Maaliskuun pölinät

[Inkeri_]

Voi Tania, kurjaa.
Mä oon niin hermoheikko että miehen (tai jos se ei pääse, mun äitin) on oltava mukana ultrissa jne., yksin en kyllä pystyisi. Munkin miehellä on vähän sellainen työ, että joskus näitä on hankala järjestää. Jotenkin vaan en haluaisi olla yksin sellaisessa tilanteessa, että tulis ikäviä uutisia.

 

[Kaarin]

Meillä on helppoa, kun mies on kotona koko ajan, niin pääsee mukaan kun vaan ei satu sellaiseen ajankohtaan, että hällä on joku lääkäriaika :)

 

[mommyme]

Mun mies oli ekan rakenneultrassa. Muistaakseni ei oo ollu muissa ja ei nyt neljännenkää kohdalla varmaan tuu. Eipä siel oo koskaa mitää erikoista ollu ja oon sitte kertonu kaikki tärkeimmät :)

 

[Tania]

Meillä mies mukana ihan joka paikassa joka kerta kun itse haluaa :D Äitiysneuvola, lastenneuvola, ultra yms. Nyt kun toista ootellaan niin sanoin että voisin käydä yksin nyt äitiysneuvolassa ja mies pitäis silloin aina etäpäivän et kattoo esikoista sen ajan :)

 

[suvitus]

Mun mies on päätoimisesti opiskelija, joten hänen on toki ollut helppo päästä kaikkialle mukaan. Kerran kävin äitiysneuvolassa yksin kun mies oli kipeänä, ja kerran haettiin pojan kanssa kaksin rokote. Itse sen sijaan missasin pojun ekan hammaslääkärin ja 1,5-vuotisneuvolan. Eli varsinaisissa neuvolakäynneissä mies johtaa :D

 

[mommyme]

9+5 kuulin dopplerilla sydänäänet. Sen jälkeen en oo saanut niitä kertaakaan kuuluviin nonista yrityksistä huolimatta.
No äskön sitten löysin oikeen hienon ja vahvan sykkeen, rv10+3 tänään Olen tosi iloinen mutta samalla hyvin hämillään koska se löytyi kyllä paljon ylempää mitä näillä viikoilla nyt olisin luullut :D olin joka päivä etsinyt kyllä paljon alempaa ja ihmetellyt miks ei löytynyt :)

 

[Tania]

Tänään on 12+0.

Ei tunnu vielä yhtään siltä että meille on tulossa toinen.. Tämä on kyllä toivottu ja yritetty lapsi; silti takaraivossa jumputtaa ääni "Oliko tämä nyt hyvä juttu?". En oo vielä yhtään nauttinu tästä raskaudesta tai tulevasta lapsesta. Tuntuu aivan kauhealta itsestäni kun ei ole tullut niitä iloisia, odottavia tunteita vielä tätä toista kohtaan.

Th sanoi että on ihan normaalia mutta musta tuntuu jotenkin todella pahalta. Varsinkin niiden puolesta jotka toivoneet kauheasti lasta tässäkin ryhmässä ja "menettäneet" ne heti alkumetreillä..

Ehkä mä vaan jatkan samalla linjalla, että työnnän raskauden pois mielestä ja keskityn esikoiseen. Tai voihan perjantain ultra saada jtn tuntemuksia aikaan? En olisi ikinä voinut kuvitellakaan tuntevani tällaisia tunteita. Mieskään ei ole nyt käyttäytynyt niin että olisin raskaana; taitaa himmailla ettei mulle tulisi paha mieli /ahdistus.. Esikoista odottaessa halusi joka ilta kuunnella dopplerilla ja kosketella mahaa. Nyt ei olla vielä edes kokeiltu doppleria vaikka kaivettiin se jo kaapista.

Tai sit ollaan vaan niin väsyneitä ettei jaksa hypettää tätä toista???

 

[mommyme]

Mulla on ollu joka odotuksessa vähän jos jonkunlaisia tuntemuksia.
Päätettiin et halutaan neljä lasta ja nyt se neljäs on tulossa mut mielialat kyllä heittelee aika pahasti.
Välillä kun touhuun lasten kans alan miettii et eikö näin oo just hyvä. Sitte taas toisena päivänä odotan tosi innolla uutta vauvaa ja mietin millanen hänestä tulee.
Jotenkin vaikka on kaikki oireet ja kuulee sydänäänet ei vauva tunnu vielä niin todelliselta.

