Maaliskuun marinat

unbelebt: Harmillisia istukkauutisia sinulla.

Meillä ovat lapsenhoitosuunnitelmat olleet valmiit jo hyvän aikaa. Kotona olen elokuun loppuun 2013 eli hoitovapaalla kituutusta taitaa tulla reilut 5 kk. Sen jälkeen oma äitini jää vuorotteluvapaalle hoitamaan lasta ainakin loppukevääseen 2014. Sekä minä että äitini olemme jo ilmoittaneet aikeet työnantajillemme  useampi kuukausi sitten. Nähtäväksi jää, toteutuvatko etukäteissuunnitelmat.
 
Meillä tehdään todennäköisesti silleen, että menen takasin töihin ton vanhempainvapaan + tän vuoden pitämättä jääneiden lomien jälkeen eli töihin takas joskus huhtikuussa 2013. On ollut puhetta, että myös minun äiti jäisi vuorotteluvapaalle kesän 2013 jälkeen hoitamaan, mutta kaikki selviää aikanaan:)

Saisi nyt vaan vauvan äkkiä maailmaan, raskaana oleminen on itelle ollu tosi helppoa, mutta alkaa jo vähän kyllästyttämään:)
 
Ite oon kohdannut tota ihan samaa voivottelua, että noinko aikaisin meinaat palata takaisin töihin. Eiköhän se kuitenkin ole jokaisen oma päätös kuinka kauan haluaa kotona olla, eikä tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä. Varsinkin kun mullakin on määräaikainen työsuhde, ja kovin haluaisin tehdä töitä että jatkoa työsuhteelle löytyisi.

Itse olen jäämässä äitiyslomalle huhtikuun 24. päivä. Tarkoituksena on palata töihin joko joulukuun tai tammikuun 2013 alussa. Oma äitini on jäämässä vuorotteluvapaalle ja tulossa hoitamaan lasta ajalle tammikuu-huhtikuu 2013. Toukokuun 2013 pidänkin varmaan kesälomaa (lomat siirtyvät tältä vuodelta ensi vuodelle), joten eipä pienen tarvitse hoitoonkaan aikaisin mennä.
 
Mun täytyy kyllä palata töihin heti äitiysloman loputtua. Taloudellisesti tuskin on mahdollista jäädä kotiin kun ei tuossa tosiaan sitä miestä ole pyörimässä. Joten varmasti lapsikin sitten joutuu hoitoon mennä kovin aikaisin :/ Mutta toki sen näkee sitten kun tietää mikä elämäntilanne silloin on. :)
 
Hyvät maaliskuut kaikille.

Enää 8viikkoa laskettuun, hurjaa! Toisaalta odotan sitä jo kovasti. Sairaslomalla olen ollut jo tovin aikaa nuiden suonikohjujen takia. Että niitä pitääkin tulla joka paikkaan, alapää on siis pahimmassa paineessa nyt kun vauva pää alaspäin tuolla on! Ja eiköhän loppua kohti vain pahene. Noh, ei se auta ku kestää. Meinasi lääkäri, että jos vielä lapsia teen niin pahenee vaan seuraavilta. Noh, onneksi tämä kolmas muksu, joten eiköhän nämä riitä.
Oikean puolen kylkiluut on myös ihan murskana, taitaa kohdun reuna painaa sinne, koska vauvan peppu on vasemmalla puolella.
 
Joku kyseli maidon erityksestä. Mulla tulee maitoa vain jos puristaa nännin päästä. Silloin kuin ensimmäistä odotin maitoa tuli yöllä niin, että lakanatkin oli ihan märät maidosta.

Töihin olen ajatellut mennä ehkä vasta 2013 syksyllä, riippuen nyt onko mies lomautettuna ensi talvena. Jos on niin sitten menen ainakin muutamaksi kuukaudeksi töihin. Mutta jos jään suoraan hoitovapaalle, niin ajattelin silti keikkailla sen aikana. Mm. pyhiä jos tekis niin tulis hyvät rahat.

