Lokakuun lahja 2012

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja lucci
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Niin joo ja noista kivuista vielä piti sanoa, että kyllä ne ihan normaaleja kasvukipuja on. Täällä myös tuntuu aina välillä aika koviakin vihlaisuja ja pistoja milloin oikealla ja milloin vasemmalla puolella alavatsaa. Samoin joskus jos vaikkapa ponnistaa sohvalta ylös, aivastaa tai yskäisee, saattaa tulla tuollainen vihlaisu.

Mua rasittaa nyt aika paljon tuo pissalla ravaaminen juuri ennen nukkumaan menoa. Ihan sama juttu viime raskaudesta. Tässä alkuvaiheessa piti usein käydä sen viisi kertaa pissalla ennen kuin saa unen päästä kiinni. Ilmeisesti kohtu kasvaakin juuri nyt siellä alhaalla sopivasti virtsarakkoa painaen... Muistaakseni helpottaa sitten kun maha alkaa vähän kasvaa ja kohtu nousta ylöspäin.  
 
Ei täälläkään tosiaan normaalisti pääse ultraan kuin vasta n. viikolla 12 kun on se np-ultra. Itse pääsen sen takia kun ei ole varmuutta raskauden kestosta. Eilen laitettiin lähete ultraan ja toivottavasti pian pääsis. Mutta tosiaan monessa paikassa ultrataan jokaisella neuvolakäynnillä. Usein just pienillä paikkakunnilla on näin. Täälläkään ei ole ultralaitteita neuvolassa ollenkaan.

Väsyttää vaan päivä päivältä enemmän. Huhhuijaa. Odotan sitä, että tämä väsymys hellittäisi. Mutta taitaa kyllä vielä pahentua. Eihän mulla ole viikkoja kuin vasta 5+1 (kai). Viimeksi tais olotila olla pahin siinä viikon 8 tietämillä, mutta mun pahoinvointi kyllä jatkui ihan loppuraskauteen asti.
 
moi täällä yks äippä ilmoittautuu joukkoon keskiviikkona testi näytti kahta viivaa mul yks kesken meno takana tyttö täyttää maaliskuussa 2v toivotaan et tää raskaus sujuu hyvin onnea teille muillekin
 
Varovainen ilmottautuminen mukaan... Itseasiassa tiistaina jo testailin selvän plussan, kp 25/28. Eli vähän olin hätäinen testaamiseni kanssa. Tänään vasta piti menkkojen alkaa, ei toistaiseksi onneksi näytä siltä...

Mä oon tällanen "pitkänmatkalainen". Meillä on poika (01/08) joka oli 4,5 vuoden yrityksen  luomutulos. -08 heinäkuussa oli aikainen keskenmeno. Nyt 3,5 vuoden jälkeen, kolmannesta lääkekierrosta on tämänhetkinen matkalainen saanut alkunsa.

Viikkoja nyt kasassa "säälittävät" 4+0 ja laskettu aika nettilaskurin mukaan 26.10.

 

Tänään se oksentelu sitten alko... En voi olla pystyssäkään edes 3min, kun jalat meinaa mennä alta.. Syödä ei tee mieli, eikä juoda. Huimaus on tullu myös kuvioihin, ja sänky, sohva, ja vessanpönttö on mun kavereita. Piti tänään kertoa miehen äidille, että oon raskaana, jotta saan ensviikolla hoitoapua, kun sillä alkoi loma. Onneks alkoi viikonloppu, ja miehellä vapaata. 

Vihaan niin tätä alkuraskautta, ja odottelenkin innolla koska pääsen nauttimaan raskaudesta.

Tsemppejä kaikille raskauteen :)

 
No niin, nyt on sitten varhaisultra-aika varattu Femedasta. Hintaa tälle lystille tulee n. 100e. En tiedä, onko jokaisella yksityisellä samanlainen menettelytapa, mutta tuonne soittaessani mulle annettiin vaihtoehdot edullisimmille ja kalliimmille lääkäreille. Kuulemma kaikki ihan yhtä päteviä, mutta määrittävät itse palkkionsa ollessaan yksityisyrittäjiä. Tyhmähän mä olisin ollut, jos olisin kalleimman valinnut, kun ei siellä mitään mun lempi lääkäriä ole. Ja 4d-ultria tekee vaan Bruno.. eli sille pääsee sitten joka tapauksessa myöhemmillä viikoilla.

