La marraskuu 2016

Nyt sain neuvola-ajan varattua... :wink Oli tällä tätsyllä vähän eri ääni kellossa, kuin sillä viikon takasella kummajaisella. Saatiin sama ihana terveydenhoitaja, kuin on esikoisellakin lastenneuvolan puolella. Aika saatiin vasta huhtikuun alkuun, jolloin viikkoja tasan 9, mun 25 päivän kierrolla... neuvolan laskuri antoi 8+4.
 
Löytyykö täältä clearbluen viikkonäytöllisen testin tehneitä? (ilmeisesti ainakin muutama). Ootteko jo saaneet näkymän 3+ / Millä viikoilla ootte tuon saaneet?

Itsellä tänään rv 5+3. Viime viikolla 4+ jotain tein testin ja sain vastaukseksi 2-3. Tänään aamulla jo kokeilin uutta testiä ja anto 2-3. Mietin, oisko jo pitänyt tulla 3+ vai voiko tää olla ihan normivastaus? 3 keskenmenoa takana, joista viimeisin marraskuussa. Marraskuussa kokeilin myös näitä testejä. Anto silloin vastauksen 1-2, joka silloin tuntui alhaiselta. Odottelin viikon ja kokeilin uudestaan, sama tulos tuli (silloin olisi jo viimeistään pitänyt näkyä 2-3). Silloin jo tiesin, että jotain on vialla. En päässyt tuolloin rv 6 saakka.
En varsinaisesti osaa tuohon testiasiaan sanoa, kun en ole tehnyt niin pitkällä noita testejä että olisi pitänyt 3+ viikkoa vielä näkyä. Itse pyysin neuvolasta verikokeen tuota hcg:ta varten, keskenmeno taustalla ja suostuivat kai siksi ottamaan sen kokeen. No, sain tuloksen mutta uusi koe vielä pitää ottaa, th ei vielä tuloksesta (rv 6, hcg 3660) muuta sanonut kuin että nouusuthan se on, mutta pitää seurata nouseeko normaalisti. Käsitin että arvot on aika yksilöllisiä. Saisitkohan sä neuvolan kautta sitä mitattua, kun on kerran ollut keskenmenoja? Tsemppiä! Tää epätietoisuus ja odottelu on raastavaa...
 
No niin. Kävin lääkärissä. Buranaa ei kuulema saa syödä yhtään koko raskauden aikana eikä mitään kipurasvoja saa käyttää. Parasetamolia saa ottaa max. 3g/vrk, harmi vaan että saan saman avun sokeripaloja syömällä.
 
Kävin viime viikolla torstaina neuvolassa ja siellä täyteltiin tarvittavat lomakkeet verikokeita ja nt ultraa varten. Lääkäri ja ultra 23.3. Odottavan aika on pitkä :) neuvolan laskurin mukaan menkoista laskettuna nyt olisi 7+5 mutta luulen,että nyt voisi olla viikot 6+0. Kierto sekaisin imetyksen jäljiltä. Noh,se selviää reilun parin viikon päästä. Nyt on niin hyvä olo,että ihan jännittää onkohan sitä raskaana ollenkaan. Viiden edellisen raskauden aikana on saanut olla pää pöntössä aamusta iltaan. Hyvä tietysti,että jaksaa isompien lasten kanssa touhuta,kun ei väsytä ja okseta.
 
Onkos muilla ollut pahoinvointia? Olin tänään aamusta kirpparilla käymässä ja aivan niinkö salama kirkkaalta taivaalta tuli tosi kova oksetuksen tunne. Vessaan oli päästävä heti ja just ja just sain pidätettyä oksun pöntölle asti :o pelottavaa jos tämä pahoinvointi alkaa tällain että ei oo yhtään huono olo ja siinä samassa onkin jo tosi hoppu vessaan..
 
Täällä ollaan oltu kurjissa ja surullisissa tunnelmissa, mun isoisäni kuoli eilen. Tunteet on muutenkin myllertäneet raskauden vuoksi joten onhan tässä vähän hommaa koittaa selviytyä... Viime yö menikin itkiessä ja valvoessa, tk:ssa onneksi ymmärsivät ja sain sairaslomaa tämän päivän. Rytmihäiriöitäkin oli yöllä, mutta kuulunee asiaan, sydänkäyrän ottivat varmuuden vuoksi ja se oli ok.

Tänään alkaa uusi viikko, 5+0.
 