Muutamat puhuivat, että jalkoja palelee. mulla taas toisin päin, varsinkin illalla tuntuu että jalat ois ihan tulessa. Normaalisti oon ihan vilukissa ja villasukat aina jalassa!

Synnytys on alkanut jännittämään aikalailla. Tai se kipu, tai oikeastaan ne jälki supistukset..Kaksi muuta synnytystä on menny ongelmitta ja tosi nopeasti, mutta jotenki on alkanu ahistamaan koko synnytys. Vaan eiköhän se mene taas omalla painollaan! =)

Supistuksia tulee päivittäin paljon, tullut myös aiemmissa raskauksissa. Kipeitä ne eivät ole, ahistaa vain henkeä silloin kun supistaa ja kävely muuttuu hyvin vaappuvaksi. Paikatkin oli jo pehmentynyt, mutta ei ollut lääkäri mitenkään huolissaan.

Mutta eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi jorinaa...

Ïhanaa kevättä kaikille, nautitaan auringosta!!

Marde ja ukkeli rv 32
 
marde85 Eipä kyllä kuulosta mukavalta vaivalta nuo suonikohjut :/ Tsemppiä niiden kanssa !

Mulla oli tänään lääkärineuvola, painonnoususta jäin kiinni. 11kg tähän mennessä tullu ja passitettiin sokerirasitukseen. Lääkäri kyllä sanoi että saattaa olla perinnöllistä kun kerroin et meidän perheessä kaikille ilman rd-diagnoosia tullu päälle parikymmentä kiloa. Siis äitille ja siskoille. En nyt stressiä aio tuosta ottaa, sen näkee sitten miten käy :)

Muuten oli kaikki hienosti ja yllätykseksi lääkäri katsoi ultralla, kuulemma samalla vaivalla käy kun sydänäänten kuuntelu ja aina mukavempi kun vauvelin saa nähdä, ja olihan se ihana yllätys :) Lapsivettä normimäärä ja raivotarjonnassa oltiin. Kohdunsuun tilannekkin pysyny koko ajan samana, eli hyvin menee :)


 
Helou pitkästä aikaa...ei oo tullu kirjoteltua tänne, ko oon pääsääntösesti käyttänyt nyt miehen konetta enkä tätä omaani, jossa kaikki salasanat on automaatilla ja miehen koneessa ei. Nyt piti sitten kaivaa oma läppäri esille ja alkaa naputteleen tänne. Lukemassa oon kyllä käyny juttujanne 

Heid: Pahoitteluni tosta firman/työpaikan puolesta. Ja Kela on perseestä, aivan suoraan sanottuna. Ne ei koskaan sano/neuvo miten pitää toimia ja miten ei sekä juoksuttavat aivan turhaan, vaikka saisivat erinäiset tiedot suoraan verottajalta. Ite oon meinaan tässä jo rapiat kuukauven verran vekslannu Kelan kans ja nyt vekslaan vielä enemmän noista ä-rahoista ja muista ton kansainvälisen osaston kanssa. Argh! Monimutkanen juttu.

Fianna: Meillä taitaakin olla samanlaiset vaunut meän tulokkaille. Meillä oli tuplina Emmmaljungat twin city crossit ja tykkäsin todella, mutta heittoaisaa kaipasin silloin ja nyt noissa on, nii on kyllä kätevää.

Miten siellä Murukkaalla menee? Oletko "malttanut" olla levossa?

Voi ei vauveli millasta kohtelua oot saanu osakseni. Todella fiksua jättää asioita arvailujen varaan ja huolestuttaa äitiä  Ja miksi tosiaan noin pitkälle vasta toi kontrolliaika?! Jos ei ilmeisestikkään oo mitään vakavaa, vaan mahasi koko on vaan iso perinnöllisistä syistä - toivotaan näin. Se lekuri ei puhunu sitten mitään esmes lapsiveen määrästä?

unbelebt: No ompa harmi, ko sun istukkas ei oo noussut, mutta on toi leikkaus taitaa olla sun kohalla nyt ainoa vaihtoehto. Mutta elä huoli, mulla on vähän samaa pelkoa perssiissä, ko ipana on pt:ssä/poikkitilassa ja sektio tulee eteen mullekkin, ellei tajua kääntyä tai siis jos mahtuu kääntymään. Mun istukkaa iso ja paksu. Mulla on kuun lopussa kontrolliultra mittojen suhteen, nii samalla näkee vauvan asennon.