Nyt mennään vasta viikkoja 5+0. Toi varhaisultra on vasta 7+6:( Miten helvetissä mä pysyn housuissani? Ensimmäinen neuvolakin on vasta 7+5. En ymmärrä, miten voi huolettaa näin paljon. Siitä ei ole kuitenkaan kuin vuosi, kun sain esikoiseni ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Nyt taidan vaan tosiaan tietää, mitä voi menettää:/
 
Heipä hei ja onnittelut kaikille kaksiviivaisille!

Loikkaanpa mukaan lokakuiseen porukkaan!

Olemme yrittäneet yli vuoden toista lasta ja nyt vihdoin testi näytti plussaa. Historiassa on kuitenkin v.2009 yksi keskeytynyt keskenmeno, jossa pikkuinen oli menetetty jo viikolla 6, mutta kivut ja vuoto alkoivat vasta viikolla 9. Tuo kummittelee mielessä jatkuvasti, eikä vielä ole uskaltanut iloita paljoakaan.

Olen yhden hyvin eläväisen puolitoistavuotiaan pojan töitä ja väitöskirjaa tekevä äiti, joten tylsiä hetkiä ei ole tarvinnut vähään aikaan pelätä :) Perheeseemme kuuluu myös koira (ja toki mies :) )

Viikkoja on kertynyt 4+4 ja laskettua aikaa povaillaan 22.10. Heti plussauksen jälkeen oireita ei ollut ollenkaan, mutta pikkuhiljaa tissit alkoivat todella muistuttaa olemassa olostaan ja etova olo tulla osaksi päivää. Ja se väsymys!!! Mies on ollut viikon poissa ja minä lomalla ja todella on tuntunut, ettei yksin tahdo pojan kanssa jaksaa iltaan asti. (Meillä siis poika ei ole päiväkodissa vaan opiskelija-isä on hoitovapaalla). Kaiken lisäksi poika ei ole koskaan ollut hyvä nukkuja ja heräilee vieläkin monta kertaa yön aikana.

Johan sitä tarinaa jo tulikin... Kovasti vain nyt onnen tuulia puhaltelen kaikille, ettei ikäviä uutisia tulisi!

 
Mulla on kans päällimäisenä oireena ollut se väsymys. Edellisessä raskaudessa en muista olleeni koko aikana näin väsynyt. Koko päivän silmät tuntuu vaan luppaavan ja sit jos yöllä tarvii esim vessaan lähteä, niin si ei vältsisti ees väsytäkään. Alavatsa tietää olevansa raskaana, siellä on tuntemuksia oikeestaan koko ajan. Ja rinnoissa tuntuu aika ajoin arkuutta.
Esikoisen odotus oli niin oireeton, etten tahtonu uskoa olevani raskaana, ennenkun aloin tuntea potkut. Saa nähdä mitä nyt on sit tulossa.

Me ollaan miehen kanssa käyty Helsingissä Graviditas-klinikalla josta hoitona olleet lääkketkin ja ens viikolla ajattelin varailla aikaa varhaisultraan sinne. Kuten myös neuvolaan.
 
Tervetuloa joukkoon Mamunen ja Palsternakka ja tulevaäiti!

Mamma933...
syvä osanottoni pahoinvointien puolesta! Siellä masussa on ainakin vahva yksilö kun antaa noin voimakkaasti itsestään kuulua!

Ruskavauva: Oiiiih, ihanaa, kiva kuulla ultrasta että kaikki on hyvin!

Tämä väsymys on kyllä todella posketonta. Kuvo olo ja pahanolon aallot kulkee mukana aamusta iltaan. Minua myös huimaa ja pyörryttää, heikko olo. Ajoin tänään kolarin parkkihallissa, onneks ei tullu pahoja peltivahinkoja, yks puskurin lista törrötti mut sain sen paikalleen. Ei tämmöses kunnossa sais kyl autoa ajaa!!

Tällä viikolla selvästi on tarvis foolihaposta ja raudasta - appelsiinit, paprikat, herneet ja katkaravut on kovassa huudossa.

Nyt nukkumaan moikka!
 
Oletteko muuten käyttäneet mitään raskausajan vitamiineja tms? Mä itse oon alkanut taas ottamaan Raskaus Multitabseja. Tuntuu kovasti jeesaavan väsymykseen. Auttoi viime raskaudessakin jonkin verran.

