Minäkin alkoholistien aikuinen lapsi. Mulla sekä äiti että isä ovat käyttäneet alkoholia päivittäin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Lapsuuteni oli todella turvaton ja siksi käyn terapiassa. Mulla itselläni vakava kiintymyssuhdehäiriö vanhempiini: olen alkanut sanoa heitä vasta 3-vuotiaana nimillä. Kun 3v ei tunne äitiänsä äidiksi ja isäänsä isäksi, niin asiat ovat pahasti pielessä. Äitini on vakavasti laiminlyönyt kasvatuksessaan perusturvallisuuttani, Isäni on lisäksi ollut väkivaltainen, myös minua kohtaan. Minua on annettu vanhojen miesten hyväksikäyttää lapsena ja nuorena vanhempieni silmien alla. Äidin kanssa en ole missään tekemisissä painavista syistä, isän kanssa olemme taatusti silloin tällöin tekemissä. Veljeni hylkäsi minut sen myötä, että aloin käydä terapiassa asioiden vuoksi. Hän ei ymmärtänyt, että olen kokenut asiat eri tavalla kuin hän ja että minulla ylipäänsä on erilainen, turvattomampi lapsuus kuin hänellä. Hän on 10v vanhempi ja on siis elänyt aivan erilaisten vanhempien kanssa, he eivät ole olleet niin alkoholisoituneita eikä veljeni oli altistunut samanlaisella turvattomuuden, kaltoinkohtelulle jne. Veljeni kieltää täysin minulle tapahtuneet asiat vaikka on ollut paikalla myös hän niiden sattuessa. Veljeni ei pidä minuun mitään yhteyttä, ei edes onnittelut kun täytin toukokuussa 30v. Olen siis aika lailla juureton eikä meillä ole turvaverkkoa, kun sukulaisia minun puoleltani ei ole. Mieheni vanhempien eivät ymmärrä taustaani ja tarinaani, he ikään kuin ajattelevat että asiat on minun vikaani, kun en ole tekemissä vanhempieni kanssa, ja siksi välit mieheni vanhempien kanssa ovat myös rajatut pakollisista syistä. Meidän elämäntilanteemme on kaikkinensa aika rankka ja vaikea, mikä näkyy varmasti supistuksissani, koska elimistöni on ajautunut lapsuudesta lähtien stressitilaan ja on ollut ja on osittain edelleen äärirajoilla. Uskon kuitenkin, että tämä kaikki palkitaan vauvan myötä ja vihdoin me voimme alkaa rakentaa meidän omaa elämää meidän perheen kanssa. Odotamme kovasti rakasta Sisuamme, joka jo nyt on niin kovin rakastettu ja odotettu. <3
La marraskuu 2016
- Ketjun aloittaja Pilvisydän
- Aloituspäivämäärä
Meillä taitaa olla aika "tavallinen" perhetausta. Miehen vanhemmat on yhdessä ja mun vanhemmat on yhdessä, kaikki hengissä eikä kukaan ole alkoholisti. Ovat ihan mahtavia isovanhempia, vaikka mun isä onkin aika rasittava persoona, kun ei osaa yhtään käsitellä omia tunteitaan, vaan on aina provoamassa muita. Mun isäsuhde onkin ollut tosi vaikea, ja olen sitä kipuillut koko pienen ikäni, ja se on tehnyt musta varmaan epävarmuusaggressiivisemman kuin mitä moni muu on. Mutta hän on silti mainio pappa. Meillä on hyvä verkosto, mutta asuvat kyllä vähän tylsän kaukana meistä. Varsinkin kun me molemmat ollaan freelancereita, niin joskus mulla vaan hajoaa pää tähän kaikkeen säätöön mitä lastenhoidossa ja aikatauluissa, ja jatkuvasti muuttuvissa työkuvioissa on.
Nyt mä olen jossain semieksistentiaalisessa kriisissä, kun olen tajunnut, että mä oikein odotan esikoisen ja vauvan kanssa kotiin jäämistä ja KOTIELÄMÄÄ. Mä olen aina ollut kovin työorientoitunut, ja nyt mä vaan odotan kalsarikautta :D Onks tää normaalia? Saanko tuntea näin? Oonko ihan pipi päästäni :D
Nyt mä olen jossain semieksistentiaalisessa kriisissä, kun olen tajunnut, että mä oikein odotan esikoisen ja vauvan kanssa kotiin jäämistä ja KOTIELÄMÄÄ. Mä olen aina ollut kovin työorientoitunut, ja nyt mä vaan odotan kalsarikautta :D Onks tää normaalia? Saanko tuntea näin? Oonko ihan pipi päästäni :D
Kiitos todella paljon Ruth! <3 Sanasi merkitsevät kovasti.
Tästä tulikin mieleen, että esikoisen synnytyksen jälkeen oli niskat ja myös kaula ihan tosi kipeenä. Varmaan kipeyty ponnistusvaiheesta.
Nyt myös mulla ollu niskat jumissa. Täytyy varmaan jossain käydä vielä ennen synnytystä...
