Marraskuisten mietteet

Nyt siis menossa 5+2 ja ainoa oire on jäätävä tissikipu. Jotenkin odotan kans vahvempia oireita, että tietäis todella olevansa raskaana :dead:

Mä odotan kans! Mulla esikoisesta ei ollu mitään oireita ja jotenkin kaipailen edes VÄHÄN huonoa oloa tällä kertaa.
 
Olot vaihtelee aika voimakkaasti. Välillä on tosi huono olo, velloo ja oksettaa, ei meinaa jaksaa tehdä mitään. Välillä ihan ok olo ja jaksaa taas tehdä jotain. Uni on syvää. Päiväunille nukahdan varmasti jos on mahdollisuus nukkua. Ruoka on mielessä koko ajan.
 
Sain varattua neuvola-ajan, 29.04. olis ensikäynti - jännää! Puhelimessa siirtyi tuo laskureiden arvioima la muutaman päivän ja olis nyt 29.11. eli nyt menossa rv 5+6.

Edelleen on kovin vähänlaisesti mitään oireita tai en luota, että ne johtuisivat juuri raskaudesta. Testejä tein vielä alkuviikosta, mutta nyt tuntuu, ettei nekään oikein tuo sitä kaivattua luottoa tilanteeseen. Noh, ei auta kuin oottaa ja toivoa, että siellä oikeasti on ja pysyy pieni kyytiläinen.
 
Tänään kuultu ekat sydänäänet kotidopplerilla:Heartred mieletön kokemus. Kuuntelin niitä useampaakin otteeseen kun tiesin miltä puolelta löytyy.

Pitäs olla vasta 6+6 mutta olenkin arvellut olevani hieman pidemmällä. Ylihuomenna varhaisultraan!
 
Moi kaikille! Oon viimeksi ollut foorumeilla kirjoittelemassa teininä Demin ja Vuotiksen aikaan :nailbiting:

Odotan nyt ensimmäistä lastani ja sen kirjoittaminenkin tuntuu oudolta, koska olin pääni sisällä varautunut siihen että raskautumisessa kestäisi paljon pidempään. En ole vielä kertonut asiasta kenellekään puolison lisäksi tietenkin, koska ei vielä tunnu yhtään raskaalta. Luulin että heti raskauden alettua raskaus varmistettaisiin neuvolassa ultralla, mutta olikin aika yllätys että sellainen varhaisultra onkin omakustanteinen. Milloinhan raskaus todella lääketieteellisesti varmistetaan plussatestin ja oireiden lisäksi, koska olen lukenut kaiken maailman tuulimunista ja kemiallisista raskauksista.
 
Jos osallistuu sikiöseulontoihin, niskaturvotusultrassa käydään 10-12 viikoilla, jos ei osallistu, voi mennä viikolle 14 asti. Jos raskauden etenemisessä on jotain ongelmia, saatetaan kai julkisellakin puolella ultrata aikaisemmin.

Meillä neuvolan terkka tuntui suhtautuvan jopa hitusen ärtyneesti kuullessaan, etten aio mennä varhaisultraan. Suurin osa ilmeisesti käy siellä.
 
Moi kaikille! Oon viimeksi ollut foorumeilla kirjoittelemassa teininä Demin ja Vuotiksen aikaan :nailbiting:

Odotan nyt ensimmäistä lastani ja sen kirjoittaminenkin tuntuu oudolta, koska olin pääni sisällä varautunut siihen että raskautumisessa kestäisi paljon pidempään. En ole vielä kertonut asiasta kenellekään puolison lisäksi tietenkin, koska ei vielä tunnu yhtään raskaalta. Luulin että heti raskauden alettua raskaus varmistettaisiin neuvolassa ultralla, mutta olikin aika yllätys että sellainen varhaisultra onkin omakustanteinen. Milloinhan raskaus todella lääketieteellisesti varmistetaan plussatestin ja oireiden lisäksi, koska olen lukenut kaiken maailman tuulimunista ja kemiallisista raskauksista.