Hitsit tän mahan kanssa on ihan hullua. Mulla maha pömpöttää niin, että vois luulla mun olevan vähintään viikolla 15. :D Mutta turvotusta tämä varmaan on. Rinnat on myös älyttömän painavat ja maitoa on rinnoissa selvästi aiempaa enemmän. Oon nyt imettänyt vain kerran vuorokaudessa niin maidontuotanto on jonkun verran vähentynyt. Ehkä kohtapuoleen jätän tuon iltaimetyksenkin pois. Mutta ei siis välttämättä ole helppoa nyt just lopettaa imetystä kun pikkukakkosen tuomat hormonit tekee sitä maidon lisätuotantoa. On sitten tissit aika pinkeenä jos lopetan. :D
 
Mä syön (söin jo ennen tärppiäkin) d-vitamiinia ja foolihappoa. Näillä pärjäsin edellisenkin odotuksen ja toivottavasti myös tämän uuden. Mies on tilaillut rapakon takaa pikkusen vahvempia vitamiineja, mitä meidän apteekista saa.

Eilen alkoi sellanen satunnainen etova olo. Aina väliin tuntui, etenkin autossa ja sit välillä myös aika rajua huimausta. Tuo huimaus tuli sellasissa tilanteissa, et vois muutenkin huimata, mutta tosiaan aika rajuna. Äkkiä noustessa ja sit pitikin istahtaa uudelleen, kun tuntui, et taju lähtee jne. Nännit on tosi arat, rinnat muuten ei niinkään.

 
Järkyttävää pahoinvointia ollu aamusta iltaan siitä lähtien kun alkoi. "Onneks" tulin kipeeks niin oon ollu keskiviikosta eteenpäin sairaslomalla töistä. Eilen kävin hakemassa apteekista pahoinvointirannekkeet, ja kyllä niistä jotain apua tuntuu olevan. On vieläkin vähän huono olo, mutta se lamaannuttava yrjötys on helpottanut. Huomenna pitäis taas mennä töihin, mielenkiinnolla odotan, mitä siitä tulee kun olen ravintolassa töissä ja kaikki ruoka ja tuoksut ällöttää. Olen elänyt tän viikon lähinnä pelkällä jogurtilla, kaikki muu ällöttää.

Mä syön aika paljon lisäravinteita. Multivitat ym monivitamiinit jätän hyllyyn, niistä ei ole mitään hyötyä kun ovat synteettisiä. Syön omega 3:a, B6 ja B12 vitamiinia, foolihappoa, sinkkiä, kromia, ubikinonia, d-vitamiinia (125µg), C-vitamiinia, kalsiumia, magnesiumia ja maitohappobakteereja. Ja niitä tosiaan saa paljon halvemmalla (ja vahvempia) iHerbistä tilaamalla. Kovin paljoa ei kannata kerralla ottaa, ettei jää tulliin, mutta ite oon tilannu ihan yhtä-kahta purkkia kerralla niin hyvin on tullu postilaatikkoon.
 
tervehdys pitkästä aikaa, ja tervetuloa uusille! (:

täällä edelleen pienin oirein liikenteessä ollaan, väsyttää ihan julmetusti mutta muutenpa on saanut olla ihan rauhassa kaiken maailman kammottavilta oireilta, mitä osalla teistä kuulostaa olevan (: hapankorput on muuten kova sana! :D mutta niin.. eilen taas tuli sitä vuotoa.. "/ se taas sai vähän ajatukset sekaisin ja mielen pelokkaaksi, mutta niin kovin vähäistä jälleen, eikä sitä kestänyt kauaa, että en jaksanut taaskaan ruveta kovin stressaamaan! 

noista vitamiineista olette jutelleet.. ite syön sitä Multivitan Raskaus -valmistetta, tosin jäänyt toisinaan tabletti ottamatta.. :D enkä syönyt niitä ennen tärppiä, vaan plussaamisen jälkeen aloin vasta syömään.. en sitten tiedä, popsinko niitä turhaan (?), mutta tuskinpa kamalasti haittaakaan niistä on. (:

kahdeksas viikko käynnistyy! jeij! (: kohdun pitäisi olla jo appelsiinin kokoinen! (:
 

Hei vain!

