Letrozolin käyttäjiä?

Noniin, alkaa taas tulla selvyyttä asioihin. Punasta näkyvissä ja päästään vihdoin uuteen kiertoon. Taidampa laskea vasta huomisesta kp1, koska vasta nyt illalla alkoi tulla punaa paperiin. Suunnitelmana nyt sitten uutta yritystä lääkärin ohjeen mukaan kp3-7 letrot 1x1 ja ovistestin perusteella viikko o+:sta jälleen progesteronimittaus. Ei tarvita nyt vasteultraa kuulemma.
Aloin voida huonosti itseni kanssa ja se on ollut kyllä merkki menkkojen alkamisesta. Tosin, oli erittäin epämukava olla eilen ristiäisissä.. melkein juoksin pakoon kaikkia taaperoita ja vauvoja, joita oli myös tilaisuuteen saapunut. Nyt tietää, että paremmat ajat mielen myrskyjen kanssa alkaa kohta koittaa kun hormonitasot taas muuttuu. 🍀

Mitäs muille kuuluu?
Hienoa, että epätietoisuus päättyy ja pääsette uuteen kiertoon. Toivottavasti tällä kertaa toimii letrot paremmin ja mielen myrskyt helpottaa pian! 🧡

Täällä dpo4 ja kunhan odottelen ja koetan nauttiskella viimeisestä lomaviikosta. Ollaan anoppilassa, ja täällä on miehen sisaruksilla pieniä vauvoja. Vähän kirpasee, mutta ihmeen hyvin olen saanut pidettyä itseni kassassa. Mutta syliin en noita pieniä kyllä halua! Onneksi me ollaan keskenämme kesämökillä, niin pääsee hieman pakoon.

Perjantaina sitten taas kotia kohti. Mulle gyne ei suositellut tai määrännyt mitään proge mittausta, mutta käyn nyt torstaina verikokeissa (otan samalla muitakin kokeita puhdin kautta) tsekkaamassa progen, kun se nyt Suomessa on mahdollista (mun asuinmaassa ei ole mitään yksityistä terveydenhuoltoa missä vois käydä ottaa kokeita oman mielen mukaan).
 
View attachment 123551Kiitos teille tsempeistä♥️ oon jaksanu testailla edelleen. Kp19 menos. On nää hitusen tummenpia viivoja ku edelliset. Digi näytti tyhjää palluraa ja niitten käyttöohjeessahan sanotaan ettei nuit viivoja sais kattua että ne ei näytä okiaa. Pitäs vaan luottaa palluraan. Vaan mihin tässä "prosessissa" muka osais luottaa 😅 kaikki tuntuu olevan kiini universumin ja tähtien asennosta😆
Voisin veikata, että aamulla viimeistään hymynaama!
 
Noniin, alkaa taas tulla selvyyttä asioihin. Punasta näkyvissä ja päästään vihdoin uuteen kiertoon. Taidampa laskea vasta huomisesta kp1, koska vasta nyt illalla alkoi tulla punaa paperiin. Suunnitelmana nyt sitten uutta yritystä lääkärin ohjeen mukaan kp3-7 letrot 1x1 ja ovistestin perusteella viikko o+:sta jälleen progesteronimittaus. Ei tarvita nyt vasteultraa kuulemma.
Aloin voida huonosti itseni kanssa ja se on ollut kyllä merkki menkkojen alkamisesta. Tosin, oli erittäin epämukava olla eilen ristiäisissä.. melkein juoksin pakoon kaikkia taaperoita ja vauvoja, joita oli myös tilaisuuteen saapunut. Nyt tietää, että paremmat ajat mielen myrskyjen kanssa alkaa kohta koittaa kun hormonitasot taas muuttuu. 🍀

Mitäs muille kuuluu?
Täällä ei kummempia. Kierron alkua odottelen saapuvaksi to tai pe (tai sitä plussaa)
Kävin hakemassa apteekista Letrot valmiiksi, tilasin viime viikolla CB pinkkejä ovistestejä mitä sairaalasta suositeltiin.

Eli tylsääkin tylsempää…
 
Snapchat-760337797.jpg
Tulin iltavuorosta kotia ja hetihän se piti testata uuestaa 😁 Sit jännitellääl pari viikkoo 😱
 
@Kuuttituutti kiitos kysymästä, uusi kierto ja letrot juuri tänään aloitin (kp3). Ihan järkyn kipeät menkat, johtunee pitkittyneestä kierrosta, joka venyi mulle uskomattoman pitkäksi (38 pv). Nyt siis taas uuden yrityksen alussa, ensi viikolla oviksen metsästykseen. Kumpa meitä jo onnistaisi 🍀

Mitä sinulle kuuluu? Voit laittaa yksäriäkin jos siltä tuntuu 😊

Entä muut? Onko toiveita saada onnistumisia tänne joukkoomme?
 