Jenskis
Vauhtiin päässyt keskustelija
Browneyedgirl, minultakin virtuaalihalaus ja paljon tsemppejä traumaattisesta lapsuudesta ja nuoruudesta selviytymiseen! Hienoa, että saat terapian muodossa apua noin rankan menneisyyden käsittelemiseen, että pystyt rakentamaan uutta parempaa tulevaisuutta omilla ehdoillasi. Ja toisinaan on parempi vain irtaantua siitä "biologisesta" perheestä, jos se on omalle hyvinvoinnille haitaksi ja rakentaa ympärilleen uusi perhe luotettavista ihmisistä. <3
Kaisukkene
Puuhakas puhuja
Täältä myös mentaalihalaus browneyedgirl'lle 
Madeline, mä myös ootan sitä kotielämää. Olen tehnyt töitä nonstop nyt sen 15 vuotta ja jotenkin olen niin valmis olemaan vain kotona, hoitamaan lasta ja olemaan stressaamatta työasioista.
Madeline, mä myös ootan sitä kotielämää. Olen tehnyt töitä nonstop nyt sen 15 vuotta ja jotenkin olen niin valmis olemaan vain kotona, hoitamaan lasta ja olemaan stressaamatta työasioista.
Täältä myös voimahalaus Browneyedgirlille.
Todella rankkoja juttuja olet joutunut käymään läpi, ihan uskomatonta. Olet kyllä tosi vahva että jaksat eteenpäin porskuttaa.
Todella rankkoja juttuja olet joutunut käymään läpi, ihan uskomatonta. Olet kyllä tosi vahva että jaksat eteenpäin porskuttaa.
Jeanney
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voimahalaus browneyedgirl:ille, itselläni myös alkoholisti-isä, joka ei onneksi koskaan ollut väkivaltainen ja nykyään on ihan kohtuu välit. Mulla myös hyväksikäyttöä lapsuudessa useamman vuoden ajalta, josta onneksi olen päässyt jo pitkälti yli. Mulla vanhemmat eivät olleet siitä tietoisia. Nykyään aivan mahtavat välit omaan äitiin, haluan samanlaiset välit myös omiin lapsiin <3 meillä lapselle tulee mummoja ja vaareja oikein roppakaupalla kun molemmat vanhemmat löytäneet uudet kumppanit eron jälkeen. Äiti erosi hiljattain mutta välit isäpuoleen säilyvät ja haluaa olla mukana meidän elämässä :)
Jeanney 34+2
Jeanney 34+2
Murmele
Vauhtiin päässyt keskustelija
Voimahalaus täältäkin!
Isäni lähti toisen naisen matkaan melkeimpä heti pikkusiskoni synnyttyä -92. Hänelle ja tälle naiselle (nykyiselle vaimolle) syntyi ensimmäinen lapsi -94, seuraava -96 ja kolmas -99. Kävimme pieninä isäni luona leikkimässä siskopuolien ja velipuolen kanssa, mutta muuten emme isäämme nähneet. Syntymäpäivinä hän kävi tuomassa lahjat, halasi ja lähti. Emme ole pahemmin isäni kanssa olleet lapsuuden jälkeen tekemisissä. Lähinnä sen takia, että isääni ei ole meidän elämämme kiinnostanut. Ei edes sillon, kun pikkusiskon sai lapsensa 2010 ja 2011.
Äitini tapasi narsistin isäpuoleni muistaakseni, kun olin n. 3-5-vuotias. Ensimmäinen muistikuva hänestä minulla oli se, kun hän tuli meille koskenkorvapullo kädessä ja sitä rataa jatkettiin sitten seuraavat 10 vuotta. Äidilläni ja pikkusiskollani on molemmilla dysfasia ja he eivät aina ihan ymmärrä kaikkea ja ovat molemmat helposti toisten vietävissä. Minulle tätä dysfasiaa ei tullut.
Heti kun aloin pistämään vähänkin vastaan, alkoi isäpuoleni suunnitella sitä, miten pääsee minusta eroon ja alkoi keksiä minusta päättömiä valheita, joita nyt en ala tässä erittelemään. Sai myös oman äitini valehtelemaan kanssaan ja olen vasta vanhemmalla iällä tajunnut miten vietävissä äitini oikeasti onkaan. Valheet olivat sen verran suuria, että jouduin muuttamaan isäni luo asumaan muutamaksi vuodeksi ja siitä ei tullut oikeastaan mitään, koska emme tulleet äitipuoleni kanssa ollenkaan melkein toimeen. Muutin sieltä sitten omilleni. Sen jälkeen emme isäni kanssa ole olleet hirveästi tekemisissä.
Äitini kanssa minulla on ollut aika viileät välit tapahtuneen jälkeen ja aika usein huomaan tiuskivani hänelle. Hän ei tämän miehen kanssa ONNEKSI ole enää ja on löytänyt rinnalleen hyvän aviomiehen.
Tällaista lapsuutta en halua meidän lapsellemme ja teen kaikkeni sen eteen, että lapselle elämä olisi paras mahdollinen ja hän kokisi itsensä rakastetuksi.
