La marraskuu 2016

Kaisukkene, mulla on noita asioita aika paljon, mitä haluan opettaa omille lapsille ja mitä omassa perhetaustassa ei ole mietitty.. Tosi moni niistä asioista liittyy juuri itsetuntoon/itseluottamukseen. Tai ei kaikki välttämättä ole opettamista, mutta sellaisia asioita jotka vaikuttaa juuri noihin asioihin. Esim turvallinen ja rakastava koti/perhe. Se että asiasta kuin asiasta voi puhua ilman huutamista tai suuttumista. Ja se riittää kun tekee parhaansa, ei tarvi pystyä enempään. Nämä varmasti monille itsestäänselviä asioita, mutta mun alkoholisti-isälle ei ollut..
 
Mä oon miettinyt oman äidin kasvatustapoja. Ainoa, mihin ehkä enemmän haluaisin itse antaa eteenpäin, on tervettä uskoa omiin kykyihin ja sellaista itseluottamusta, ettei helpolla luovuttais unelmista. Isä ei ollut paikalla, ja arvaan kyllä että jos olis ollu, olisimme varmasti joutuneet kuuntelemaan kohtuutonta kritiikkiä ja typeriä kommentteja (edelleen huonokäytöksinen).
Ollaan miehen kanssa molemmat käsillä tekeviä ihmisiä, joten kädentaitoja opetetaan kiinnostuneille!
Kaisukkene hyvin me pärjätään! Itse toivon, että päästäis 36-viikolle oireista huolimatta niin ei tarttis isompaan sairaalaan hakeutua. Viikon joutuu vielä odottamaan ennen seuraavaa kontrollikäyntiä polilla. IVF:ään liittyy ennenaikaisuuden riski, joten otan kaikki mahdolliset testit ja valvonnat ilolla vastaan.
 
Itellä ollut vasta kunnollinen isäsuhde (isäpuoleen) yläasteella, oma isä kun oli alkkis ja kuolikin tuossa muutama vuosi takaperin 49-vuotiaana.. oma äiti on kyllä kasvattanut miut ja siskon hyvin, ei siihen miestä tarvittu. :D pyrin samaan mitä oma äitini on meille opettanut ja miten on kasvattanut: kohteliaisuus, käytöstavat, luottamus, rakkaus, kaikesta pitää voida puhua jne. Valitettavasti tän muksun isä on elänyt ihan erilaisessa perheessä ja on esim. superherkkä suuttumaan ja huutamalla olettaa tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi paremmin... jota en todellakaan haluaisi oman lapsen kokevan, kun itse olen isältäni saanut kaikesta tyyliin selkääni, tein mitä vaan :bored:
Mut sitä mukaan koulin miestäni jos ei osaa hillitä kiukkuaan, vaikeahan tuota vielä on sanoa miten tulee oman tytön kanssa toimimaan, kun ei mitään kokemusta.
 
Sulla ei taida enää hirveän montaa viikkoa tuohon kolmekutoseen olla, Katjusha? Mä todella toivon, että pääsette kanssa tuonne Lohjalle! Voin sitten kanssa kysellä sulta neuvoja ja parhaita käytäntöjä miten siellä toimia :D Ihan kun sulla ei olisi tuolloin parempaa tekemistä kuin roikkua täällä ;)
 
Täällä luotetaan siihen, että kun ollaan vähän tutustuttu pikkuiseen poikaan, niin sopiva nimi kyllä löytyy. Niin kävi esikoisenkin kanssa.

Ja omille lapsille haluan opettaa suvaitsevaisuutta ja empatiaa, niillä pärjää pitkälle. Ja kun vain lapsille kehittyisi terve itsetunto.. Minä muistan kuin eilisen päivän, kun oma isäni sanoi minua läskiperseeksi minun ollessani vielä alaluokilla :oops:. Se on asia, mikä syöpyy mieleen ja jos ei sitten edes mitään positiivista sanottavaa ole koskaan. Osittain varmaan siksi sitä hakee toisten hyväksyntää ja on aina ollut ns. kiltti tyttö. Ja ehkä sanomattakin selvää, ettei itsetuntokaan ole ollut niin hyvä kuin voisi. Varon nyt jo sanomasta esikoiselle (1,5v) mitään esim. killimahasta ja yritän myös miehelle selittää näitä asioita. Nämä itsetunto-ongelmat on nyt kuitenkin jääneet vähän taka-alalle oman lapsen saatuani ja onneksi voin edes omalta osaltani olla lapsille hyväksyjänä olivat he millaisia hyvänsä. Minulle he ovat maailman rakkaimpia ja kelpaavat aina :Heartred

Eilen laitellessani valmiiksi vauvan vaatteita ihan itku pääsi, kun mietin että kuinka ihminen voikaan olla onnekas. Toinen lapsi jo tulossa. Ja tämä maa missä asumme. Ei tarvitse pelätä henkensä edestä ja tukia on vaikka mitä. Ja muutkin asiat on aikalailla hyvin. Tämä kaikkihan on loppujen lopuksi onnenkauppaa ja hyvät kortit koen saaneeni :Heartred
 
Kaisukkene, ei onneks hirveen pitkälti olis odottamista, tänään 32+2. Kipeitä supistuksia ei oo sillai vielä kuulunut, ja siksipä en minnekään polillekaan päässyt tällä viikolla tarkistukseen.
Lohja here we come!
 
