Letrozolin käyttäjiä?

Moi! Minulla on letroresepti taskussa, ensi kierrossa aloitan. Mahdollisesti myös inseminaatio, mutta katsotaan fiiliksiä. Lueskelin ketjua taaksepäin ja sain hyvää tietoa,kiitos!

Onko ketään/tunnetteko ketään, jolla olisi auttanut raskautumisessa pelkkä letrojen syönti ilman inseminaatiota?

Meillä esikoinen 2/2019 sai alun pelkillä letroilla. Minulla oli sillon diagnoosina pcos. Mutta 2020 multa löytyi yllättäen jättiläismäinen maksa kasvain, sen leikkauksen jälkeen 11/20 plussasin luomuna. Edelleen kaikki hyvin nyt 17+4
En tiedä oliko syy pcossässä vai vain kasvaimessa mutta 7 vuotta ennen esikoista ei ollut mitään ehkäisyä eikä yhtään plussaa, kunnes sitten letroilla ekasta kierrosta plussasin. Jos kierrot venyivät kovin oli terolut silloin myös apuna katkasemaan kiertoa.
 
Kiitos vastauksista! Kovasti mietin, että kokeilisiko ensin pelkillä letroilla ilman inseminaatiota... Vaikka ilmeisesti minä kyllä ovuloin, ultrassa on todettu keltarauhanen kahdesti. Kaupunkiin on matkaa ja ajatus töiden yms. järjestelystä inseminaatiota varten stressaa. Vaikka tietysti ultrassa pitää käydä, mutta se on paremmin ennakoitavissa, minulla ovulaation aika ei todellakaan ole. Ja olen minä oikeasti loppupeleissä valmis näkemään vaivaa, että saan lapsen, mutta jos ensin kokeilisi... :shy:

Misa, tsemppiä ultran jännittämiseen! Toivottavasti kaikki on optimaalisesti.
 
Meillä esikoinen 2/2019 sai alun pelkillä letroilla. Minulla oli sillon diagnoosina pcos. Mutta 2020 multa löytyi yllättäen jättiläismäinen maksa kasvain, sen leikkauksen jälkeen 11/20 plussasin luomuna. Edelleen kaikki hyvin nyt 17+4
En tiedä oliko syy pcossässä vai vain kasvaimessa mutta 7 vuotta ennen esikoista ei ollut mitään ehkäisyä eikä yhtään plussaa, kunnes sitten letroilla ekasta kierrosta plussasin. Jos kierrot venyivät kovin oli terolut silloin myös apuna katkasemaan kiertoa.

Onneksi olkoon saamistasi aarteista!

Tapahtuiko sinulla kieron venymistä siis useamman kerran? Muulloinkin kuin ekassa syöntikierrossa?
 
Siis ennen esikoista mun kierrot heitteli todella rajusti ilman terolutteja, 40-300pv joten todellakin oli hyvä että ne oli tasaamassa kiertoa. Joskus aikaisemmin söin muutaman kierron myös niitä ennen vauva haaveita juuri siksi kun kierrot venyi aivan liikaa. Kun vauva haaveet oli ajan kohtaista katkasin venyneen kierron joka silloin oli 85 pv, ja sit seuraavasta kierrosta sit plussasinkin. Esikoisen jälkeen ei ollut ehkäisyä käytössä, kierrot hieman tasaantui 32-40 päiväisiksi. Ja tuosta ultraus hommasta, asun pienellä paikkakunnalla ja mulla oli minimi letro annos niin mulle ei tehty mitään väli ultraa kierron aikana.
Tsemppiä sinulle ja toivotaan että letrot toisi avun teillekkin :)
 
Kiitos vastauksesta ja tsempeistä! Tämä oli selkeä. Aiheutti optimismia minulle. :grin
 
Tosiaan vielä sen verran että en tiedä enään mikä tämän lapsettomuuden aiheutti, pcos diagnoosi mulla on ollut vuosia, mutta kuitenkin sitten sen maksa operaation jälkeen heti luomu plussa niin en ole varma mistä loppujen lopuksi johtu. Mutta kuitenkin letro-terolut kombolla meän esikoinen sai alun. Tätä keskustelua kun selaa taaksepäin niin on monta onnistumis tarinaa :)
 
Kiitos tsempeistä, Onnenomena! :)

Ultrassa käyty, pientä edistystä oli havaittavissa. 10mm isoin folli vasemmalla, limakalvo tosin vain 3mm, mutta se ei yllättänyt itseäni kun oli se muutaman päivän vuoto tuossa... Lääkäri sanoi ettei vuoto kuulu Letrojen normaaleihin sivuvaikutuksiin. :bored:

Perjantaina kuitenkin vielä uusi ultra, katsotaan onko tuo folli jatkanut kasvua, vai täytyykö ottaa Primolut-kuuri ja sitten tupla-annos ensi kierrossa.
 