Rv 30+3
Isäni lähti toisen naisen matkaan melkeimpä heti pikkusiskoni synnyttyä -92. Hänelle ja tälle naiselle (nykyiselle vaimolle) syntyi ensimmäinen lapsi -94, seuraava -96 ja kolmas -99. Kävimme pieninä isäni luona leikkimässä siskopuolien ja velipuolen kanssa, mutta muuten emme isäämme nähneet. Syntymäpäivinä hän kävi tuomassa lahjat, halasi ja lähti. Emme ole pahemmin isäni kanssa olleet lapsuuden jälkeen tekemisissä. Lähinnä sen takia, että isääni ei ole meidän elämämme kiinnostanut. Ei edes sillon, kun pikkusiskon sai lapsensa 2010 ja 2011.
Äitini tapasi narsistin isäpuoleni muistaakseni, kun olin n. 3-5-vuotias. Ensimmäinen muistikuva hänestä minulla oli se, kun hän tuli meille koskenkorvapullo kädessä ja sitä rataa jatkettiin sitten seuraavat 10 vuotta. Äidilläni ja pikkusiskollani on molemmilla dysfasia ja he eivät aina ihan ymmärrä kaikkea ja ovat molemmat helposti toisten vietävissä. Minulle tätä dysfasiaa ei tullut.
Heti kun aloin pistämään vähänkin vastaan, alkoi isäpuoleni suunnitella sitä, miten pääsee minusta eroon ja alkoi keksiä minusta päättömiä valheita, joita nyt en ala tässä erittelemään. Sai myös oman äitini valehtelemaan kanssaan ja olen vasta vanhemmalla iällä tajunnut miten vietävissä äitini oikeasti onkaan. Valheet olivat sen verran suuria, että jouduin muuttamaan isäni luo asumaan muutamaksi vuodeksi ja siitä ei tullut oikeastaan mitään, koska emme tulleet äitipuoleni kanssa ollenkaan melkein toimeen. Muutin sieltä sitten omilleni. Sen jälkeen emme isäni kanssa ole olleet hirveästi tekemisissä.
Äitini kanssa minulla on ollut aika viileät välit tapahtuneen jälkeen ja aika usein huomaan tiuskivani hänelle. Hän ei tämän miehen kanssa ONNEKSI ole enää ja on löytänyt rinnalleen hyvän aviomiehen.
Tällaista lapsuutta en halua meidän lapsellemme ja teen kaikkeni sen eteen, että lapselle elämä olisi paras mahdollinen ja hän kokisi itsensä rakastetuksi.
Rv 30+3
Ilyana
Piirimestaruustason postaaja
Myös mulla on ollut tilanne, jossa oma äiti on laittanut oman onnensa lapsensa edelle ja mm. tästä syystä mä olen muuttanut 16-vuotiaana omilleni enkä ole äitini kanssa enää edes puheväleissä. Vanhemmat on eronneet mun ollessa kahden ja isääni olen (nykyään) hyvissä väleissä kuten myös uuteen "vaimoonsa" jonka kanssa ovat olleet yhdessä 27 vuotta ja jonka kanssa hän on hankkinut kaikki pikkusisarukseni.
Juurikin tänään viimeksi sanoin miehelle, että vanhempi, joka ei aseta omaa lastaan/lapsen hyvinvointia etusijalle ei edes ansaitse lastaan ja tästä mä aion olla hyvin tarkka myös oman lapseni kanssa. Vaikka vanhemmilla menisi mitenkä huonosti yhdessä, ovat he silti lapsensa vanhemmat ja vastuussa lapsen elämästä, kasvatuksesta sekä siitä, että lapsi saa tarvittavat eväät luoda omanlaisensa elämän. Ei ole pakko pysyä yhdessä ja leikkiä väkisin perhettä, mutta molemmilla vanhemmilla on (lähtökohtaisesti) samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet omaa jälkikasvuaan kohtaan eikä kummallakaan ole oikeutta niitä toiselta riistää tai kääntää lasta toista vanhempaa vastaan. Edellyttäen siis luonnollisesti, ettei ole mitään oikeudellisia perusteita siihen.
Mulla nousee selkäkarvat pystyyn jo pelkästä ajatuksesta, ettei vanhemmat kykene huolehtimaan lapsistaan enkä sitä missään nimessä hyväksy. Ehkä ainoa asia, jossa oon näin ehdoton, mutta ei voi minkään. Tällä mennään.
Oon siis tosi pahoillani niiden kaikkien puolesta, joiden vanhemmat on lapsiaan kaltoin kohdelleet, mutta ainakin meistä tulee (toivottavasti) parempia vanhempia.