Mulle on ollut tosi tärkeää, että lapseni tietävät olevansa rakastettuja. Ja että hyväksyn heidät aina sellaisina kuin ovat. Aion heille kertoa rakastavani ja halata myös läpi teini-iän ja kun ovat aikuisia. Minun lapsuuteni perheessä ei ollut mitään halailukulttuuria, ja nyt onkin supervaikeaa halata omia vanhempia. Ja tunteita ei niin näytetty. Meillä saa itkeä, suuttua, iloita jne. Ja toivon olevani vaikeissa asioissa helpommin lähestyttävä kuin oma äitini aikoinaan oli. Lapsen ulkonäköä ei kommentoida ja varon kommentoimasta myös omaa ulkonäköäni negatiivisesti heidän kuullen. Suvaitsevaisuutta ja empatiakykyä yritän myös opettaa.
 
Yy, mulle järjestettiin babyshowerit ❤ Oon ollu ihan kyynel simmussa, kun noi oli niin ihania ❤ Arvostan ihan hirveesti, kun nää etelän ihmiset jaksaa yllättää, vaikka ei olla ikinä missään kovin tiukassa yhteydessä. Ja silti ne on tuollaisia ❤ Jotenkin vielä tärkeämpää, kun muutan itse kauemmas...
 
Ihanaa tulitukka :)
En itse odottamalla odota vauvakutsuja mutta olisihan se ihana jos joku sellaiset järjestäisi. :)
 
Mulla kans tuhonnu itsetuntoa kun veli ja äiti sanonu mua lihavaks (vaikka käyrien mukaan en koskaan oo ollu edes lihava vaan ennemmin lähempänä alakäyrää) tai jtn et ihan ku en kuuluis perheeseen ku äiti ja veli ollu langan laihoja ja oma ruumiinrakenne ollu enemmän samantyylinen kun isän äidin. Eihän ne tietenkää muista niitä mut mä muistan! Isä oli tosi rakastava kunnes alkoholi vei kunnolla kun vanhemmat eros, olin sillon 10v.
Sama mitä en haluu opettaa lapselle on esim kouluaineissa se että oma äiti sano aina että oon aina ollu niin huono täs ja täs aineessa et en osaa auttaa tai et ei haittaa että et osaa ku en mäkää osaa, haluun opettaa että vaikka itteä ei niin kiinnostais tai osaa niin lapsi voi aina oppia ja samalla jos vaikka itekki oppis :)

Se mitä arvostan on se että meillä on aina halattu, pussattu ja pystytty puhumaan melko hyvin asioista ku asioista :)
 
Muokattu viimeksi:
Tiiimpuu sanoi:
Ihanaa tulitukka :)
En itse odottamalla odota vauvakutsuja mutta olisihan se ihana jos joku sellaiset järjestäisi. :)
Click to expand...
En mäkään odottanut! Ei pienintäkään haisua tuommoisesta. Olin vain menossa ystävälle läksärikahveille ja mietin vielä peruvani onneksi lähdin. Ihana yllätys ❤
 
