Loppuraskauden oireet

Ja jos olis lapsivettä side jäis kunnolla mätäksi. Valkovuoto imeytyy siteeseen. Mulla oli kahdelta edelliseltä aivan kauhiaa valkovuodon valuttamista. Housut jatkuvasti märkänä ja piti kunnon menkkasiteitä käyttää.
 
Mulla oli todella runsasta valkovuotoa muutoin, mutta nyt loppua kohden ei. Kai se voi mennä näinkin päin, kun tuntuu että kaikilla pöksyt märkinä. :)
 
Mulla oli kans tässä raskaudessa puolenvälin jälkeen runsasta valkovuotoa joka hiipu joskus 30 vko tienoilla.
 
Mulla on kans sitä valkovuotoo.. Nyt on kuitenki päivystyksen jälkeen supistellut aika kipeästi, ei säännöllisesti kuitenkaan. Jälleen seuraillaan tilannetta. On tää kans yhtä seurailua.
 
Mullakin helpotti se reilumpi vuoto levolla. Pikkuhousunsuojia joutuu kyllä koko ajan käyttämään kun vuotoja on enemmän kuin aiemmin mutta ne reilummat vuodot onneksi helpotti. Eilisillan oli kivuliaita supistuksia melkein tunnin ajan säännöllisesti. Alkoi jo pelottaan että vauva aikoo oikeasti tulla maailmaan. Join litran vettä ja söin panadolin ja nukuin hetken niin tilanne rauhoittui. Olispa joku ennustaja joka sanois milloin se h-hetki tulee niin ei tarvis jännittää :sad001
 
Miltäs teidän muiden verenpainelukemat ovat näyttäneet näin loppuraskaudessa? Itsellä selkeästi koholla (tänään 38+1), mutta muita raskausmyrkytyksen oireita ei ole. Yläpaine, joka on koko raskauden ollu 93-125 välissä, on ollut nyt lähempänä 140, ja alapaine, joka on pysytellyt 56-75 välissä, oli tänään mitatessa korkeimmillaan 89.
 
Mulla kans verenpaine vähä koholla ollu kk päivät. Aina ollu tosi hyvät paineet joka raskaudessa. Vissii stressiä sen verran ollu, et kohonnu. Ylälaine oli reilu 130 toissa kerralla. Viimeks vähä alle. Eivät ollu huolissaan neuvolassa paineista. Kivut saattaa nostaa ja stressi.. Ja tietenki lähenevä synnytys kuulema.
 
Mulla on ollu aikalai "oireeton" raskaus. Nyt on ruvennu suoli toimiin niinku kokoajan..varsinkin iltaakohden saa pissalla rampata. Mutta kuinka kovasti teillä on vauvat rauhottunu? Meijän ei muutenkaan oo ollu mikään adhd mut välillä tuntuu et pitäskö huolestua ku kaikki muut on ihan kypsyny kylkiluu potkimisiin yms. ja mä en tainnu saada yhtään?!? Kyllä hän siis liikkuu mutta enemmän tulee alavatsaan tömpsähdyksiä ja möngintää/venyttelyä. Musta kyllä tuntuu et vatsakin on jo vähän laskenu kun on helpompi hengittää ja olla et oisko hän asettunu lähtökuoppiin tai jotain? Tänään rv37
 
Jennav: kyllä täälläkin vauvalla nyt ollut normaalia rauhallisempia päiviä ja joutunut sitten herättelemään ja tökkimään poikaa hereille. Sitten saan muutaman muljakhduksen kun jalkaa siirretään tai kun peppuaan pyöräyttelee kättä vasten. Sitten saattaa kuitenkin iltasella tulla hiukan enemmän liikettä mikä ihan hyvä, että saan alkaa unille itse rauhallisin mielin.

Täällä vatsa roikkuu jo hyvä ettei nilkoissa! Kävellessä painattaa aina vaan enempi ja enempi ja odotan jo keskiviikon neuvolalääkäriä niin tietää mikä olisi kohdunsuun tilanne kun kk sitten oli jo pehmentynyt ja lyhentynyt:) nyt tosiaan rv 36+0!
 
Meillä kohta viikon ollu tosi hiljainen kaveri. Yötki antaa nukkua. Ite välil huolestun, ku ei liiku. Mut nii sitä sanotaan, et lähellä synnytystä hiljenee. Ystis eilen kävi ja sano hänellekin aikoinaan nii käyneen ja sit pvää ennen ollu sit tosi vilkas liikkuja.
Toivottavasti ei meillä ainakaa lähellä synnytys oo, ku flunssaa meinaa olla... Ja osa laittamatta..
 
Ja mulla on baby alhaalla ollu jo pitkään. Käy välil ylhäällä. Ja painaa seistessä ja kävellessä kunnolla alas. Alapää kunnon pallo.. Turpea silloin. Kädellä tuntee kuin alapää venyy alaa palloksi. Odotellu puhkaseeko kalvot joskus, ku nii painattaa.... Ja nyt muutaman kerran on alhaalla tuntunu/kuulunu kalvojen pauketta.
 