Juurikin tänään viimeksi sanoin miehelle, että vanhempi, joka ei aseta omaa lastaan/lapsen hyvinvointia etusijalle ei edes ansaitse lastaan ja tästä mä aion olla hyvin tarkka myös oman lapseni kanssa. Vaikka vanhemmilla menisi mitenkä huonosti yhdessä, ovat he silti lapsensa vanhemmat ja vastuussa lapsen elämästä, kasvatuksesta sekä siitä, että lapsi saa tarvittavat eväät luoda omanlaisensa elämän. Ei ole pakko pysyä yhdessä ja leikkiä väkisin perhettä, mutta molemmilla vanhemmilla on (lähtökohtaisesti) samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet omaa jälkikasvuaan kohtaan eikä kummallakaan ole oikeutta niitä toiselta riistää tai kääntää lasta toista vanhempaa vastaan. Edellyttäen siis luonnollisesti, ettei ole mitään oikeudellisia perusteita siihen.
Mulla nousee selkäkarvat pystyyn jo pelkästä ajatuksesta, ettei vanhemmat kykene huolehtimaan lapsistaan enkä sitä missään nimessä hyväksy. Ehkä ainoa asia, jossa oon näin ehdoton, mutta ei voi minkään. Tällä mennään.
Oon siis tosi pahoillani niiden kaikkien puolesta, joiden vanhemmat on lapsiaan kaltoin kohdelleet, mutta ainakin meistä tulee (toivottavasti) parempia vanhempia.
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Rankkoja perhetaustoja monella. Minun vanhemmat ei tietääkseni olleet yhdessä kun synnyin, olivat tosi nuoria. Isän vanhemmat on hoitaneet minua paljon, hyvät välit heillä ja äidilläni. Isän luona kävin lapsena, mutta en usein. Teini iässä sitten useammin kun isän vaimolla oli suht saman ikäiset lapset kun minä ja tultiin toimeen hyvin.
Vähän on etäiset välit isään. Ja alkoholia kuluu hänelläkin... soittaa lähinnä viikonloppuna ja kysyy kuulumisia, kun on juonut.
Äidin kanssa välit on nyt hyvät. On ollut tosi vaikeeakin. Mun isot elämänmuutokset ei oo aina miellyttänyt. Varmaan huolissaan on ollut mutta tapa osoittaa se on ollut semmoinen et mie oon ottanu nokkiini ja puolin ja toisin, mut ehkä täs on kasvettu ja opittu....
Aikoinaan yritin pakolla olla huonossa suhteessa lasten isän kanssa vain lasten takia kun en olis halunnu lapsille eroa ja kahta kotia, mutta eihän siinä ollut järkeä.
Mulla on ollut hyvä isäpuoli. Ja nyt aikuisena sain uuden.
Vois luulla että mun olis helppo suhtautua/sopeutua lasteni kahteen kotiin yms. kun itselläkin ollut niin, mutta ei ole. Tapahtumista on jo aikaa ja vähän väliä sätin itseäni ja suren kun olen ollut tyhmä ja tehnyt lapsia väärän miehen kanssa ja ei onnistunutkaan se perhe elämä ja nyt lapset joutuu kärsimään. Vaikka eihän ne kärsi. Meillä on ihana koti, lapsilla on hyvä olla. Käyvät isän luona säännöllisesti. Minä tapasin nykyisen ja odotamme vauvaa ja meillä on asiat nyt hyvin. Minä olen viimeinkin oma itseni ja on hyvä olla. Mies on tosi kiva mun lapsille jne jne....
Miehen vanhemmat on olleet yhdessä kymmeniä vuosia. Ihana pariskunta ja hyvät välit meillä.
Välillä mietin että eihän vaan mun lapset ala tuntea itseään mitenkään ulkopuoliseksi kun nyt tulee sisarpuoli, tosin meillä ei eritellä mitään puolikkaita. Mulla on monta sisarpuolta ja vanhempien liittojen kautta "tavallaan sisaruksia", meillä on kaikki ihan "vaan" siskoja ja veljiä :)
Huh, tulipa selostus.
Vähän on etäiset välit isään. Ja alkoholia kuluu hänelläkin... soittaa lähinnä viikonloppuna ja kysyy kuulumisia, kun on juonut.
Äidin kanssa välit on nyt hyvät. On ollut tosi vaikeeakin. Mun isot elämänmuutokset ei oo aina miellyttänyt. Varmaan huolissaan on ollut mutta tapa osoittaa se on ollut semmoinen et mie oon ottanu nokkiini ja puolin ja toisin, mut ehkä täs on kasvettu ja opittu....
Aikoinaan yritin pakolla olla huonossa suhteessa lasten isän kanssa vain lasten takia kun en olis halunnu lapsille eroa ja kahta kotia, mutta eihän siinä ollut järkeä.
Mulla on ollut hyvä isäpuoli. Ja nyt aikuisena sain uuden.
Vois luulla että mun olis helppo suhtautua/sopeutua lasteni kahteen kotiin yms. kun itselläkin ollut niin, mutta ei ole. Tapahtumista on jo aikaa ja vähän väliä sätin itseäni ja suren kun olen ollut tyhmä ja tehnyt lapsia väärän miehen kanssa ja ei onnistunutkaan se perhe elämä ja nyt lapset joutuu kärsimään. Vaikka eihän ne kärsi. Meillä on ihana koti, lapsilla on hyvä olla. Käyvät isän luona säännöllisesti. Minä tapasin nykyisen ja odotamme vauvaa ja meillä on asiat nyt hyvin. Minä olen viimeinkin oma itseni ja on hyvä olla. Mies on tosi kiva mun lapsille jne jne....