Ei tiedetä vielä kumpi on tulossa, joten nimiasiakin on ollut jotenkin muiden kiireiden jaloissa. Sanoin miehelle, että haluaisin käydä hautausmaalla hänen kanssaan nimenkeruussa, kun sieltä aina bongaa ihania nimiä, mitä ei ole itse osannut ajatellakaan :) se on kuitenkin meillä selvää, että halutaan ainakin etunimen olevan myös kansainvälisesti toimiva, kun ei itsekään tiedä vielä josko jossain vaiheessa muutetaan työn perässä ulkomaille.
Kamala miten monella täälläkin on nimenomaan isällä alkoholiongelmaa! Omakin alkoholisti-isäni kuoli juuri viime vuonna 49-vuotiaana alkoholimyrkytyksen + muiden edesauttavien tautien yhdistelmään. Vieläkin olisi hänen kuolinpesänsä velkoja hoidettavana tässä vauva-aikaan valmistautumisen ohella, eikä yhtään kyllä jaksaisi niitä miettiä :/ onnekas olen kuitenkin ollut siinä suhteessa, että äitini meni isäpuoleni kanssa naimisiin minun ollessa vasta 3-vuotias, joten sen ansiosta olen saanut kokea myös ehjää ja turvallista perhe-elämää, ja kyllä isäpuoleni onkin minulle erityisen tärkeä. Ja hän kyllä varmasti hoitaa myös ukkivirkansa varsin mallikkaasti, niin innoissaan tuntuu olevan :) samoin kuin hänen äitinsä ja isänsä ovat toimittaneet minun mummoni ja ukkini virkaa, kun isäni äiti kuoli minun ollessani vielä ensimmäisellä luokalla koulussa ja hänen isänsä oli jo tuolloin ollut vuosia palvelutalossa vuoteenomana ja todellisuudesta vieraantuneena. Olen kyllä todella kiitollinen siitä, että vaikka oman isäni puolelta on perhe ollut rikkonainen, niin isäpuoleni ja hänen vanhempansa ovat tuota aukkoa paikanneet varsin mallikkaasti. Ja toisaalta kuitenkin bonuksena isäni sisko ja veljet ovat hyvä lisä elämääni samoin kuin isäni aikaansaama siskopuoleni :) äitinikin ansiosta minulla on kolme veljeä ja sisko, joten olen kyllä sisaruksilla siunattu :)
Kyllä sitä alkaa omat perhesuhteet mietityttämään, kun on oma lapsi tulossa ja nimenomaan tuo kahden suvun välissä seilaaminen omalla osallani on teininä ainakin ollut välistä haastavaakin. Kuitenkin nyt aikuisena taas kokee monipuolisen perhetaustansa lähinnä rikkautena ja näinpä kirjoitinkin lapsen vauvakirja sukupuuhun mummojen ja ukkien ja isomummojen ja -ukkien kohdalle niin jo edesmenneet isäni ja hänen vanhempansa kuin myös elävät isäpuoleni ja hänen vanhempansa. Mielestäni lapseni on hyvä tietää juurensa ja olenhan paljon tekemisissä varsinaisten tätini ja setieni sekä serkkujeni kanssa ja kuitenkin yhtälailla isäpuoleni ja hänen vanhempansa ovat iso osa arkeani :) miehen sukulaissuhteet ovat onneksi yksinkertaisempia :D
 
Todella ikävää kuulla miten monen iseillä on/on ollut ongelmia alkoholismin kanssa. Mä olen onnekkaasti säästynyt siltä ja olen aina ollut sellainen isän tyttö. Uskon, että isän ansiosta musta on kasvanut empaattinen, hienotunteinen, huumorintajuinen ja ei täysin 0-itsetuntoinen ihminen. Äiti taas valitettavasti pitänyt huolen, että sen itsetunnon kanssa saanut tehdä töitä edelleenkin, lähemmäs nelikymppisenä. Mun äiti juuri viimeksi siellä kylässä ollessa sanoi isääni idiootiksi poikani kuullen. Juuri sellaista, mitä en todellakaan halua pojalleni opettaa miten muille ja muista ihmisistä puhutaan. On äidissä sitten toki hyviäkin ominaisuuksia, joten enimmäkseen tullaan toimeen, mutta harmittaa kyllä noi huonot puolet välillä aika urakalla. Mun miehellä on taas alkoholisti-isä ja etäiset välit siihen, mutta onneksi anoppi taas on aivan ihana ja asuu tässä lähellä. :)

Me oltaisiin kohta puoliin lähdössä yksityiseen koko päivän kestävään synnytysvalmennukseen. Jännää nähdä jääkö siitä mitään käteen. Toivottavasti, koska halpaa ei ole, mutta kun täällä ei toisen synnyttäjille sellasta järjestetä ja mielelläni sellaiseen menisin, etenkin kun pitäisi olla kunnallista parempi niin maksan siitä lystistä oikein mielelläni. Jokatapauksessa varmaan ihan mielenkiintoinen päivä tulossa. :)
 
Mulla on oma isä kuollut jo vuonna 2001, kun olin vasta 10 vuotias. Myös pappani ja ukkini ovat kuolleet, joten kovin on naispainoitteinen suku tällä hetkellä. Harmillista on myös se, että mieheni ei ole missään väleissä oman isänsä kanssa ja hänenkin ukki ja pappa on kuolleet. Isäpuoli hänellä on, mutta eivät ole kovin läheisiä. :( Suren välillä kovasti juuri sitä ettei lapsemme tule koskaan tietämään mitä se on, kun on ukki/pappa. Onneksi äitini ja tuleva anoppini ovat ihania ihmisiä joista varmasti on neuvonantajiksi lapsellemme. :)
 
Nunutin, meillä on hieman sama. Isovanhemmat kuolleet mun puolelta, isä myöskin. Miehen vaari kuoli viime juolukuussa ja isäänsä hän ei ole koskaan päässyt tutustumaan. Isäpuoli on, mutta tosi etäisissä väleissä ovat. Molempien äidit kyllä hengissä, samoin miehen mummo.