Täällä alko sitten liitoskivut ja voi ketura, ko on hankalaa olla ja kävellä. En muistanutkaan, että ne on just tämmösiä. Todella varhaisessa vaiheessa alkoi nyt mulla, ko aiemmin alkanut paljon myöhemmin. Lisäksi supistelee paljon, tosin kivuttomasti. Alaselkää pakottaa liikaa jalkeilla olo - pitää tilata itelle nyt loppuajaksi tukivyö. Se on kyllä niin ehoton apu, että! Pinna on kireellä, lapset repii mun hermoja, mies ei tunnu tajuavan mistään mitään ja nii edasin eli ihanaa aikaa siis eletäänEilen appivanhemmat tuli hakemaan meän nuorimmat muksut muutamaksi tunniksi heille, nii sain vain olla - ihanaa! Nukuin päikkäritkin ja kyllä teki kutaa.

Nyt on pakko mennä - vointeja jokaiselle meistä!
 
Kiva kuulla susta Jerose pitkästä aikaa.. mietein jo et ooks joutunu laitokselle :D

Täällä supistukset/liitoskivut kans jatkunu jo niin komiaan tahtiin, et soitin äippäpolille aamulla varhain. Neuvolan kautta piti käyä hakemassa lähete, otettiin pissanäyte, verenpaine, kuunneltiin sydänäänet jne.. Sit polilla venattiin vajaa tunti kunnes pääsin sisään. Onnekseni kaikki oli kuitenkin hyvin.

Supisteluista huolimatta ei kohdunsuu ollu avautunu. Sano et joilllakin ne ennenaikaset supistukset vaan on kivuliaita vaik ei ne mitään aiheutakkaan. No, samalla otin puheeks vattani koon (jota paikallinen lekuri oli kummastellu), mikä oli kyseisen mieslääkärin mielestä täysin normaali viikkoihin nähden. :D 
Kokoarvioksi sain 1,3kg. Napavirtaukset hyvät ja lapsivettäkin just sen verran ku pitää.
Että helpotti.
Nyt pää leijuu taas pilvissä kun on hyvä mieli eikä tartte koko ajan murehtia mitä vattaan kuuluu. Lekurisetä kysy viel lopuks et tiiätkö sukupuolen ja kerroin ettei sitä ihan varmaks sanottu rakenneultrassa, ni sano sit hymy huulilla et kyllä se nyt näyttää flikka olevan. Sitä mää täs oon ounastellukkin, mut ihan kiva ku se nyt vielä varmistu. Ei olla sit turhaan pinkkiä hankittu ja punakirjavia pinnasuojia ym.. 

Viikonloppu edessä ja perjantaisiivous edessä. Mukavaa viikonloppua kaikille :D
 
Kiva kuulla, että vauveli sun ei tartte enää olla huolissas! :)

Mä en vielä yhtään tiedä, milloin jatkan opintoja vauvan syntymän jälkeen. Ajattelin ihan voinnin mukaan edetä ja katsotaan sitten, josko anoppi vois jäädä vuorotteluvapaalle jos mulla energiaa opinnoille riittää. Yleiseen hoitoon en kuitenkaan halua lasta vielä pienenä viedä. Mun mielestä se on ihan jokaisen oma asia, kuinka nopeasti haluavat palata työelämään, ei välitetä muiden puheista!

