Lokakuun Löpinät

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tiutsi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla on ollut eilen ja tänää vähän haikee fiilis. Ollu jotenki vähän ikävä sitä vauvamasua ja jännittävää odottelua koska se tulee pihalle ja kumpi sieltä tulee. Ja sitten sitä kun tajus että nyt se h-hetki alko ja kaikkein eniten sitä hetkeä kun sen vauva sai ekan kerran syliin (ja sai ilmoittaa että vauva syntyi). Se on kyllä jotain ainutkertaista ja ihmeellistä, että oon alkanut miettiä että sen kokeminen vain kahdesti ei riitäkään minulle..

Ei sillä etteikö tuota vajaa 2kk olisi ainutlaatuista pitää sylissä <3
 
Ihan samoja asioita olen minäkin miettinyt...miten erityisen hienoa aikaa raskausaika oli ja kaikki mitä siihen liittyi. Rakastin joka hetkeä tai no ehken niitä 7-8viikkoa, jolloin pahoinvointi oli kuvioissa, mutta muuten jäi hyvät fiilikset kokonaisuudessaan. Kaikki on ollut niin uutta ja ihanaa, mutta tietysti omalla tavallaan jännittävää :) varsinkin kun on meille ensimmäinen. Nyt pieni tuossa tuhisee ja äitiyttä opetellaan.
 
Täälläkin ollut hieman haikeutta noiden asioiden takia, mutta tavallaan sitä pahentaa se, että ei saakaan olla sen vauvan kanssa 24/7, kun hän asustelee sairaalassa ja raskausaikana vauva kulki kumminkin koko ajan mun mukana. Mulla oli semmonen fiilis sillon, kun tää sydänvika ja kaikki operaatiot tuli eteen etten enää ikinä pysty lapsia hankkimaan lisää, että en vaan kestä, jos tulee vastaava tilanne taas eteen. Nyt lähinnä tuntuu siltä, että pitäähän tolle maailman sulosimmalle pojalle hankkia vielä sisarus tai kaksikin. Mullekaan ei riitä se yks kerta, kun saa kokea sen syntymän ihmeen ja kun synnytyskin oli niin helppo ja kaikinpuolin mukava kokemus! :)
 
Minäkin näin jo unta uudesta vauvasta :) Unessa tämä meidän ensimmäinen oli pikkuisen isompi, mutta kovin pieni poika vielä, ja minulla oli vastasyntynyt tyttövauva. En kuitenkaan toivo, että tämä aivan heti toteutuisi, kun sen verran työlästä on jo tämän yhden kanssa.
 
Mua vaivaa jo nyt vauvakuume. Mulla ei raskausaikaa varsinaisesti ole ikävä, mutta kolmannesta lapsesta haaveilen päivittäin :). Meillä on tällä hetkellä mukavaa kotona, vauva on helppo ja esikoinen helppo. Varmaan tämän pikkuneitin ollessa vuoden, alkaa uusi yritys. Mitään ehkäisyä me ei aiota käyttää välissä, mutta kun molemmat lapset on saatu hoitojen kautta ja vielä imetän, se toiminnee hyvänä ehkäisynä.
 
Minä en osaa vielä päättää haluanko lisää vai en ja jos niin milloin. Toiveissa olisi jatko-opinnot lähivuosina. Pelottaa että useamman lapsen kanssa niiden omien unelmien ja tavoitteiden toteuttaminen olisi hankalaa tai jopa mahdotonta. Vaikka olenkin nähnyt niitä tehomammoja jotka pystyykin kaikkeen... Entä jos itsestäni en löydäkään niin paljon voimia. Toisaalta haluan kokea kaiken tämän uudelleen, hankkia pikkuiselle seuraa ja haaveilenkin isosta perheestä. Ehkä olisi järkevintä pitää kuitenkin parin vuoden tauko ja katsoa mihin suuntaan elämä vie ja missä aatoksissa sitä tuolloin on :) Äidiksi tuleminen on kuitenkin parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut <3 En silti haluaisi aivan kadottaa itseäni äitiyteen. Paitsi nyt hetkeksi.
 
