne on jos se on päässyt siihen tilanteeseen että täytyy erota, ja lopulta tehdä se päätös kasvattaa lapsi yksinhuoltajana. Aivan mielettömästi tsemppiä ja jaksamishalauksia.

On a lighter note...
Meidän pojalla on ihan hirveitä ilmavaivoja. Kiinteiden aloituksen ja ensimmäisen hampaan puhkeamisen myötä poika panttaa kakkaa 2-3 päivää kun ennen on kakannut 6-7 kertaa päivässä. Annan luumua, juotan vettä...mitä muuta voin tehdä? Iho oireita ei ole joten olen ollut suhteellisen rauhallisin mielin allergian suhteen mutta nyt luin että varsinkin maitoallergia ei välttämättä oireile edes iholla. Yöt aivan kamalaa sähellystä kun poika yritää rutistaa ilmaa ulos... Neuvoja?
 
Kiitokset kaikille tsemppauksista! Tätä on siis tosiaan jatkunut jo sen puoli vuotta.. Suuriosa ystävistä sanoo, että koittakaa kestää se ensimmäinen vuosi sitten kaikki helpottaa. Kyllä sitä toisinaan miettii onko tämä oikea ratkaisu ollenkaan. Muutosta olen odottanut kauan, aikasemmin jo vuosia sitten ja muutokset tapahtuivat vasta erottuamme.. Palasimme yhteen pari vuotta eron jälkeen ja nyt tilanne näyttäisi aika samanlaiselta mitä se silloin oli, nyt on vain lapsi kuvioissa mukana. Kesällä meillä meinasi mennä lusikat jakoon ja sovimmekin jo käytännönasioita jos tiet päätyisivät eroon. Kaikki kuitenkin parani hetkellisesti ja muutimme meidän pienestä kaksiosta isompaan asuntoon. No, nyt olemme asuneet tässä kolmisen kuukautta ja tuntuu että koko ajan on jotain ja että emme ole olleet juurikaan onnellisia tässä asunnossa. :sad001 mieheni on turhautunut työttömyyteen sen tiedän, mutta minulle on vain tullut sellainen olo, että hän ei enää rakasta minua niin paljon kuin ennen. Hän ei enää ajattele asioita minun kannaltani vaan jos hän jotain päättää, niin siitä ei tarvitse keskustella. Tietenkin nyt, kun minulla on jo uuden asunnon paperit kunnossa, hänelle tulee kutsu työhaastatteluun.. Toivon todella että hän saa sen paikan.

Sanoin miehelleni kertoessani uudesta asunnosta, etten ole enää onnellinen suhteessamme. Olimme silloin nukkuneet parisen viikkoa selät vastakkain sängyssä ja aamuisin ei edes toivotettu hyvää huomenta. Kerran hän yritti tulla lähemmäksi, ottaa kainaloon nukkumaan, niin huomasin ettei hänen kosketuksensa ja läsnäolonsa tuntunut enää juuri miltään. Silloin minä huolestuin totaalisesti.. Tilanne oli jo kärjistynyt sellaiseksi, että minä en ollut päivisin kotona, kun pelkkä toisen näkeminen sai veret kiehumaan. Tietysti, kun ollaan koko ajan samassa paikassa.. Mutta kun en ole kahlehtinut miestä kotiin.. Hän ei vaan mene ja nää kavereitaan yms.

Nyt kuitenkin, kun me molemmat tiedämme että muutto on ensi viikolla, käyttäydymme aivan eri tavalla toisiamme kohtaan.. Olen päästäni pyörällä kuin pöllö konsanaan.. Huomaan taas jälleen kaipaavani miestäni yms. Mutta toisessa vaakakupissa painaa se kaikki mitä meille on tapahtunut viime aikoina.. Hän on uhkaillut, ei hoida lasta ja haukkuu sekä minua, lastamme ja minun ystäviä. Muuttuuko tuommoiset miehet ikinä? Sanoin miehelleni, että kun muutamme erilleen, toivon että hänen hermonsa paranisivat kun ei tarvitse lapsen kanssa koko ajan olla.. Tähän hän sanoi, että mihinkä ne siitä paranisivat? Ja kun hän ei siis tosiaan edes paljon ole lapsen kanssa ja silti hermot eivät vain kestä. En ymmärrä. Ehkä minua vain pelottaa jäädä yksin. Ehkä tämä epäröinti johtuu vain siitä. Tai sitten tunteet ovat vain palanneet takaisin. Toivottavasti löydän vastauksen kaikkia näitä minua askarruttaviin kysymyksiin. Olen huolestunut tosiaan siis mieheni tunteista, kun aikaisemmin hän sanoi rakastavansa minua, mutta nykyään ei enää. Olen kysynyt miksi, niin hän vain sanoo että eihän tuota tarvi koko ajan sanoo, että näkeehän sen että se rakastaa. En tiedä sitten miten tuonkaan käsittäisi. Olen lakannut itsekin sanomasta että rakastan häntä..

