Lokakuun Löpinät

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tiutsi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meiän tytöillä on 3vuotta ikäeroa. Muuten sujuu hyvin, paitsi että isommalla on niin vaikea uhma, että iteltä ja mieheltäkin meinaa loppua voimat. Yritetää tällä hetkellä palkita hyvää käytöstä tarroilla jos vaikka joskus vähenis se kiukuttelu ja uhmaaminen ja kaiken tuhman tekeminen. Meillä esikko kans hoidossa ku ehti alottaa siel vuoden alussa. Ja viihtyykin siellä hyvin, samalla ite saa lepuuttaa korvia ja hermoja. Useempana iltana menny itellä itkuks ton esikon käytöksen takia.
Vauvaa kohtelee kyllä hyvin. Ja esikko on todella omatoiminen, mitä nyt vaan alkanu hidastella ihan kaikessa. Varsinkin jos erehtyy sanomaa että nyt on kiire pukea ne vaatteet päälle ettei myöhästytä hoidosta. Ni tyttöpä alkaa tanssahdella ja pyörimää ympyrää ja tekemää kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi.
 
kävin kampaajalla ja mies oli pojan kanssa kolmisen tuntia, aika oli ollut yhtä kitinää. Sai mies hieman osviittaa siitä mitä on olla vauvan kanssa kaksi, kun yleensä olen siinä ollut auttavana käsiparina. ehkä me taas ymmärretään toisiamme hieman paremmin.
 
Joo, miehillä tai ainakin mun miehellä on sellainen käsitys että täällä vaan päivät pitkät löhöillään ja lomaillaan. :glasses9 Pitääpä kokeilla yllämainittua itsekin.
 
Sama täällä, ja sitten vielä kuvitellaan että puhtaat vaatteet ja astiat tulevat kaappeihin itsestään. Saatika, että ovesta mahtuu sisää ja kaikki tavarat menee itestää paikoilleen. Oonki sanonu, että jos mä oisin oikeesti viikon tekemättä yhtää mitää muuta, kuin olemalla lasten kanssa ni sen jälkee huomais oonko ihan vaa löhöilly ja hengaillu :D
 
Mun on pakko hehkuttaa (nolona) että sain VIIMEINKIN pestyä ne ikkunat :smiley-ashamed008 ja eihän siinä mennykää kuin puoli vuotta(muutosta) mutta nyt se on tehty:smiley-bounce013
 
Minäkin välillä kaipaan raskausaikaa.. En niinkään ihan viimeisiä viikkoja, kun oli niin tuskaista kipujen ja turvotusten kanssa mutta sitä keskiraskautta kyllä ja niitä ultria ja ja :) toinen on myös synnytys, vaikka omalla kohdalla se ei ollut mikään helppo niin silti se tuntuu hyvin ainutkertaiselta kokemukselta, jonka haluaisin kyllä vielä kokea :) meidän neiti on ajoittain hyvin vaativa ja vatsavaivainenkin niin nyt ei mikään järkyttävä vauvakuume ole. Tässäkin on riittävästi. ehkä jonkun 2-4 vuoden päästä sitten.. :)
Meillä lauantaina kastajaiset ja multa ei lähde ääntä ollenkaan!! No onneksi pappihan sen puhumisen hoitaa :P
 
Tein itse suursiivouksen viimeisillä viikoilla raskaana ollessa ja silloin pesin ikkunat. Olin hyvävointinen ja pystyin kaikkea puuhaamaan, kävin jopa mustikassa 5pv ennen synnytystä. Olihan se hidasta ja väsyttävää, mutta nautin. Sen jälkeen mies ei enää päästänyt mua yksin metsään :) Tais olla ihan hyvä :) Mutta eipä ne paikat kauaa pysy siistinä vaikka on suursiivottukin. Täällä on tyttö ollut jo yli tunnin tissillä, alkaa jo pikkuhiljaa silmät painua onneksi. Tutin olisin muuten kaivanut esille.
 