Jonnukka: Eipä sitä tosiaan onneksi heti tarvitse päättää, haluaako vielä lisää lapsia ja milloin. ;) Ja mielensäkin saa sitä paitsi aina muuttaa!

Itselläni ei ole mitenkään ikävä raskautta, vaikka molemmat raskaudet ovat ihan kohtuu helppoja olleet. Raskaus kuitenkin rajoittaa elämää, ja minä en malttaisi kovin kauaa olla pois hepan selästä, vaikkei edes sitä omaa heppaa (vielä) ole. On se oma lapsi toki sen arvoinen, että vähäksi aikaa luopuu jostain itselleen tärkeästäkin, mutta vaikka se on ihan kivaa aikaa, niin itse tykkään kuitenkin enemmän tästä, kun ne lapset ovat jo mahan ulkopuolella. Olen toki ylipäätään sellainen tyyppi, jonka mielestä paras aika on aina kulloinenkin hetki, tai ainakin sitä yrittää elää niin. Pyrkii löytämään ne hyvät puolet sen hetkisestä elämästä ja nauttimaan niistä parhaansa mukaan. :)

Sen verran on lapsiasiaa mietitty, että JOS kolmas vielä joskus haluttaisiin, niin ehkä vähän pidemmällä välillä. Eihän tyttöjenkään ikäero mikään pienin mahdollinen ole, mutta ajattelin, että voisi työelämässä olla vähän pidempään nyt ja katsoa sitten, vieläkö tahtoo kolmannen. Ehtiihän tässä. :) Joka tapauksessa iloitsen nyt näistä kahdesta ihanasta tyttärestä, jotka olen jo saanut.
 
Mä en pysty edes kuvittelemaan, että hankkisin lisää lapsia vielä. Sen verran on valvomista ja hommaa tässä yhdessäkin vauvassa. Olen aina halunnut kaksi tai kolme lasta, ja haluan yhä, mutta taitaa tulla muutaman vuoden välein, että ehdin unohtaa kamalat raskausvaivat, inhottavan synnytyksen ja nämä alkuvaikeudet. Sitten, kun vauva on jo taapero ja tulee oikeasti sellainen olo, että olisipa täällä taas pikkuruinen, tuhiseva vauva, voin ruveta yrittämään seuraavaa. Haluan, että tätä aikaa ehtii tulla ikävä, koska olen varma, että se ikävä kyllä tulee.

Toinen syy, miksi en halua seuraavaa vielä, on alussa oleva väitöskirjani. Haluan saada sen joskus valmiiksi enkä halua unohtaa, mitä olin tekemässä. Uskon, että jos tekisin lapset putkeen, vieraantuisin töistäni ja menettäisin ehkä järkenikin. Voihan olla, että mieli muuttuu, mutta tämän hetken suunnitelma on palata ensi syksynä sorvin ääreen. Ehkä olen seuraavan kohdalla sitten jo tohtorisäiti.
 
mä oon vahvasti sitä mieltä että yks riittää..ehkä siihen vaikuttaa oma ikäkii..en haluu olla hirveen vanha kun toisen saan,tai no mikä kenenkii mielestä on vanha.
 
Minulla samat ajatukset kuin Kellityksellä, että JOS se kolmas tulee niin vasta useamman vuoden päästä. En halua yhtä pientä ikäeroa kuin nyt näillä kahdella. Ehkä sitten kun esikoinen menee kouluu, eli joskus 4 vuoden päästä. Tosin silloinhan mieli voi olla toinen tai sitten ei. Mutta tällä hetkellä ajatuksissani on, että vielä yksi vähän myöhemmin. Isältä ei ole kysytty :D
 
Minä voisin vaikka heti tehdä toisen :) mutta siihen tarvitaan kaksi ja mies haluaa vielä odottaa. Pitää myös saada opiskelut päätökseen, joita suoritan työn ohella. Olen motivoinut itseäni samalla lopputyön tekemiseen, kun tyttöä hoidan. Ei ihan helppo yhtälö, kun ajatukset ovat vauvassa, mutta on kiva saada aivojumppaa ja jotain aktiviteettia päivään. Itse työ vaatii myös töissä oloa, mutta voin valmistella ja viedä sitä eteenpäin kotoa käsin. Te joilla on useampia lapsosia niin kuinka raskaaksi koette kahden tai useamman pienen lapsen hoidon ja millaisin ikäeroin he ovat ?
 