Ei ollut folli kasvanut ja limakalvokin vaan 4,2mm... Pettynyt olo. Erittäin epätodennäköistä, että tässä nyt mitään ovulaatiota tulisi tapahtumaan itsestään tulevina viikkoina. Eli nyt vaan Primolutit seuraavan 10 päivän ajan ja sitten uudessa kierrossa 5mg Letro-annos. En odota kovin innolla tupla-annoksen sivuoireita. :/
 
Moi! Minulla on letroresepti taskussa, ensi kierrossa aloitan. Mahdollisesti myös inseminaatio, mutta katsotaan fiiliksiä. Lueskelin ketjua taaksepäin ja sain hyvää tietoa,kiitos!

Onko ketään/tunnetteko ketään, jolla olisi auttanut raskautumisessa pelkkä letrojen syönti ilman inseminaatiota?

Mulla tuotti neljäs Letro-kierto tulosta. Tosin en ovuloinut ennen niitä ja limakalvo surkea. Ekassa kierrossa en ovuloinut myöskään, tokassa ovuloin, kolmannessa en taaskaan ja kun hermo meni, niin neljännessä otin omin päin tupla-annoksen, jolla tärppäsi. Nyt 34+4 :Heartblue Kaverilla myös tärppäsi pelkillä Letroilla just ennen ivf. Eli pelkät Letrot voi hyvinkin riittää! Luulen että mulla auttoi myös tärpin aikaan kesäloma, jolloin ei ehtinyt stressaamaan (kliseistä, tiedän :grin). Olin myös suunnitellut valmiiksi, että seuraava kierto olisi taukokierto, sitten vikat Letrot ja sen jälkeen takaisin gynelle keksimään jatkoja.
 
Ei ollut folli kasvanut ja limakalvokin vaan 4,2mm... Pettynyt olo. Erittäin epätodennäköistä, että tässä nyt mitään ovulaatiota tulisi tapahtumaan itsestään tulevina viikkoina. Eli nyt vaan Primolutit seuraavan 10 päivän ajan ja sitten uudessa kierrossa 5mg Letro-annos. En odota kovin innolla tupla-annoksen sivuoireita. :/

Mulla oli aikoinaan sama tilanne, ettei ekassa Letro-kierrossa tullut ovulaatiota, mut seuraavassa sitten tuli ihan samalla annoksella.
 
Onkohan se elimistölle sitten kova paukku, kun voi ensin noin reagoida? :think005 Hyvä tietää, ettei pety, jos heti ei tapahdu kuten on toivottu. Kiitos tiedoista kaikille!

Mistä Sen muuten tiesit, että ei tullut ovulaatioita?
 
Tikutin ja viivat siinä ja siinä oliko yhtä vahvat vai ei, mut menkat yhtä niukat (alle vuorokausi) kuin silloin kun en ovuloinut. Sen kerran kun sitten ovuloin, niin tikkuun oikein tumma viiva ja menkatkin kesti ainakin 2vrk.
 
kappas, tällainenkin ketju löytyi :) mulla alkais tänään ensimmäiset letrot, määräys 2,5mg kiertopäivinä 3-7 (ilmeisesti ihan perus aloitusannos). kp10 on ultra ja jos halutaan ja on ajallisesti mahdollista, niin inseminaatio sit o+ jälkeen. normaalisti kierto on noin 28pv ja ovis siinä kp15. vuosi on nyt yritetty toista lasta tuloksetta (yksi kemiallinen mahtui joukkoon).
 
Muokattu viimeksi:
Hei kaikille pitkästä aikaa :Heartred Tulin kurkkimaan pitkästä aikaa mitä tänne kuuluu. Joukkoon on mahtunut näköjään niin iloa kun surua ja uusiakin keskustelijoita joukkoon tullut. Voimahalaukset teille jotka vielä odotatte omaa pientä, olette ajatuksissa :Heartred

Omia kuulumisia sen verran, että itsehän tosiaan plussasin silloin syyskuussa, luomuna ja IVF-jonossa odotellessa. Tämä aika on mennyt ihan hurjan äkkiä ja laskettuun aikaan enää kuukausi. Raskaus on mennyt hyvin, mitä nyt pikku neiti majailee edelleen perätilassa ja se vähän jännittää, kääntyykö.