Kolmannen kohdalla pelkäsin et voinko rakastaa häntä yhtä paljon kuin kahta muuta. Se pelko osoittautui täysin turhaksi ja tiedän että rakkautta riittää vielä viimeisellekin vaikka nyt mielialat ailahtelee :)

 

[Tiiiu]

Mulla tulee sellaisia paniikkiaaltoja, jolloin tuntuu, että tää oli virhe ja miten ihmeessä me selvitään pienen kanssa, vaikka lapsi onkin älyttömän toivottu. Eilenkin käytin koiraa lenkillä ja tuli vastaan äiti pienten lasten kanssa ja iski yhtäaikaa hillitön onnentunne ja paniikki ja aloin itkemään Oletan, että nää nyt vaan johtuu isosta elämänmuutoksesta ja hormoneista ja tasoittuu jossain vaiheessa. Kaipa jokainen oppii omasta lapsestaan huolehtimaan, vaikka kokemukset vauvoista onkin aika olemattomat.

 

[mommyme]

Miks vauvan sydänäänet kuuluu molemmilta puolilta mahaa? :)
kaikuuko se sit vaa vai.
Kui jotenkin luulin ettei ne ny kuuluis kun yhdestä kohdasta. Rv10+4

 

[Miitu]

Mulla tulee sellaisia paniikkiaaltoja, jolloin tuntuu, että tää oli virhe ja miten ihmeessä me selvitään pienen kanssa, vaikka lapsi onkin älyttömän toivottu.

Samoja fiiliksiä löytyy täältäkin! Laitan hormoonien piikkiin ja onhan nää suuria elämänmuutoksia.
Mä itkin miehelle että mihin oon ryhtynyt ja pärjätäänkö me.. Vaikka tiedän että pärjätään just fine. <3 Oli kuinka rankkaa tahansa, lapset on parasta mun elämässä. :)

 

[sanmarie]

Tania, mulla ihan samoja fiiliksia kuin sinulla. Tunnen usein huonoa omaa tuntoa siitä, että en odota vauvaa ihan innoissani ja ole hommaamassa vauvalle kaikkea. Uskon ja luotan, että lapset tulee olemaan parasta maailmassa. Vaikka tällä hetkellä ei aina siltä tunnu 2v. uhman kanssa. Ja kyllähän tää väsymyskin niitä fiiliksiä verottaa. Muistaakseni esikoisesta oli aluksi samoja fiiliksiä ja hän nyt olen maailman onnellisin hänestä <3
Odotan kyllä torstaista ultraa, että pääsen pikkuisen näkemään. Sekin on ehkä vaikuttaa, että on jotenkin vaikea uskoa, että mahassa olisi pikkuinen kasvamassa. No kunhan masu kasvaa ja potkut alkaa tuntuu ni fiilis on varmaan eri

 

[Kaarin]

Ah, tuntuu hyvältä tietää, etten ole ainoa, jolla on välillä just niitä ajatuksia, että mitä tuli tehtyä, kun tähän vauvaprojektiin tuli lähdettyä. Osaanko kasvattaa tulevan lapsen kunnon ihmiseksi? Miten jaksan vauva-ajan kaikkine yöheräämisineen? Sitten toisessa hetkessä taas olen niin onnellinen, että elämäni mittainen unelma omasta lapsesta näyttäisi toteutuvan, kun jo näinkin pitkälle olen päässyt tässä raskaudessa. Tietysti mitä vain voi vielä sattua, mutta ihan pikkuruinen toivo alkaa herätä, että tästä voisi lapsi syntyä :) Vielä viikko nt-ultraan....

 

[suvitus]

Mun mielestä olis lähinnä huolestuttavaa, jos ei koko raskausaikana tulisi huolestuneita fiiliksiä, sitten ei ehkä edes tajuaisi kuinka iso asia on kyseessä :D Mä olin ainakin välillä ihan paniikissa esikoista odottaessa.. Nyt ehkä rennommalla mielellä, mut välillä mietityttää oliko liian aikaista.