Me käytiin eilen siellä seurantaultrassa sen alkuraskauden matalan hcg-tason vuoksi. Ensin otettiin sydänkäyrä vauvalta (mikä oli hieman hankalaa, kun Tyyppi muljusi ja potki anturia ;D) ja siinä ei ollut mitään poikkeavaa. Sitten lääkäri kyseli, minkä takia ollaan siellä seurantaultrassa ja kun kerroin, niin tokaisi vain että "ai tehdäänkö nykyään senkin takia seurantaultria.." :D Eli todella uusi juttu tuo, kun ei lääkärikään tiennyt! Ultrassa ei löydetty mitään poikkeavaa, vauva vastasi täysin viikkoja ja kaikki virtaukset sekä vauvalla että istukassa oli normaalit. Lapsivettä oli normaalisti ja vauva oli ainakin vielä raivotarjonnassa. Eli parempia uutisia ei olis voinut saada :) Vauvan jalat oli koukussa ja tiukasti yhdessä, joten sukupuolta ei päästy nyt varmistamaan.. Mutta oli kyllä ihana nähdä Pikkuinen vielä ennen syntymää <3
 
Jei, ompa mahtista vauveli, että sait ton turhan huolenaiheen pois elämästä. Jännä kuinka erilaisia lääkäreitä onkaan. Nyt sitten vaan nauttimaan raskaudesta täysillä 
 
Mulla on kans noita JeRoSen mainitsemia alaselkäkipuja kovasti, täytyyköhän munkin hommata se tukivyö jos siitä on ollut apua? Oon miettiny sitä kaurapussia, mutta eipä senkään kanssa voi joka puolella kulkea :D

vauveli Ihanaa että sait hyviä kuulumisia vatsan koosta, on se kyllä jännä miten nuokin näkökannat eroaa lääkäreiden kesken. :D Mutta pääasia että voit taas huoletta olla ja odotella vauvaa saapuvaksi :)

Oon Fiannan kans samaa mieltä siitä, että se ei kuulu kellekään muulle koska sitä palaa takaisin töihin. Joillekin se kotona olo ei sovi, kun toiset ei taas sovi työelämään vähääkään. Ja kun aina on niin monta puolta mitkä pitää ottaa huomioon, ennen kun voi ruveta sanomaan toiselle mitä pitäisi tehdä. Toivottavasti kenenkään ei tarvi kuulla ikäviä kommentteja tuon asian suhteen ! Ainiin ja kiva että ultrasta saitte hyviä kuulumisia ! :)

Mä pesin tänään pari koneellista vauvanpyykkiä, nyt ne tuossa roikkuu telineessä. Jestas kun ovat niin söpön näköisiä :D En malta odottaa että pääsen silittämään ne ja järjestämään kaappiin. Voi olla että jaksan silittää ne tasan tämän yhden kerran :D Mutta kuitenkin, ompahan silitetty edes kerran ;D Olen muuten äärettömän laiska silittämään, joten kai tämä on nyt sitä pesänrakennusviettiä parhaimmillaan :D Ehdin ennen toukokuuta varmaan järkätä ne vielä sataan kertaan uusiksi.



 
Heippa vaan kaikille pitkästä aikaa! :) Jäänyt kirjottelut kokonaan kun tuntuu, että ei ole mitään kirjotettavaa vaikka toisaalta tuntuu, että jokaisesta uudesta asiasta oli se sitten ikäviä liitoskipuja, ahdistavia kokemuksia töissä liittyen raskauteen taikka ihania potkuja ja mylleryksiä niin tekisi mieli kailottaa koko maailmalle. :) Ihan vaan, että kaikki tietäisivät, että olen raskaana ja yksi ihanimmista ja muutaman vuoden odotetuimmasta unelmasta on tulossa vihdoin totta..

Ja kiva oli lukea, että täällä suurimmalla osalla kaikki on hyvin tai ainakin ihan hyvin.. Pakko puuttua tuohon tukivyö asiaan. Itse ostin n rv25 AnitaBabyBelt tukivyön ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Tuolloin ei varsinaisesti ollut selkäkipuja, mutta huomasin että iltaa kohden alaselkä väsyi. Olen lähes päivittäin käyttäny nyt tuota vyötä eikä selkäkipuja ole ollut. En tiedä onko vain tuuria, että selkä ei ole kipeytynyt vai onko se vyön ansiota?! Mutta sen voin sanoa, että tuki on erittäin miellyttävä ja itsellä paljon kevyempi olo :) Ainakin psyykkeeseen se on vaikuttanut :DD Ja vielä vyöstä, että jos ostatte tuon AnitaBabyBeltin niin koot on paljon suurempia kuin mitä olet tottunut käyttämään. Ja onneksi bongasin tuon asian netistä ennenkuin ostin vyön. Itse olen M/38 kokoinen ja ostin S koon koska suositeltiin pienempää kuin normaali koko. Tuo S koon vyö ei todellakaan ole ollut ainakaan liian pieni. tietysti jos menee kauppaan ostamaan niin voi sovittaa (?!?!) Mutta itse tilasin netistä.

