Reagointi on niin erilaista erilaisilla ihmisillä. Mun vanhempani ovat onnessaan tästäkin tulokkaasta, miehen vanhemmat eivät ole edelleenkään halaistulla sanallakaan sanoneet mitään.
Oli ihana kuitenkin, kun ultran jälkeen mies halusi soittaa ensin 90v mummolleen, ennenkä kenellekään julkisesti kerrotaan facessa. Hän onnitteli ja oli sitä mieltä, että mukava kun tulevat näin lähekkäin. Mummi on muutenkin äärettömän suloinen tyyppi. :) Mulla ei ole enää kuin yksi pappa elossa, ja hänkin on ollut dementian vallassa jo vuosia. Harmittaa, olisin mielelläni jakanut tän mun mummun kanssa. Hänkin oli meille molemmille tärkeä, koska asuttiin hänen kanssaan ennen kuolemaansa muutama vuosi. Mutta onpahan meillä enkeleitä.
Rakkaimmilta ystäviltä reaktiot on olleet odotettuja ja onnellisia, sillä kaksi heistä on itsekin kesäkukkia odottelemassa.
Muillepa onkin sitten melko sama.
Onkos muilla tämmöstä yliherkistymistä. Katson jotain nenäpäivää ja märisen näille surullisille lapsitarinoille. Mietin yhtään huonommin kohdeltavia, ja oon ihan surkuissani. En kestä. Ja viime aikoina on tullut vähän joka tuutista lasten hyväksikäytöstä, niin henkisestä kuin fyysisestä, niin mun sydän särkyy.. Asioita, joilta ei vaan
saa sulkea silmiä eikä korvia, mutta niin kovasti tekis mieli..