Olen syönyt vain foolihappoa, D-vitamiinia ja rautaa tähän mennessä. Lisäksi teen joka aamu hedelmäsmoothien, johon laitan mustaherukoita. Jossain tutkimuksessa on sanottu, että niillä olisi vaikutusta vauvan ihon kunnon kanssa (tutkimuksissa tosin sanotaan paljon kaikenlaista...) Meidän pojalla on ollut tosi hyvä iho syntymästä asti, ja join silloinkin joka päivä noita voimasmoothieta. Haluan ainakin uskoa, että niillä olisi vaikutusta :D

Ihanaa, kun Cupcakella alkaa jo kahdeksas viikko! Itsellä tulee huomenna vasta viisi täyteen. Aika menee tässä alun keskenmenopaniikissa niin tuskastuttavan hitaasti :(
 
Tuo foolihappo taitaakin olla aika tärkeä tässä ihan alkuvaiheessa kun vaikuttaa siihen hermostoputken sulkeutumiseen, joka pitäs tapahtua jossain viikon 6 tietämillä. Sen jälkeen foolihaposta ei taida suuremmin olla enää apua. D-vitamiinia minäkin toki otan lisäksi. Yhteensä otan sitä n. 50 µg. Noista Omegoista sain Kättäriltä vakavan varoituksen. Itse siis söin niitä viime raskaudessa alkuajan kunnes kätilö kehotti lopettamaan niiden syömisen. Kuulemma on aika paljon osoituksia siitä, että Omegojen syöminen raskausaikana lisää raskaudenaikaisia hallitsemattomia verenvuotoja ja sen myötä vaikuttaa lapsen vointiin. Tästä ollaan siis parhaillaan tekemässä tutkimusta. Sanoi, että kannattaa mielummin olla syömättä kun ne ei välttämättömiä ole. Itse lopetin niiden syömisen siihen, en tiedä sitten...
 
Mä alotin plussaamisen jälkeen Multi-tabs Raskaus Plussien popsimisen. Jonakin päivänä unohtuu tosin, mutta eiköhän noita vitamiineja saa onneks jotakin kautta kun hedelmiä ja muita kasveja tekee mieli syödä mahottomasti! Täällä VAUssa on artikkeli, jossa sanotaan näin: ”Jotta foolihapon tuoma suoja syntyisi, pitoisuuksien pitää tosin olla riittävät veren punasoluissa jo raskauden alkaessa. Punasolut elävät kolme kuukautta, joten foolihappolisäkuurin aloittamisesta menee useampi kuukausi ennen kuin punasolujen foolihappotaso nousee riittävän korkeaksi”. Toivottavasti siis oon syönyt sitä sisältäviä ruokia tarpeeks kun en tajunnut heti pillerit pois jättäessä aloittaa foolihappo -kuuria.
Oireet on pysynyt edelleen kurissa, mitä  nyt tunnin välein murisee maha ja töissä pitää olla koko ajan jääkaapilla tekemässä voileipää! Ens viikolla olis tarkoitus alkaa soittelemaan yksityisiä lääkäriasemia läpi ja kysellä varhaisultran hintoja ja aikoja. Kuudes viikko puolessa, eli kohta on aika käydä kurkistamassa onko ketään kyydissä! :)
 
Täälläkin yksi ilmottautuu erittäin varovaisesti mukaan, viikkoja kasassa 6+3, yksi keskenmeno aijemmin joten nyt hiukka pelottaa tämänkin puolesta että toivottavasti pysyy matkassa mukana. pahoinvointia 24/7 :/
 
Tervetuloa joukkoon kirjavaan Mamu91!

Mä olen kans syöny Multi Tabs raskaus plus- vitamiineja koko yritysajan eli 2 vuotta. Oikeestaan oon syöny niitä putkeen ihan siitä asti kun aloin odottamaan esikoistani vuodenvaihteessa 2008-2009. Imetin esikoistani puolitoista vuotta niin vitamiineille oli tarvetta. Ja kun toinen lapsi oli heti ajatuksissa niin jatkoin vitamiinien syömistä imetyksen lopettamisen jälkeenkin. Kaverilta sain vielä foolihappolisää jenkeistä jota oon syöny multi Tabsien päälle about 1/2 vuotta.

Mulla alkaa tänään 7.raskausviikko!!!

Terv.Barbamama&"Pörris"
 
:) oletteko neuvolaan jo varannut aikoja? itse en ole vielä,vaikka arvelin että haluaisin ehkä sen varhaisultran että tietää onko asukilla kaikki okei,stressaa hirveästi tuon viime kertaisen keskeytyneen keskenmenon takia.
 
Takaisin
Top