Ja kun jaarittelun makuun pääsin niin vauvan hoitoon viemisestä vielä. Me ollaan ajateltu laittaa lapsi hoitoon noin 1,5 vuotiaana. Taloudellinen tilanne on ehkä suurin syy minkä takia. Vaikka molemmat töissä käykin, niin tiukoilla tullaan olemaan ainoastaan miehen palkalla. Lisäksi lähellä asuu "tuttu" perhepäivähoitaja jonka kanssa jo alustavasti puhuttu jos mahdollista saada lapsi hänelle hoitoon. Kaikki asiat vielä auki mutta reilusti alle 2v ehkä meilläpäin on laitettava hoitoon. Yritetään kuitenkin niin, että lapsi oppisi kotona kävelemään ainakin ennen hoitoon viemistä. Surullistahan se on pieni laittaa pienenä hoitoon, mutta kaikilla ei vain ole mahdollista jäädä hoitovapaalle pitkäksi aikaa saatika ollenkaan. Uskon kuitenkin, ettei täällä kenenkään äitiyttä kyseenalaisteta tuon asian takia. Varmasti kaikista meistä tulee parhaita äitejä lapsillemme (vaikka itse usein kamppaillut ajatuksen kanssa ja ite itteni äitiyttä ja kasvatustaitoja kyseenalaistanut).

Tsemppiä paljon ja varovaisuutta liukkaille teille. Hitto, että osaakin ärsyttää tuo liukkaus..
 
Hienoo et Fianna teilläkin ultrassa oli kaikki hyvin. Hienolta se tosiaan tuntu päästä kurkkimaan vielä kerran masuun. Meillä ollaan jälleen perätilassa, joten sain vielä ajan synnytystapa-arvioon 2.toukokuuta. Sillon siis vielä kerta ultraillaan :D

Äsken tuli viesti kännykkään et vaunut on saapunu matkahuoltoon. Voi ku en malttais millään odottaa että mies kotiutuu töistä.. Meillä on vaa yks auto, ni en päääse niitä ite noutamaan, mut illalla sit ihasteleen uusia kärryjä.



Mä aion olla kotosalla sen kolme vuotta, jos ei toi hoitovapaa nyt muutu, ku siitäkin kaavailtu et josko muuttuu kaks-vuotiseksi. No, toivottavasti ei kuitenkaan. Tiukkaa se tietty tulee olemaan kuten tähänkin asti, mut eiköhän täs aina joten kuten pärjäillä :D Tietysti jos ihan mahottomaks menee tilanne, ni ei se sit auta ku mennä töihin. Mut lähtökohtasesti kuitenkin ois suunnitteilla toi 3v. Aika näyttää kuin käy.

Eilen tuli kierrettyä jälleen asuntoesittelyissä, kuten monena aiempanakin sunnuntaina. Nyt oli kyl molemmat kämpät missä käytiin aikas ihanii. Varsinkin sellanen 4h+k rivari, jossa keittiö oli ihan täydellinen: Mahonkia ja rosteria ja sellanen baarikeittiö, ettei tavispöytää voi laittaa köökiin, mut ruokahuone oli sit erikseen. Teini oli kans ihan innoissaan et otetaan tää..
No, oma menee vasta huhtikuussa myyntiin, eikä tie koska ostaja löytyy, ni ei vielä voinu mitään tarjousta tehdä. Kattotaan mitä muuta vielä ilmestyy tässä kevään aikana tai josko toi ois vielä jäljellä kesänkorvilla :D

Mukavaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!
 
HeipS!