Toisaalta, on sitten kuitenkin veljiä. Enkä mä ainakaan itse henkilökohtaisesti oo osannut kaivata isovanhempia sen enempää.
 
Oon ihmetelly et miks herään nykyää joka aamu pääkipusena. Olin jo vähä arvailluki mut viime yö todisti.. lähin yöllä vessaan ni en meinannu kärsiä kääntää päätä,niska niin jumissa.. kaipa mun on haudattava rakas jo vuosia palvellut "niskatyynyni" ja käydä ostaa uus tyyny.. mietin et voiko tääki johtua raskaudesta,jos jotai on löystyny niskassa/yläselässä..
 
Jenskis tiedäthän että kaikki velat ei siirry.. esim meillä isälläni oli vuosien vuokrat rästissä, kelalta takaisin perintää jne. niin ne sai jäädä ihan perunkirjotuksiin vain miinus summaksi.. ja koska isälläni oli tilillä 30e kuolinhetkenä niin sieltäkään ei paljoa pystynyt takaisin maksamaan.

Perhesuhteissa harmittaa että myös miehen isä on alkoholisti ja polttaa sisällä joten lasta en sinne vie, hän voi kyllä meille tulla ja ihmisenä muuten on ihan mukava, miehen anopin koti on sellaisessa kunnossa että sinnekkään en lasta päästä ja hänellä on hiukan omalaatuisia vinkkejä ja neuvoja kasvatukseen. Miehen mummu on jo yli 80 vuotias, saanut hetki sitten sydänkohtauksen mutta hänen koti on paikka minne lapsen voi viedä näytille. Kaikki muut meidän isovanhemmat on kuolleet, sitten jää sisarukset jäljelle, niitäki on yhteensä 3 joista yksi asuu 400km päässä :/ :)

Nempsun 87 mä oon ainaki huomannu ,että esim. sänky tuntuu puolet kovemmalla kuin ennen raskautta ja paikat nalsahtelee pitkin yötä, joten en pidä mahdottomana sitä löystynyttä niskaa/yläselkää. Itellä ainaki ryhti painunu aika kasaan.. :/
 
Määkin oon miettinyt tätä asiaa, kun määhän olen yksin lapsen kanssa. (Isä ei halua eikä pysty olla tekemisissä). Oma isäni asuu ulkomailla ja nähdään ehkä kerta/kaksi vuodessa ja molemmat papat ovat kuolleet. Että aikalailla naispainotteisessa perheesä, pääsee tyttö kasvamaan! Onneksi on olemassa ihania miespuolisia ystäviä ja mun serkkupojat, eno ja siskon mies :joyful: ja kyllä oma isänikin oli sitä mieltä, että aikoo suomessa ruveta taas enemmän viettämään aikaa..

Itsekkin olen perheestä, jossa on äiti yksinhuoltajana ja ei siitä mitään sen kummempia traumoja mulle ole tullut. Tärkein asia minulle on, että lapsi ei joudu minkäänlaisen riidan keskelle. :oops: Ja se että lapsi tietää ja tuntee olevansa todella haluttu ja rakastettu lapsi :Heartpink
 
Hopeasydän, isälläni oli metsäomaisuutta reilusti yli velkojen, joten kyllä vaan kaikki velkojat hyökkäsivät hyeenalauman tavalla kimppuun perunkirjoitusten jälkeen :) Ongelmallista tässä on nyt vain se, että asiaa selvitellessäni on ilmennyt, ettei isälle ositettu metsäomaisuus olekaan hänen nimissään, vaan heidän vanhrmpiensä kuolinpesän ositus- ja jakosopimuksen jälkeen ei olekaan purettu sitä kuolinpesää ja näin ollen jakoa ei ole tehty niin, että kullakin sisaruksella oikeasti nämä osuudet olisi heidän nimissään/hallussaan. Edelleen kaikki kiinteistö- ja metsäverot jne ovat tulleet ukkini kuolinpesän nimissä, jotka setäni kyllä on hoitanut. Nyt vain täytyisi saada joku tolkku siitä sotkusta :) joka tapauksessa olen sedälle ilmoittanut, että metsää täytyy kaataa että saan isäni velat maksettua, mutta tämä asia tosiaan selvityksessä vielä :/
 
Suosittelen käymään aukaisuttaan niskat ennen synnytystä niillä joilla jumissa...huomattavasti helpompaa aloittaa vauvan kans arki kun aluksi kuitenkin väkisinkin jännittää hartioita syöttäessä mm.. itellä oli jalan kans ongelmia ja ke kävin osteopaatilla ja ei oo jalka enään reistaillut ..meinas mm mennä alta välillä...vielä ois yks käsittely varattu ennen la aikaa mut saa nähä onko sitä vielä yhtenä kappaleena sillon...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top