:welcome

Täältä saat heti samaistumispintaa, kun ensimmäistä odotan ja tärppi kävi heti. Ei meinaa pää pysyä perässä. :wacky:

Alkuun olin kovin oireeton ja siksi pelotti kaikenmaailman tuulimunat ja kemialliset. No nyt oireet on voimistuneet ja pelottaa silti. :dead:

Koen varhaisultran jotenkin "vaikeasti saatavaksi", kun se ei automaattisesti kuulu tähän pakettiin... Puntaroinkin tässä, että riittääkö maltti ja kestääkö pää odottaa ekaa ultraa vai sietäskö mielenrauhan vuoksi pientä selvitystyön tuomaa painetta. :smiley-ashamed004 Jolleki varmaan pikkujuttuja, mut tällanen antisosiaalinen peruna joutuu vähä työstää... laughing7
 
Täällä varhaisultrassa viikot vastasi sitä mitä pitikin eli 7+0:angelic: tosiaan todella harvinaista että sain pari päivää sitten jo pikkuisen sykkeen näkyviin ja kuulumaan, sen takia ultrauskin tehtiin tänään suoraan vaan vatsan päältä.
 
Täällä eka neuvola käyty viikko sit ja eilen kävin seulontaverikokeissa ja niskapoimu ultra on 19.4 eli parinviikon päästä jolloin 11+3

Tänään 9+5 ja pahoinvointi tuntuu vasta alkavan. Etoo ja tekee huonoo...
 
Meillä neuvolan terkka tuntui suhtautuvan jopa hitusen ärtyneesti kuullessaan, etten aio mennä varhaisultraan. Suurin osa ilmeisesti käy siellä.

Onpa yllättävä suhtautuminen! Varmasti jos on aivan innoissaan ja ei malta odottaa niin monet menevät, mutta en itse koe mitään kiirettä kunhan joku ultra on jossain vaiheessa tulossa.
 
Onpa yllättävä suhtautuminen! Varmasti jos on aivan innoissaan ja ei malta odottaa niin monet menevät, mutta en itse koe mitään kiirettä kunhan joku ultra on jossain vaiheessa tulossa.

Voi tietysti olla, että tässä raskausajan ylitunteellisuudessa tulkitse joka kulmakarvan kohotuksen negatiivisesti. :hilarious:
 
Saanko kysyä Pupup minkä merkkisellä kotidopplerilla kuulit jo sydänäänet? On myös harkinnassa sellainen mutta mietin mikä kannattaisi ostaa :rolleyes:
 
Mä kuulin tänään rv10+0 kunniaksi sydänäänet dopplerilla :love7
 
Saanko kysyä Pupup minkä merkkisellä kotidopplerilla kuulit jo sydänäänet? On myös harkinnassa sellainen mutta mietin mikä kannattaisi ostaa :rolleyes:

Unborn heart :) Ostin tämän käytettynä, mutta kuitista näkyi että Verkkokauppa.comista ostettu :)
 
Dopplerissa itsessään ei ole näyttöä, mutta kun sen liittää puhelimeen ja appiin niin siinä näkyy myös syke numeroina :)
 
Kiitos tiedosta :hello2 Täytyy tutkia noita, kuulostaa hyvälle jos saa liitettyä puhelimeen.
 
Meillä neuvolan terkka tuntui suhtautuvan jopa hitusen ärtyneesti kuullessaan, etten aio mennä varhaisultraan. Suurin osa ilmeisesti käy siellä.[/QUOTE]

Aika hassu, mä en edes ennen tätä foorumia tiennyt mistään varhaisultran mahdollisuudesta. :grin
 
Meillä neuvolan terkka tuntui suhtautuvan jopa hitusen ärtyneesti kuullessaan, etten aio mennä varhaisultraan. Suurin osa ilmeisesti käy siellä.

Aika hassu, mä en edes ennen tätä foorumia tiennyt mistään varhaisultran mahdollisuudesta. :grin[/QUOTE]

Nt-ultraa kutsutaan myös varhaisultraksi. Olisikohan terveydenhoitaja tarkoittanut sitä?
 
Mulla varhaisultra huomenna :angelic: Oireita on mutta en malta odottaa niin pitkään sitä nt-ultraa :smiley-ashamed005 Neuvola ensi viikolla, tästä se sit lähtee.
 
Takaisin
Top