Ihana kun aurinko paistaa ;D  ja sulaa tosiaan nuo jäiset tiet, joilla on aikas haasteellista lyllertää.

Kävin äsken neuvolassa ja meitin vauvelin oli nyt pää alaspäin, mutta saattaapi tosiaan vielä liikuskella massussa. Ja muutamien viikojen päästä (about 4) on lääkärin tutkimus myöskin siittä miten päin poitsu sillä hetkellä on.

Mulla on väikkärin teko kesken, niin en voi kovin kauaa yli äippäloman olla kokonaan töistä pois, mutta katotaan miten homma lähtee menemään. Arvojärjestyksessä lapsi on kuitenkin ykkösenä ja alkuun hän vois (jos saa sellasen hoitopaikan) olla muutamia päiviä viikosta hoidossa ja sillen kevyehkösti sitten minäkin aloittaa työnteon. Mutta kuten sanottua, katotaan, mieli saattaa muuttua, tosin paineita on hieman mennä kuitenkin äippäloman jälkeen pikaiseti, ainakin jossain määrin töihin.

Tänään meillä on vielä synnytysvalmennusta illalla

Kaikki on mennyt ihan ok tähän asti, tosin välillä oon aikas väsynyt ja en malta iltasin mennä oikeen nukkumaan. Kauheesti aina illala rupeen touhuamaan kaikkea.

Ja juu, nyt pyykkikone laulaa, aloittelin oman mielenrauhan vuoksi jo hieman pyykkäämään vaatteita. Ikeasta ostin semmosen lipaston jonka päällä aattelin vauvaa hoitaa. Eli varsinaista virallista hoitopöytää en ajatellu hommata. Sänky on vielä paketissa, mutta suurin osa tavaroista kasassa. Ihan jotain pientä uupuu.

Ok, aurinkoterkuin!



 
inna: Mulla ainakin siitä tukivyöstä oli paljon apua. Mulla ollu sekä toi Anitan että halpa Carriwellin ja mun mielestä toi Carriwell oli jotenkin parempi, ko on sellanen yhtenäinen pötkö eikä oo mitään tarrakiinnitystä, kuten Anitassa on. Mutta tääkin on nii makuasia. C makso muistaakseni alle 15 e ja Anitan saa edullisesti Huuto.netistä, uutena muistaakseni jotain 50 e:n tietämillä.

Ite oon muuten ollut "ihan vaan" kotona valmistumisestani saakka eli joulusta 06. Raskastahan tää välillä on, mutta oon halunnu hoitaa ite lapseni kotona ja miehen työ on tämän asian mahdollistanut. Nyt voipi olla, että alan hakeen töitä tossa joskus sitten, ko tää tulokas on reilut vuojen ikäinen. Meillä on kuiten se hyvä puoli, että meän 3 nuorinta on lyhyellä ikäerolla ja ovat saaneet toisistaan seuraa, tukea ja tappelukavereita Eri asia on yhen lapsen perheissä. Mutta kuten jo aiemmin ollut puhetta, nii jokainen tekee tavallansa eikä se oo mitenkään tuomittavaa. Elämä on muutenkin valintoja täynnä.

vauveli: Miten sulla muuten aiemmissa raskauksissa on ollut, onko ollut pt:ssa? Mulla kakkonen oli melkein koko raskauden ajan, mutta käänty sitten viimisillä viikoilla ja saas nähä miten nyt käy sitten. Mulla on se mittausultra tossa kuun lopulla ja sitten huhti-toukokuun vaihteessa kokoarvio-ultra eli kahesti ainakin pääsen/jouvun ultraan vielä.

Ai joo ja sellanen valivali vielä, että mie alan oleen jo aika valmis tän raskauden kanssa. Ko vaan jaksais vielä nää viimiset 2 kuukautta, argh! 



 
Täällä on olo sen verran hyvä, eli ei ole mitään vaivoja mihinkään suuntaan ja mahakin suht kompakti vielä, että hain työpaikalta luvan jatkaa töiden tekoa vielä viikon pakollisen mammaloman alettua. Me toukokuun alun lasketun ajan omaavat mammathan joudutaan aloittamaan mammaloma pääsiäisen ja vapun takia kolme päivää aiemmin kuin jos ei olisi erikoispyhiä.

