Mulla ei tällä hetkellä ole oireita oikeestaan muu ku tuo jatkuva iltaa kohti paheneva turvotus mut jos en tietäis olevani raskaana senkin voisin ignoorata vaan sillä, et mulla on taipumusta normaalistikin turvotukseen heti jos en oo kattonu, mitä suuhuni oon laittanut. Mut mä kieltäydyn vielä olemasta huolissani :) Mulla on molemmista tytöistä alkanut pahoinvointi tasan sillon ku menkat on ollut kaks viikkoa myöhässä ja pojista semmonen perusällötys vasta viikolla 8+. Eli mä voin jo vajaan kahden viikon kuluttua melko varmasti kertoo, kumpaa odotan :D
Kotiuduin muuten äsken toiseksi vanhimman kouluunsiunaamiskirkosta. Siellä huomasin, et ehkä mä todella oon jossain hormonihuuruissa ku meinas itku päästä väkisellä ku tyttö siunattiin koulutielle! Vaikka yleensä mä en todellakaan oo mikään tunneherkkä. Missä välissä sekin ehti kasvaa jo 7-vuotiaaksi?
Joku puhui siitä masennuksesta... Mulla on aina ollut todella paha taipumus ei niinkään masennukseen vaan ahdistukseen ja sitä on myös lääkitty viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mulla on sit juuri toisinpäin, raskaana ollessa mä voin unohtaa koko ahdistuksen ja elää sen puolesta niinku normaalit ihmiset! Reagoida asioihin normaalisti ilman, et heti tulee kaikesta normaalista poikkeavasta ihan hirvee ahdistus, joka vie yöunet ja ruokahalut. Mut sit fyysisesti raskaudet on ollut kaikki mulle tosi epämiellyttäviä, pakkoja, jotka on pakko kestää saadakseen vauvan. Painoa kertyy ihan sikana, samoin turvotusta. Aina on joka paikka kipeenä jne. Ja se väsymys, mä oon jo normaalitilassa paljosta liikunnasta huolimatta kroonisesti väsynyt niin raskaana ollessa se on vielä triplasti pahempaa. Et en todellakaan ole ikinä kokenut sitä raskauden kukoistusta.... Sitä odotellessa! Nyt oon tosin tehnyt jo ennen raskautta päätöksen et tällä kertaa mä yritän viimeseen asti ajatella positiivisesti ja oikeesti yrittää nauttia tästä massun kasvattelusta, koska todennäköisesti hyvin varmasti tämä on se meidän viimeinen raskaus!