Marbles mä en tiiä koska täs asunnos on edellisen kerran pesty ikkunat. Edellinen asukas kun kuoli joskus viime talvena ja sen jälkeen tääl tehtii remontti. Totesin ikkunoit pestes et olkkarin ikkuna oli välistä paljon likasempi kuin sisä- ja ulkopuolelta. Pesurätti tuli paril vetäsyl ihan mustaks. Mietittii miehen kans et varmaa edellinen asukas polttanu partsil niin paljo tupakkaa et se savu yms. on päässy ikkunan välii lopulta. Mut täytyy sanoa et nyt niistä oikeesti näkee niin hyvin läpi et ihan ku olis vaihtanu kuvaputken teräväpiirtoon :laughing005
 
vitsi huomasin täs näin että mulle on tullu jtn näppyjä molempiikäsivarsii.. voiskoha ne olla jotai hormoninäppyjä ?:o ne on sellasia pieniä vähä mustapään näkösii..:rolleyes: kiva mitenköhä ne saa pois..kiva ristiäisis käyttää mekkoo ku näppylät paistaa käsis :angry
 
Tuli tässä juuri mieleen että Suviiista ei ole kuulunut pitkään aikaan? Ovatkohan pikkuisen kanssa päässeet kotiin :anyone
 
plaah, masentavaa...viime yönä alko naisten vaivat! *murr*
ajattelinki tuossa viime viikon alussa,et näiköhä on tulossa tätsky kyllään, ku tuntu parina päivänä nippailua alavatsassa ja teki mieli syödä kokoajan...
hohhoijaa...no ei voi minkää :D
esikoisen aikaan kesti yli ½v,enne ku alko...
 
Mullakii varmaa on menkat tai sitten ei. Esikon syntymän jälkee oli kolme kertaa epämääräsiä vuotoja, mutta silloin gyne totes et on kohtu ja munasarjat lepotilassa, mut vuotojen syy ei selvinny. Sit ku menkat oikeesti alko, ni ne olikii niin pirun kipeet ettei ollu epäilystäkään mistä kyse. Nyt ollu kans tota vuotoa mut kivuista ei tietoakaa. Enpä tiiä sitte...
 
Ja esikon jäljilt ne alko 4kk syntymästä.
 
Eilen päästiin lähtemään Helsingistä iltapäivällä kotiin. Oli eilen vielä paljon tutkimuksia, että voidaanko kotiuttaa ja onneks oli siinä kunnossa, että päästiin vihdoin kotiin! :) Tänään sitten metsästettiin pojalle lääkkeitä monesta apteekista ja että osaa olla vaikeeta... :mad: Antoivat sairaalasta sen verran lääkkeitä, että pärjättiin tähän päivään ja torstaihin asti on semmosta lääkettä mikä on ainoastaan tilauslääke. No sitä haetaan sitten samalla Tampereelta, kun mennään kontrollikäynnille TAYS:iin torstaina. Eli meillä on nyt sitten se rumba menossa, että pitää joka aamu kuudelta ja yhdeksältä antaa lääkettä, päivällä kahdelta, iltapäivällä kuudelta, sekä illalla kymmeneltä. Mutta mitäpä sitä ei oman lapsensa tähden tekisi. :happy119 Edelleen on toipilas leikkauksen jälkeen eikä sydän ole vieläkään täysin kunnossa, mutta toivottavaa olisi, että parantuisi nyt näiden lääkkeiden avulla siihen kuntoon ettei tarvis lääkkeitä syödä. Seuraavan leikkauksen jälkeen jääkin sitten loppuelämäksi lääkitys, kun vaihdetaan 6-10-vuotiaana tekoläppä keuhkovaltimoon, mutta se on sen ajan murhe, jota emme mieti vielä.

Näin meillä siis edetään tämän pienen sydänpotilaan kanssa. :love2
 
Voi ihanaa, että olette päässeet kotiin. Tsemppiä ja jaksamista arkeen. Varmasti helpottaa, kun tottuu ja hommat rutinoituu.
 
Isänpäivä alkaa olla kohta ajankohtainen.
vietättekö isänpäivää ja miten?
mitä lahjaksi?
oma pää lyö tyhjää :D viime vuonna tehtiin tytön kanssa kakku ja sit tyttö maalas sormiväreillä taideteoksen,jossa oli kukkia ja aurinko,kehystettiin se ja se oli odottamassa aamulla kahvipöydässä. plus,tietysti hankittiin isä-muki :)
 
Takaisin
Top