Itselläni mammaloma alkaa viimeistään jo kahden viikon ja kolmen päivän päästä, mikä tuntuu tulevan aivan älyttömän nopeasti. On vahva epäilys, ettei tyttö suostu tulemaan vielä laskettuna päivänä, sen verran rauhallisesti on mahassa viihtynyt. 4D ultrankin perusteella laskettu aika siirtyisi 3 päivää eteenpäin. Sen jälkeen ei ole ultria ollut. Syntymää voi joutua odottelemaan kotona lähes 2 kuukautta. Mieluummin käytän mammaloman vauvan synnyttyä.

Kela ei varmasti suostu mammalomaa siirtämään, mutta saan ylimääräiset tunnit mammaloman jälkeen rahana. Salikortin mammaloma olisi alkanut parin päivän päästä, mutta siirsin sitäkin puoli kuukautta eteenpäin. Voihan olotila tietysti huonontua vajaan kolmen viikon aikana, mutta hyvä, että on vaihtoehtoja.
 
Mä ostin tänään tuon Anitan tukivyön, bongasin facebookin kirppikseltä viidellä eurolla eikä paljon käytön jälkeä näkynyt, joten eipä korkealta putoa jos ei ookkaan hyvä. Mutta huomenna ajattelin ottaa käyttöön ja jos tosiaan tepsis :) Kiitos cinder vinkistä että kannattaa ostaa pienempi koko, itse oon myös M-kokoa ja ostin sitten tuon S-koon ja hyvän kokoiselta vaikutti kun sitä sovitin.

vauveli Kuulostaapas tuo keittiö ihanalta ! :D Ja ihanaa että ootte päässy hypistelemään vaunuja ! Mä varmaan lykkään omia vaunuja sitten ympäri asuntoa kun käyn ne hakemassa. :D

geisha-77 Mulla sama "ongelma" ettei iltaisin meinaisi malttaa rauhoittua nukkumaan, on muka niin paljon tekemistä. Vaikka ei kyllä yleensä mitään niin tähdellistä mikä ei voisi odottaa seuraavaa päivää :D

JeRoSe Vitosella tosiaan löyty tuo Anitan vyö, joten ei haittaa vaikka ei toimiskaan mun kohdalla :D Tuo on kyllä kans yks asia mitä oon miettiny että olis sitte hoidossa ipanalle kaveria. Kun ei tälle sisaruksiakaan oo odotettavis kovinkaan heti... :D Ja just että oppisi olemaan muidenkin lasten kanssa. :)

Rei Hurja ajatella että ekat mammalomat tosiaan alkaa jo noin pian ! Tää aika on mun mielestä mennyt niin älytöntä vauhtia.

Mä alan olla ihan kypsä näihin liukkaisiin keleihin, inhottavaa kävellä tuolla kun jotenkin tulee lihaksia jännitettyä erilailla kun on niin jäistä. Sitten on jos sun jostakin kohtaa kipeänä. No eiköhän tämä kevät tästä pikkuhiljaa tule ihan kunnolla !

 
Jerose: Esikoinen synty 14v sitten alateitse. Tosin imukuppia jouduttiin käyttämään, ku ponnistusvaihe pitkitty kolmeen varttiin eikä kunnon työntöpolttoja tullu enää ku epiduraali vei tunnon :DD

Toinen laps tuli vajaa kaks vuotta sitten sectiolla, ku oli perätilassa enkä uskaltanu alateitse sitä koittaa punnertaa ulos lukuisien kauhukokemusten takia.