tai yang, vastaus siis kysymykseesi on että teet niinkuin parhaalta tuntuu ja lähdet jos alkaa tulla yhtään sellainen olo.. Itse taisin katsella ja viivytellä päätöstä liian kauan, kun suhteemme alkoi kuolemaan silmissä.. Olen oppinut tässä huomaamaan, että itseään täytyy kuunnella ja ottaa ne pienetkin vihjeet vakavasti. Itse vain painiskelen tässä, että kuuntelenko järkeä vai sitä "sydäntä". En vain halua, että poika oppii muistamaan isänsä tuommoisena kuin hän nyt on, haukkuu meitä molempia.. Ja onko järkeä lapselle antaa tämmöinen perhe ja malli siitä, jossa ei vain kaikki ole nyt hyvin. Ajattelin, että parempi ottaa nyt vähän etäisyyttä, kun lapsi ei tästä vielä muista juurikaan.. Ehkä sitä joku päivä tietää kysymyksiin vastaukset..
 
Maarina: On oikein ettet hyväksy lapsen haukkumista, se ei ole missään nimessä oikein eikä lapsi saa kasvaa niin että oppii kuulemaan haukkumista. Edes äitiä ei missään nimessä täytyis haukkua lapsen kuullen! Varmaan ristiriitaiset tunteet kuuluvat asiaan, eron hetkellä voi tuntua oudolta ja epävarmalta, oliko ero sittenkään oikea. Mutta uskoisin, että tulet pian huomaamaan oliko päätöksesi oikea. Ainakin miehen asenteen täytyis muuttua ehdottomasti. Nythän hänkin pääsee miettimään omaa käytöstään omissa oloissaan. Oletteko harkinneet ulkopuoliselle puhumista, joillekin se voi olla hyödyllinen? Jokaisen pitäisi tuntea olonsa hyväksi ja lapsen ei pitäis joutua kasvamaan kireässä ja riitaisassa ilmapiirissä. Minäkin olen kuullut tuon ettei pikkulapsi aikana pitäis erota mutta mikä sit on tosiaan se oikea vastaus. Kannattaa nyt iloita pienistä asioista, ihanasta lapsestasi ja uudesta asunnosta. Tsemppiä ja jaksamista hirveästi sinulle :Heartred

Tirlitan: Meillä on taas päinvastainen homma, viimeyönä puhdistin 2 kakat pois ja aamulla jo heti perään kolmannet:eek: En kyllä nyt keksi muuta kuin tuo luumu ja vesi. Oletko ihan luumuvesi seosta antanut? Neuvolassa sitä minulle neuvoivat. Minusta tuntuu että meillä on puuro vilkastuttanut vatsan toimintaa.
 
Tirlitan: meillä tuli myös kiinteiden aloituksesta hirveästi ilmaa ja kolmisen viikkoa kesti kakan panttaus, niin että pikkukakkoja vaan tuli ja oli useita päiviä väliä (enimmillään 8 päivää). Neuvolasta kehottivat vaan seuraamaan ja antamaan luumu- ja päärynäsoseita sekä vettä aina ruuan päälle noin 15 ml.

Maha alkoi lopulta toimia itsestään. Tuli yhtenä aamuna niin valtava kakka, etten varmaan ole itsekään niin isoa vääntänyt :D Sen jälkeen maha on toiminut suunnilleen kerran päivässä. Vähän meillä on selkeästi edelleen ummetukseen taipumusta ja kakka on välillä sellaista jäniksenpapanaa. Annan sitten luumusosetta ja vettä vähän enemmän ja pidän taukoa perunasta ja banaanista, niin pehmenee parin päivän viiveellä.
 