Miehen vanhemmat on olleet yhdessä kymmeniä vuosia. Ihana pariskunta ja hyvät välit meillä.
Välillä mietin että eihän vaan mun lapset ala tuntea itseään mitenkään ulkopuoliseksi kun nyt tulee sisarpuoli, tosin meillä ei eritellä mitään puolikkaita. Mulla on monta sisarpuolta ja vanhempien liittojen kautta "tavallaan sisaruksia", meillä on kaikki ihan "vaan" siskoja ja veljiä :)
Huh, tulipa selostus.
Mun oma perhe on tosi tavallinen; vanhemmat ovat edelleen yhdessä ja mulla on kaksi nuorempaa siskoa. Ainoa huono puoli, jonka lapsuudestani keksin on se, että olen saanut olla liian itsenäinen ja olen saanut vastuuta aika paljon (ehkä tyypillistä esikoiselle). Kukaan ei koskaan ollut kiinnostunut koulunkäynnistäni vaan oletuksena hoidin kaiken itse ja olin aina se kiltti tyttö ja siis toki pärjäsin koulussa aina hyvin, ehkä vanhemmat olisivat asiaan kiinnittäneet enemmän huomiota jos olisi koulumenestys ollut toista. Mutta lapsuudestani johtuen olen edelleen todella itsenäinen ja pärjäävä, vahva vaikka ihan oikeasti en olekaan niin vahva. Ja kaikki luottavat, että kyllä Ellukkainen hoitaa asian kuin asian ja Ellukkainenhan hoitaakin vaikka ei aina edes jaksaisi.
Tosin mun vanhemmathan eivät ole naimisissa vaan ovat aina olleet pelkästään avoliitossa. Joskus ala-asteella tuli ihmettelyä, että kuka mun kokeet on kuitannut nähdyksi kun äidilläni on eri sukunimi kuin mulla. Nykypäivänä ei varmaan onneksi tuollainenkaan enää aiheuta ihmetystä.
Mun äidinisä on kyllä alkoholisti, äitini ei sitä vieläkään myönnä. Omat vanhempani taas käyttävät varmaan keskiverto suomalaista vähemmän alkoholia. Äidinisä on kännissä aina ollut sellainen iloinen höpöttelijä ja lauleskelija mutta lapsesta saakka on oppinut kyllä esim puhelimessa tunnistamaan, että onko hän juonut edes vähän. Nykyään juominen on vähäistä, tissuttelee varmaan suurimmaksi osaksi samaa lonkerotölkkiä pitkin päivää. Silti aina soitan ja sovin, että milloin tullaan käymään jotta tiedän, että on varmasti selvinpäin kun mennään kylään. Ihana isopappa on kyllä meidän pojille silti, tosi iloinen lapsenlapsenlapsistaan mutta meidän lapset eivät toivottavasti tule häntä koskaan kännissä näkemäänkään. Mun molemmat mummot ovat kuolleet jo ennen mun syntymää ja isänisä kuoli vajaa 10v sitten; ei ollut mikään helposti lähestyttävä ihminen mutta nähtiin usein. Omilla lapsilla on onneksi ihanat, hyvät ja luotettavat isovahemmat ja miehen isovanhempia nähdään muutaman kerran vuodessa; ihan mukavia mutta tosi jäykkiä. Miehen puolen suku on vähän jäykkää, eivät ole erityisen paljon tekemisissä keskenään mutta miehenkin vanhemmat ovat silti hyvät isovanhemmat vaikka valitettavasti meidän lapsilla taitaa olla mun vanhempiin läheisemmät välit; mun vanhemmat ovat sellaisia rentoja, lapsirakkaita, tunteitaan näyttäviä (mun äiti halailee ja pussailee helposti, anopin on taas vaikea ottaa omatoimisesti edes lapsia syliin). Mutta meidän lapsilla on siis useampi tärkeä, luotettava aikuinen olemassa kun lisäksi varsinkin mun lapsettomat siskot lapsista tykkäävät, miehen sisko taas on samaa sarjaa kuin anoppi ja appi ja en oikein jaksa yksipuoleisesti olla pitämässä yhteyttä jne.
Tosin mun vanhemmathan eivät ole naimisissa vaan ovat aina olleet pelkästään avoliitossa. Joskus ala-asteella tuli ihmettelyä, että kuka mun kokeet on kuitannut nähdyksi kun äidilläni on eri sukunimi kuin mulla. Nykypäivänä ei varmaan onneksi tuollainenkaan enää aiheuta ihmetystä.