 

[mimmus]

Tania, mullakin vähän samoja fiiliksiä... Kuitenkin lasten kanssa on jo helpompaa, saadaan nukkua yöt ja aamulla pitkään, lapset voi tökätä ulos ja ite juoda kahvia sisällä.... Listaa vois jatkaa loputtomiin. :D Ja nyt sitte alotetaan kaikki taas alusta: yöheräilyt, vaunulenkit, kidutuksen automatkat huutavan vauvan kaa... positiiviset nää mun ajatukset. :D Ja eniten pelottaa se, että jos lapsi ei ookaan terve, ja se mitä nyt ajattelen väliaikaseksi vauvavaiheeksi, ei lopukaan, vaan esim heräilyt jatkuu ikuisesti. Oon tietosesti pyrkiny ajattelemaan niitä ihania, positiivisia puolia, eiköhän tää tästä. :) Mulla on varmaan taustalla se, että olin tosi väsyny kahen pienen lapsen kanssa ja varsinkin kuopus oli tosi itkunen. Luulen että pelkään aika paljon just noiden kokemusten vuoksi.

 

[Kaarin]

Huh.. Onneksi huomenna on perjantai, sen kun vielä jaksaa töissä niin hyvä. Vaikka en kärsi juuri ollenkaan huonovointisuudesta, niin joku väsymys on edelleen vaivana, ja jo torstaina alkaa työviikko tuntua sekä päässä että kropassa. Teen siis aivotyötä, mutta yllättävästi sekin vaan rasittaa kaiken tämän muun stressin ja pelkojen päälle. Eikä tämä yli neljänkympin ikäkään varmaan auta tässä tilanteessa, keho on kovilla kuitenkin tavallaan, ja uudessa tilanteessa, toivottavasti se nyt selviää tästä urakasta ilman romahdusta...

 

[Tiiiu]

Mä sain nyt dopplerin käyttööni, enkä löytänyt kyllä sydänääniä. Lupasin itselleni, etten huolestu asiasta, mutta ärsyttää kyllä. Miten ihmeessä te erotatte vauvan sydänäänet kaiken tuon melun joukosta? Omat sydänäänet kuuluu sieltä täältä ja sitten kamalasti ihme kohinoita ja pulpatuksia. Mies epäili ehkä kuulleensa jotain, muttei ole yhtään varma oliko se oikeasti sydänäänet.

 

[Hellu<3]

Mulla on nyt menossa rv 11, enkä todellakaan kuule kun istukan viuh viuh- äänen. En jaksa uskoa, että löydän sykkeitä ennen rv 20.

 

[mommyme]

Mä odotan ny neljättä ja oon kuullu sydänääniä niin paljon(ekstrapaljon normaaliodotukseen verrattuna) etten voisi niistä erehtyä mitenkään enää :) etsimistä ne kyllä vaatii et löytyy itelläki
ekan kohdalla tuskin oisin löytäny itekään. Dopplerin hommasin vasta kun kolmatta odotin :)

 

[Cocoa]

Alussa vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä se etsiminen. Välillä ne löytää ja välillä ei, ei kannata välittää. Joskus ne löytyy minuutissa, joskus ei vaikka etsisi puoli tuntia. Se on niin pieni ja syvällä et rippuu jo vähän doppleristakin, et miten kuuluu ja milloin alkaa dopplerilla kuulumaan. Mut kun ne sydänäänet löytää niin ei niistä erehdy. Oma jumputus kun on niin tasaisen hidasta, niin se sikiön syke on ihan hirveetä jumputusta, ihan kun se olis just juossu jonkun pikajuoksupätkän. Jumputtaa siis tosi nopsaan, niin siitä erottaa kyllä selvästi :)

Itselläni nyt on 11+5 ja illalla kuuntelin äänet, sain kuuluviin suurinpiirtein 2 sekunniksi kun jo se siellä lähti karkuun toiseen paikkaan ja ei enää kuulunut. Mut mulle se lyhyt kuuntelu riittääkin, saa vain välillä varmistettua et joku on mukana vielä. Ja aina ei kuulu äänet kun niin syvällä vielä ja riippuu kohdun asennosta, mut siitä ei tosiaan pidä huolestua :)