Niin joo ja ilmavaivatkin on alkaneet helpottaa. Vatsa varmaan ruvennut tottumaan kiinteisiin. Mutta yli kuukausi tässä siis meni :/
 
En ala ottamaan kantaa muiden ihmisten suhteisiin, mutta tsemppiä kaikille, joilla on vaikeuksia parisuhteissaan! Kannattaa ehdottomasti hakeutua juttelemaan ammattilaiselle, vaikkei se pelastaisi parisuhdetta, olisi siitä varmasti hyötyä, kun mietitään miten yhteinen vanhemmuus järjestyy eron jälkeen. Pikkuvauva-aika on epäilemättä monelle suhteelle vaikeaa aikaa, ja ehkä pitää hyväksyä suhteen olevan enemmän kumppanuutta kuin suurta tunteiden paloa, ainakin väsyneenä. Täytyy kyllä myöntää, että me pyöritään sellaisessa hattaranpinkissä vauvarakkauspallossa edelleen..
 
Lunta tulvillaan on raikas talvisää... Ihana ulkoilusää! Huomasin vaan, että tytöllä alkaa olla aika ahtaat oltavat tuossa Gessleinin puolikovassa vaunukopassa toppahaalarissa. Lähinnä on siis niin kapea koppa, pituuden puolesta vielä hetken menisi. Onko joku muu jo siirtynyt ratasosaa käyttämään? Miten pidätte pikkuiset lämpimänä ja kuinka paljon vaatetta puette näin pakkaskelillä? Lämpöpussin saa siis tuosta kopastakin askarreltua, mutta se on sitten vain alavartalon peittona (kai, täytyy tutkia asiaa). Esikoisella oli esihistorialliset Briot kovalla kopalla, johon mahtui kyllä paljon pitempään.
 
Me siirryttiin ratasosan käyttöön jo muutaman kuukauden ikäisenä, kun koppa tuntui niin pirskatin kuumalta kesällä ja rattaisa oli pidempi kuomu. Alle laitettiin makuupussi pehmikkeeksi. Ostin kevyttoppapussin ratasosaan syksyllä, sellaisen josta sai noi turvavyöt läpi. Hyvin on pitänyt lämpimänä. Meill on kierrätys Britaxit, niin mukana tuli untuvapussi talveksi ja vakiona niihin kuului jalkaosan pussi. Kumpaakaan en ole vielä käyttänyt. Mummi osti pojulle Name it:n untuvahaalarin ja ollut nyt käytössä viikonloppuna. Sinne alle riittää sukkahousut ja body. Hanskojakaan ei tarvitse, kun hihat ja lahkeet saa käännettyä päälle ja lämpimänä pysyy. Ainoa miinus haalarissa on, että turvakaukalon turvavyöt meinaa olla pienet sen kanssa :D
 
Meillä vaihdettiin ratasosaan tänään laitoin siihen pehmikkeeksi/lämmikkeeksi ohuen taljan. Pakkasta -8c ja pikku viima mutta laitoin ulos nukkumaan Eisbärchenin lämpöpussiin toppapuvussa, jonka alla villapuku ja sisävaatteet. Lisäksi päälle fleeceviltti ja vaunun ohut suoja. Kuulostaa paljolta mutta tyttö nukkui 2 h ja herätessä lämmin mutta ei nihkeä. Ratasosan vaihdoin kun koppa olisi liian ahdas tuolle vaatetukselle ja pituuskin tulee jo vastaan. Mulla Brio Happy vaunut. Tyttö 6 kk ja istuu syöttötuolissa joten jossain vaiheessa kävelyllä jos hereillä niin voi jo selkänojan nostaa puoli-istuvaan niin näkee maisemia. Nyt tuli nyyhky kun vauva on jo niin iso että vauvakoppa jaa pois Tänään näin 3 vk vauvan ja kuinka pieni hän oli.. mulla jo puolivuotias. ..ääk vauvakuume tekee tuloaan ja tämäkään ei nuku vielä öitä. Ei enää meille vauvoja. Tehkää te nuoremmat ☺
 
Takaisin
Top