Jolanda: Täällä ainakaan ei tunnu mitenkään raskaalta elo kahden pienen lapsen kanssa. Uskon, että se auttaa paljon, kun esikoinen on jo aika omatoiminen. Näillä meidän lapsukaisilla on ikäeroa n. 2,5 vuotta. Esikoista ei tarvitse esim. syöttää enää, ei käytä vaippoja ja on kyllä ollut oikeastaan vauvaiästä lähtien sellainen, että viihtyy myös itsekseen eli ei tarvitse viihdyttämistä ja leikkiseuraa koko aikaa. Mielikuvitusta hänellä riittää ja leikkejä keksii ihan yksinään, vaikka toki välillä pitää saada äidin ja isin kanssa touhuta. :) Mutta todella hyvin on siihen nähden mennyt, ettei ole mustasukkainenkaan vauvasta. Mutta minulla nyt kai on melko rento ote tähän äitiyteen, se on tuntunut esikoisen syntymästä asti varsin luontevalta itselle. Sekin varmasti vaikuttaa paljon. Meillä esikoinen on myös koko ajan kotona meidän kanssa. Jotkuthan laittavat isomman lapsen tai isommat lapset hoitoon, kun vauva on talossa. Minulle se ei tulisi mieleenkään eikä se sopisi itselle, mutta joskus se on kyllä lapselle itselleen parempi, ja tässäkin asiassa kukin tekee kuten parhaaksi näkee. :) Minun tapani on paras minulle, mutta ei se ole paras kaikille. Ja oikeastaan asioille esim. kauppaan ja kaupungille pääsee lähes yhtä hyvin kahden lapsen kanssa, kun esikoinenkin aika kiltisti kulkee mukana. Tosin vielä helpompaa olisi, jos neiti suostuisi rattaissa vielä istumaan, voisi hommata tuplarattaat ja kulkea niiden kanssa, mutta kun se ei käy. ;)

Omalla kohdallani vauva-aikana muutenkin tuo unenmäärä ja -laatu vaikuttaa kaikista eniten jaksamiseen, muuten oma asenne on tärkein. Meillä menee hyvin eikä vielä ole tuntunut raskaalta, mutta ehkä olen päässyt helpolla.
 
Meillä 2 lapsen perheessä tilanne oikeastaan sama kuin kellityksellä. Molemmat lapset ovat helppoja ja esikoinen omatoiminen ja malttaa myös puuhailla itsekseen. Tuntuu että meidän perhe-elämä ja parisuhde on mennyt vaan parempaan suuntaan uuden lapsen myötä.

Valvomista tulee, mutta viimeisten päivien aikana yötkin ovat menneet paljon paremmin eikä masu ole enää kovin kipeä vauvalla! Öitä lukuunottamatta pikku tyttönen on niin tyytyväinen pikku vauvanen :) Varmasti tulisi erilainen kirjoitus jos toinen lapsi olisi osoittautunut kovin vaativaksi.
 