Hyvä kuulla et on ihan normaalia :) hän kun on mun ensinmäinen. Nyt rupee kyllä jo vähän jännittään kun tajuu ettei tässä nyt enää kovin pitkä aika h-hetkeen oo. Kiva kun löysin tän foorumin ni näkee vähän miten muilla menee :-)
 
Mut jos menee liian hiljaiseksi, nii syö jotai makeaa ja mene maate ja olikohan 5 liikettä 30min pitää tulla ja vauva kylkeä. Tunnissa sit oli vissii 10 liikettä. Jos ei tuu nii soitto neuvolaan tai synnärille. Mä edellisestä jouduin käymään synnärillä ultrassa viikkoa ennen synnytystä tarkistaan onko kunnossa, ku ei liikkunu vauva. Onneks kaikki oli hyvin . Sanoivat, et ihan normaalia on, et lopussa vauva hiljenee ja ku tila käy vähiin. Tää kyl on kiva paikka, ku voi kirjoitella omista tuntemuksista ja lukea toisten . Moneen asiaan saanu vastauksia.
 
Joo jotenkin noin mäkin muistan jostain ton liikelaskennan kuulleeni. Tänään olikin jo tossa aamulla kaveri jo hereillä yöt nykyään tosi rauhallisia. Mut ihan "tarvittava" määrä tulee liikkeitä kun hän vaan liikkuu!
 
Täällä nyt 36+0 ja vauva liikkuu edelleen tosi paljon. Puolenyön jälkeen näin aamuun saakka on melko rauhallista, mutta sitten se potkiminen ja venyttely alkaa. Iltasin on tosi kova liikkumaan, mutta pitkin päivää maha heilahtelee ja aaltoilee.
Mulla RR ollu viikko sitten 100/60, normaalisti ennen raskautta 140/80. Välillä vähän huimaa ylös noustessa, mutta muuten kait parempi että on alhasempi.
 
Mulla rr oli viimeks 130/70 ja samoissa lukemissa ollut kyllä koko raskauden. Meidän pirpana kyllä potkii ja liikkuu kovastikin, liekkö meille tulossa adhd vauva. :D
 
Kannatti kirjotella meillä ollaan oltu melkeen yliaktiivisia tänään ;-) oon kyllä ollu huomaavinani että jos itte oon tosi väsynyt niin vauvakaan ei paljo liiku.
 
Mulla on kans nuo paineet vähän nousseet mutta sanoivat lääkärissä että tarkkaillaan vaan tiuhempaan. Mulla on alkuraskaskauden ollut yläpaineet max100 ja nyt on 120-130 välillä. Liikelaskentaan antoivat mulle äippäpolilla vinkin että juoda iso lasi makeaa mehua ja sitten kyljelleen pötköttään ja 10 liikettä pitäisi tunnin sisään tulla. Jotenkin tuota liikettä ei enää ihan samalla tavalla tunne kun tila on vähentynyt muksulla mutta ainakin itse olen huomannut että kun laskee käden vatsalle niin tuntee paljon enemmän liikkeitä kun vain "sisältäpäin". Mulle ohjeistivat liikelaskentaa aina tarvittaessa jos tuntuu että on ollut hiljaista. Muuten vähintään kahdesti päivässä. Meillä on noiden virtausten takia pitänyt tarkempaan seurata liikkumista ja kontrolloidaan äippäpolilla vielä samoja asioita kerran viikossa. Helposti saattaa silti muksu nukkuakkin sen pari tuntia kerrallaan eikä mitään kummempaa liikettä tunnu ennenkuin herättelee mehulla.
 
Mulle on tää raskaus tehny vaan hyvää..paineet ja arvot on kerranki kohdillaan. :-) viime käynnillä oli paineet kans vähän noussu mutta ei mitään hälyyttävää! Oon kans huomannu et ku mennään nukkuun ja laitan käteni isännän käden päälle ni tunnen paremmin liikkeet! :-)
 
Täälläkin on täytynyt muutaman kerran tehdä tuota liikelaskentaa kun on huolestuttanut. :sorry: Mutta aina iltaisin klo 22-02 pintaan ryminä on taattu! Sitten varmasti huolestun suuremmissa määrin jos sillonkaan ei liiku.
Olen huomannut saman että liikkeet saattaa tuntea paremmin kun laittaa käden masun päälle, kun pelkästään kuulostelemalla. Kai siellä alkaa jo jonkin verran ahdasta olla pikkuisella, mutta ensin tuo liikkeiden väheneminen sai ihan toden teolla huolestumaan.
Hyvä kuulla että muillakin näin ja kuuluu asiaan, rauhoitti mieltä! :)
 
Takaisin
Top