Mun äidinisä on kyllä alkoholisti, äitini ei sitä vieläkään myönnä. Omat vanhempani taas käyttävät varmaan keskiverto suomalaista vähemmän alkoholia. Äidinisä on kännissä aina ollut sellainen iloinen höpöttelijä ja lauleskelija mutta lapsesta saakka on oppinut kyllä esim puhelimessa tunnistamaan, että onko hän juonut edes vähän. Nykyään juominen on vähäistä, tissuttelee varmaan suurimmaksi osaksi samaa lonkerotölkkiä pitkin päivää. Silti aina soitan ja sovin, että milloin tullaan käymään jotta tiedän, että on varmasti selvinpäin kun mennään kylään. Ihana isopappa on kyllä meidän pojille silti, tosi iloinen lapsenlapsenlapsistaan mutta meidän lapset eivät toivottavasti tule häntä koskaan kännissä näkemäänkään. Mun molemmat mummot ovat kuolleet jo ennen mun syntymää ja isänisä kuoli vajaa 10v sitten; ei ollut mikään helposti lähestyttävä ihminen mutta nähtiin usein. Omilla lapsilla on onneksi ihanat, hyvät ja luotettavat isovahemmat ja miehen isovanhempia nähdään muutaman kerran vuodessa; ihan mukavia mutta tosi jäykkiä. Miehen puolen suku on vähän jäykkää, eivät ole erityisen paljon tekemisissä keskenään mutta miehenkin vanhemmat ovat silti hyvät isovanhemmat vaikka valitettavasti meidän lapsilla taitaa olla mun vanhempiin läheisemmät välit; mun vanhemmat ovat sellaisia rentoja, lapsirakkaita, tunteitaan näyttäviä (mun äiti halailee ja pussailee helposti, anopin on taas vaikea ottaa omatoimisesti edes lapsia syliin). Mutta meidän lapsilla on siis useampi tärkeä, luotettava aikuinen olemassa kun lisäksi varsinkin mun lapsettomat siskot lapsista tykkäävät, miehen sisko taas on samaa sarjaa kuin anoppi ja appi ja en oikein jaksa yksipuoleisesti olla pitämässä yhteyttä jne.
Itse olen kuopus neljän lapsen sarjasta ja vähän samanlaista omalla kohdalla. Olin se helppo ja mukautuvainen pikku tyttö kun taas adhd-isoveljien kanssa vanhemmilla oli kädet täynnä. Onhan se kiva että oppii itsenäiseksi mutta taas toisaalta itse olen maksellut "kalavelkoja" siiä muodossa että toooodella piippuun sain itseni vetää ennen kuin tajusin alkaa pyytämään apua ja sanomaan ääneen etten oikeasti pystykkään kaikkeen itse.
Omat vanhempani erosivat kun olin 10v ja olihan se kyllä sekavaa aikaa. Äidilläni vaihtui miehet koko ajan enkä muutenkaan tullut äitini kanssa oikein toimeen. Suht tunnekylmä ihminen, ei koskaan kerro mitä mieltä asioista on eikä koskaan myöskään paljasta todellista minäänsä. Lapset on niin paljon helpompi kohdata rahan ja tavaran muodossa kuin oikeasti olla läsnä. Samaa tekee nyt lapsenlapsensa kohdalla ja sekös minua ahdistaa. Selkeästi arvojen osalta haluan opettaa omille lapsilleni aivan jotain muuta mitä äitini edustaa. Muutenkin nyt omien lasten saannin jälkeen olen joutunut rajaamaan äitiäni pois meidän elämästä aika rankalla kädellä. Mitä enemmän on pois kuvioista sitä paremmin minä voin ja sitä paremmin taas minun perheeni voi.
Itse olen aina ollut isän tyttö ja tulen varmaan aina olemaankin.
Hopeasydän
Vauhtiin päässyt keskustelija
Jenskis joo no nuo metsäosuudet onkin hiukan eri asia, toivottavasti saatte sovittua puunkaadosta ja näin ollen kuitattua velat!!
Sillon kun vanhemmat eros niin mä jouduin vähän niinku isäni asemaan, laitoin päivittäin ruokaa äidin kanssa, siivosin ja touhusin ja jouduin aikuistumaan tosi aikasin, ottamaan vastuuta ja olin kanssa se helppo lapsi kun veli keksi kaikkea pahaa päänsä menoks. Huomaan kanssa että vedän itseni todella piippuun ennen kuin huomaan hidastaa ja kaveri just sanoi että yritän olla niin vahva en näytä vaikeuksia kenellekkään vaan pidän ne itsellä. Kerran oon purskahtanu itkuun jaksamiseni kanssa, tirautin pari kyyneltä ja asia jäi siihen. Nyt yritänkin oppia kertomaan jos jokin asia vaivaa. Oon myös ollu aivan liian kiltti, enkä oo osannu sanoa ei ja vieläkin se on todella vaikeaa ajoittain.
