Maaliskuus mietteet

Joo, tuo Ruotsin tasa-arvoministeri on ilmeisesti sitä mieltä, että kotihoidontuen maksaminen Suomessa on puhtaasti idioottomainen järjestelmä siksi, että se vaikuttaa sukupuolten tasa-arvoon työmarkkinoilla. Hän sanoo myös, että on idioottimaista maksaa naisille siitä, että he pysyisivät poissa työelämästä. Käsittääkseni kotihoidontukea maksetaan kuitenkin sille, joka jää kotiin, ei siis välttämättä äidille. Kotihoidontukea ei myöskään varmasti makseta siksi, että naiset eivät menisi töihin, vaan siksi että pienillä lapsilla olisi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet saada kotihoitoa oman isän tai äidin kanssa. Mielestäni lapsia ei voi sulkea pois tästä tasa-arvokeskustelusta, ei kaikki tässä maailmassa pyöri työmarkkinoiden ympärillä. Lisäksi mun mielestä ei ole tasa-arvoa sanella, että molempien vanhempien tulee hoitaa lasta kotona yhtä pitkä aika, jotta tukea saisi mahdollisimman pitkään. Perheillä on erilaisia tilanteita ja mielestäni on perheen asia päättää, kuka kotiin jää. Kotihoidolle on Suomessa mun mielestä myös aika huonot vaihtoehdot alle 3-vuotiaille lapsille. Alle 3-vuotiaan paikka ei mun mielestä ole 12 tai sitä useamman lapsen ryhmässä, eikä lapsen tarvetta palvele olla useita tunteja erossa omista vanhemmistaan, niin että arki-iltoina yhdessäoloon jää hädin tuskin muutama tunti. Ja ei ole tarkoitus tuomita vanhempia, jotka laittavat alle 3-vuotiaan lapsensa hoitoon. Tämäkin on mielestäni perheen valinta, usein olosuhteiden tai jopa pakon sanelema. Tavallinen alle 3-vuotias lapsi ei kuitenkaan saa päivähoidosta mitään sellaista, mitä hän ei voisi kotiolosuhteissa omien (terveiden ja hyvinvoivien) vanhempiensa hoidossa saada.
 
Me mennään huomenna putkitukseen. Kolme antibioottikuuria putkeen eikä vieläkään näy loppua. Toivon niiiiin paljon että tää auttaa. Todennäköisesti myös kitarisojen poisto myöhemmin kun on 10kg painava. Ovat kuulemma suuret ja limaiset. (Meidän pikku tirppa painaa siis max 8,5kg)

Mulla on ihan huutava vauvakuume. Tai siis tää alko silloin jo kun poika oli 3kk. Ja pahenee. Pahenee. Pahenee. Mies ei halua toidta, ei nyt ja ei ehkä koskaan. Tosin niin se sanoi ensimmäisestäkin siihen päivään asti että tulin raskaaksi :D Jos nyt päästtään samalle aaltopituudelle tämän asian kanssa niin haluaisin ruveta yritämään elo/syyskuussa niin että pojille tulisi se ainakin kahden vuoden ikäero. Tosin nyt on ollut todella paljon tuttuja kelle kakkonen ei vain ole tullut helpolla, joten saas nähdä. Jos siihen nyt siis päädytään...
 
Onneksi putkitus laukaisee kierteen, Tirlitan. Kyllä se siitä :) Meillä räkätauti alkaa hellittää. Typy on vaan nyt ottanut tavaksi vaatia tissiä klo 03:30... Kunhan yskä ja nuha hellittävät kunnolla, niin lopetan kokonaan yösyötöt, että jaksan tehdä töitä pääsiäisen jälkeen!
 
Meidän tytöllä paloi toinen kämmen toissapäivänä. Tyttö nousi kuumaa uunia vasten. No, onneksi ei palanut kovin pahasti ja lääkäri sanoi, että käden paranemiseen menee noin viikko. Lisäksi tyttö käyttää kättä ihan normaalisti. Täytyy vaan varoa, ettei tule tulehdusta.

Tietääkö kukaan, myydäänkö sellaisia uuninsuojuksia, mikä peittäisi sen koko uunin etuosan? Meillä siis koko etuosa kuumenee. Millaisia uuninsuojuksia teillä on?
 
Hui sentään, varmasti on säikäyttänyt käden palaminen! Meidän poikanen on kerran kai napannut kiinni avonaisesta kuumasta uunin luukusta ja huuto oli hirveä, mutta ei kuitenkaan tainnut käydä kuinkaan. Meidän uunin luukku ei onneksi polttavaksi kuumene. Meillä ei ole minkäänlaista liesisuojaa eikä ainakaan näillä näkymin tule, toistaiseksi olen ajatellut pärjätä pelkillä kielloilla jos jompi kumpi on menossa hellan kimppuun.
 
Meidän vanhin poika sai aikoinaan putket ja kitarisaakin poistettiin. Auttoi kyllä meillä, siihen loppui tulehdukset. Tällä tytölläkin on jo ollut kaksi peräkkäin, vaikkei kovin kummoisesti olekkaan oireillut ja viimenenhän oli "punoittava" korva ja siihen kuuri. Meillä on nyt ens maanantaina kontrolli, olis ollu jo aiemmin mutta oltiin vatsataudissa.
Toivon Tirlitan että tämä putkitus auttaa teitäkin :)
Meilläkin nuo luukut kuumuu ja niitä tyttö on päässy pari kertaa hipaisemaankin, mutta onneksi ei ole pahasti kerenny käymään. Aika hyvin on saatu kielloilla estettyä vielä.
 