Molemmat likat on ollu alle kolmikilosii, ettei suuria, mut pelkäsin vaa sitä perätilasynnytystä viimeks ihan hirmusesti. Nyt lekuri meinas et ois tulossa inan suurempi vauva. Jos samallain kasvaa, ni arvioitti et ois 3,7kg lasketun ajan tietämillä. Et toivotaan et kerkee/älyy kääntyä. Haluisin kyl synnyttää alateitse, ku siit toipuu nii paljon nopeempaa, mut aika näyttää kui käy.

inna90: Kiva et löysit noin edukkaasti itelles tukivyön. Kyl siit varmasti apuu on. Mulla on se Jerosen mainitsema Carivellin vyö ja oon tykänny kovasti. Mitään kallista en raaskinu ostaa enkä löytäny käytettynä L-kokoista, ni päädyin tohon. Mut hyvä se on ollu ja helppo, ku se on sellanen masutuubin tyylinen ilman hakasii. Tukee hyvin masuu ja alaselkää.

Vaunut saatiin tosiaan eilen illalla sit kasattua ja oon tyytyväinen. Isoiltahan ne näytti ja mies kävi mittailemassa, et just ja just menee Rellun (farmari) takakonttiin, mut eipä sinne sit juur muuta enää mahdukkaan. Tuplat vie nii paljon tilaa. En tie sit et pitääkö vielä siirtyä johonkin tila-autoon, ku ainahan sitä jotain reissua on ja tarttis jokunen kapsäkkikin mahtuu kyytiin.

Vauveli on potkinu ihan hirmusesti viime päivinä. Mies tunsi ekaa kertaa eilen illalla sellasen 10 -potkun sarjan minuutin sisällä, ku vauveli muljas/jumppas oikeen kunnolla. Ihanaa vaiks nyt on kyl jo pari kertaa tehny pikkasen kipeetäkin, ku oikeen monottaa jonnekisn sisäkaluihin lujaa. Hauskaa se silti on ja ikävä niitä potkuja tulee, ku vauva aikanas syntyy.
 
Hei!

Tänää oli neuvola, hienosti oli kaikki ja painokaan ei ole noussut nyt enää viimeisen kuukauden aikana paljon ollenkaan. 
Sain lähetteen synnytyksen suunnitteluun, jossa vielä viimeisen kerran ultrataan <3 Kiva nähdä poitsu ennen syntymää, nyt kun on saanut vauvan pyöreyttäkin jo ettei ole sellainen luinen.
Hemppa ei meinaa vieläkään nousta, vaikka rautaa syönyt koko alkuvuoden. Onko muilla tätä?

Huomenna olisi sitten tasan 33 viikkoa mikä tarkoittaa, että laskettuun aikaan on 7 VIIKKOA. Apua :D Onneksi en koe pelkoa synnytystä kohtaan, vaan kaikki saa mennä omalla painollaan ja luotan, että ammattinsa osaavat ihmiset opastavat minua.
 
vauveli Mulla kans vauvan muljuaminen välillä jo vähän sattuu. Potkut ei niinkään mutta välillä tosiaan onnistuu myyryämään niin että sattuu. Kuulostipas tuo 10 potkun sarja tutulta, täällä välillä samanlaisia potkusarjoja :D

Mä tänään tosiaan otin käyttöön tän tukivyön ja oonki sitten huhtonut kunnolla sen kans. Käyny kävelyllä, imuroinu ja pihassakin vähä touhunnut eikä selkä oo yhtää niin kipeä mitä normaalisti tuosta tulis ! En tiedä oliko jotenkin itse tiedostamattaan "erilailla" kun tiesi että on tukivyö, mutta samapa tuo vaikuttaako se fyysisesti vai psyykkisesti :D Mutta toki kylläpä tää aika napakan tuen antaa. Oli kyllä hyvä vitosen osto :)

Voi kun mä tänään taas kirosin Kelan touhua. Oon vieny työttömyyspäiväraha-hakemuksen kaks viikkoa sitten ja tänään soittelin että mikä kun ei mitään kuulu. Selitti että on kovin ruuhkaa mutta kiirehtii tuota hakemusta. No siitä parin tunnin päästä Kelasta soitettiin että tarvii vielä yhden lapun että päätös voidaan tehdä. ARGH. No onneksi pääsin samantien kiikuttamaan sen lapun ja toivotaan että päätös jo pikkuhiljaa tulis. Huoh. Mä en oo ikinä ollu Kelan kans oikein kaveria :D
 
Takaisin
Top