Tervehdys kaikille!
Täällä uusi esikoisen odottaja, joka on aiemmin vain lueskellut foorumia. Luettuani Eitzun viestin oli pakko kuitenkin kirjoittaa, sillä mulla on lähes samanlainen tilanne, joka nyt sitten pitää päästää jakamaan teille. :)
Ensimmäinen raskaus päättyi tammikuussa varhaiseen keskenmenoon kuudennen viikon lopussa. Huhtikuun loppupuolella saatiin uusi plussa ja pelko tämänkin pienen menetyksestä on valtava. Mielenrauhan vuoksi käytiin yksityisellä ultrassa (kallista on, mutta täysin sen arvoista). Viikkoja olisi pitänyt olla 7+2, mutta niitä olikin 6+3. Pieni sydän sykki kuitenkin ja kaiken pitäisi olla hyvin.
Tänään kasassa pitäisi olla tuo 7+2 ja toivon, että viikossa vahvistunut sydän sykkii edelleen vahvasti. Oireita mulla ei ole lähes lainkaan, joten sekin lisää tietysti pelkoa.
Mykerö, sun pelot kuulostaa tutulta. Mua ärsyttää myös se neuvolan soittoaika, sillä töistä on tosi vaikea soittaa juuri siihen aikaan. Me ollaan oltu jo ekassa neuvolassakin ja mun oli tosi ahdistavaa olla siellä odotushuoneessa. Kaikkialla oli äitejä ja lapsia ja pelkäsin, että kohta joku tuttu pamahtaa sisään ja näkee meidät siellä (ei siis haluta tästä vielä kovin huudella). Musta tuntui, että olin ihan väärässä paikassa, enkä kuulunut joukkoon, vaikka tämä vauva onkin kovin toivottu. Myös sen keskenmenon takia tuntui, että mitä mä vielä täällä teen, enhän tiedä, kestääkö tämä raskaus. Onneksi neuvolahuoneessa oli jo ihan luonnollista. :)