Siis miten ylpee voi olla omasta lapsestaan :love7 Meidän poitsu on oppinut juomaan snapsilasista ihan itte! Nappaa käteen ja juo ihan muina miehinä :joyful: Ja tämä mamma katsoo ihaillen :) Tää on niitä tunteita, mitä ei voi kuin toinen äiti ymmärtää, sellainen ääretön ylpeys omasta pikkuisesta, vaikka syytkään ei aina ole ihan päätä huimaavia :shy:
 
Huomasikohan tirlitan sanoneensa et "pojille tulee ikäeroa" ;) Eli seuraavan sukupuolikinjo tiedossa?

Mulla on ihan sama tilanne kuin mangustilla! Jäätävä vauvakuume, mut gradu pakko saada pakettiin ennen seuraavaa raskautta, koska edellinen raskaus oli niin vaikea, etten raskausaikana saa sitä valmiiksi. Tässä se on pikkuhiljaa edistynyt kevään mittaan, mutta kun mieskin opiskelee ja käy töissä ja mullakin on kevääksi töitä tiedossa ja poika siis kotihoidossa vielä, niin eipä ihan loppu vielä häämötä!
 
Olen samaa mieltä Hellisin kanssa :Heartred Sydän suli täälläkin tänään kun tuli pissat pottaan ennen kylpyyn menoa :love7
Tyttö myös halailee/pussailee paljon ja omasta tahdostaan niin se on kyllä :Heartred Pieni rakas!
 
Piti tuohon ylpeyteen vielä kommentoida, et se on kyllä ihan mahtavaa, kuinka täysin vilpittömästi on sitä mieltä, että meidän lapsi vaan on niin paljon söpömpi ja hauskempi ja fiksumpi ja osaavampi kuin muut vauvat :D ja tästä aiheesta kun voi puhua miehen kanssa ihan loputtomiin!
 
suvitus, toi on kyllä niin totta! Kyllä se oma vaan on söpöin ja suloisin ja taitavin ja paras :joyful:
Kaverilla on 4 kk vanhempi muksu ja muistan kun hänen muksunsa oppi istumaan ilman tukea... kaveri siinä ylpeänä katsoo itku silmässä, että "kato ny ku toinen on niiiiiiiiin söpö!" ja olihan se toki söpöä, kun pieni ihminen istui juu... mutta sitten kun tuo oma alkoi istumaan! Se se vasta maailman suloisinta olikin! Mulla on varmaan sata kuvaakin, kun poitsu istuu ekaa kertaa :hilarious: Edelleen sitä jaksaa melkein aina ihmetellä omansa söpöyttä, kun istuu lattialla leikkimässä :shy:

Ihanaa, kun saa höpsähtää :happy:
 
Todellakin se tunne, että meille on tupsahtanu maailman suloisin ja kaunein vauva! Suorastaan vauvaloton jättipotti :Heartbigred Ihaninta meiän lapsessa on varmaan intoa hehkuvat, syvänsiniset silmät. Sillon ku se sai väännettyä ne ekat kakat pottaan, ni mun piti kamalasti pidätellä, etten postaa tänne kuvaa kyseisestä tuotoksesta. Olin vaan niin ylpee, mutta voi olla, että kaikki ei ois nähny mun lapseni kakan kauneutta laughing7 Ois taas nin paljon kerrottavaa (noin niinku romaanin verran), mitä kaikkea meiän vesseli osaa ja tekee, mutta huonosti jaksan kirjotella. Mutta ainakin se oppi vihdoin viemään ite ruokaa suuhunsa sormin. Ja korviketta on maisteltu noin kaksi milliä päivässä lasista. Ehkä viä joku päivä sekin sujuu. Se ei ainakaan oo yökänny siitä kahteen päivään.
 
Jes, jes, jesjesjesjesjesjesJES! Meidän poitsun revitään-kaikki-mahdollinen-ulos-kaikista-mahdollisista-laatikoista -leikki on ottanut edistysaskeleen! Tänään erään lempilaatikkonsa huoneestaan tyhjennettyään sain todistaa uskomatonta tapahtumaa, kun poitsu ihan samalla innolla ryhtyi keräilemään tavaroita takaisin laatikkoon! Sitten tietysti uudestaan ulos, mutta silti! Vähänkö mahtavaa! :woot:
 
Meilläkin on tuota, että yritetään (joskus onnistutaankin) laittamaan tavara takaisin ylös pöydälle mistä sen nappasi
Tänään on tullut paljon sanoja, mm. Äiti, kukkuu ja kakka ja daddy.. Luin Esikoisen neuvola korttia viikko sitten, jossa luki vuoden ikäisenä osaa jo monta sanaa ja ihmettelin, että ei tämä veli varmasti vielä osaa vielä vuoden iässä..kummasti viikon aikana alkanut putkahtelemaan sanoja.

Ainiin, Hei hei ja ei kuuluu myös sanavarastoon
 
Joo, meilläkin on sanoja jo paljon! Osaa sanoa mm. äiti, vettä, häntä (pehmoleluilla on usein häntä ja siitä on kiva kiskoa), vaippa, kauppaan... Yleensä niitä ei kyllä sanota ihan priimasti, ainakin eka konsonantti jää usein sanomatta (aippa, äntä) ja joskus ne sanotaan sinne päin (aappaa eikä kauppaan), mutta ai että sitä ylpeyden tunnetta kun taapero sanoo sanan ihan oikein! :)
 
Takaisin
Top