Meidän vanhimmilla lapsilla on ikäeroa 1v2kk. Se vauva-aika kahden kanssa meni tosi helposti tai sitten aika kultaa muistot.
Tämän kolmannen kanssa, kun edelliseen tuli ikäeroa 2v7kk on sitten se hankalempaa, ettei pääse vielä esim. pitkille REIPPAILLE vaunulenkeille, kun ei ole triplakärryjä, koska esikoinen ei vielä edes pyöräile, mutta muuten ei siinä olekaan ongelmaa eli nuo pieni tahtiset lenkit kylällä sujuvat mainiosti.
Nukkumisen suhteen sitten on se herääminen ongelmana, kun toinen herättää toisen eli silloin, kun isommat nousevat on minunkin noustava. Tänään ihme kyllä he nukkuivat puoli 9 aamulla JEE!!
Ja kuivaksi oppi kesällä kuopuskin eli talossa on nyt vain yksi vaippaikäinen, kun viimeksi oli kaksi samaan aikaan :D
Niin ja haastetta tuo uhma eli kummallakin vanhemmalla sitä on havaittavissa riitojen muodossa eli saa olla "laittamassa voita väliin" monet kerrat, mutta siitäkään en valita, kun heti kylällä on paljon meidän muksuja vaativampia "mussukoita", jotka eivät kuuntele sitäkään vähää vanhempia, kuin omat lapset.
Ehkäpä se todellakin on kasvattanut itseäni, kun minulla on se 8 pikkusisarusta, joista 4 nuoremman vaipanvaihdossa ja syötössä olin aktiivisesti mukana. Eli hoidon suhteen uutena oman vauvan kanssa tulivat nämä yöheräilyt ja se kunnon vastuu ja erilainen rakkaus lasta kohtaan.
Kun itse tulee äidiksi, niin sitten sen vasta ymmärtää oli sitten hoitanut kuinka montaa vauvaa ja lasta tahansa :)<3

Ja meillekin se mahdollinen 4 lapsi jos siunaantuuu, niin sitä koitetaan ehkäpä n.5 vuoden päästä, kun silloin olen 31v. eli on vielä ikääkin jäljellä ja ei tule kuitenkaan niin "liikaa" ikäeroa lapsille :D
 
Muokattu viimeksi:
musta tuntuu et tää yks lapsi riittää pariks vuodeksi. täs on nii paljo hommaa täl hetkellä :D ja ei oo yhtää ikävä kyllä sitä raskaus aikaa. paitsi sitä ku oli jännää ootella koska se syntyy ja ku vauva synty <3 Sitä välil miettii haikeena. Mutta muuten ei ollenkaa, raskaus rajotti nii paljon kaikkea.. Ehkä sitten joskus se toinen, ku unohtuu toi miltä tuntuu olla raskaana yms. Ja sit ku esikoinen on leikkikaverin tarpeessa :D
 
Meillä siis esikoinen 2v4kk ja toiset päivät on tosi hankalia. Neiti kukuttelee joka asiasta ja mikään ei tunnu onnistuvan, mutta on niitä hyviäkin hetkiä :) Meillä siis neiti jatkaa muutamana päivänä viikossa pk:ssa (oli siis siellä jo vuoden, kun olin tässä välissä töissä), aika pitkälti puheen kehitysksen takia. Meidän Neidillä siis ilmiselvästi puhe kehittyy vähän hitaanlaisesti (josta varmasti osa kiukuttelua johtuu kun ei saa asiaansa ilmaistua puheilla tai sitten äiti ei vaan ymmärrä) ja on katsottu että pk olisi yksi hyvä tukimuoto tähän. Ja kyllä äitikin niinä päivinä saa hieman lepuuttaa korviaan. Nyt viikon sisää Neiti on alkanut jo hieman leikkimään itsekseen ja jopa pottailut kiinnostaa. Vaikka välillä on raskasta kahden pienen (ja koiranpentu siihen päälle) kanssa niin en silti muuttaisi tilannetta.
Kyllä loppujen lopuksi meillä hyvin menee :)
(onneksi Neiti on hyvä nukkuja, nytkin nukkuu jo toista tuntia päikkäreitä. Tämä auttaa heti siihen, että iltamme saattaa olla kiukuttelematon..) :)
Ja onhan tää välilä sumplimista ja miettimistä mitä tekee missäkin järjestyksessä kun kaikki tarvitsee apua, mutta vuosi eteenpäin niin tilanne on toinen :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top