Voi kamalaa, mikä tilanne :( kovasti jaksamisia ja toivotaan että loppu raskaus menee iloisemmissa merkeissä ♡
 
Heippa! Minäkin uskaltauduin tänne kirjoittelemaan. Testiin ilmeistyi tänään haamu (ihan kuitenkin selkeästi nähtävillä) ja laskujeni mukaan LA olisi 13.11 :) olen juuri liittynyt foorumille ja ihan pihalla vielä miten tätä oikein käytetään mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa alkaa sujua. Olen juuri vajaa viikko sitten täyttänyt 21 ja tämä on toinen raskauteni (jos siis vaan pysyy kyydissä). Esikoiseni täyttää tämän kuun lopussa vuoden eli aika pienellä ikäerolla on seuraava tulossa. Tosin tämä oli kyllä ihan suunniteltu ja toivottu tapaus mutta suureksi yllätykseksi tärppi kävi heti :)
 
  • Tykkään
Reaktiot: Ce
Täällä lasketaan päiviä neuvolaan, tasan viis viikkoo enää.. jee.. :shifty:
Tänään ois 5+1. Pahoinvointia ei onneks vielä ole (kop, kop) mut aamulla kävin kävellen kaupassa ja reipas kävely ei tuntunut mukavalta, etoi ja hengästytti. Oksettanut ei kuitenkaan, oli vaan huono olo..

Voimia Joia :sad001
Tervetuloa uusille!
 
Tänään varasin neuvolan, vasta 5.4, jolloin viikkoja 9+3 , ei malta odottaa! Varasin myös varhaisultran, joka on 21.3 eli parin viikon päästä! Silloin viikkoja 7+3! Jännittävää ☺
Mulla samana päivänä Varhaisultra :) mulla silloin 7+5
 
Mäkin varasin tänään ekan käynnin neuvolaan ja sain 1.4. Silloin siis rv 9+0. Vielä pitää hetki malttaa odottaa siis... :/
 
No niin. Kävin lääkärissä. Buranaa ei kuulema saa syödä yhtään koko raskauden aikana eikä mitään kipurasvoja saa käyttää. Parasetamolia saa ottaa max. 3g/vrk, harmi vaan että saan saman avun sokeripaloja syömällä.

Kiiros Ce vastauksesta. Onhan se kyllä kumma kun toinen sanol näkn ja toinen noin. Loppu vuodesta synnyttäneelle kaverilleni neuvolatätit llivat sanlneet ettei se burana ketään "tapa". Jos se auttaa niin ota (tiivistettynä). No mutta näillä neuvoilla mennää ja kuvitellaan panadolin oton jälkeen rttä kipu hävis :confused013
 
Heippa! Minäkin uskaltauduin tänne kirjoittelemaan. Testiin ilmeistyi tänään haamu (ihan kuitenkin selkeästi nähtävillä) ja laskujeni mukaan LA olisi 13.11 :) olen juuri liittynyt foorumille ja ihan pihalla vielä miten tätä oikein käytetään mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa alkaa sujua. Olen juuri vajaa viikko sitten täyttänyt 21 ja tämä on toinen raskauteni (jos siis vaan pysyy kyydissä). Esikoiseni täyttää tämän kuun lopussa vuoden eli aika pienellä ikäerolla on seuraava tulossa. Tosin tämä oli kyllä ihan suunniteltu ja toivottu tapaus mutta suureksi yllätykseksi tärppi kävi heti :)

TTiitu onnea ja tervetuloa joukkoon :welcome
 
Kiiros Ce vastauksesta. Onhan se kyllä kumma kun toinen sanol näkn ja toinen noin. Loppu vuodesta synnyttäneelle kaverilleni neuvolatätit llivat sanlneet ettei se burana ketään "tapa". Jos se auttaa niin ota (tiivistettynä). No mutta näillä neuvoilla mennää ja kuvitellaan panadolin oton jälkeen rttä kipu hävis :confused013

Jep jep. Samoin sanoi mulle syksyllä yksi lääkäri migreenilääkkeistä että saa ottaa vaikka olisi raskaana, kunhan ei joka viikko syö niitä. Se tämän päiväinen irvisteli niillekin, totesi että onhan noita tutkittu mutta mikään varmaa ole. :sorry:Minä olen menossa neuvolaan 14.3, pitää siellä vielä mielenkiinnista kysyä tuota buranan käytöstä.

Onnea kaikille uusille! Minä uskoin kahden rfsun liuskan ja yhden rfsun digitestin jälkeen että joku siellä mahassa on. :grin
 
Takaisin
Top