Ihanaa alkanutta kevättä kaikille ja tsempit, tuun varmasti käymään täällä aina välillä ja vastailen myös kysymyksiin jos askarruttaa jokin. :Heartpink
 
Kiva kuulla että kaikki hyvin :Heartred
 
Minäkin ajattelin nyt tähän ketjuun liittyä, mulla nyt kolmas kierto letroilla menossa.
Mitään syytä lapsettomuudelle ei ole löytynyt, yritystä takana reilu pari vuotta ja ollaan molemmat alle kolmekymppisiä, ei aikaisempia lapsia tai raskauksia.

Tällä hetkellä syön kp 5-9 2xtablettia päivässä, ja ultrassa näkyikin viimeksi yksi 21mm johtofollikkeli, ja limakalvo 9mm. Ovulaatiokin oli kuulemma juuri menossa, ja ajoituskin meillä osui nappiin makuuhuoneen puolella. Varmistettiin verikokeilla että ovulaatio tuli, ja s-prog oli 71 joten sekin ok. Tänään kuitenkin menkat alkoi, joten ei tästä kierrosta tärppiä.

On näillä letroilla hiukan saatu tasoitettua kiertoa, joka ennen oli 31-48 päivää, nyt se on 30.

Viimeksi naistenklinikalla käydessä totesi hoitaja, että oikea annostus löytyi, ja hyvä vaste on ollut ultrassa käydessä, niin ei tarvitse käydä enää tarkistamassa vastettakaan, vaan mennään tällä samalla annostuksella syksyyn asti, ja jos silloin ei raskautta ole niin päästään inseminaation ja halutessa suoraan ivf jonoon. Jospa se tässä tärppäisi eikä muita hoitoja tarvittaisi, tsemppiä kaikille muillekkin :angelic:
 
Hienoa kuulla, että vastetta on. Jospa se sitten ihan lähiaikoina tärppäisi, jos vaikka kevät ja kesä tekisivät hyvää. :wink
 
Minäkin ajattelin nyt tähän ketjuun liittyä, mulla nyt kolmas kierto letroilla menossa.
Mitään syytä lapsettomuudelle ei ole löytynyt, yritystä takana reilu pari vuotta ja ollaan molemmat alle kolmekymppisiä, ei aikaisempia lapsia tai raskauksia.

Tällä hetkellä syön kp 5-9 2xtablettia päivässä, ja ultrassa näkyikin viimeksi yksi 21mm johtofollikkeli, ja limakalvo 9mm. Ovulaatiokin oli kuulemma juuri menossa, ja ajoituskin meillä osui nappiin makuuhuoneen puolella. Varmistettiin verikokeilla että ovulaatio tuli, ja s-prog oli 71 joten sekin ok. Tänään kuitenkin menkat alkoi, joten ei tästä kierrosta tärppiä.

On näillä letroilla hiukan saatu tasoitettua kiertoa, joka ennen oli 31-48 päivää, nyt se on 30.

Viimeksi naistenklinikalla käydessä totesi hoitaja, että oikea annostus löytyi, ja hyvä vaste on ollut ultrassa käydessä, niin ei tarvitse käydä enää tarkistamassa vastettakaan, vaan mennään tällä samalla annostuksella syksyyn asti, ja jos silloin ei raskautta ole niin päästään inseminaation ja halutessa suoraan ivf jonoon. Jospa se tässä tärppäisi eikä muita hoitoja tarvittaisi, tsemppiä kaikille muillekkin :angelic:

:welcome
 
neljäs päivä letroja menossa ja kyllä ne varmaan jotain tekevät, kun ei yleensä vielä kp6 jomottele munasarjoja tähän malliin o_O saa nähdä aikaistuuko ovis, nyt ollut o+ siinä kp15 paikkeilla.
 
Kiva että täällä on taas aktiivisempaa! :cat: Tervetuloa Fiky ja move88!

Me ollaan mökillä, mukavasti saanut ajatuksia muualle tästä aiheesta, kun tuntui jo ettei mielessä ole hetkeen ollutkaan muuta kuin raskaaksi tuleminen - tai siis pelko siitä, että en ikinä tulekaan raskaaksi.

Nyt taas hyvillä mielin aloitin uuden letrokierroksen, tänään siis kp 3 eli letrojen päivä 1. Nyt siis 5mg päiväannoksella. Huomenna varmaan jo mukava päänsärky, ja sitä sitten seuraavat 5 päivää :hilarious:
 
Takaisin
Top