Sillon kun vanhemmat eros niin mä jouduin vähän niinku isäni asemaan, laitoin päivittäin ruokaa äidin kanssa, siivosin ja touhusin ja jouduin aikuistumaan tosi aikasin, ottamaan vastuuta ja olin kanssa se helppo lapsi kun veli keksi kaikkea pahaa päänsä menoks. Huomaan kanssa että vedän itseni todella piippuun ennen kuin huomaan hidastaa ja kaveri just sanoi että yritän olla niin vahva en näytä vaikeuksia kenellekkään vaan pidän ne itsellä. Kerran oon purskahtanu itkuun jaksamiseni kanssa, tirautin pari kyyneltä ja asia jäi siihen. Nyt yritänkin oppia kertomaan jos jokin asia vaivaa. Oon myös ollu aivan liian kiltti, enkä oo osannu sanoa ei ja vieläkin se on todella vaikeaa ajoittain.
Hopeasydän
Vauhtiin päässyt keskustelija
Jenskis joo no nuo metsäosuudet onkin hiukan eri asia, toivottavasti saatte sovittua puunkaadosta ja näin ollen kuitattua velat!!
Täältä kanssa virtuaalihalit! <3
Sillon kun vanhemmat eros niin mä jouduin vähän niinku isäni asemaan, laitoin päivittäin ruokaa äidin kanssa, siivosin ja touhusin ja jouduin aikuistumaan tosi aikasin, ottamaan vastuuta ja olin kanssa se helppo lapsi kun veli keksi kaikkea pahaa päänsä menoks. Huomaan kanssa että vedän itseni todella piippuun ennen kuin huomaan hidastaa ja kaveri just sanoi että yritän olla niin vahva en näytä vaikeuksia kenellekkään vaan pidän ne itsellä. Kerran oon purskahtanu itkuun jaksamiseni kanssa, tirautin pari kyyneltä ja asia jäi siihen. Nyt yritänkin oppia kertomaan jos jokin asia vaivaa. Oon myös ollu aivan liian kiltti, enkä oo osannu sanoa ei ja vieläkin se on todella vaikeaa ajoittain.
Täältä kanssa virtuaalihalit! <3
Sillon kun vanhemmat eros niin mä jouduin vähän niinku isäni asemaan, laitoin päivittäin ruokaa äidin kanssa, siivosin ja touhusin ja jouduin aikuistumaan tosi aikasin, ottamaan vastuuta ja olin kanssa se helppo lapsi kun veli keksi kaikkea pahaa päänsä menoks. Huomaan kanssa että vedän itseni todella piippuun ennen kuin huomaan hidastaa ja kaveri just sanoi että yritän olla niin vahva en näytä vaikeuksia kenellekkään vaan pidän ne itsellä. Kerran oon purskahtanu itkuun jaksamiseni kanssa, tirautin pari kyyneltä ja asia jäi siihen. Nyt yritänkin oppia kertomaan jos jokin asia vaivaa. Oon myös ollu aivan liian kiltti, enkä oo osannu sanoa ei ja vieläkin se on todella vaikeaa ajoittain.
Hopeasydän
Vauhtiin päässyt keskustelija
Jenskis joo no nuo metsäosuudet onkin hiukan eri asia, toivottavasti saatte sovittua puunkaadosta ja näin ollen kuitattua velat!!
Täältä kanssa virtuaalihalit! <3
Sillon kun vanhemmat eros niin mä jouduin vähän niinku isäni asemaan, laitoin päivittäin ruokaa äidin kanssa, siivosin ja touhusin ja jouduin aikuistumaan tosi aikasin, ottamaan vastuuta ja olin kanssa se helppo lapsi kun veli keksi kaikkea pahaa päänsä menoks. Huomaan kanssa että vedän itseni todella piippuun ennen kuin huomaan hidastaa ja kaveri just sanoi että yritän olla niin vahva en näytä vaikeuksia kenellekkään vaan pidän ne itsellä. Kerran oon purskahtanu itkuun jaksamiseni kanssa, tirautin pari kyyneltä ja asia jäi siihen. Nyt yritänkin oppia kertomaan jos jokin asia vaivaa. Oon myös ollu aivan liian kiltti, enkä oo osannu sanoa ei ja vieläkin se on todella vaikeaa ajoittain.
Täältä kanssa virtuaalihalit! <3
Sillon kun vanhemmat eros niin mä jouduin vähän niinku isäni asemaan, laitoin päivittäin ruokaa äidin kanssa, siivosin ja touhusin ja jouduin aikuistumaan tosi aikasin, ottamaan vastuuta ja olin kanssa se helppo lapsi kun veli keksi kaikkea pahaa päänsä menoks. Huomaan kanssa että vedän itseni todella piippuun ennen kuin huomaan hidastaa ja kaveri just sanoi että yritän olla niin vahva en näytä vaikeuksia kenellekkään vaan pidän ne itsellä. Kerran oon purskahtanu itkuun jaksamiseni kanssa, tirautin pari kyyneltä ja asia jäi siihen. Nyt yritänkin oppia kertomaan jos jokin asia vaivaa. Oon myös ollu aivan liian kiltti, enkä oo osannu sanoa ei ja vieläkin se on todella vaikeaa ajoittain.
Hopeasydän
Vauhtiin päässyt keskustelija
Jaaha tuli sit kolme kertaa
On kyllä monella ollut rankkaa lapsuudessa. 