Mull on pää sekasin ku Haminan kaupunki 😅 dpo2 vai 3 🤔 riippuu miten laskee ku ovisplussa tuli ma iltana 11aikaan. Toki toivon sydämeni pohjasta et nyt ois vihdoin meijän vuoro näitten vuosien jälkeen ja silti hoen itelleni et ei se kuitenkaan tärppää. Ehkä sen takia, ettei pettymys ois niin iso mahollisen negan jälkeen.
 
Minäkin toivon teidän vuoroa ❤ Tunnen tuon pessimismin, kun on niin kauan jo joutunut pettymään. Mutta jos on toivoa, niin toivotaan ❤ Tsemppiä piinaviikkoihin!
 
Minäkin toivon teidän vuoroa ❤ Tunnen tuon pessimismin, kun on niin kauan jo joutunut pettymään. Mutta jos on toivoa, niin toivotaan ❤ Tsemppiä piinaviikkoihin!
Ovikse suhteen meni kyll kaikki nappiin, vaikka se oli oletettua myöhemmin. Varovaisen optimistisia tääl ollaan. 😊
 
Hei kaikki! Olipa kiva löytää aktiivinen keskustelu aiheesta. Täällä toinen letrokierto takana ja taas alkoi kp 1. ☹️ niin toivoisin, että nämä lääkkeet toimisivat. Taas on niin pettynyt olo kun oma keho ei toimi. Toivottavasti pian olisi myös meidän vuoro.
 
Hei kaikki!
Sama fiilis kuin sitruunalla, mukava löytää aktiivinen ketju aiheesta!

Tsemppiä sitruuna sinulle! Ja toki kaikille muillekin!

Itsellä taas sellainen päivä, että onkohan tää tai huominen kp1 vai ei..
Useampi letrokierto 10kk aikana takana ja yksi (elämäni ensimmäinen ) positiivinen raskaustesti, joka selvisi rv 9-10 tuulimunaksi ja piti tyhjentää lääkkeillä.. tästä nyt kolme kuukautta takana. Ja kaksi kiertoa mennyt 2 tapetin annoksilla kun reseptiä oli vielä jäljellä, sillä onneksi ovulaatio tapahtuu..

Olo on aika tympääntynyt ja voimaton.. painoa sekä ikää on jo liikaa. Painoa olen saanut -10kg vuodessa nyt pois.. vielä pitää jatkaa sitä. Sain ozempic reseptin myös.. toki siinä olisi 4kk varoaika.. tässä olen viimeiset 10kk käynyt taistoa, että kumpaa ensin.. mies on sitä mieltä, että koitetaan raskautta nyt ensin.. ja yritän sitten pudottaa painoa hiljoksiin..

Iälle ei mitään voi, eikä oikein yli 10 vuotta sitten saadulle PCOS diagnoosillekaan. Toki tutkimusten mukaan PCOSn pitäis nyt helpottaa kun ikää on yli 35.. 🤷🏼‍♀️
 
Täällä ensimmäinen letrokierto taputeltu, ja ei siis raskautta. Luteaali oli tällä kertaa 11pv, kun se esim edellisessä kierrossa oli vaan 9pv. En tiedä vaikuttiko letrot siihen vai ei, mutta positiivinen juttu joka tapauksessa. Uutta letrokiertoa käyntiin parin päivän kuluttua, ja ensi viikolla sitten vielä aukkari myös.
 
@Aloy mahtavaa että siellä luteaali piteni! Toivottavasti pysyy jatkossakin pidempänä.

Täällä oli ovis eilen. Ei oo hetkeen ollut sellaisia oviskipuja kun nyt tuli, hyvä vai huono juttu, toivotaan ensimmäistä. Jotenkin digit ei yhtään reagoineet tähän ovikseen ja eilen sain pysyvän plussan, vaikka aloin ajoissa testaamaan. Ollaan tällä hetkellä hotellilomalla ja ens viikoksikin riittää menoa ja tekemistä niin päivät menee varmaan aika nopeasti.
 
Hienoa, että @Aloy luteaali oli parempi, tsemppiä uuteen kiertoon 🍀

Hyvää lomaa @Kuuttituutti, toivottavasti mieluisa tuliainen tarttuisi kyytiin 😊 Nyt vaan nautiskelette, ei tarvi ovulaatioon ja ajoituksiin keskittyä!

Täällä vasta kp 9 ja toiset letrot takana. Viikonvaihteessa oletettava ovis, meinasin alkaa huomenna tikuttelemaan. Lääkäri suositti viikon päähän oviksesta progekoetta. Toivottavasti tämä kierto nyt toisi edes sen ovulaation, joka viime kierrossa jäi puuttumaan, vaikka ultrassa kaikki oli viimesen päälle..
 
Täällä tosiaan ongelmana myös lyhyt luteaalivaihe, jonka takia loppukierrosta sitten cyclogest myös mukana kuvioissa. Nyt muokkasin myös ruokavaliota vielä tarkemmin, jos sillä voisi asiaan auttaa. Tajusin, että hyviä rasvoja tuli syötyä liian vähän. Katsotaan tapahtuuko tässä kierrossa mitään, tänään vika letropäivä ja ovulaatiota odottelemaan. Tsemppiä kaikille!
 
Takaisin
Top