Täällä myös aamun stressittömät fiilikset kääntyneet järjettömään ahdistukseen ja epätoivoon. Lähipiiri sikiää kun sienet sateella ja raskaudet alkavat yhdestä ja ekasta peitonheiluttelukerrasta. Yritän olla onnellinen muiden puolesta mutta tällä hetkellä se on todella vaikeaa. Tekisi mieli erakoitua ja lopettaa yhteydenpito kaikkien kanssa kun nämä jatkuvat raskausuutiset vaan saa pään hajoamaan. (Ja tätä en missään nimessä tarkoita kelleen teille tässä ketjussa, samassa veneessä ollaan kaikki samaa köyttä vetäen
)
Alkaa kyllä tämä kaikki olemaan todella voimia vievää.
Olen jo oppinut, että monet, jotka sanoo että raskaus alkoi kerrasta/heti ei välttämättä muista asiaa ihan oikein, koska kun raskautuminen ei ole ongelma, ei siihen edes kiinnitä huomiota. Menikö yksi vai yhdeksän kuukautta. Kaverin vaimo sanoi tulleensa heti raskaaksi ja kaveri taas että meni 9kk..
Mulla ei tapahtunut heti, koska ongelma oli miehessä. En tiennyt sitä kuukausiin.. Hänellä todettiin azoospermia, joka korjaantui Letrozoleilla 3 kuukaudessa.. Vasta lääkekuurin jälkeen päästiin yrittämään 10/2018, plussa tuli 1/2019, mutta kun itse olin luullut että on ollut mahdollisuudet raskautua jo 3/2018 lähtien, kun lopetettiin ehkäisy..
3/2018-10-2018 välillä ei ollut lainkaan siittiöitä, joten ei ollut mahdollista tulla raskaaksi. Kun 6/2018 kuulin azoospermiasta, mietin vakavasti eroa ja kaikkea mahdollista, että jäänkö odottamaan ja kävelen hedelmällisen aikani ohi.
Ongelman tiedostamisesta lähtien, noin 15 kuukautta, olo on ollut välillä toiveikas ja välillä synkkä. Odottaminen ei olisi tuntunut niin pahalta, jos ikää ei olisi ollut niin paljon. Miehen siittiöt kyllä palautuu yleensä jossain vaiheessa, mutta naisen munat muuttuu aina vanhemmiksi. Siksi oli iso helpotus tulla raskaaksi 1/2019..
Sitä hetkellistä onnea seurasikin sitten keskenmeno. Sen jälkeen muutuin eri ihmiseksi. En halunnut nähdä ihmisiä. En käydä kaupassa. Halusin että kaikki tutut lastenkutsuineen ja lapsitarinoineen jättää mut rauhaan.. Nyt vaikka plussasin uudelleen, en edelleenkään välitä kuulla, kuinka muiden lapset tekee sitä ja tätä. Lapsettomuus on liian syvässä, että osaisi iloita, vaikka ongelma ei ollut minussa..
Ehkä jossain määrin jopa syytin itseäni, että onnistuin löytämään miehen, joka olisi voinut romuttaa lapsitoiveeni kokonaan ellen olisi tajunnut patistaa häntä tutkimuksiin. Syytin itseäni myös siitä, miksen hankkinut lapsia ajoissa, vaikka aiempi suhde oli yhtä myrskyä. No nyt ollaan tässä ja yritetään nähdä valoa tunnelin päässä
. Tulipa vuodatus
.
Tsemppiä loppuviikkoon :angelic:.