Minunkin vanhemmat ovat eronneet. Olin silloin 12v. Isäni oli ja on edelleen alkoholisti. Äiti ei ymmärrettävästi halunnut minun ja pikkusiskoni tapaavan isäämme, kun ei voinut luottaa isämme olevan selvinpäin. Harvakseltaan kuitenkin isäämme tapasimme. Kummallakin vanhemmalla on tässä vuosien varrella ollut uusia puolisoita ja äidin puolelta saimme pikkuveljen kun minä olin 19v ja siskoni 17v. Ei puhuta puolikkaana, vaikka oikeasti velipuoli onkin.
Alkoholiongelmaan liittyy yleensä jotakin muutakin, ja tiedän mikä se toinen "ongelma" on isälläni. Siksi en välttele isääni tai halua välejä poikki tms. Eikä hän kännissä ole väkivaltainen, agressiivinen tms. Mutta toki lapsia en voi hänelle hoitoon luottaa. Hän kuitenkin on tervetullut meillä kyläilemään ja käyn hänen luonaan silloin tällöin lasten kanssa. Usein on 1 kaljatölkki pöydällä, viinaa hän sentään välttelee.
Ellami minäkään en olisi ikinä koskaan halunnut omille lapsilleni kahta kotia ja eronneita vanhempia. Varmasti ajatuksessa kovasti painoi se, että omat vanhemmat ovat eronneet. Mutta niinhän siinä kävi, että pojalla on nyt 2 kotia. Ajan myötä olen hyväksynyt asian. En olisi mitenkään pystynyt elämään onnellista elämää pojan isän kanssa. Olisin inhonnut häntä koko loppuelämän ja ei siinä olisi ollut mitään järkeä. Ja sitten taas ilman häntä minulla ei olisi tätä ihanaa rakasta esikoispoikaani. Minäkin välillä pelkään, että poika tuntee itsensä irralliseksi perheessämme. Hän kun on vieläpä lapsista ainut, jolla on 2 kotia ja eri isä.
Minunkin vanhemmat ovat eronneet. Olin silloin 12v. Isäni oli ja on edelleen alkoholisti. Äiti ei ymmärrettävästi halunnut minun ja pikkusiskoni tapaavan isäämme, kun ei voinut luottaa isämme olevan selvinpäin. Harvakseltaan kuitenkin isäämme tapasimme. Kummallakin vanhemmalla on tässä vuosien varrella ollut uusia puolisoita ja äidin puolelta saimme pikkuveljen kun minä olin 19v ja siskoni 17v. Ei puhuta puolikkaana, vaikka oikeasti velipuoli onkin.
Alkoholiongelmaan liittyy yleensä jotakin muutakin, ja tiedän mikä se toinen "ongelma" on isälläni. Siksi en välttele isääni tai halua välejä poikki tms. Eikä hän kännissä ole väkivaltainen, agressiivinen tms. Mutta toki lapsia en voi hänelle hoitoon luottaa. Hän kuitenkin on tervetullut meillä kyläilemään ja käyn hänen luonaan silloin tällöin lasten kanssa. Usein on 1 kaljatölkki pöydällä, viinaa hän sentään välttelee.
Ellami minäkään en olisi ikinä koskaan halunnut omille lapsilleni kahta kotia ja eronneita vanhempia. Varmasti ajatuksessa kovasti painoi se, että omat vanhemmat ovat eronneet. Mutta niinhän siinä kävi, että pojalla on nyt 2 kotia. Ajan myötä olen hyväksynyt asian. En olisi mitenkään pystynyt elämään onnellista elämää pojan isän kanssa. Olisin inhonnut häntä koko loppuelämän ja ei siinä olisi ollut mitään järkeä. Ja sitten taas ilman häntä minulla ei olisi tätä ihanaa rakasta esikoispoikaani. Minäkin välillä pelkään, että poika tuntee itsensä irralliseksi perheessämme. Hän kun on vieläpä lapsista ainut, jolla on 2 kotia ja eri isä.
Nunutin
Jostain jotain jo tietävä
Se on jännä miten näin raskauden aikana käy aikamatkan myös sinne omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. :) Aikaisemmin en ole juuri miettinyt omia lähtökohtia tai miten mut on kasvatettu, mutta nyt katsoo kaikkea ihan uusin silmin.
Hei mulla tuli tässä mieleeni, meillä ei ole autoa mutta saadaan auto lainaan synnytyksen lähestyessä. Emme ole hankkineet vielä turvakaukaloa, sillä olemme vähän ulapalla minkä verran panostamme kaukaloon. Missä muualla tarvitsemme kaukaloa kuin satunnaisilla kerroilla kun autolla matkustamme?
Hei mulla tuli tässä mieleeni, meillä ei ole autoa mutta saadaan auto lainaan synnytyksen lähestyessä. Emme ole hankkineet vielä turvakaukaloa, sillä olemme vähän ulapalla minkä verran panostamme kaukaloon. Missä muualla tarvitsemme kaukaloa kuin satunnaisilla kerroilla kun autolla matkustamme?